montako miestä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Virpi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Avioliiton alkuaikoina mieheni innostui pitämään kirjaa tai ainakin lukua niistä miehistä, jotka ovat päässeet näkemään intiimit paikkani. Koska olen paitsi yllytyshullu myös intohimoinen vaikka silti säädyllinen ekshibitionisti, lukemat alkoivat raksuttaa jo häistä. Minua tämä ei haittaa, miestäni suorastaan kihelmöi ja yleisöreaktiot ovat olleet pääsääntöisesti myönteisiä. Lukema on sittemmin kai mennyt mieheltäni sekaisin. Mutta vieläkään tämä ei ole minulle rutiinia. Jokainen pikku suunnitelma tai satunnainen tilanne saa sydämen tykyttämään.
 
Ihan tosissaanko mieheni haluaisi minulle mieskokemuksia, avioliiton sivusuhteita, joista sitten muka saisimme lisää iloa ja energiaa kahdenkeskiseenkin elämäämme. Ensin oli vihjailua siihen suuntaan, nyttemmin jo enemmän tai vähemmän suorasukaisia kysymyksiä, että mitä siitä itse pitäisin. Se on niin hurja ajatus, että en osaa siihen vastata. Yhtenä päivänä olen jotain mieltä, toisena toista. Ja myöntää täytyy, että tänäänkin aivan valtavasti kiihotuin, kun lehdestä luin, että mikäli miehellä on syytä olettaa, että nainen olisi tekemisissä vieraan seksikumppanin kanssa, se lisäisi merkittävästi miehen siittiötuotantoa.
 

Yhteistyössä