Miten mä tähän tilanteeseen oon joutunu???!!! ;(

[Surullinen]

Luopunu ihan kaikesta että päästiin ukon kans muuttaa yhteen. Toista vuotta nyt asuttu yhdessä. Mun suku ja ystävät jäi 400km päähän. Molemmilla vanhemmat tytöt ja odotan meidän toista lasta. Mulla ei ole täällä ketään.

Mies jätti vakituisen työpaikan ja lähti oppisopimukselle. Tulot putos ja mies tosi vähän nykyään kotona. Jotuu olee niinäki viikonloppuina töissä kun sen tyttö tulee ja tietenki mä sit taas olen lasten kanssa ja tyydyn tähän tilanteeseen.
Asutaan pienes kaksios mis ei ole ku keittokomero. Miehen omistusasunto. ei ole nyt varaa muuhun eikä ukko suostu vuokralle. Mä oon niin yksin tän aisan kanssa.

 

[v]

en voi muutaku :hug:
toivottavasti asiat järjestyy

 

[Unico]

Sun täytyy alkaa miettimään mikä on vaihtoehto ja miten siihen pääsee. Jso ei tilanne tyydytä, niin sille pitää tehdä jotain. Vaikeaa se voi olla. Voimia

 

[IllanHämy]

:hug: juttele miehesi kans, jos muutatte takaisin mistä lähditte... oisko mitään mahiksia.. tai sitten jonnekin muualle mistä mies sais töitä ja teillä olisi tuttuja/ystävä siel..vaikka haluaa varmaan opiskella oppisopimuksella loppuun. :/ kauanko se kestää se oppisopimus? jos sen jälkeen asiat saisivat kunnon käänteen ja saisit ystäviä yms. :flower:

 

[Surullinen]

Mies asui jo täällä. Ei suostu muuttaa täältä minnekään kun sen tyttö asuu täällä lähellä.
Mä oon yrittäny ratkoa tätä tilannetta vaikka miten mutta ei tule ratkaisua. Mä oon niin loppu etten jaksa enää.

 

[Surullinen]

Ja mä oon niin vihanen kaiken aikaa. Miks mun piti luopua kaikesta tän takia? Sen takia et miehel mahd lyhyt matka hakee tyttöönsä vai?? Eihän tää tietenkään sen lapsen vika oo, joku antaa tosta lauseesta mulle sonnat niskaan.
Mies otti ylimääräistä pyörä ja pakettiauto lainaa just ennenku meni opparille ja nyt sit mietitään miten saa laskut maksettua. Mä pääsin pariks illaks viikossa toimistotöihin joten saa edes pari kymppiä lisää.

 

[hmm]

Kyllä ne asiat siitä suttaantuu ajan kanssa. Älä murehdi turhia, elä päivä kerrallaan. Puhu puhu ja puhu, kyllä mieskin kuuntelee jossain vaiheessa. Jos valittaa että nalkutat koko ajan, sano että nalkutus loppuu kunhan kuuntelee sinua ja miettii ratkaisuja kanssasi yhdessä. Jos olet raskaana hormonitkin vetää olon tuollaseksi. Kyllä se siitä. Jos on toinenkin lapsi tulossa niin kyllä viimeistään siinä tilanteessa tulee mieskin huomaamaan että pienessä asunnossa on aika mahdotonta olla.

 

[Mere]

Mä olen aikanaan muuttanu ihan toiselle puolelle Suomea miehen perässä, tosin meillä ei ollut silloin vielä lapsia. Miehellä oli siis vakituinen työ ja mä olin juuri valmistunut, joten katsoimme parhaimmaksi asettua sinne, missä edes toisella oli työtä.

Voin rehellisesti sanoa, että vuosia meni, ennen kuin sopeuduin, vaikka sosiaalinen luonne olenkin. Onneksi on puhelin ja netti, jolla voin pitää yhteyttä niin vanhempiini, kuin ystäviini (jotka tosin ovat itse kukin asettuneet ympäri Suomea asumaan). Mulla sopeutumisessa auttoi se, että sain työpaikan ja sitä kautta tuttuja.

Tosin nyt, kun olen ollut kotosalla äitiyslomilla ja hoitovapailla, olen joutunut uudelleen siihen pisteeseen, etten ole tuntenut ketään, sillä käyn töissä kotipaikkakuntani ulkopuolella, enkä siis ole tuntenut kotipaikkakunnaltani oikeastaan ketään. Esikoisen ollessa vauva, hakeuduin perhekerhoon ja perhekahvilaan ja sitä kautta olen saanut paljon uusia tuttuja ja muutaman hyvän ystävänkin.

Toivon sinulle voimia!