Miten ratkaisisit hoitajapulan?

  • Viestiketjun aloittaja Pelkkänä silmänä
  • Ensimmäinen viesti
Toimivat järjestelmät (apotti maksoi maltaita mutta on ihan susi), työhön nähden sopivampi palkka, työolosuhteita paremmaksi.

Ei terveydenhuolto ole ainoa ala mikä on mennyt pilalle.

Myös opetusala on mennyt pilalle. Järjettömät määrät muuta kuin opettamista ja tulokset sen kun heikkenevät. Näissä olosuhteissa missä kunnioitus ihmisiä kohtaan on puutteellista ja erityisoppilaat samoissa luokissa, on jo sinällään iso haaste!
Katsoitteko jo miten pääsyvaatimukset esim. hyviin lukioihin ovat tulleet alas…

Taksiala on mennyttä, rakennusala on piloilla, kaupan ala on kaksi ketjua ja that’s it.
Ei, ei, ei! Ei hyvä!
 
vierailija
Rahaa kyllä on kaiken aikaa ollut silmänpohjakuvauksiinkin, vaikka näössä ei ole mitään vikaa!
Kuvien tulkinta maksaa ja hoitajia löytyy saattelemana 100vuotiaitakin niihin diabeteshoitaja en lähettämiin kutsuaikoihin! Niitä ei edes omainen pysty perumaan:-(
Sanoja on taas muunneltu:
Turhia "hoitoja" ikäihmiselle ja niihin tarvitaan aina saattaja, kyydit ja ne otetaan esimerkiksi kuntoutusosastolta. Kuvat kai tulkitsee joku asiantuntija mutta ne tipat vaikuttaa suoraan aivoihin!
[/QUOTE]
pyörätuolihoidokkeja sen jälkeen.
 
vierailija
2007 oli noin

Viisas on hän, jolla ratkaisu tähän. Taitaa olla Suomen valtio ihmeissään kymmenen vuoden päästä, kun suuret ikäluokat alkaa tarvita hoitopaikkoja ja hoitajia ei enää olekaan riittävästi. Virostakohan niitäkin aletaan rekrytoida.

Mutta tosiasia on, että raha on yksi ratkaisevimmista tekijöistä, miksi alalle ei hakeuduta ja tietty työn raskaus. Jos Norjassa sairaanhoitajan vuosiansiot on yli 50 000 e, niin Suomen luvuista ei viitsi edes puhua. Ne on säälittäviä.
sinne ne menevät/ovat menneet
 
vierailija
Yks vois olla tarjota sitä koulutusta ilmaiseksi. Siis sillan ettei tarvitse ottaa opintolainaa. Lähäriksi voi teoriassa pitkäaikaistyötön opiskella työttömyysturvalla (jos on lukio alla eikä mee aikaa äikkään. ym) , mutta laajennettaisiin se muihinkin hakijoihin ja sairaanhoitajiin.
 
vierailija
mites jos vaikka riittävästi palkkaa ettei tarvitsisi tehdä jatkuvasti oman työn lisäksi keikkaa JA lisää henkilökuntaa (jota saa sillä rahalla) ettei tarvitsisi jatkuvasti olla töissä keikkalaisten kanssa.
Nimittäin kun tiimejä pyöritetään joissakin paikoissa niin että ihan liian iso osa on keikkatyöntekijöitä, se kokonaisvastuu työstä vaan käy liian raskaaksi niille vakituisille, vaikka olisikin tuttuja keikkalaisia.
Lisäksi kun lopetettaisiin vielä niiden vähäisten vakkareiden käyttäminen ympäri taloa hyppyytettävinä sijaisina ettei tiimeissä työvuorossa olisi pelkkiä lääkeluvattomia keikkalaisia niin homma toimisi edes jotenkin.
 
vierailija
Parempi
- palkkaus
- arvostus
- johtaminen
- resursointi (enemmän ihmisiä töihin)
- työntekijöiden kuunteleminen (monessakin asiassa)

Ja johtoon ihmisiä. joilla on kokemusta ko työstä, eikä pelkkiä korkeakoulutettuja tilastojen lukijoita, jotka ei tiedä hevon kukkua asioista mitä johtavat. Nytkin on hyvinvointialueiden johdosta yllättäen heivattu pois ihmisiä vaalikelvottomuuteen vedoten, jotka on töissä "kentällä" ja tietävät mitä siellä tehdään ja mitä siellä tarvitaan. Mutta eihän sellasia ihmisiä siellä johdossa tarvita. Riittää, kun nää hallintotieteiden maisterit osaa tehdä tilastoa siitä ja tilastoa tosta, niin sillon on kenttätyökin hyvissä kantimissa... Eiku...
 
vierailija
Kiinnostaa kyllä mut kun täytyy erikseen hommata kotiin fysioterapeutti, kun kotipalvelu ehtii vain vaipan vaihdot max 4 kertaa / vrk ja siinä ei saa kulua 10min enempää aikaa.
Onko nyt lie 6? Mutta ei auta jos vaihtaja käy 4x
 
vierailija
Toimivat järjestelmät (apotti maksoi maltaita mutta on ihan susi), työhön nähden sopivampi palkka, työolosuhteita paremmaksi.

Ei terveydenhuolto ole ainoa ala mikä on mennyt pilalle.

Myös opetusala on mennyt pilalle. Järjettömät määrät muuta kuin opettamista ja tulokset sen kun heikkenevät. Näissä olosuhteissa missä kunnioitus ihmisiä kohtaan on puutteellista ja erityisoppilaat samoissa luokissa, on jo sinällään iso haaste!
Katsoitteko jo miten pääsyvaatimukset esim. hyviin lukioihin ovat tulleet alas…

Taksiala on mennyttä, rakennusala on piloilla, kaupan ala on kaksi ketjua ja that’s it.
Ei, ei, ei! Ei hyvä!
Ite ajattelen toisaalta aika samalla tavalla, mutta sitten tajuan, että olen aina ajatellut niin. Ja niin on moni muukin.

Luen joskus vanhoja hesareita. 70-80-luvulla virsi on lähes sama. No menikö kaikki pieleen? Minun mielestä ei... Usein se kehitys tulee sieltä, missä sitä ei odota.

Tällä palstalla kaikki kiroaa vihreää siirtymää. Mutta kenties 30 vuoden päästä voidaan todeta, että se oli Suomelle onnenpotku? Mitäs sitten esim. sinä sanot?
 
vierailija
Tietokonehommat vievät aikaa. Pitää kirjata erilaisia tilastoja varten asioita. Suoritteita, potilasmääriä ym asioita seurataan.
On kanta.fi ym. Ennen kirjattiin käsin/kirjoituskoneella yksittäisen potilaan pahviseen kansioon erilaisille lehdille tekstejä. Sihteerit kopioivat tarvittaessa tekstejä, mikäli niitä tarvittiin jonnekin erikoispkl ym.
Nykyisin ei oikein ole sihteereitä, hoitajat ja lääkärit tekevät sihteerien työt.
Ennen lääkärit sanelivat lausunto/tekstit ja sihteerit kirjoittivat ne puhtaaksi, nykyisin lääkärien palkallaan tekevät itse nämä tekstit ilman 10 sormijärjestelmää hitaasti. Eivät siis ota potilaita kyseisinä aikoina/eivät hoida vaan tekevät näitä kirjallisia töitä.
Tulee sähköisesti viestejä useasta kanavasta, joita pitää purkaa. Osa viestien hoitamiseen ei tarvita hoitajaa eikä lääkäriä.
esim. jos on lomalla 4 viikkoa kesällä (vaikka on hiljaista), itsellä menee yleensä n. 2 viikkoa työhön paluun jälkeen purkaa ja hoitaa näitä erilaisista kanavista tulleita viestejä. Ja nämä ovat siis niitä kiireettömiä. Kiireelliset jutut hoitaa sijaiset priorisoiden. Eli varaan aina loman jälkeen kirjallisille töille aikaa useammalle päivälle sekä ennen lomaa, koska potilaiden asiat pitää saada pakettiin ennen omaa lomaa.
 
Tietokoneohjelmat eivät ole terveydenhuollossa toimivia. Erilaiset ohjelmistopäivitykset tuovat yleensä lisätyötä eivät helpota kirjaamisia tms, kuten niiden pitäisi helpottaa käyttäjiään. Päivityksillä halutaan tarkempia tilastoja johdolle ym.
Jotkut kirjoittavat tietokoneelle potilaan ollessa vastaanotolla. Mielestäni katsekontakti ja potilaan hoito tästä kärsii, jos tuijotan suurimman osan aikaa tietokoneen ruutua, joten en sitä tee. Kirjoitan itselleni muistiinpanoja. Koneelle kirjoitan suoraan asioita, jotka lupaan tai potilas tarvitsee niitä heti vastaanotolta lähtiessä. Potilaat ovat yleensä tappiin asti vastaanottoaikansa tai yli, joten kirjaaminen tapahtuu muuna aikana.
 
vierailija
Lisää liksaa.

Veturinkuljettajien peruspalkka 4000 e ja lisineen kuulemma 5000-6000 e kuukausipalkka on mielestäni junan ajamisesta melkoisen hyvä palkka.
Halvaannuttavat nyt koko Suomen eivätkä nämä hoitajatkaan pääse töihin.

Eikös näitä veturinkuljettajia varten pidä säätää pikaisesti pakkolaki töihin?
 
vierailija
Hoitajana voin sanoa että kunnon palkankorotus on ainoa kunnon keino lisätä vetovoimaa alalle, ilman lisiä ja pitkiä päiviä ym pitäisi pärjätä.

Työn joustavuutta myös lisää kaikki eivät halua tehdä vuorotyötä hoitoalallakaan.
Jos ei yhteiskunta arvosta hoitotyötä miksi työntekijät arvostaisvat.

Ennen kuin haalitaan ulkomailta hoitajia palkkaus kuntoon että kotimaiset hoitajat haluavat tehdä työtä ja alalta lähteneet palata.
 
vierailija
Kiinnostaa kyllä mut kun täytyy erikseen hommata kotiin fysioterapeutti, kun kotipalvelu ehtii vain vaipan vaihdot max 4 kertaa / vrk ja siinä ei saa kulua 10min enempää aikaa.
Niin...
 
Tietokonehommat vievät aikaa. Pitää kirjata erilaisia tilastoja varten asioita. Suoritteita, potilasmääriä ym asioita seurataan.
On kanta.fi ym. Ennen kirjattiin käsin/kirjoituskoneella yksittäisen potilaan pahviseen kansioon erilaisille lehdille tekstejä. Sihteerit kopioivat tarvittaessa tekstejä, mikäli niitä tarvittiin jonnekin erikoispkl ym.
Nykyisin ei oikein ole sihteereitä, hoitajat ja lääkärit tekevät sihteerien työt.
Ennen lääkärit sanelivat lausunto/tekstit ja sihteerit kirjoittivat ne puhtaaksi, nykyisin lääkärien palkallaan tekevät itse nämä tekstit ilman 10 sormijärjestelmää hitaasti. Eivät siis ota potilaita kyseisinä aikoina/eivät hoida vaan tekevät näitä kirjallisia töitä.
Tulee sähköisesti viestejä useasta kanavasta, joita pitää purkaa. Osa viestien hoitamiseen ei tarvita hoitajaa eikä lääkäriä.
esim. jos on lomalla 4 viikkoa kesällä (vaikka on hiljaista), itsellä menee yleensä n. 2 viikkoa työhön paluun jälkeen purkaa ja hoitaa näitä erilaisista kanavista tulleita viestejä. Ja nämä ovat siis niitä kiireettömiä. Kiireelliset jutut hoitaa sijaiset priorisoiden. Eli varaan aina loman jälkeen kirjallisille töille aikaa useammalle päivälle sekä ennen lomaa, koska potilaiden asiat pitää saada pakettiin ennen omaa lomaa.
sihteeriköt takasin ja heti, eihän siinä ole mitään järkeä että lääkäri toimii itsensä sihteerinä

jos kymppitonnin liksalla olevalle lääkärille palkattais sihteerikkö kahhn tonnin liksalla niin lääkäri kerkeäsi hoitaa kolminkertaisen määrän potilaita
 
vierailija
Hoitajana voin sanoa että kunnon palkankorotus on ainoa kunnon keino lisätä vetovoimaa alalle, ilman lisiä ja pitkiä päiviä ym pitäisi pärjätä.

Työn joustavuutta myös lisää kaikki eivät halua tehdä vuorotyötä hoitoalallakaan.
Jos ei yhteiskunta arvosta hoitotyötä miksi työntekijät arvostaisvat.

Ennen kuin haalitaan ulkomailta hoitajia palkkaus kuntoon että kotimaiset hoitajat haluavat tehdä työtä ja alalta lähteneet palata.
En ole eri mieltä siitä, että liksaa pitäisi saada lisää, mutta vaatimus siitä että ilman vuorotyötä ja ilman ylityötä pitää saada "huippupalkka" on kohtuuton. Se tarkoittaisi sitä, että normaali vuorotyötä ja ylityötä tekevä hoitaja saisi sitten "superhuippupalkkaa". Ja se nyt vaan on sillä tavalla, ettei sairaanhoito ole sellaista "superhuippupalkan" työtä. Lääkärin työ on, mutta se onkin pitkälle erikoistunutta asiantuntijatyötä.

Hoitotyö on lähtökohtaisesti vuorotyötä koska sitä tehdään pitkälti tilanteessa, jossa työtä on pakko tehdä ympärivuorokautisesti. Palkkausjärjestelmä rakentuu silloin vuorotyön pohjalta ja alalle tulevien myös odotetaan ymmärtävän ja hyväksyvän tämän. Jokainen tietenkin tekee omassa elämässään elämäntilanteen ja henkilökohtaisten preferenssien edellyttämät valinnat, mutta se sitten tarkoittaa pienempää palkkaa ja kapeampia työmahdollisuuksia, jos kieltäytyy vuorotyöstä. Näin se on kaikissa muissakin ammateissa, joita tehdään 24/7 rytmillä. Ei voi hakeutua prosessiteollisuuden työpaikkaan ja sitten urputtaa kun palkka jää pieneksi ilman pyhä- ja vuorolisiä.

Hoitajien palkkataso pitäisi saada sellaiseksi, että normaalissa vuorotyössä oleva ns. keskivertohoitaja saisi sellaista hyvää yleisesti hyväksyttävää ja kannustavaa palkkaa. Sitten sellaiset superahkerat tai asuntolainaa nopeasti maksavat ylityömyyrät saisivat huippupalkkaa. Ja luonnollisesti pelkkää päivätyötä tekevät ja ylityöstä kieltäytyvät saisivat sitten sitä peruspalkkaa, joka väistämättä ja luonnollisesti on pienempi kuin keskivertohoitajan normaali liksa. Ja kyllä varmaan olisi paikallaan kasvattaa palkkaeroja tehtävienkin mukaan. Nythän aivan eri kaliiberin hommista saa suunnilleen saman liksan ja ainut uraan panostamisen motivaattori on henkilökohtainen kiinnostus.
 
Pitäisikö sun mielestä siis hoitajan alunperin hyväksyä että joutuu tehdä ylitöitä koska se vaan "kuuluu"hoitotyöhön? Tai pitää useampaa keikkapaikkaa.
Musta nimenomaan järjestelmää pitäisi muuttaa ettei hoitajien tarvii itseään uuvuttaa vaan normityö, on sitten vuorotyö tai päivätyö riittäisi kunnon palkkaan enkä tarkoita huippupalkkoja mutta tärkeästä työstä kunnon palkka.
 
vierailija
Miten ratkaisisin hoitajapulan on alkuperäinen ketjun kysymys?
Ihmisten pitää lopettaa netissä kinastelu.
Aikaa jää sitten perheen kanssa yhdessä oloon, ihmisten kanssa olemiseen ja harrastuksiin.
Näyttää siltä, että suomalaiset eivät ikinä opi keskustelemaan somessa. Se lisää vain huonoa oloa.
Kun kansa oppii pitämään parempaa huolta itsestään, hoitohenkilökunnan lisäämisen tarve vähenee. Keskitytään enemmän ennalta ehkäisevään terveydenhuoltoon.
Sakkoja hänelle joka kurjoittaa irvokkaita viestejä someen nimettömänä tai nimellään. Siitä se alkaa ikääntyvän ja alhaisen sybtyvyyden rasittaman kansan tervehtyminen eikä maksa euroakaan.
 
Yhteistyössä