Mistähän miesviha johtuu?

  • Viestiketjun aloittaja Misandria
  • Ensimmäinen viesti
En mä ole mitään psykologiaa (vai mitä tuo sun tutkimus nyt olikaan) lukenut että voin aivan häpeilemättä tunnustaa että aika hepreaa se oli. Siitä ytimestäkään en sitä vihan syytä tajunnut. Jos siinä sellainen edes oli, voit toki kirjoittaa sen kapulakielellä jospa minullekin aukeais. Ei sun ole pakko tähän dialogiin osallistua jos älykkyyden taso on liian matala.
Ei ollut psykologiaa, vaan siinä oli selvästi ne aivojen alueet, joissa vikasikin todennäköisesti sijaitsee. Eli se hakemasi syy.
 
vierailija
Ehkä tuo erilainen suhtautuminen johtuu osittain myös siitä, että naisille perinteisesti tyhmyys on sallitumpaa kuin miehille. Näin ollen miesten tyhmyys ärsyttää enemmän.
Jotakin sellaista tuo tietty on. :)
Ap:n kuvailema miesviha on hyvin yleistä naisten keskuudessa. Jopa niin yleistä, etten kiinnitä siihen miehenä edes mitään erityishuomiota. Olen tottunut siihen, että naiset koettelevat miehiä ja tuhahtelevat kaikelle ja että se on tämänhetkinen ihmiskunnan luonnontila. Se, että olen potentiaali hyväksikäyttäjä sukupuolen ja seksuaalisen mekanismini pohjalta on luulo, mutta siinä luulossa on imaginäärisen totuuden kapasiteettia, sillä miehiä ei juuri tueta omienkaan kesken. Joskus viime vuosituhannen puolella miesviha oli vielä vähäisempää joten muutos on helppo huomata.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että valta on keskeinen tekijä tässä mikä antaa ylipäätään mahdollisuuden kokea vihaa ja toinen yksinkertaisena. Jos muut ajattelisivat toisin sinun pitäisi myös miettiä asiaa enemmän. Mutta hatun nosto siitä että huomaat asian, josta ei liiemmin puhuta. Olet puhumassa niin yleisestä asiasta, joka on vaiettu, että toivottavasti olet sinun tuon avautumisesi kanssa.
 
vierailija
Jaa? No, ehkäpä se älykkyys sitten loppuukin vain kirjoitustaitoon? Lyhythän tämä on tutkimusraportiksi. Tässä ydin:

"Our studies did indeed reveal a basic pattern. As far as we can determine, it is unique to the sentiment of hate even though individual sites within it have been shown to be active in other conditions that are related to hate. The network has components that have been considered to be important in (a) generating aggressive behavior and (b) translating this behavior into motor action through motor planning. Finally, and most intriguingly, the network involves regions of the putamen and the insula that are almost identical to the ones activated by passionate, romantic, love."
tämä tutkimus ei vastaa kysymykseen _mistä_ viha johtuu. tässä puhutaan siitä missä sitä vihaa syntyy. se on hienoa jakaa tutkimuksia joissa puhutaan vihasta, mutta ei tämä tutkimus selitä yhtään sitä miksi ap vihaa jotain. mies1 oli just samanlainen. käytti hienoja termejä joita kukaan ei ymmärrä, ja käytti niitä väärin, koska ei itsekään ymmärtänyt.
 
Jaa? Luulet olevasi jotenkin nokkela? Mietippäs lobotomiaa: tunnetko vihaa, jos napataan osa aivoista pois pelistä? Tällöin kysymys "mistä viha johtuu" on täysin typerä, koska sitä ei silloin ole olemassa, koska sitä ei voi tuntea. Näin ollen, vika on aivoissa, ehkä niillä alueilla, joita tutkimuksessa on käsitelty.

Riittääkö tämän tasoinen selitys, vai pitääkö selittää kuten jollekin 5-vuotiaalle?
 
vierailija
Silti mieheen liittyy niin paljon muutakin pahuutta vaikka ei tarvitsisi yhtään sotaa sotia... Ei se poista sitä tosiasiaa että moni mies ajattelee olevansa oikeutettu minkälaiseen seksuaaliseen käyttäytymiseen tahansa omien halujensa perusteella välittämättä naisen/lapsen mielipahasta. Minulla niin keittää tämä asia... Mutta edelleen, myös hyvin fiksuja miehiä on olemassa!
No itse en lähtisi miehenä moneenkaan seksuaaliseen kanssakäymiseen, vaikka en ole ns. komea ainakaan enää. Täyspäisyys naisella on kriteeri suostumukselle riippumatta siitä kiihottaako naisen ulkonäkö, puheääni tms. kieltäytynyt olen monastikin.
Ihmiset käy sotia ja lasten kiduttaminen liittyy myös noihin sotiin yleensä jossain vaiheessa, kuten raiskauksetkin. Aihe on ihan laaja tässä käsiteltäväksi.
 
Ehkä siitä, että 95% maailman henkirikoksista on miesten tekemiä.
https://www.maailmankuvalehti.fi/2014/5/lyhyet/henkirikosten-uhreista-suurin-osa-miehia
Mahtaisiko ilmiötä selittää se, että naiset ovat yleensä kotona hoitamassa lapsia (varmasti yli 90% maailman naisista), he eivät ole aseissa, heille ei opeteta sotimista ja naisten asema on muutenkin vähemmän "vapaa" kuin miesten (ts. naiset elävät kovemmassa kurissa)?
 
vierailija
Juuri tätä aihetta hain. Traumat, opitut tavat yms muuttavat aivokemiaa ja saavat ihmisen esim tuntemaan vihaa tietystä aiheesta.

Eihän viha reaktiona synny tyhjästä? Vaan aivot ovat oppineet tuntemaan vihaa tietyssä asiayhteydessä.
Miksi puhut vanhanaikaisesti aivoista? Etkö voi puhua ihmisistä, jotka oppivat erilaisia kuvioita ja ovat ohjelmoitavissa ainakin sen verran kuin mitä on ollut yleensä tapana ohjelmoitua.
Kaikki naiset Suomessa kokevat yleistä miesvihaa ja aistin sen jo ohi kulkiessa heistä. Se on eri asia miten he on yleensä traumatisoituneet, että heistä on tullut tällaisia. Ei se traumatisoituminen välttämättä liity lapsuuden mieskohtaamisiin tms. mitenkään. Naisista ei vaan kasvateta tarpeeksi vahvoja kestämään miehiä ja miehet esitellään heille raiskaajina ja tyhjänpuhujina.
 
vierailija
Jaa? Luulet olevasi jotenkin nokkela? Mietippäs lobotomiaa: tunnetko vihaa, jos napataan osa aivoista pois pelistä? Tällöin kysymys "mistä viha johtuu" on täysin typerä, koska sitä ei silloin ole olemassa, koska sitä ei voi tuntea. Näin ollen, vika on aivoissa, ehkä niillä alueilla, joita tutkimuksessa on käsitelty.

Riittääkö tämän tasoinen selitys, vai pitääkö selittää kuten jollekin 5-vuotiaalle?
kukakohan se tässä luulee nokkela olevansa? itseasiassa vastasit vähän niinku itse tällä sun viestillä. jos ap:lla olis joku vika aivoissa mikä aiheuttaisi vikaa, niin miten se vika kohdistuisi just miehiin? miten se vika ei myös aiheuttaisi vihaa kaikkea muutakin kohtaan?
 
vierailija
Miksi puhut vanhanaikaisesti aivoista? Etkö voi puhua ihmisistä, jotka oppivat erilaisia kuvioita ja ovat ohjelmoitavissa ainakin sen verran kuin mitä on ollut yleensä tapana ohjelmoitua.
Kaikki naiset Suomessa kokevat yleistä miesvihaa ja aistin sen jo ohi kulkiessa heistä. Se on eri asia miten he on yleensä traumatisoituneet, että heistä on tullut tällaisia. Ei se traumatisoituminen välttämättä liity lapsuuden mieskohtaamisiin tms. mitenkään. Naisista ei vaan kasvateta tarpeeksi vahvoja kestämään miehiä ja miehet esitellään heille raiskaajina ja tyhjänpuhujina.
Taitas sinunkin aivoissa olla jotain traumoja... :(
 
vierailija
kukakohan se tässä luulee nokkela olevansa? itseasiassa vastasit vähän niinku itse tällä sun viestillä. jos ap:lla olis joku vika aivoissa mikä aiheuttaisi vikaa, niin miten se vika kohdistuisi just miehiin? miten se vika ei myös aiheuttaisi vihaa kaikkea muutakin kohtaan?
siis jos aivoissa olisi vika, joka aiheuttaisi viHaa, niin miten se viHa kohdistuisi just miehiin :D
 
vierailija
Hehe heh, pitkään miesten kanssa työskennelleenä voin sanoa, että ihan samalla tavalla miehet jauhavat paskaa selän takana. Ja ihan yhtä paljon antavat tunteidensa vaikuttaa päätöksentekoon. Ja ihan samanlaisia riitoja, kateutta ja kaunaa kokevat työympäristössä kuin naiset.
Osittain noin kyllä. Mutta miehet eivät vie sitä juorua yleensä niin riipivälle asteelle. Tajuavat jollain tasolla, että puhuvat paskaa lämpimikseen ja tappavat aikaansa jonkun mietinnän patissa. Ajankäyttöhän loppujen lopuksi määrää aika paljon. Kun ei ole parempaa tekemistä niin yritetään harrastaa edes jotain kommunikaatiota yleisesti hyväksytyistä aiheista. Tietysti olisi mukava jos siellä työpaikan kahvituvassa voisi jutella vaikka sm seksistä sen sijaan että puidaan jotain epäoleellista mitä hassua toinen on sanonut, tehnyt jne.
 
kukakohan se tässä luulee nokkela olevansa? itseasiassa vastasit vähän niinku itse tällä sun viestillä. jos ap:lla olis joku vika aivoissa mikä aiheuttaisi vikaa, niin miten se vika kohdistuisi just miehiin? miten se vika ei myös aiheuttaisi vihaa kaikkea muutakin kohtaan?
Sitähän siinä just tutkittiin! Ota silmä käteen!

Hate is a complex biological sentiment which throughout history has impelled individuals to heroic as well as evil deeds. Unlike romantic love, it need not be directed against an individual; it may instead assume many varieties, being directed against an individual, a society, or an ethnic group.
 
siis jos aivoissa olisi vika, joka aiheuttaisi viHaa, niin miten se viHa kohdistuisi just miehiin :D
Missä muualla se viha olisi muualla kuin aivoissa? Vihalla ei ole massaa tai muuta fyysistä ominaisuutta, jota voisit mitata. Viha on aivojen luoma tunnereaktio, johon tietyt aivojen osa-alueet osallistuvat. Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää?

Miksi miehiin? Syitä on pilvin pimein ja niitä tässä ollaan käsitelty. Päähän se joka tapauksessa jää, eli yksilöön itseensä. Vika ei ole miehissä, vaan miesten vihaajassa.
 
vierailija
Minuakin ärsyttää naisten tyhmyys tietyissä päivänselvissä asioissa, joista miehet selviävät automaattisesti. Jotkut naiset selviytyvät näistä asioista ihan samalla tavalla kuin miehet.

En silti vihaa naisia. Vaan vihaan tyhmiä ihmisiä.
Naisten kokema jatkuva hyväksikäytetyksi tuleminen tai sen uhka inhottaa. Ja että miehet yrittävät hyötyä seksin kautta.

Ei vaan ole täyspäistä sellainen kun se kohdistuu kaikkiin miehiin. Tai miehiin, jotka ei ole niin attraktiivisia. Se on jotain niin järjetöntä, etten vain osaa arvostaa sellaista. Ei herää suojeluvietti, eikä sisäinen profeministikään synny. Pidän vaan sekopäisyytenä!
 
vierailija
Missä muualla se viha olisi muualla kuin aivoissa? Vihalla ei ole massaa tai muuta fyysistä ominaisuutta, jota voisit mitata. Viha on aivojen luoma tunnereaktio, johon tietyt aivojen osa-alueet osallistuvat. Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää?

Miksi miehiin? Syitä on pilvin pimein ja niitä tässä ollaan käsitelty. Päähän se joka tapauksessa jää, eli yksilöön itseensä. Vika ei ole miehissä, vaan miesten vihaajassa.
sanoinko että viha ei olis aivoissa? -.-' JA NIMENOMAAN. ei viha ole mikään vika. tai jos viha on vika, on kaikilla maailman ihmisillä aivoissa vikaa. ei miesten vihaaminen johdu mistään viasta aivoissa. iåhan niinkuin rasismikaan ei johdu mistään viasta aivoissa. viha on normaali tunne. jos sä vihaat jotain tiettyä asiaa niin se johtuu todennäköisesti siitä miten sut on kasvatettu tai siitä mitä sä oot kokenu, tai mistä sä et vaan tykkää.

väitätkö oikeesti et jos joku vaikka vihaa ruottalaisia, niin niillä on vaan aivoissa joku vika? :D niin, eli ei se viha miehiä kohtaan johdu mistään vitun viasta aivoissa.

millä tavalla siis toi tutkimus vastasi kysymykseen "miksi ap vihaa miehiä"?
 
Naisten kokema jatkuva hyväksikäytetyksi tuleminen tai sen uhka inhottaa. Ja että miehet yrittävät hyötyä seksin kautta.

Ei vaan ole täyspäistä sellainen kun se kohdistuu kaikkiin miehiin. Tai miehiin, jotka ei ole niin attraktiivisia. Se on jotain niin järjetöntä, etten vain osaa arvostaa sellaista. Ei herää suojeluvietti, eikä sisäinen profeministikään synny. Pidän vaan sekopäisyytenä!
Dildothan kehitettiin naisille siksi, että heidän "hulluus" voitiin vihdoinkin hoitaa muuten kun "kohtuhieronnalla". Ehkä miesvihaajille pitää kehittää jokin uusi persepora, jolla tämän kaltaisen hulluuden saa sammutettua?
 
sanoinko että viha ei olis aivoissa? -.-' JA NIMENOMAAN. ei viha ole mikään vika. tai jos viha on vika, on kaikilla maailman ihmisillä aivoissa vikaa. ei miesten vihaaminen johdu mistään viasta aivoissa. iåhan niinkuin rasismikaan ei johdu mistään viasta aivoissa. viha on normaali tunne. jos sä vihaat jotain tiettyä asiaa niin se johtuu todennäköisesti siitä miten sut on kasvatettu tai siitä mitä sä oot kokenu, tai mistä sä et vaan tykkää.

väitätkö oikeesti et jos joku vaikka vihaa ruottalaisia, niin niillä on vaan aivoissa joku vika? :D niin, eli ei se viha miehiä kohtaan johdu mistään vitun viasta aivoissa.

millä tavalla siis toi tutkimus vastasi kysymykseen "miksi ap vihaa miehiä"?
Sinä pidät kaikenlaista vihaa samantasoisena? Missä muualla, kuin aivoissa, se vika olisi? Vika on 100% aivoissa, koska se ei voi olla missään muuallakaan. Onko kyse synapsien kytkennöistä, solumuutoksista, genetiikasta tai muusta on epäolennaista, koska emme voi tätä mitata tässä tapauksessa. Voi olla, että jokin aivoissa oleva geeni on kytkeytynyt päälle ap:n kohdalla siksi, että isä on vauvana raiskannut hänet, voi olla, että on jotain muuta. Mitä väliä? Vika on hänen aivoissaan, ei miehissä. PISTE.
 
sanoinko että pidän samantasoisena? ei se ole mikään vika jos vihaa jotain, ehkä sun mielestä on, jos se sattuu kohdistumaan omaan sukupuoleesi. se viha on kyllä aivoissa. ja jos ap on kokenut vaikka huonon kokemuksen miehistä ja siksi vihaa miehiä, niin se ajatus ja kokemus on aivoissa muistissa.

mutta ilmeisesti nyt myönsit itsekin että tuo sun typerä tutkimukses ei millään tavalla vastaa kysymykseen "miksi ap vihaa miehiä" tai vaikka "miksi petteri vihaa tummaihoisia"??
 
Aivoissa ei ole muuta kuin harmaata savea. Katso vaikka mikroskoopilla niin ajatustakaan et sieltä löydä.
 
sanoinko että pidän samantasoisena? ei se ole mikään vika jos vihaa jotain, ehkä sun mielestä on, jos se sattuu kohdistumaan omaan sukupuoleesi. se viha on kyllä aivoissa. ja jos ap on kokenut vaikka huonon kokemuksen miehistä ja siksi vihaa miehiä, niin se ajatus ja kokemus on aivoissa muistissa.

mutta ilmeisesti nyt myönsit itsekin että tuo sun typerä tutkimukses ei millään tavalla vastaa kysymykseen "miksi ap vihaa miehiä" tai vaikka "miksi petteri vihaa tummaihoisia"??
Se tutkimus nimenomaan käsittelee niitä aivoalueita, jotka aktivoituvat vihatessa. Siellä se ongelma piilee. Miksi sitten ap vihaa miehiä, on epärelevanttia ja syitä tässä ollaan käsitelty laidasta laitaan. Huono kokemus miehistä voi olla hyvinkin alkuperäinen syy, mutta se ei ole miesten ongelma, vaan ap:n ongelma. Sama pätee rasismiin tai mihin tahansa muuhun vihaan.

Me kaikki tunnemme vihaa, se on selvä, mutta osa meistä on kykenevä hallitsemaan tunteita ja osa meistä pääsee yli huonoista kokemuksista. Toiset assosioivat ikävät kokemukset siten, että he alkavat vältellä sitä (Pavlovin koira, ehdollistuminen). Ehkä ap on ehdollistunut sille, että jos näkee miehen, kokee hän vihaa, johtuen jostain traumasta. Siihen me muut emme voi vaikuttaa millään tavoin. Miehiä on joka lähtöön siinä missä naisiakin. Mikäli ei kykene käsittelemään ikäviä kokemuksiaan oikein, on sekin ongelma.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti

ei jumalauta :D :D siis osaatko sä lukea tuota otsikkoo?? mikähän se apn kysymys on tässä ketjussa ollu??
 
vierailija
Se tutkimus nimenomaan käsittelee niitä aivoalueita, jotka aktivoituvat vihatessa. Siellä se ongelma piilee. Miksi sitten ap vihaa miehiä, on epärelevanttia ja syitä tässä ollaan käsitelty laidasta laitaan. Huono kokemus miehistä voi olla hyvinkin alkuperäinen syy, mutta se ei ole miesten ongelma, vaan ap:n ongelma. Sama pätee rasismiin tai mihin tahansa muuhun vihaan.

Me kaikki tunnemme vihaa, se on selvä, mutta osa meistä on kykenevä hallitsemaan tunteita ja osa meistä pääsee yli huonoista kokemuksista. Toiset assosioivat ikävät kokemukset siten, että he alkavat vältellä sitä (Pavlovin koira, ehdollistuminen). Ehkä ap on ehdollistunut sille, että jos näkee miehen, kokee hän vihaa, johtuen jostain traumasta. Siihen me muut emme voi vaikuttaa millään tavoin. Miehiä on joka lähtöön siinä missä naisiakin. Mikäli ei kykene käsittelemään ikäviä kokemuksiaan oikein, on sekin ongelma.
Olen elämässäni kohdannut ihan vaan muutamia naisia, jotka eivät koe miesvihaa. Kyse ei tosiaan ole siitä, että naisia on täällä joka lähtöön, vaan miehiä vihataan aivan yleisesti. Sitten parhaat tai sovinnaisimmat miehistä ruuvataan mukaan naisvetoisiin suhdejuttuihin ja siellä heitä ylistetään aikansa kaikkien muiden sikojen yläpuolella. Mutta lähtökohta on kuitenkin mieheen kohdistuva todella kiukunsekainen epäröinti. Ja se että mies hyväksikäyttää tai yrittää saada hyötyjä seksin kautta.

Tottakai itse miehenä haluan saada hyötyä myös seksin kautta. Jos nainen kokee että minun seksuaalinen kiihottumiseni aiheuttaa häikkää tai sitä pitäisi suitsia hän ei sovi minulle. Mutta en ole silti hyväksikäyttäjä. Nainen on tyydyttänyt omasta tahdostaan tai sitten ei ole. Tai jos hän on traumatisoitunut siitä niin menköön psykiatrille. Ei lähinnä kiinnosta.

Naisten miesviha kumpuaa siitä mitä miehistä on heille sanottu. Miehet on kookkaita, karuja ja ne tulee kuin sinnilauma päälle. Ja osa niistä on ujoja limoja siis hyi helvetti ei miehiä ollenkaan.

HYI HELVETTI!

(kiitos huomiostanne)
 
Yhteistyössä