Minun synnytyskertomukseni.. :/

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Purkaus tiedossa..

Menin sairaalaan käynnistystä varten laskettuna päivänä. Käynnistelyä aloiteltiin suun kautta otettavilla tableteilla. Ennen synnytyksen käynnistymistä kerkesin olla sairaalassa reilun vuorokauden.

Klo 18.00 tunnen että supistusten luonne muuttuu. Ne napakoituvat ja tulevat säännöllisemmiksi. Klo 19.15 supistukset alkavat olla jo melkoisen topakoita,mutta pärjäilen kyllä.

Klo 20.45 käyn sanomassa iltavuoron hoitajalle että nyt alkaa jo puuskuttaa,kaikki ajatukseni keskittyvät vain supistuksesta toiseen. Hoitaja on raportilla ja lähdössä sen jälkeen kotiin mutta lupaa välittää pyynnön eteenpäin että yöhoitaja tulisi tarkastamaan tilanteen heti raportin jälkeen.

Klo 21.30 soitan kelloa huoneestani. Hoitaja ei ole vielä käynyt. Kaiuttimesta kuuluu "oottele siellä,tuun kun kerkeen".

Klo 22.00 soitan miehelleni että synnytys on käynnissä ja etenee hyvää vauhtia,pyydän soittamaan lapsenvahdille ja että lähtee ajelemaan sairaalaan,jonne on tunnin ajomatka toisesta kaupungista.

Klo 22.30 olen jo hikinen,kävelen huoneessa edestakaisin ja puuskutan. Hoitaja pyörähtää huoneessa,hakee tippatelineen ja sanoo mennessään että "tuun kohta".

Klo 23.00 hoitaja viimein tulee ja kysyy että no,mikä on vointi? Vastaan että sellainen jotta voisin kohtapuolin haluta siirtyä ilokaasun ääreen. Kerron myös että mieheni on matkalla sairaalaan. Hoitajan leuka loksahtaa auki ja hän sanoo "No ei tänne kyllä miehiä saa tulla. Sit pitää odotella vaikka autossa mutta ei me tänne osastolle oteta,sano että ajaa kotiin kun ei tässä ole vielä edes tosi kyseessä".

Tässä vaiheessa minulta pääsee itku ja soitan vittuuntuneena miehelleni joka on 10 kilometrin päässä sairaalasta. Mies kääntyy takaisin kotiin. Nyt kello on 23.40.

Kipu yltyy. Pyydän päästä synnytyssaliin jotta saisin kivunlievitystä. "Mene suihkuun" ,tokaisee hoitaja ja lisää: "Ei tää nyt varmaan vielä mitään oo,ne käynnistystabletit saattaa joskus tehdä vähän kurjan olon. Mitäs jos yrittäisit nukkua".

Ainoa kivunlievitys mitä minulle tarjotaan on Oxanest-piikki. En halua sitä sillä tunnen lääkkeen ja tiedän ettei se auta näihin kipuihin enää. Hoitaja tuputtaa piikkiä väkisin useaan otteeseen jotta "saisin nukuttua". Itken ja huudan että mä en ole enää käymässä nukkumaan kun synnytän kohta. Hoitaja jatkaa piikin tuputtamista mutta kieltäydyn ja hoitaja lähtee mitään sanomatta ulos huoneesta.

Klo 00.30 supistusten voima kasvaa taas. Makaan sängyllä ja tunnen valuvani mustaan aukkoon aina supistuksen tullessa. Tajunta hämärtyy. Ainoa kivunlievitykseni on mp3-soitin jonka laitan täysille supistuksen alkaessa jotta tietäisin olevani tajuissani. Kipu on repivää. Pian on noustava sängystä,sillä en voi enää olla aloillani.

Toinen yöhoitaja tulee huoneeseen. Minulle tehdään selväksi että saliin ei ole asiaa ennen kuin olen ottanut Oxanest-piikin. Muuten kuulemma käännytetään pois. Vastahakoisesti ja itkien annan hoitajan pistää piikin. Se ei vie kipua mutta minua oksettaa,oloni on tokkurainen ja sumuinen.

Kävelen pitkin osaston käytävää metrin kerrallaan. Supistuksen tullessa vajoan maahan,en voi hengittää,en voi liikkua,vain huutaa. Yritän pysyä silti liikkeessä sillä paikallaan olo on kamalampaa. Lääke vaikuttaa päässäni,tunnen olevani humalassa. Yöhoitaja vilkuttaa minulle kansliasta: "heipähei,mitä sulle kuuluu?". Koskee niin kauheasti että en saa sanaa suustani. Hoitaja jatkaa tietokoneen näpyttelyä. Toinen hoitaja katsoo telkkaria eikä vilkaisekaan minuun hoippuessani ohi.

Kun lyyhistyn itkien käytävän toiseen päähän,tulee toinen hoitaja kansliasta silmiään pyöritellen ja tokaisee: "no mee tohon suihkuhuoneeseen niin katotaan nyt se sun kohdunsuu". Hoitajan silmät pyöristyvät ja hän sanoo: "jaa,no oot näköjään neljä senttiä auki,pakkaa tavaras niin pääset sinne saliin".

Vihdoin,ajattelen. Soitan pikaisen puhelun miehelleni että ajaa takaisin. Hän on kerennyt olla kotona n. tunnin. Klo on tässä vaiheessa 2.00.

Viimeiset askeleet hoipun sisään synnytysosaston ovista joissa kätilö on minua vastassa. Jalat pettävät alta,oksettaa,taju lähtee. Kätilö ja aiempi hoitaja kantavat minut synnytyssalin pöydälle. Tunnen kuinka ilokaasunaamari painetaan naamalleni. Alkaa helpottaa.

Saan epiduraalin melkein heti. Mies saapuu paikalle klo 3.15.

Klo 4.08 ponnistan maailmaan ihanan pienen pojan. Loppu hyvin,kaikki hyvin.

MIKSI minua ei kuunneltu ja uskottu kun kerroin synnytyksen olevan käynnissä?

MIKSI kipuani vähäteltiin?

MIKSI en saanut asianmukaista kivunlievitystä ja MIKSI minulle tyrkytettiin lääkettä jota en halunnut ja josta ei mitään hyötyä edes ollut?

MIKSI mieheni ei saanut olla tukenani synnytyksessä?

Mä pyörittelen näitä asioita päässäni,tästä on nyt kuukausi aikaa. Tekis niin mieli ravistaa sitä hoitsua.

Kiitos sinulle joka jaksoit lukea!
 
Anna palautetta kirjallisena.
Mä niin tiedän tuon tunteen. Mulla kävi samoin ekaa tehdessäni. "Et voi olla kipeä. Onpa sulla matala kipukynnys. Koita nukkua" Vaikka olin tuskissani osastolla. Sit katottiin tilanne ja kiireellisesti saliin, eikä mitään puudutuksia ehtiny enää saada.
Toisen kohdalla onneksi sattui eri porukkaa ja homma meni hyvin.
 
:hug:

Tosi kurjaa, että ihanasta tapahtumasta jää kurjat muistot. Jos jaksat, anna palautetta. Joskus hoitajat/lääkärit luulevat ammattitaidossaan tietävänsä ihmisen olon paremmin kuin ihminen itse. Ja joskus niin varmaan onkin. Ei kuitenkaan aina. Ja kun se kohdalle osuu, tuntuu kamalalle, kun ei uskota ja kuunnella ja oteta tosissaan.

Mullakin ekasta synnytyksestä jäi tosi huonot muistot. Niin huonot, että pääsin äitiyspolille ihan varta vasten keskustelemaan muistoista ja toiveista seuraavaa synnytystä odotellessani. Onneksi se sujuikin sitten ihanasti. Ja olin vannottanut mieheni pitämään mun puolia. Minkä olis varmasti tehnytkin.

Toivottavasti pääset tästä yli. Ja toivottavasti seuraavasta synnytyksestäsi, jos sellainen tulee, jää kokonaisvaltaisesti ihana muisto.
 
Voi ei :( Kuulostipa tosi ikävältä! Sinuna ottaisin puheeksi vaikka neuvolassa? Jospa sieltä saisit tukea ja voimia antaa vaikka palautetta tuohon tökeröön kohteluun. Toivottavasti saat asian jotenkin käsiteltyä ettei jää painamaan :(

Niin, ja onnea pienokaisesta :flower:
 
Tosi ikävää kohtelua olet saanut ennen kuin pääsit synnytyssaliin. Missä sairaalassa sua on näin huonosti kohdeltu? Onneksi sait ihanan terveen pojan ja komplikaatioita ei tullut synnytyksessä. Halaus huonosta kohtelusta.
 
Sen ymmärrän, ettei synnytysosastolle siirretä ennen kun synnytys on käynnissä oikeasti. Kivunlievitys kulkee sen asian kanssa aika lailla käsi kädessä; vuodeosastolla ei voi saada esim. epiduraalia.

Ja myös sen ymmärrän, ettei mies pääse vuodeosastolle, paitsi päiväsaikaan (klo 10-19 se taisi olla sillä osastolla missä minä olin). Miehesi pääsi sinne synnytysosastolle toki.

Ikävää, että synnytyksestäsi jäi huono maku suuhun.

Mutta onneksi lopputulos oli hyvä kuitenkin, saitte ihanan pojan :)
 
Mä en kerro sairaalaa koska en ole vielä saanut aikaiseksi laittaa sinne palautetta. Lapsi oli meidän kolmas joten senkin takia oletan itse osaavani kertoa milloin on tosi kyseessä ja milloin tarvitsen kivunlievitystä.. Musta tuntuu että mä oon vieläkin niin vihainen että siitä mun valituskirjeestä tulis kaikkea muuta kuin asiallinen..
 
tökeröä ettei tarkistettu tilannetta ollenkaa. mä menin myös käynnistykseen ja vähän väliä tarkistettiin tilanne ja sydänkäyrää otettii ja mies sai olla mukana vaikka oli yöaika.
 
Itsellä ei ollut millään lailla vastaavaa kokemusta, lähinnä vain pieniä takaiskuja.
Kivut vain oli aivan sietämättömät alusta asti ja silti jouduttiin lähtemään kotiin sairaalasta kun synnytys ei edennyt tarpeeksi nopeasti,
ja heti kotiin päästyämme lähdettiinkin takaisin kun supistusten väli lyheni 3minuuttiin ja sattui niin etten tehnyt muuta kuin itkin ja huusin vuorotellen.
Epiduraalia jouduin odottamaan aika kauan kun anestesialääkäri oli toisaalla,
ja ilokaasua en saanut koska pulloa ei oltu kytketty laitteisiin.
Kätilö ei meinannut millään uskoa että SATTUI aivan jumalattomasti,
kun monihan synnyttää ihan luomunakin... Se harmitti ja suututti, ja onneksi mies oli tukena kun näki että nyt tekee oikeasti niin kipeää etten melkein kyennyt toimimaan.
Ponnistusvaiheessa kätilö tiuski monasti ja kielsi kokoajan huutamasta ettei meno ponnistusenergia hukkaan.
Tottahan se oli mutta tapa esittää asian olisi voinut olla toinen.

Jälkikäteen kätilö ja lääkäri tuli kysymään jäikö jokin asia synnytyksessä tai heidän toiminnassaan vaivaamaan, ja haluaisinko jutella/selvitellä asioita ennen kotiin lähtöä ettei jää kalvamaan.
kätilö pahoitteli että vaikutti välillä hieman töykeältä,
tahtoi kuulemma vain hoitaa synnytyksen loppuvaiheen tehokkaasti etenemällä kun tajusi että olin todella kovissa kivuissa.
Tuosta keskustelusta jäi hyvä mieli. Jo ihan pelkästään siitä että asia tultiin ottamaan esille.

Harmi että sinulla oli noin ikävä kokemus,
luottamus hoitohenkilökuntaan varmasti kärsi :(
Kannattaa ihan jälkikäteen kysellä ja pyytää selvitystä sairaalalta,
jos pääsisi juttelemaan asiasta ettei jää mitään kammoa tai muuten jotain hampaan koloon.

Pääasia kuitenkin että lopulta syntyi terve pieni poika!!! :)
 
Mulla kävi samoin, ei edes kohdunsuuta tarkastettu ennenkuin oli jo 7cm auki, ja siitä loput meni alle viidessä minuutissa. En sitten ehtinyt saada vaatteita pois päältä ennenkuin vauva syntyi edes. Oli kyllä niin karsea kokemus että huhhejjaa. Todella tympeä kätilö, lähdin kyllä heti kun lääkäri antoi luvan kotiin. Yhtä hyvin olisin voinut sen vauvan maailmaan puuskea kotona, saman verran apua olisin sielläkin saanut, eli en mitään.
 
Mulla oli huonekaverina nainen, joka oli synnytyksen käynnistyksessä. Siis kun itse olin jo synnyttänyt, ja vauvani oli teholla.

Ymmärrän kyllä, ettei hänen miehensä saanut olla paikalla osastolla. Yöaikaan. Huoneessa, jossa on muitakin potilaita.
 
Sen ymmärrän, ettei synnytysosastolle siirretä ennen kun synnytys on käynnissä oikeasti. Kivunlievitys kulkee sen asian kanssa aika lailla käsi kädessä; vuodeosastolla ei voi saada esim. epiduraalia.

Ja myös sen ymmärrän, ettei mies pääse vuodeosastolle, paitsi päiväsaikaan (klo 10-19 se taisi olla sillä osastolla missä minä olin). Miehesi pääsi sinne synnytysosastolle toki.

Ikävää, että synnytyksestäsi jäi huono maku suuhun.

Mutta onneksi lopputulos oli hyvä kuitenkin, saitte ihanan pojan :)

Noh,se oli käynnissä oikeasti siitä seitsemästä asti ja lapsivuodeosaston kätilö oli sitä mieltä että kun äiti ei pärjää enää osastolla niin synnytyssaliin ja mun kohdalla mä olisin joutanut sinne jo ennen puoltayötä ihan kevyesti. Miehellä on oikeus olla mukana synnytyksessä,se ei ole mun murheeni miten sairaala sen järjestää..Avautumisvaiheeseen mä ainakin eniten olisin sitä tukea tarvinnut,niin henkistä kuin fyysistäkin. Nyt se evättiin multa,aika tuuri että mies kerkesi koko synnytykseen kun ensin oli ajelutettu 200km yötä vasten edestakaisin.
 
Mulla oli huonekaverina nainen, joka oli synnytyksen käynnistyksessä. Siis kun itse olin jo synnyttänyt, ja vauvani oli teholla.

Ymmärrän kyllä, ettei hänen miehensä saanut olla paikalla osastolla. Yöaikaan. Huoneessa, jossa on muitakin potilaita.

Mut sit kun synnytys on käynnissä ja nainen kivuissaan niin sit synnytyssaliin miehen kanssa,eikös vaan? Mun huonekaveri lähti aiemmin päivällä saliin kärsittyään puoli tuntia rajuista supistuksista. Mies lähti mukaan. Mitä mä olin siellä osastolla yksin yöllä,öö..seittemän tuntia?!
 
[QUOTE="a.p";26740104]Mut sit kun synnytys on käynnissä ja nainen kivuissaan niin sit synnytyssaliin miehen kanssa,eikös vaan? Mun huonekaveri lähti aiemmin päivällä saliin kärsittyään puoli tuntia rajuista supistuksista. Mies lähti mukaan. Mitä mä olin siellä osastolla yksin yöllä,öö..seittemän tuntia?![/QUOTE]

Yksin lähti saliin aamutuimaan, hänen miehensä ei käynyt huoneessa ollenkaan vaan tuli kai sinne synnytysosatolle sitten, jos tuli (en tiedä).

Ajattele positiivisesti; sinun miehesi ehti paikalle. Minun ei ehtinyt.
 
Onpa tuttua mulle. Jo kahdesti olen saanut vastaavaa kohtelua: yritetty vaan antaa mulle unilääkettä ja käsketty mennä nukkumaan, vaikka synnytys jo kovasti vauhdissa. Toisella kertaa pääsin saliin 22 min ennen lapsen syntymää. Kolmannella kertaa sain asiallaista kohtelua, sairaalakin oli eri.
 
Mulle kävi esikoisesta vähän typerästi, mutta asia ei sinällään vaivaa, sillä tiedän syyn.

Olin lapsiveden tihkumisen takia osastolla jo valmiiksi, kun synnytys käynnistyi. Ehdin olla siellä makoilemassa noin 7 tuntia, supistuksia oli tuolloin enemmän ja vähemmän epäsäännöllisesti. Osastolle mennessä tehtiin sisätutkimus, kohdunsuu oli kiinni eikä merkkiäkään synnytyksestä, viikkoja 37+4.

Iltayhdeksältä alkoivat selkeät, säännölliset supistukset. Hoitaja otti jossain vaiheessa käyrää, eikä kommentoinut mitään. Iltakierrolla luvattiin kipulääkettä niille, jotka tarvitsivat. Minulle ei tarjottu, enkä tuolloin vielä kaivannutkaan. Aika pian kuitenkin pyysin lääkettä ja sain nukahtamislääkkeen (Joo, ihan kipulääkettä pyysin). Ruinaamalla sain Panadolin. Kuulemma pyytämällä saisi tarpeen tullen täräkämpää lääkettä ja alle puolen tunnin pyysinkin sitä. Hoitaja katsoi taas käyrää ja oli ihmeen vastahankainen. En saanut lääkettä. Koin, että kipujani vähäteltiin ja oletin sen johtuvan siitä, että olin ensikertalainen ja hoitaja ehkä arveli, että olen sitä sorttia, joka valittaa joka nipistyksestä, eikä laisinkaan tiedä, mitä oikea kipu on.

Olin jo melko tuskainen ja yritin vuoroon olla vuoteessa supistusten aikana, vuoroon yritin seistä. Kysyin hoitajalta, milloin mies pitää kutsua paikalle tunnin ajomatkan päästä. Ei kuulemma aikoihin. Jouduin kivun takia käymään oksentamassa aina supistuksen tullessa ja joka kerran holahti lapsivettä. Katsoin itse jossakin vaiheessa käyrää ja alkoi pelottaa, käyrässä näkyi ihan onneton nysty joka kerran, kun supisti. Mietin, että miten helvetillistä supistuskipu olisi, kun supistukset olisivat niin voimakkaita, että käyrään tulisi kunnolla näkyviä supistushuippuja.

Kerroin vesien loiskumisesta taas hoitajalle, joka otti minut sisätutkimukseen ja uudelle käyrälle, eri huoneeseen. Kyllä meinaan tuli liikettä! Olin monta senttiä auki ja supistusväli oli kolmisen minuuttia. Hoitaja kipitti hakemaan puhelinta, että saisin soittaa miehelle ja valmisteli salin. Sitten hän haki aiemmat käyrät ja totesi, että niissä näkyy jotain pientä kyllä jo muutaman tunnin ajalta, että "sulla on tainnut synnytys olla jo käynnissä tuohon ja tuohon aikaan" - siis IHANKO TOTTA? Sitähän minä olin yrittänyt saada hänelle uskoteltua. Kävi ilmi, että koneessa oli joku vika, eikä se piirtänyt oikeanlaista käyrää.

No, onnistuihan se Panadolinkin voimalla ja yksin jätettynä (kaikki muut huoneesta menivät illan mittaan synnyttämään), eniten kaiveli se, ettei minua uskottu. Mutta tosiaan, en ole kummemmin märehtinyt asiaa, sillä olihan noita syitä hoitajan puolustukseksi useampiakin...

-kone oli rikki
-olin ensisynnyttäjä (ja olisin saattanut olla vain "hysteerinen")
-synnytys käynnistyi tosi ripeästi ja eteni myös, koko homma vei vain 7h

Kai mun olisi pitänyt vain ryhtyä vaatimaan enemmän huomiota, mutta ekakertalaisena olin tietty itsekin epävarma siitä, mikä on kipua ja mikä "kipua". Nyt mulla on jo kaksi lasta, eikä kummassakaan synnytyksessä kipu yltynyt niin kovaksi, kuin olisin ennakkoon kuvitellut.
 
[QUOTE="a.p";26740132]Montako tuntia se sun huonekaveri oli anellut siinä lattialla kieriskellen pääsyä saliin?[/QUOTE]
Sängyssään se oli ja puuskutti. Mä mietin lähinnä omaa teho-osastolla ollutta vauvaani, enkä niinkään jaksanut keskittyä huonekaveriin. Ei suoraan sanottuna kiinnostanut yhtään sen synnytyksen edistyminen sillä hetkellä.

Mutta pointti oli siis se, että sinne vuodeosastolle ei voi miehiä iltamyöhään tai yöaikaan tulla, kun samassa huoneessa on muitakin potilaita. Ikävää, etteivät siirtäneet sua aikaisemmin synnytysosastolle, jossa miehesi olisi saanut olla mukana.
 

Yhteistyössä