Pitääkö erota?

[niisf]

Näin tasaista parisuhdetta saa kyllä etsiä. Emme ole koskaan edes riidelleet parisuhteessamme, eli en ole koskaan saanut/antanut hänen kanssaan sovintoseksiä. Kaikki on kuulemma niin hyvin niin miksi pitäisi tapella, oli hänen kommenttinsa kun joskus väkin yritin edes pientä riitaa saada aikaiseksi ja myönsin tekeväni vain sen takia että että kaipasin pientä piristysruisketta edes pienellä riidalla. Olemme kuitenkin oleet yhdessä jo 14 vuotta. Kyllä siihen nyt muutama riita ja sovintoseksikin olisi pitänyt mahtua. Mieheni on kaikin puolin hyvä mies, ahkera, sosiaalinen, hyvä isä jne. mutta nyttemmin on alkanut ärsyttämään liiallinen pehmoilu ja lässytys.

Mulla on varmaan menossa jokin identiteettikriisi ja kapinointivaihe?!?!? Miten tästä selviää...

 

[niisf]

S_a_m_i tunnut järkevältä mieheltä, aivan kuten omanikin

Toivon sinulle parisuhteessasi onnea. Toivotaan että sinun tyttöystäväsi tajuaa että hänellä on hyvä mies

Minä tunnen vaan itseni, jos jään avioliittooni, tulen loppuelämäni miettimään rakastellessani toista miestä, tietysti peittelen asian mieheltäni. Jatkossakin seksin jälkeen äkkiä suihkuun, ei lepäilyä, halitteluja sen jälkeen... arki toimii lasten ympärillä perheenä tiedän sen, mutta todella vaikeaa tulisi muuten olemaan. Mieheni tietää etten halua häntä fyysisesti ja on ollut tämän tiedon tultua julki todella epäluuloinen kaikesta. Tähän asti hän ei ole ollut minusta ikinä mustasukkainen. Hän on kuulemma luottanut minuu aivan sokeasti. Minusta on myös tuntunut pahalta kun en ole kokenut hänen mustasukkaisuuttaan koskaan, ja siitäkin joskus hänelle mainitsin, hän vain ihmetteli että eikö se vaan ole hyvä asia. Minun mielestä taas terve mustasukkaisuus kuuluu myös parisuhteeseen, tulee tunne että toinen välittää.

 

[S_a_m_i]

S_a_m_i tunnut järkevältä mieheltä, aivan kuten omanikin

Toivon sinulle parisuhteessasi onnea. Toivotaan että sinun tyttöystäväsi tajuaa että hänellä on hyvä mies

Minä tunnen vaan itseni, jos jään avioliittooni, tulen loppuelämäni miettimään rakastellessani toista miestä, tietysti peittelen asian mieheltäni. Jatkossakin seksin jälkeen äkkiä suihkuun, ei lepäilyä, halitteluja sen jälkeen... arki toimii lasten ympärillä perheenä tiedän sen, mutta todella vaikeaa tulisi muuten olemaan. Mieheni tietää etten halua häntä fyysisesti ja on ollut tämän tiedon tultua julki todella epäluuloinen kaikesta. Tähän asti hän ei ole ollut minusta ikinä mustasukkainen. Hän on kuulemma luottanut minuu aivan sokeasti. Minusta on myös tuntunut pahalta kun en ole kokenut hänen mustasukkaisuuttaan koskaan, ja siitäkin joskus hänelle mainitsin, hän vain ihmetteli että eikö se vaan ole hyvä asia. Minun mielestä taas terve mustasukkaisuus kuuluu myös parisuhteeseen, tulee tunne että toinen välittää.

Kyllä hän tajuaa, että olen hyvä mies ja on sen minulle jopa kertonutkin, joka on aika ihmeellistä häneltä, koska ei hän juurikaan pidä asioista puhua. Minä olen kai enemmän se suhteen nainen sillä puolella ja hän mies... minä puhun, hän ei. Hänen järki, niin kuin sinunkin, sanoo että kaikki on hyvin, mutta tunteet sanovat ettei ole.

Niin julmalta kun se kuulostakin, mutta ei miehesi tarvitse tietää, että ajattelet toista miestä... ei tarvitse, eikä tulisi tietää. Jos vain sinä pystyt sen asian kanssa elämään. Seksi kuuluu parisuhteeseen ja jos aiot pitää elämässäsi ne hyvät asiat mitä teidän suhteessa on niin sen eteen kai joutuu vähän kärsimäänkin. Kaippa se "kärsimys" seksiä pahempaakin voisi olla?

Täydellistä suhdetta kun ei olekaan... toisilla ongelmat ovat suurempia, toisilla pienempi. Toisille pieni asia voi olla suuri ja sitä rataa. Pohdit vain omassa mielessäsi mitä voisit erolla saavuttaa ja toisaalta menettää. Älä kuitenkaan kaada turhaan noita asioita miehesi niskaan, hän ei kuitenkaan ole tehnyt mitään väärää. Purat vaikka hänen poissaollessaan tuntoja täällä foorumilla, sen jälkeen harrastat seksiä ja nautit siitä kun näet miehesi leikkämässä lasten kanssa myöhemin tyytyväisenä

Ja jos mies tuntuu toisinaan liian vässykältä niin sekin voi johtua siitä jos hän ei saa sinulta lämpöä. Sitten sitä joutuu itse hakemaan. Mitä enemmän annat, sen vähemmän saat No ei nyt aivan, mutta melkein.

Ylipäätään suosittelen teitä puhumaan asiasta ja nimenomaan sillä tavalla, että miehellä on tunne, että asioiden eteen tehdään töitä, eikä hänelle tunne että olet luovuttamassa. Silloin hänestä tulee vielä enemmän vätys, jollaisesta sinä et pidä sitäkään vertaa

 

[Kukkura]

Näin tasaista parisuhdetta saa kyllä etsiä. Emme ole koskaan edes riidelleet parisuhteessamme, eli en ole koskaan saanut/antanut hänen kanssaan sovintoseksiä. Kaikki on kuulemma niin hyvin niin miksi pitäisi tapella, oli hänen kommenttinsa kun joskus väkin yritin edes pientä riitaa saada aikaiseksi ja myönsin tekeväni vain sen takia että että kaipasin pientä piristysruisketta edes pienellä riidalla. Olemme kuitenkin oleet yhdessä jo 14 vuotta. Kyllä siihen nyt muutama riita ja sovintoseksikin olisi pitänyt mahtua. Mieheni on kaikin puolin hyvä mies, ahkera, sosiaalinen, hyvä isä jne. mutta nyttemmin on alkanut ärsyttämään liiallinen pehmoilu ja lässytys.

Mulla on varmaan menossa jokin identiteettikriisi ja kapinointivaihe?!?!? Miten tästä selviää...

Mekään emme riitele koskaan! Ainoastaan viime vuoden aikana mieheni on ollut muutenkin stressaantunut ja ärjynyt jotain, mutta sovintoseksiä ei meillä ole koskaan harrastettu.

Tuli mieleeni, miten erosit entisestäsi? Haaveiletko vielä siitä ex-suhteestasi? Ehkä sinun tulisi saada ensin se vanha suhde käsiteltyä, puhdistaa pöytä ja aloittaa alusta.
Onko ongelmasi pelkkä seksi ja intohimo vai haaveiletko suhteesta muiden miesten kanssa?

 

[niisf...]

Näin tasaista parisuhdetta saa kyllä etsiä. Emme ole koskaan edes riidelleet parisuhteessamme, eli en ole koskaan saanut/antanut hänen kanssaan sovintoseksiä. Kaikki on kuulemma niin hyvin niin miksi pitäisi tapella, oli hänen kommenttinsa kun joskus väkin yritin edes pientä riitaa saada aikaiseksi ja myönsin tekeväni vain sen takia että että kaipasin pientä piristysruisketta edes pienellä riidalla. Olemme kuitenkin oleet yhdessä jo 14 vuotta. Kyllä siihen nyt muutama riita ja sovintoseksikin olisi pitänyt mahtua. Mieheni on kaikin puolin hyvä mies, ahkera, sosiaalinen, hyvä isä jne. mutta nyttemmin on alkanut ärsyttämään liiallinen pehmoilu ja lässytys.

Mulla on varmaan menossa jokin identiteettikriisi ja kapinointivaihe?!?!? Miten tästä selviää...

Mekään emme riitele koskaan! Ainoastaan viime vuoden aikana mieheni on ollut muutenkin stressaantunut ja ärjynyt jotain, mutta sovintoseksiä ei meillä ole koskaan harrastettu.

Tuli mieleeni, miten erosit entisestäsi? Haaveiletko vielä siitä ex-suhteestasi? Ehkä sinun tulisi saada ensin se vanha suhde käsiteltyä, puhdistaa pöytä ja aloittaa alusta.
Onko ongelmasi pelkkä seksi ja intohimo vai haaveiletko suhteesta muiden miesten kanssa?

Hän ei ollut vapaa silloin, joten aika ja paikka oli väärä. Nyt hän on vapaa mutta minä en. Olemme oleet yhteyksissä ja jo työn puolesta joudumme näkemään silloin tällöin. Kipinää välillämme sinkoilee edelleen valtavasti. Haluaisimme toisiamme niin henkisesti kuin fyysisestikin. Hänestä olen haaveillut sängyssä mieheni kanssa. Tämä mies saa sukat pyörimään jaloissani pelkällä läsnäolollaan. Hän on kertonut rakastavansa minua edelleen ja haluaisi elää kanssani. En tiedä mitä tehdä. Hän on yhtälailla upea mies kuten aviomiehenikin. He ovat samoilla lähtöviivoilla niin sanotusti paitsi aviomiestänikohtaan en tunne fyysistä vetoa, enkä koskaan ole tuntenut kuten tähän toiseen mieheen. Tunnen häneen henkisen vetovoiman lisäksi fyysistä vetoa aiva valtavasti.Tuntuu kamalalta tämä syyllisyys jota tunnen tunteistani, en halua satuttaa miestäni mutta en saa tätä toista miestä mielestäni ikinä, sen tiedän. Mutta nyt lapset painavat tässä asiassa valtavasti. Heidän takia sitkoilen ja pähkäile. Lapset eivät kuitenkaan ole kuin "lainassa" lentävät pesästä jossain vaiheessa vaikkakin siihen menee vielä yli 10 vuotta minun tapauksessani. Mutta mitä sitten jos odotan että lapset ovat kasvaneet, heidän lähdettyä jää tyhjyys.

 

[niisf]

Haluan vielä sanoa että en kadu elettyä elämääni, olen saanut ihan lapseni tästä liitosta, rakastan heitä valtavasti.

 

[niisf...]

Haluan vielä sanoa että en kadu elettyä elämääni, olen saanut ihan lapseni tästä liitosta, rakastan heitä valtavasti.

Siis IHANAT LAPSENI

 

[........]

no kiva!

THE END!

 

[aikoja sitten]

Olen minäkin elänyt parisuhteessa pelkästä mukavuudenhalusta, vaikka seksi ei kiinnostanut. Sain orgasmin vain, kun ajattelin toista. Mies teki kaikkensa ja se kai kohotti huonoa itsetuntoa. En koskaan kertonut tälle miehelle, että oikeastaan olen seksihullu, kun oikea mies sattuu paikalle. Kun lähdin suhteesta, niin se oli suuri helpotus. En viitsnyt enää kiusata miestä, annoin hänelle mahdollisuuden tavata toinen, joka kiihoittuisi hänestä. Niin sitten kävikin. Tänäpäivänä hän on onnellisesti naimisissa lapsineen. Eli kyllä tekin, seksinkerjääjät, voitte löytää toisen, jota kiinnostaa. Eikä se tarkoita sitä, ettei myös arkielämä toimisi. Seksinkerjääminen ei ole pitemmän päälle hyväksi kenenkään psyykkeelle.

 

[tosi outoa]

Minua kyllä ihmetyttää suhde, jossa ei koskaan riidellä. Ettekö osaa/pelkäättekö negatiivisten tunteiden ilmaisua? Mitä muita tunteita pakenette/peittelette?

 

[hyvässä suhteessa mielestäni]

Minua kyllä ihmetyttää suhde, jossa ei koskaan riidellä. Ettekö osaa/pelkäättekö negatiivisten tunteiden ilmaisua? Mitä muita tunteita pakenette/peittelette?

En tiedä muista. Kyllä me riidellään, vaikka en kutsu sitä riitelyksi. Ollaan asioista eri mieltä. Ei kuitenkaan käydä toistemme päälle syyttelemällä ja moittimalla toista. Kyll välillä äänensävy on tietysti tiukka ja volyymi nousee ei nyt ihan falsettiin mutta Silti, me riidellään asioista, ei siitä että toinen on tyhmä huono itsekäs tai muuta tuontapaista. Riidan jälkeen on jonkin aikaa hiljaista mutta aina asiat sitten sovitaan. Monesti päästään kompromissiin vasta kun on tilanne rauhoittunut. Pääsääntöisesti ei kyllä riidellä vaan puhutaan asiat selviksi, päädytään kompromisseihin tai toinen antaa periksi. Aika paljon jos ei ole konkreettisista asioista kyse, annamme kummankin pitää mielipiteensä ja sillä hyvä. Se ei rakkautta väliltämme kadota. Varmaankin rakastamme toisiamme siksi että ollaan mitä ollaan, erilaisine mielipiteinemme.

Negatiivisia tunteita ei saa kaataa toisen päälle. Jos töissä menee huonosti ja muutenkin vituttaa, niin kyllä kannattaa harkita miten asiat kumppanilleen ilmaisee. Olen erään kerran kuullut tuttavani räjähtävän miehelleen. Se alkaa työasioista, siirtyy kotiasioihin ja lopulta haukkuu miehen. Varmaan kivaa miehen mielestä? En ihmettele jos joku kerta ottaa pitkät. Aika kyllästyneen oloinen on noihin purkauksiin, vaikka ei niihin juuri mitään sanokaan - enää. Aikoinaan yritti tyynnytellä ja kuunnella mutta on ilmeisesti antanut periksi.

 

[vieras mies]

minäkin haluaisin vierasta miestä, haluaisin vieraalta mieheltä paljon enemmän kuin pelkkä seksiä, myös läheisyyttä ja rakkautta.

Mielestäni voit saada vieraalta mieheltä vain seksiä - ehkä läheisyyttäkin. Jos haluat samalta mieheltä vielä rakkauttakin, hän ei olisi enää vieras mies.

 

[sisältöä elämään]

Minusta tuntuu, että ap:n kannattaa keksiä sisältöä elämäänsä. Jos elämä pyörii nyt lasten ja talon ympärillä ja ajatus vieraasta miehestä työpaikalla saa sukat pyörimään jalassa, voi kyse olla ihan siitä että on TYLSÄÄ. Eikö sinulla ole harrastuksia tai mukanaan vievää työtä, tai kivoja vapaa-ajan projekteja? Jos elämäsi on sitä mitä kirjoitit niin ankeaa täytyy olla, mutta ei seksin puutteen takia vaan sen takia ettei virikkeitä ole tarpeeksi. Keksi jotain muuta jännitystä elämään kuin seksi!

 

[Ljy]

Minua kyllä ihmetyttää suhde, jossa ei koskaan riidellä. Ettekö osaa/pelkäättekö negatiivisten tunteiden ilmaisua? Mitä muita tunteita pakenette/peittelette?

jos ei ikinä riitele, niin ei lakanoitten välilläkään sitten mitään passionia.

 

[mieli niin levoton...]

Olen itse nelikymppinen nainen, ja eronnut jo vuosia sitten. Syynä se, etten halunnut miestäni.
Ja, kun en rakastanut, enkä halunnut, se johti sovittelemattomiin ristiriitoihin arjessakin.
Tulin tosi surulliseksi tätä ketjua lukiessani.
Miksi ette halua antaa puolisollenne, ketä ette rakasta, mitään mahdollisuutta löytää oikeaa ja todellista rakkaussuhdetta, kun ette sellaista kerta itse pysty/kykene antamaan? Omistushaluako? Miksi pitää saada pitää ihminen, jota ei rakasta?
Kumpi loppupelissä kärsii enemmän, se joka rakastaa, vai se joka ei rakasta. Ja tämä kysymys ilman kysymysmerkkiä, joten jokainen voi miettiä sitä omalla kohdallaan oman elämänsä puitteissa.
Itselleni ei kelpaa suhde, jossa rakastan, mutta minua ei rakasteta.
Myöskään suhde, jossa minua rakastetaan, mutta itse en rakasta, on mahdoton.

On niin vaikeaa löytää ihmistä, jonka kanssa tunne olisi molemmin puolinen.
Mutta intohimonkin kokeneena tiedän ,että enää en pystyisi missään tapauksessa tyytymään puolivillaiseen suhteeseen. Ajatukseni olisivat muualla jokahetki, ja rakastellessa rakastelisin ajatuksissani jonkun muun kanssa. Ei enää sellaista. Se on repivää ja tuottaisi itselleni tuskaa, koska en saa rakastelusta sitä tunnetta mitä haluaisin.

Miksi elämän pitää olla niin vaikeaa..en haluaisi koskaan itse olla rakkaimmalleni se toiseksi tai kolmanneksi paras vaihtoehto. Tai se, jonka kanssa ollaan vain siksi, kun ei parempaakaan löytynyt tai sitten ei saanut häntä, kenet olisi halunnut...

 

[Sivhos]

Onko elämä niin vaikeaa?Mielestäni ei.Terve ihminen nauttii elämästään täysin.Kun tulee rakkaus,tunneasiat sotkemaan,silloin on tilanne toinen.Nautinnollinen elämä voi muuttua piinaksi toisen ihmisen aiheuttamana.Mitä tähän sanotte?

 

[Sivhos]

Alkaako ihmiset seota jostain täydellisen rakkauden kaipuusta.Jos telkkarissa nämä kaunokaiset ja parhaat valitut urokset saavat teidät harhan valtaan,heittäkää toosa roskiin.Sitten voitte mennä peilin eteen toteamaan elämän realitettejä.Jospa sitten huomaisitte itsessänne piilevän kauneuden,kyvyn.Roska,saippuasarjat,mitä kaikkea näitä paskasarjoja on.soomalaisetkin paskasaippuasarjat jonkun idiootin päästä.Joutas hourulaan.Parasta unohtaa jotkut utopiat ja nauttia siitä mitä on.Tässä ja nyt.