Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:No mutta eikka! Etkö ole kuullut näistä virikkeistä joita nykylapset tarvitsevat ihan hillittömästi eikä se kotona olo enää riitä? Katos, pienestä se on aloitettava. Ja nykyihmiset on niiiiiin yksinäisiä, ettei muita lapsia ole yhtään missään, ei ole tuttavaperheitä, ei mitään kerhoja, ei siis kertakaikkiaan seuraa muualla kuin siellä päiväkodissa. Ankeaa!![]()
okei, sä olet olevinasi nyt jotenkin sarkastisuuden huippu. hyvähyvä.
mutta mun mielestä on totuus, että nykyisin monet monet ihmiset - lapsiperheet - ovat todella yksinäisiä ! ei ole enää tänä päivänä sellaista yhtenäisyyttä kuin mitä oli mun mielestä vielä vaikkapa 80-luvulla kun itse olin lapsi.
nyt ollaan tiukasti omissa piireissä, oman perheen parissa ja esim. leikkarilla sit mietitään yksinäisenä mistä löytäis kaveria lapselle ( ja itselleen ) .