\
[/quote]
Asioista on puhuttava niiden oikeilla nimillä eli etälapset ovat etälapset kun he asuvat lähiäidin luona ja vierailevat etäisänsä perheessä joka toinen viikonloppu. Ei etälapsi ole haukkumanimi, vaikka kuinka tämä sana tökkisi sinua. Toki he ovat lapsillemme sisarpuolia, Jos nämä etälapset asuisivat vakituisesti meidän perheessämme he eivät olisi etälapsia vaan lähilapsia ja olisivat enemmältikin meidän lasten sisarruksia. Vaikkakin virallisesti sisarpuolia. Kyse on vain nimikkeistä, joilla on helpompi keskustella virallisissa "instansseissa"
Kyllä varmasti voi tuntua pahalta, jos sanotaan ettei tykkää toisen lapsesta. En minäkään halua kuulla sitä, mutta enpä minä vaadikaan vieraalta ihmiseltä, että sinun on tykättävä lapsestani. kuten aiemmin kirjoitin, mielestäni termi "hyväksyä" on oikiea sana etälapsiin. Vähintään heidät tulee hyväksyä.
Ylimääräisiä pahoja. Toden totta, pakko myöntään että elämämme olisi helpompaa kaiken puolin, kun meitä olisi vain me ydinperhe! Tämä olisi ideaali tilanne, niin lapsille kuin aikuisillekin. Valitettavasti elämä ei aina mene niin kuin toivoisimme, joten on hyväksyttävä ne kortit mitkä sinulle annetaan.
Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä, oli se kuinka ristiriidassa toisen kanssa. Minua oikein naurattaa nämä paasaajat, "kamalati nyxät kun inhoatte etälapsia, mitäs otitte miehen jolla on lapsia ennenstään."
Tosiasiahan on, että ensin tutustutaan mieheen. ja vasta myöhemmin lapsiin. Ei voi etukäteen tietää millaisia jälkikasvuja siellä on olemassa.
Ne hyväksytään tai ei ja sen myötä eletään. Minä en itse tykkää mieheni lapsista. Minulla ei ole sellaista poltetta rinnassani heitä kohtaan kuin omia lapsiamme. Normaalia, kyllä! Mutta tärkeintä tässä on, että minä hyväksyn heidän olemassa olonsa. Minä en heitä tähän maailmaan ole halunnut eivätkä he itsekään vaan heidän vanhempansa, jotka rakastavat heitä.
Ei vaan se tökki että puhut heistä etälapsina vaikka ovat myös verisukua myös sinun lapsillesi :headwall: Eikä miehen lapsista tarvitse tietenkään tykätä/rakastaa siten kun omia bio lapsia. Aikuisena ihmisenä varmaankin ja ns äitipuolena heistä voi kuitenkin pitää/tykätä. Tuntuu vaan että kun sanotte ettette tykkää että he ovat ylimääräisiä pahoja teidän perheessänne! Tosin lapset eivät ole syyllisiä siihen että ydinperhe hajoaa ja sit perustetaan uusioperheitä ja sinne tulee toisia lapsia nyksän puolelta jotka asuvat siellä kokoajan ja sit näitä yhteisiä. Ja kuitenkin nämä etälapset jää paitsiolle väistämättäkin. MUTTA ONKO se sit lasten vika?!Alkuperäinen kirjoittaja 21.04.2007 klo 18:46 vieras kirjoitti:[eksi ei käy niin usein =)
[/quote]
Asioista on puhuttava niiden oikeilla nimillä eli etälapset ovat etälapset kun he asuvat lähiäidin luona ja vierailevat etäisänsä perheessä joka toinen viikonloppu. Ei etälapsi ole haukkumanimi, vaikka kuinka tämä sana tökkisi sinua. Toki he ovat lapsillemme sisarpuolia, Jos nämä etälapset asuisivat vakituisesti meidän perheessämme he eivät olisi etälapsia vaan lähilapsia ja olisivat enemmältikin meidän lasten sisarruksia. Vaikkakin virallisesti sisarpuolia. Kyse on vain nimikkeistä, joilla on helpompi keskustella virallisissa "instansseissa"
Kyllä varmasti voi tuntua pahalta, jos sanotaan ettei tykkää toisen lapsesta. En minäkään halua kuulla sitä, mutta enpä minä vaadikaan vieraalta ihmiseltä, että sinun on tykättävä lapsestani. kuten aiemmin kirjoitin, mielestäni termi "hyväksyä" on oikiea sana etälapsiin. Vähintään heidät tulee hyväksyä.
Ylimääräisiä pahoja. Toden totta, pakko myöntään että elämämme olisi helpompaa kaiken puolin, kun meitä olisi vain me ydinperhe! Tämä olisi ideaali tilanne, niin lapsille kuin aikuisillekin. Valitettavasti elämä ei aina mene niin kuin toivoisimme, joten on hyväksyttävä ne kortit mitkä sinulle annetaan.
Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä, oli se kuinka ristiriidassa toisen kanssa. Minua oikein naurattaa nämä paasaajat, "kamalati nyxät kun inhoatte etälapsia, mitäs otitte miehen jolla on lapsia ennenstään."
Tosiasiahan on, että ensin tutustutaan mieheen. ja vasta myöhemmin lapsiin. Ei voi etukäteen tietää millaisia jälkikasvuja siellä on olemassa.
Ne hyväksytään tai ei ja sen myötä eletään. Minä en itse tykkää mieheni lapsista. Minulla ei ole sellaista poltetta rinnassani heitä kohtaan kuin omia lapsiamme. Normaalia, kyllä! Mutta tärkeintä tässä on, että minä hyväksyn heidän olemassa olonsa. Minä en heitä tähän maailmaan ole halunnut eivätkä he itsekään vaan heidän vanhempansa, jotka rakastavat heitä.