M
Mitä teen?
Vieras
Miesystäväni kanssa meni välit poikki, reilu 3 kk sitten. Olemme olleet erillään ennenkin ja aina palanneet yhteen. Lähinnä sen vuoksi, että minä olen pyydellyt anteeksi ja ottanut häneen yhteyttä. Nyt viimeisen riidan jälkeen en ole ollut missään tekemisissä hänen kanssaan, koska hän sanoi minulle, että olen ennenkin "luvannut" jättää hänet rauhaan. Sanoin hänelle, että nyt sen lupauksen myös pidän. Hänellä on kesäkuun alussa synttärit ja minulla on hänelle valmiiksi hankittuna lahja (ennen eroa jo hankittu). Lahja jonka hän itse tietää ja tiedän, että hän myös sitä odottaa. Voinko lähettää sen hänelle postissa, ettei hän vain luule, että jälleen yritän lähentyä häntä. En halua pitää lahjaa itselläni enkä myöskään heittää roskiin. Tiedän, että hän esittää isäpuolta sen naisen lapsille, jonka kanssa petti minua useita kertoja. He eivät vielä ainakaan asu yhdessä, varmaan sitten muuttavat yhteen kun heidän yhteinen vahinko syntyy. Olen katkera ja vituttaa, myönnän sen. Mutta mitä teen lahjan kanssa? Voinko lähettää, vaikka ilman nimeä,hän tietää kyllä siitä keneltä se on.