Olen perehtynyt sen verran lapsen kehitysvaiheisiin, että olen useimpien asiantuntijoiden kanssa samaa mieltä siitä, että alle kolmevuotiaalle kodin virikkeet, riittävä hyvä perushoito ja vanhempien läheisyys riittää aivan varmasti.
Hän ei hyödy päiväkotiryhmän hälinästä eikä ympäristöstä, jossa on usein liian vähän aikuisia lasta kohden, toisin kuin kotona.
Mutta, ei ketään pidä mennä tuomitsemaan. Jos omat voimavarat eivät riitä, on masennusta tms. niin ainoa vaihtoehto on usein hoitoonvieminen, sitä monet kunnat ja kaupungit tarjoavat ratkaisuksi, vaikka joissakin tapauksissa auttaisi esim. kodinhoitajan läsnäolo ja arjen ja äitiyden opetteleminen yhdessä jonkun toisen luotettavan aikuisen kanssa.
Yli kolmevuotiaskaan ei välttämättä hyödy hoitopaikasta, todella hyvin pärjää esikouluun asti kotona, jos vanhemmalla on voimavaroja tarjota virikkeitä ja hakea välillä leikkiseuraa ja ryhmäkokemuksia esim. kerhoista ja harrastuksista. Meillä suurperheellisillä on tässä suhteessa vieläkin helpompaa, leikkitovereita omasta takaa ja virikkeitä riittää.
Virike-sana kuulostaa tosi vaativalta, vaikka oikeasti se voi tarkoittaa vaikka kaupassa käymistä ja ostosten tekoa, ruuan valmistamista lasten kanssa, peuhaamista ulkona, lumiukkojen rakentelua, maalaamista, piirtämistä, laulamista tai musiikin kuuntelua, kirjastoretkeä, luonnon ihmeiden ihastelua, muovailua, satujen lukemista jne. Kaikkea sitä mitä kotonakin voi tehdä.
Mutta kukin tavallaan ja voimavarojensa mukaan. Elämäntilanteet vaihtelevat ja olisi pahempaa, jos ei olisi mitään vaihtoehtoja, nyt on.
Fakta mikä fakta! 
