Eilen oli taas raapinut, potkinut, lyönyt koulussa :'( ADHD on diagnosoitu ja lääkitys on, mutta nyt on alkanut lisääntymään tuo käsiksi käyminen ja "syy" on aina että joku ärsytti, tuntuu kaikki ärsyttävän nykyään. Nyt opettaja otti puheeksi jo että jos tuo käytös ei lopu niin joutuu erityisluokalle/pienryhmään. Kyllä ottaa koville. Mitä tästä tulee vielä, kun poika kasvaa, nyt on vasta 3. luokalla! Aloitti koulun niin että luokassa oli avustaja ja oli osan päivää poika oli pienryhmässä, mutta opettaja sanoi että pienryhmästä ei ole hyötyä, koska ei tarvitse älyllisessä mielessä erityistukea, kun on lahjakas eikä oppimisessa ole mitään vaikeuksia, mutta tuo käytös on tänä vuonna alkanut mennä huonompaan suuntaan. Koko ajan ollut jonkinlaista kahnausta sillontällön, mutta nyt aika usein ja melkein aina jää jäljet toiselle. Tiedän että on kovakourainen, kun itsekin olen testannut ja pelleillyt pojan kanssa niin ottaa liian tosissaan ja luja kiinni, joutuu oikeen sanomaan että irti ja lopeta kun sattuu. Aistiyliherkkyys on myös ja jonkun kaverin "napautus" vahingossa jonossa tai ohimennen pukiessa tms. voi tuntua lyönniltä pojastani ja siitä alkaa taas, on yritetty selittää että ei kaikki tahallaan aina lyö et se voi vaan tuntua siltä. Myös äänet kuulostaa kovalle, jos vaikka luokassa hälyä niin pojastani se tuntuu hirveälle metelille ja hän laittaa kädet korville tai huutaa "olkaa hiljaa" tms. Sit muut huutaa takas tietty et oo ite ja taas alko sota. Tää on NIIN vaikeeta taas. |O