Muita "epämiehekkäiden" miesten vaimoja linjoilla?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja turhasta_valittaja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

turhasta_valittaja

Vieras
Minulla siis tuollainen epämiehekäs mies ja etenkin nyt joulun alla meinaa hermot palaa; kamala vääntö siitä kuka hakee kuusen sisään, sitten melkein itkettiin sitä kun "joutui" tekemään sen yhden ainoan kotityönsä (= roskien vieminen). Miten te muut naiset kestätte kun tuohon menee..?

Olen yrittänyt tsempata itseäni ajattelemalla että mies palvoo minua nyt kahdeksatta vuotta (joka päivä sitä toistelee), on hyvä isä ja kiltti ihminen. Ei saisi valittaa. Mutta...jotenkin kun katsoo muiden ystävien miehiä, niin tulee sellainen vähän melankolinen olo. Haikea. Muilla on miehen kokoiset (180cm+), harteikkaat ja suojelevat miehet. Oma mieheni ei ole meidän perheessä suinkaan se, joka "hyppää luodin eteen", se olen minä. Minua on uhkailtu nuorempana ja mieheni seisoi vieressä, ei tehnyt mitään. Samoin on aivan saamaton jos tulee vaaratilanne eikä esim. tajua milloin pitää jättää sanomatta ne kirjaviisaat kommenttinsa riitapukarille. Työpaikalla kaikki kävelevät yli, mies tietenkin sallii sen ja hymyilee vaan surullisesti.

Huonoina hetkinä tuntuu että minulla on perässä vedettävä lelu, ei oikea mies, seuranani. Kaikki on "ihan ok" ja kysymykseen "mitä haluaisit tehdä" vastataan joka ainoa kerta "mitä sä?". Olen vahva persoona mutta ehkäpä juuri sen takia olen alkanut miettimään mitä tahdon elämältäni. Miehelle itselle moinen ei tule kuuloonkaan; hän haluaa pysyä yhdessä. Minä en enää tiedä...
 
En osaa tuohon sanoa mitään kun mieheni on todella vahva persoona mutta huutoa ei siedä, ovet paukkuen lähtee kartanolle jos ääntä korotan YHTÄÄN. Sinun mies on todella kiltti ja se on hyvä ominaisuus:) Yritä muistaa miksi rakastuit häneen, niin minäki yritän kun hermot menee tuon jääräpään kans:D
 
Itse olen myös todella vahva persoona, mutta mieheni tukahduttaa sen. Emme koskaan tappele kunnolla, vaan riidat päättyy siihen että mies itkee ja minä tunnen pahaa oloa että olen saanut se "heikomman puoliskoni" itkemään. Ja itse olen myös kateellinen muiden pitkistä ja turvallisenoloisista miehistä, omani mieheni kyllä suojelee, mutta jos joku 180 senttinen käy kimppuun niin miehelleni käydä köpelösti. Turhaudun kun se olen minä joku joutuu lohduttamaan miestäni, vaikka kaipaisin perinteiempää roolijakoa...
 
Mä oon vissiin sen verran prinsessa, etten voisi kuvitellakaan tilannetta, että olisin miehen kanssa, jolta ei luonnistuisi kodin korjaustyöt, auton huollot ja joka kantelisi puolestani raskaat kassit jne..En ole ikinä ajatellut asiaa, mutta kaikki mieheni ovat olleet samanlaisia..
 
Kiitos asiallisista vastauksista :).

Niin, enpä tiedä miten kävisi kahden tulisielun ottaessa yhteen- jos ketjua lukee tuollaisessa suhteessa oleva, kerro ihmeessä miten riitelette jne.!!

Jotenkin sekään ei minusta mene ihan oikein että saa koko ajan varoa sanojaan/tekemisiään ettei toinen joko itkisi tai sitten heittäytyisi täysin lapselliseksi. Ja vaikka mieheni onkin ns. perässävedettävä, kyllä hänkin osaa paskamainen olla halutessaan- kukaan ei vaan sitä usko, jos juttelen asiasta esim. äidilleni. "X on niin kiltti". Joo- ja sama tyyppi tekee ihan uskomattomia temppuja, jos tarpeeksi hermostuu...
 
Yritin monta vuotta elää uusavuttoman miehen kanssa, mutta jälkeenpäin ajatellen onneksi suhde ajautui eroon. Mies oli uusavuton laiheliini, jolla ei edes vasara pysynyt kädessä.

Kyllä maailma on miehekkäämpiä otuksia näyttänyt eron jälkeen :laugh:
 
En minä nyt saanut oikein selvää kuvaa mikä siinä miehessä mättää. Ei roskien ulos vieminen ole mitenkään miehekästä. Aika monet "miehekkäät miehet" paskoja välittää mistään kotihommista, istuu sohvalla kalja kädessä ja katselee urheilua. Jos on uusavuton tai nariseva, niin ei se mieheyteen tai naisellisuuteen mitenkään liity.

En osaa sanoa kaipaisinko joskus isoa leveäharteista miestä, jos kumppanini ei sellainen olisi. Outoa kuitenkin jos kovin usein toivoo kumppaninsa olevan täysin erilainen kuin hän on. Mieluummin myös otan älykön, kuin jonkun joka alkaa pullistelemaan "uhkaavissa" tilanteissa.

Kyllä meillä on molemmilla vahvat persoonat eikä kumpikaan toista tallo koko ajan eikä täällä nyt mitenkään räisky ja pauku. Sitä kun on kuitenkin se järkikin päässä eikä vaadi mahdottomia niin hyvin pärjätään. En ymmärrä miten ihmiset ovat edes alkaneet seurustelemaan puolisoiden kanssa, joissa tuntuu olevan vain vikaa.
 
Minulla ihan samanlaista. Mies kyllä auttaa kotitöissä, on erittäin kiltti ja huomaavainen muita kohtaan. Ei kovin raamikas (180cm kuitenkin) ja jättää kyllä riitelyn yms muille, eli poistuu paikalta, jos johonkin käsitappeluun joutuisi. Minä olen se joka meillä joutuisi puolustautumaan nyrkein. Tietysti väkivallattomuus miehessä on plussaa, mutta se ettei edes puolustaisi minua...:(

Minäkin olen vahva persoona, mutta joudun tukahduttamaan tunteeni, koska mies ei osaa riidellä, suuttuukin äärimmäisen harvoin. Voin mollata häntä vaikka miten paljon ja usein syyllistynkin tähän, kun ihmettelen miten toinen voi pysyä vaan pokkana kun "haukun" eli koettelen rajoja miten pitkälle mies antaa minun mennä. Ja kun viimein saan miehen suuttumaan (siihen vaaditaan jo paljon) sitten seuraakin pitkä mykkäkoulu, koska mies ei osaa puhua tunteistaan yms. Toisaalta mies ei ole siis kovin herkkä, koska pystyy olemaan kuin "mies" ja kärsii ja kuuntelee kaikki pahat sanat eikä ota niistä itseensä, mutta se "neitimäisyys" ärsyttää.

Ja kaikesta joudun päättämään aina minä, jos en päätä, mies sanoo "ok, ei sitten tehdä mitään". Jopa työkaluista kuten esim. moottorisahan ostosta joudun päättämään, että ostetaanko tuo malli vai tämä, vaikken ymmärrä kyseisistä laitteista yhtään mitään. Mies taas ymmärtää koneiden ja laitteiden päälle kaiken, haluaa vain pönkittää ilmeisesti itseluottamustaan kysymällä minulta, eli ei uskalla/osaa itse päättää mitään! Ja tämä ärsyttää. Olisi niin kuin mies ja ottaisi ohjat käsiinsä!! Pidän itsevarmoista miehistä ja sellaiset saavat minut syttymään, siksi välillä ihmettelen miten aikoinaan olen mieheni valinnut...ehkä pohjimmiltani kuitenkin haluan olla niskan päällä, who knows..:(
 
Alkuperäinen kirjoittaja täällä myös:
Minulla ihan samanlaista. Mies kyllä auttaa kotitöissä, on erittäin kiltti ja huomaavainen muita kohtaan. Ei kovin raamikas (180cm kuitenkin) ja jättää kyllä riitelyn yms muille, eli poistuu paikalta, jos johonkin käsitappeluun joutuisi. Minä olen se joka meillä joutuisi puolustautumaan nyrkein. Tietysti väkivallattomuus miehessä on plussaa, mutta se ettei edes puolustaisi minua...:(

Minäkin olen vahva persoona, mutta joudun tukahduttamaan tunteeni, koska mies ei osaa riidellä, suuttuukin äärimmäisen harvoin. Voin mollata häntä vaikka miten paljon ja usein syyllistynkin tähän, kun ihmettelen miten toinen voi pysyä vaan pokkana kun "haukun" eli koettelen rajoja miten pitkälle mies antaa minun mennä. Ja kun viimein saan miehen suuttumaan (siihen vaaditaan jo paljon) sitten seuraakin pitkä mykkäkoulu, koska mies ei osaa puhua tunteistaan yms. Toisaalta mies ei ole siis kovin herkkä, koska pystyy olemaan kuin "mies" ja kärsii ja kuuntelee kaikki pahat sanat eikä ota niistä itseensä, mutta se "neitimäisyys" ärsyttää.

Ja kaikesta joudun päättämään aina minä, jos en päätä, mies sanoo "ok, ei sitten tehdä mitään". Jopa työkaluista kuten esim. moottorisahan ostosta joudun päättämään, että ostetaanko tuo malli vai tämä, vaikken ymmärrä kyseisistä laitteista yhtään mitään. Mies taas ymmärtää koneiden ja laitteiden päälle kaiken, haluaa vain pönkittää ilmeisesti itseluottamustaan kysymällä minulta, eli ei uskalla/osaa itse päättää mitään! Ja tämä ärsyttää. Olisi niin kuin mies ja ottaisi ohjat käsiinsä!! Pidän itsevarmoista miehistä ja sellaiset saavat minut syttymään, siksi välillä ihmettelen miten aikoinaan olen mieheni valinnut...ehkä pohjimmiltani kuitenkin haluan olla niskan päällä, who knows..:(

No huoh tätäkin. Olettekohan te täällä nyt ihan tosissanne? Mitä hemmetin nyrkkitappelua ja puolustamista? Missä ja miten te elätte kun tuollaiset asiat on jotenkin oleellisia? Ei ole tarvinut minun koskaan itseäni fyysisesti puolustaa omasta tai miehen toimesta.

Ja aika sairaalta kuullostaa että tarkoituksella miestäsi mollaat. Ihmisten temperamentit ovat erilaisia. Kuullostaa aika pahasti jo henkiseltä pahoinpitelyltä sinun puoleltasi.

Päättämättöymyys voi kyllä olla toisessa ihmisessä ärsyttävää, sen ymmärrän, mutta onko tuotakaan asiaa oikeasti tehty selväksi. Kissa pöydälle siitä, että et halua aina tehdä kaikkia päätöksiä yksin.
 
Minun mieheni on ihan miehekäs fyysisesti ja henkisesti, mutta kuitenkin ne miesten työt ovat monesti jääneet minulle, varsinkin aikaisemmin. Eikä syynä ole viitsiminen vaan osaaminen. Miehen vanhemmat kasvattivat hänet niin, ettei mies saanut ikinä tehdä mitään itse. Äiti pelkäsi sairaalloisesti, että mies satuttaa itsensä tai hajottaa jotakin, joten kaikki halut kaikenlaiseen kotona puuhasteluun tukahdutettiin. Ajokortin saatuaankaan ei saanut ajaa kertaakaan perheen autoa, ettei vaan tule naarmuja. Minä olen sitten saanut opettaa miehelle kaikenlaista. Anoppi vieläkin päivittelee, miten olen niin "kätevä käsistäni" ja muka osaan tehdä vaikka mitä, kun taas minun mielestäni ne nyt eivät ole niin kummallisia asioita. Pääasia kuitenkin, että miehellä riittää halua niihin "miesten töihin" ja vastaaviin, eikä kuulemma ota edes itsetunnon päälle oppia vaimoltaan asioita, jotka muut oppivat isiltään :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Millenia:
En minä nyt saanut oikein selvää kuvaa mikä siinä miehessä mättää. Ei roskien ulos vieminen ole mitenkään miehekästä. Aika monet "miehekkäät miehet" paskoja välittää mistään kotihommista, istuu sohvalla kalja kädessä ja katselee urheilua. Jos on uusavuton tai nariseva, niin ei se mieheyteen tai naisellisuuteen mitenkään liity.

En osaa sanoa kaipaisinko joskus isoa leveäharteista miestä, jos kumppanini ei sellainen olisi. Outoa kuitenkin jos kovin usein toivoo kumppaninsa olevan täysin erilainen kuin hän on. Mieluummin myös otan älykön, kuin jonkun joka alkaa pullistelemaan "uhkaavissa" tilanteissa.

Kyllä meillä on molemmilla vahvat persoonat eikä kumpikaan toista tallo koko ajan eikä täällä nyt mitenkään räisky ja pauku. Sitä kun on kuitenkin se järkikin päässä eikä vaadi mahdottomia niin hyvin pärjätään. En ymmärrä miten ihmiset ovat edes alkaneet seurustelemaan puolisoiden kanssa, joissa tuntuu olevan vain vikaa.

Järkevää tekstiä järkevän ihmisen päästä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Millenia:
Alkuperäinen kirjoittaja täällä myös:
Minulla ihan samanlaista. Mies kyllä auttaa kotitöissä, on erittäin kiltti ja huomaavainen muita kohtaan. Ei kovin raamikas (180cm kuitenkin) ja jättää kyllä riitelyn yms muille, eli poistuu paikalta, jos johonkin käsitappeluun joutuisi. Minä olen se joka meillä joutuisi puolustautumaan nyrkein. Tietysti väkivallattomuus miehessä on plussaa, mutta se ettei edes puolustaisi minua...:(

Minäkin olen vahva persoona, mutta joudun tukahduttamaan tunteeni, koska mies ei osaa riidellä, suuttuukin äärimmäisen harvoin. Voin mollata häntä vaikka miten paljon ja usein syyllistynkin tähän, kun ihmettelen miten toinen voi pysyä vaan pokkana kun "haukun" eli koettelen rajoja miten pitkälle mies antaa minun mennä. Ja kun viimein saan miehen suuttumaan (siihen vaaditaan jo paljon) sitten seuraakin pitkä mykkäkoulu, koska mies ei osaa puhua tunteistaan yms. Toisaalta mies ei ole siis kovin herkkä, koska pystyy olemaan kuin "mies" ja kärsii ja kuuntelee kaikki pahat sanat eikä ota niistä itseensä, mutta se "neitimäisyys" ärsyttää.

Ja kaikesta joudun päättämään aina minä, jos en päätä, mies sanoo "ok, ei sitten tehdä mitään". Jopa työkaluista kuten esim. moottorisahan ostosta joudun päättämään, että ostetaanko tuo malli vai tämä, vaikken ymmärrä kyseisistä laitteista yhtään mitään. Mies taas ymmärtää koneiden ja laitteiden päälle kaiken, haluaa vain pönkittää ilmeisesti itseluottamustaan kysymällä minulta, eli ei uskalla/osaa itse päättää mitään! Ja tämä ärsyttää. Olisi niin kuin mies ja ottaisi ohjat käsiinsä!! Pidän itsevarmoista miehistä ja sellaiset saavat minut syttymään, siksi välillä ihmettelen miten aikoinaan olen mieheni valinnut...ehkä pohjimmiltani kuitenkin haluan olla niskan päällä, who knows..:(

No huoh tätäkin. Olettekohan te täällä nyt ihan tosissanne? Mitä hemmetin nyrkkitappelua ja puolustamista? Missä ja miten te elätte kun tuollaiset asiat on jotenkin oleellisia? Ei ole tarvinut minun koskaan itseäni fyysisesti puolustaa omasta tai miehen toimesta.

Ja aika sairaalta kuullostaa että tarkoituksella miestäsi mollaat. Ihmisten temperamentit ovat erilaisia. Kuullostaa aika pahasti jo henkiseltä pahoinpitelyltä sinun puoleltasi.

Päättämättöymyys voi kyllä olla toisessa ihmisessä ärsyttävää, sen ymmärrän, mutta onko tuotakaan asiaa oikeasti tehty selväksi. Kissa pöydälle siitä, että et halua aina tehdä kaikkia päätöksiä yksin.

No ihan tosissani kirjoitin. Turhautumista ehkä puran mieheeni, kun joskus (lue: kerran pari vuodessa) yritän saada ilmaa puhdistettua ja pahaa mieltänihän siinä puran, mies ei vaan koskaan osaa ottaa mihinkään kantaa, ei edes tunteisiini ja tämä johtaa sitten siihen että alan mollata miestäni, mutta tästäkään ei mies ole mikseenkään.

Nyrkkitappeluun tai vastaavaan en ole ONNEKSI koskaan joutunut tai tuskin joudunkaan kuten ei miehenikään, koska emme liiku "semmoisissa" piireissä. Tosin kerran humalainen appiukkoni yritti kiinni käydä minuun, mutta pääsin tilanteesta irit omin voimin, mieheni seisoessa vieressä tekemättä mitään (itse olimme selvinpäin, koska olemme absolutisteja). Eli JOS siis vastaavanlainen tilanne kävisi, mies ei luultavasti tekisi mitään...:ashamed: Ja minäkö tästä "nyrkkitappelusta" täällä aloitin, kyllä se oli ap, joka aloitti keskustelun tästä "ritarilisuudesta" ja "luodin eteen hyppäämisestä".

Ja kissaa on kyllä nostettu pöydälle miehen päättämättömyydestä useaan otteeseen, lopputuloksena mies suuttuu ja sanoo, että "päätä sinä sitten kaikesta" eli pesee kätensä tästä pois...
 

Yhteistyössä