J
joku
Vieras
Millä tavalla olette ilmoittaneet aidosta halustanne erota?
Minulla olisi edessä sellainen tilanne että en enää halua olla mieheni kans. Vielä vaikeamman tilanteesta tekee se että rakastan häntä yhä, niin kuin ystavää, ja meillä on yhteinen lapsi. En haluaisi millään tavalla loukata häntä mutta en ole onnellinen tässä liitossa. Mitään yksittäistä syytä ei ole. Olemme olleet naimisissa vasta muutaman vuoden. Suhteestamme puuttuu intohimo ja esim. seksi on aina vain sellainen suoritus mikä kuuluu avioliittoon, ainakin minulle. Olen aina iloinen kun se on ohi, vaikka en siitä mitään tyydytystä olisi saanutkaan. Mieheni on yleensä se joka tekee seksille aloitteen ja sekin on usein pieni riidan aihe. En halua häntä enää. Helliä sanoja tai tekoja meillä ei jaella. Olemme kyllä puhuneet asiasta useaan otteeseen viimeisen vuoden aikana ja molemmat luvanneet muutosta mutta ei se vaan onnistu. Muutaman päivän on yritystä mutta sitten kaikki taas palaa vanhoille raitelle.
Lisäksi kesällä minä ihastuin erääseen mieheen ja hän minuun. No pientä ihastusta pidemmälle se ei mennyt, onneksi, eikä mitään muutakaan yhtä ainoaa suudelmaa lukuunottamatta tapahtunut. Se kuitenkin viimeistään avasi silmäni, että en halua että parisuhteeni on tällaista. Mieheni hajoaa varmasti kun kuulee että en jaksa tätä enää. Ja miten käy lapsen kun olen aina halunnut antaa hänelle ehjän kodin ja sisaruksia.
Hyvät Ellit, kertokaa miten olette aloittaneet puheenvuoronne?