Miksit rumat naiset ottaa mielummin spermat suuhun

  • Viestiketjun aloittaja atleetti ja kotletti
  • Ensimmäinen viesti
Kesäheinä
Itse varsin kauniiksi ja mallin mitoissa olevaksi naiseksi kehuttuna on kyllä ihan pakko todeta, että nielen ja otan suihin mielelläni. Pidän siitä ja se saa minutkin haluamaan enemmän, mulle tulee siitä älyttömän seksikäs olo, eikä oman kullan maku ole ällöttävä, kun ei viime pesusta ole montaa tuntia ja syö muutakin kun mäkkärin ruokaa.
 
ninnu46
Olen aina ihmetellyt tätä. Vika ei ole minussa sillä saan kauniita naisia yhtä hyvin, mutta rumat ottavat poskeen paljon helpommin, ja usein jopa nieluun eli nielevät sen muutaman kymmenen millilitraa elämäneliksiiriä. Kauniimmat taas eivät usein edes kalua suuhun ota ilman pyytämistä ja jos mällit suuhun saa heittää, niin heti kakotaan ja syljetään tai juostaan vessaan. Usein tuleva lasti otetaan vain huulille ja lopetetaan imu ja veivaus heti lentäessä, mikä todellakaan ei tunnu hyvältä.

Rumemmat naiset taas omatoimisesti ja käskemättä ottavat kullin suuhun ja imuttavat terskaa kokonaan suussa, käsillä vielä vedellen kalun vartta, ja kun tulee niin jatkavat lastin tyhjentämistä viimeiseen tippaan, terska edelleen kokonaan suussa niin että lasti lentää suoraan nieluun. Suuri osa nielaisee satsin, eikä tarvitse edes vessassa käydä kurlaamassa. Nuolevat vielä mahdolliset viimeiset kullia puristettaessa tulevat tipat, ja kielellä puhdistavat terskan pään. Tämä tuntuu erittäin hyvältä ja orgasmikin on räjähtävä.

Sylkiessä koko fiilis lässähtää ja jää vain paha ja tyhjä maku koko suihinotosta. Tästä syystä valkkaan nykyään mielummin rumempia naisia, ainakin jos ajatus suihinotosta tuntuu sillä hetkellä hyvältä.
En kyllä ole syljeskelly kertaakaan kaikki menee mitä tulee. Mielestäni en ole rumimmasta päästä. Tosin en tiedä kun mies ei koskaan ole sanonut mitään olenko nätti vai ruma. Kiihotun ihan kauhiasti suihinotosta. Tosin nyt ei ole ollut miehen kanssa minkäänlaista kontaktia 2 kk, tykkää tumputella itekseen.
 
Viimeksi muokattu:
Juve89
Nyt oli kyllä ihan pakko kommentoida! Ensimmäinen ajatus mikä tuli tästä oli "olenko ruma?". En ikinä o kokenu olevani ruma, vaikka nielenkin.

Suihinottaminen on mukavaa, mutta pakko myöntää että en kyllä varsinaisesti pidä siitä kun mies laukeaa suuhun. Mieluummin vaikka rinnoille. Kasvoille en oo antanu koskaan laueta. Kai sen takia, että mun mielestä se on jotenkin liian alistavaa eikä kenenkään tarvii eritteillään mun kasvojani sotkea.

Kuitenkin olen antanu poikaystävieni laueta suuhun, vaikka se pahalta maistuukin. Ja nielen, koska sillä saan sen maun nopeiten suusta pois. Meillä on tehty aina myöskin niin, että juomista on ollu lähellä jotta oon saanu maun sitten suusta nopeammin huuhdottua =) En tosin koskaan suoranaisesti ole kertonu kenellekkään miehelle, että mun mielestä se niiden erite maistuu pahalta.

Sitä en tiedä, onko tosiaan yhteyttä naisen ulkonäöllä asiaan. Alottajan perusteella ilmeisesti ainakin olen ruma. Mutta sitten pitää viellä todeta se, että ite en ainakaan edes ota säädöiltä saati sitten yhdenillan jutuilta suihin ollenkaan. En käsitä miksi ottasin? Minä en kumia ime tai sukupuolitauteja halua. Tosin annan kyllä miehen antaa suuseksiä itelleni jos mies haluaa, mutta en sitä pyydä tai anna ymmärtää että niin tarvis tehdä.

Olishan se varmasti miehestä kiva, kun se yhenillan juttukin tai se säätö ottais suihin, mutta mä en vaan jotenki koe säädön tai yhdenillan jutun olevan niin tärkeä mulle että rupeisin tyydyttämään sen kaikkia haluja. Eiköhän se yhdenillan jutullekkin ole ihan jees jo kun sitä itse asiaa saa, suuseksistä välittämättä.
 
aikuinen
Suuseksi on ihan ok, sitten kun minä sitä haluan, mutta oksennus tulee ennenkuin minä alan niitä rojuja nielemään!
Lakanoita voi aina pestä ja pitääkin pestä jos on päivä peuhattu.
 
4q4t
Olen aina ihmetellyt tätä. Vika ei ole minussa sillä saan kauniita naisia yhtä hyvin, mutta rumat ottavat poskeen paljon helpommin, ja usein jopa nieluun eli nielevät sen muutaman kymmenen millilitraa elämäneliksiiriä. Kauniimmat taas eivät usein edes kalua suuhun ota ilman pyytämistä ja jos mällit suuhun saa heittää, niin heti kakotaan ja syljetään tai juostaan vessaan. Usein tuleva lasti otetaan vain huulille ja lopetetaan imu ja veivaus heti lentäessä, mikä todellakaan ei tunnu hyvältä.

Rumemmat naiset taas omatoimisesti ja käskemättä ottavat kullin suuhun ja imuttavat terskaa kokonaan suussa, käsillä vielä vedellen kalun vartta, ja kun tulee niin jatkavat lastin tyhjentämistä viimeiseen tippaan, terska edelleen kokonaan suussa niin että lasti lentää suoraan nieluun. Suuri osa nielaisee satsin, eikä tarvitse edes vessassa käydä kurlaamassa. Nuolevat vielä mahdolliset viimeiset kullia puristettaessa tulevat tipat, ja kielellä puhdistavat terskan pään. Tämä tuntuu erittäin hyvältä ja orgasmikin on räjähtävä.

Sylkiessä koko fiilis lässähtää ja jää vain paha ja tyhjä maku koko suihinotosta. Tästä syystä valkkaan nykyään mielummin rumempia naisia, ainakin jos ajatus suihinotosta tuntuu sillä hetkellä hyvältä.
Taitaa olla runkkaripojun toiveunia.Oletkohan koskaan päässyt pukille.Epäilen
 
Viimeksi muokattu:
mies
No johan on. Oletko oikein tutkinut tätä asiaa? Ei sullakaan mitään elämää vissiin ole. Sitäpaitsi, kuka määrittelee ruman ja kauniin? Sinäkö? Astut liian suuriin saappaisiin, poika hyvä. Mene itseesi ja ajattele, jos joku puhuisi niin äidistäsi tai siskostasi. Pistää vihaksi, että mies ei arvosta naista pätkääkään, mutta haluaa, että nainen tekee kaiken mieliksi. Otappa se kalu käteen ja maista, miltä se inhottava mönjä maistuu. Mutta et senkään jälkeen voi arvostella ketään, varsinkaan puhua noin mauttomasti ja idioottimaisesti kenestäkään. Häpeä!!!!

suurin osa naisista on jakorasioita muutenkin kuka sellasii kunnioittaa?
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä