miksi miehen lapsesta täytyy tykätä?

\

miksiköhän ne lapset miehen edellisestä suhteesta ja anopit on lähes aina kamalia? ja omat kullanmurut ihania ja oma äiti aika usein (vaikka kun lukee tätä palstaa niin taitaa olla trendinä morkata omaa äitiäkin kun se on eri sukupolvea).
Pitäisikö joskus asettua sinne miehen ja miehen lasten asemaan ja miettiä miltä itsestä tuntuisi? Ja miettiä johtuuko lasten "kiukuttelu" ihan rehellisesti vaan siitä syystä että he toki protestoi uutta tilannetta ja isän uutta vastaan ja purkavat sen jonkinlajin uhmana oli ikä mikä vaan. Johtuisiko joskus oikeasti siitä äitipuolen asenteestakin?
en ole äitipuoli mutta lapsellani on isäpuoli jota ei tosin tuolla nimellä ole koskaan kutsuttu vaan puhuttelee etunimellä tai sitten täysin tuntemattomille esittelee isänä (kun ei jaksa lähteä selostamaan kaikkia kuvioita, itse sanoi noin jo vuosia sitten). Samoin mieheni monesti mainitsee tuikituntemattomalle että meillä on kolme lasta vaikkei ne kaikki yhteisiä olekaan.
kannattaa katsoa peiliin ja miettiä haluaako olla ja käyttäytyä kuin aikuinen vai haluaako alentua uhmaajan tasolle ja vastata uhmalla ja kiukuttelulla.
kasvatussäännöt ja muut säännöt voi luoda yhdessä, ja ehkä pitää juuri yhdessä ettei tule tilannetta "et minua komenna, et ole minun äiti" mutta kun sääntöjen takana on molemmat johdonmukaisesti niin asia toimii toisin. Ja se että niiden sääntöjen ja kurin lisäksi myös "rakkautta" jos toisen lasta voi rakastaa, mutta ainakin välittää ja kantaa huolta.

Kuinka monta vuotta tilanne on etälapsille se uusi ja outo ja hämmentävä tilanne?
Miten monta vuotta pitää erosta olla kulunut, miten monta vuotta tämän "uuden" kokoonpanon ja tapaamiskäytäntöjen olla ollut voimassa, että tilanne ei enää olisi uusi näille hauraille erolapsille? Montako vuotta topimuinen erosta kestää - lapsilla, lasten lähihuoltajana?

20 vuotta ?
vai riittääkö 5 vuotta?

Miten monta vuotta "äitipuolen" pitää yrittää, hakata päätään seinään? Missä vaiheessa "saa" luovuttaa ja todeta edes itselleen ja miehellekin että ei onnistu, ei suju, en ymmärrä, lapsesi todentotta ovat omituisia ja minun on vaikea pitää heistä?

Meillä on yhteinen leikki-ikäinen ja etälapsia, joista nuorempikin on jo kouluikäinen hyvinkin. Kohtuullisen iso koululainen siis jo, ei mikään ekaluollalainen..

Heitä ei voi jättä kahden varitioimatta hetkeksikään. EI voi ajatella, että isompi vähän katsoisi pienemmän perään siinä samalla kun lekkkivät... ei. Kun pieni keksii jotain hölmöä tai vaarallista, koululainen vain katsoo vieressä.
Kun minä ennätän väliin kieltämään, isompi keksii tilalle jonkun toisen, vaarallisen mutta ei niin vaarallinen jutun "tehdään näin!" ja pieni perässä :headwall:

Jos kyseessä olisi joku naapurin lapsi, en päästäisi häntä meidän pihaan enää leikkimään. Tämän lapsen tuloa en voi estää. Siinä on se ero !

Isompi etälapsi on kohta yläasteikäinen. Kaverit sanoivat, että hänehän on siten jo hyvä lapsenvahti välillä.
Ei todellakaan ole, hänen käytös pientä kohtaan on aivan samantyyppistä. Ei vastuuta ollenkaan, päinvastoin, viedään hölmö pieni perässä hölmöihin paikkoihin.

Kaikkea ei voi ennakoida, ei voi koko ajan sanoa, että sitten jos päähän pälkähtää.. ei pysty. Ja omaa järjen käyttöä tai järkeä etälapsilla ei ole lainkaan.

Ei minun kuulu olla mikään kotipsykologi ymmärtämässä ja hoitamassa etälasten mahdollista mustasukkaisutta tai mitä tahansa emotinoaalisuuden vajetta joka toinen vkl. Se ei ole minun tehtävä. Ei olisi, vaikka koulutus ja ammatti olisi siihen. Minun tehtävä on olla äiti omille lapsilleni, ei muille.

En tiedä olisiko eri asia, jos etälapset olisivatkin lähilapsia, olisivat "meidän tavoilla".

Jos itse ei ole samassa tilanteessa -. omaan kotiin tulee lapsia, jotka eivät kunnioita sinua, sinun lapsia, sinun kotiasi, ja joiden äiti panettelee ja mollaa niin sinua kuin miestäsi, perhettäsi ja kotiasi, ei voi tietää millaista se on.
Ja omalla toiminnallasi ei ole mitään vaikutusta - et saa käytöstä ja suhtautumista muuttumaan vaikka mitä tekisit. Jossain vaiheessa sitä ihan oikeasti luovuttaa.
Suhteen alussa kun ei tiedä mitä on edessä..

Ihmettelen myös lähiäitejä, yksinhuoltajia, jotka tekevät kaikkensa että heidän lapsensa eivät viihdy, käyttäytyvät huonosti, että heistä ei pidetä isän kotona??!! :headwall:

 

ethesis.helsinki.fi sivuilta löydätte aiheeseen liityyyvän väitöskirjan,josta käy hyvin selville äitipuoliin kodistuvat yhteiskunnalliset (kohtuuttomat) vaatimukset.

Olisi kiva kirjoitella muiden äitipuolien kanssa,mutta missä voisimme tehdä sen rauhassa,ilman että ydinperhemammat ja yh: t ovat sotkemassa väliin.
Kuten olen sanonut jo monesti,niiden jotka eivät ole äitipuolia,on todella vaikea tietää sitä kokonaisuuutta,jota uusperheessä joutuu käsittelemään. Lukekaa ihmeessä tuo väitöskirja,jos jaksatte,siinä saatte uutta näkökulmaa asioihin.

 

Katsokaa linkki ensin suplin sivuilta:kohdasta:artikkelit.

 

\

ethesis.helsinki.fi sivuilta löydätte aiheeseen liityyyvän väitöskirjan,josta käy hyvin selville äitipuoliin kodistuvat yhteiskunnalliset (kohtuuttomat) vaatimukset.

Olisi kiva kirjoitella muiden äitipuolien kanssa,mutta missä voisimme tehdä sen rauhassa,ilman että ydinperhemammat ja yh: t ovat sotkemassa väliin.
Kuten olen sanonut jo monesti,niiden jotka eivät ole äitipuolia,on todella vaikea tietää sitä kokonaisuuutta,jota uusperheessä joutuu käsittelemään. Lukekaa ihmeessä tuo väitöskirja,jos jaksatte,siinä saatte uutta näkökulmaa asioihin.

Uusioäippä: Meillä on minun, mieheni ja ja yhteiset, sekä vielä yksi etälapsi. Millaisia äitipuolia haet keskusteluryhmääsi?

Muut: Minä eroan nimittäin monesta tämän ketjun äitipuolesta siksi, että pidän ja jopa voisin sanoa että rakastan puolisoni toista lasta. Tämä todennäköisesti johtuu siitä, että hän asuu pääsääntöisesti kanssamme ja tapaa äitiään silloin tällöin. Meillä on lapsen kanssa yhteinen historia ja luulen, että jos olisin sijaisperheen äiti, se olisi tämän kaltaista välittämistä ja rakkautta, kuin minä tunnen. Mieheni toinen lapsi, joka asuu äidillään, on etäisempi ja en tunne yhtä voimakkaita tunteita häntä kohtaan. Hän on kuitenkin aina tervetullut luoksemme ja jos ongelmia tulee, niistä keskustellaan. Mieheni onneksi tukee minua, mutta on myöskin lapsensa tukena. Meillä ei ole miehen lapset ja minun lapseni ja yhteiset, meillä on lapset. Kaikissa vikansa ja hyvät puolensa, kukaan ei toistaan täydellisempi.

Kukaan ei ole syntymästään paha eikä sellaiseksi varmasti halua tulla, mutta kaikilla ei ole niin täydellisiä äitejä, että voisivat tulla yhtä täydellisiksi, kuin joidenkin tämän palstan kirjoittajat. He toki voivat auttaa toistenkin lapsia kasvamaan yhtä täydellisiksi... Siihen toki tarvitaan ymmärrystä ja uskallusta.

Itse en tiedä näistä äitipuoliin kohdistuvista kohtuuttomista vaatimuksista, mitä ne ovat. Tiedän kyllä mitä ovat äiteihin kohdistuvat.

Toivoisin, että tällä palstalla joku äitipuolen kanssa elämää jakanut lapsi tai jo aikuiseksi varttunut kirjoittaisi, kuinka vaikeaa on miellyttää äitipuolta tai saada hänen hyväksyntäänsä. Itse en ole sellainen, mutta omat lapseni kokevat hyvin raskaana sen, kun käyvät isäänsä tapaamassa. He eivät voi olla yleisissä tiloissa hänen kanssaan, eivät uskalla edes syödä ellei isä ole paikalla. En silti ole valmis tuomitsemaan ko. ihmistä, säälin häntä ja toivon, että hän joskus ymmärtää, että lasten vika ei ole se, että ovat olemassa. En usko, että lapseni käyttäytyvät heidän luonaan huonosti, mutta äitipuolen mustasukkaisuus ja omistushalu on suunnaton. Kerron nyt murrosikäisistä lapsistani.
Äitipuolella on kyllä hieman narsistisia piirteitä ja hänellä on ollut kautta aikojen halu haukkua ja moittia minua, lasten kuullen eritoten.
Meissä on se ero, että minulle ei tulisi ikinä mieleenkään haukkua mieheni lapsille heidän äitiään! Hän on silti lasten ainoa äiti ja rakas ihminen. Miksi minulle tulisi parempi olo jos lapselle tulisi paha mieli?
Monesti olisi ollut aihetta, mm. nyt kun toisella lapsella (asuu äidillä) on ollut täitä jo ainakin kuukauden. Äiti lupaa hoitaa asian ja edelleen on hoitamatta. Selityksiä tulee, ei ole rahaa tms. Kuitenkin viikonloppuna oli baarissa. Lapsi ei voi tulla meillekään käymään, koska täitä ei ole hoidettu pois. Voisin toki hoitaa sen täällä, mutta mielestäni se on nyt äidin tehtävä, ja meillä olisi 8 päätä sitten hänen lisäkseen hoidettavana. Ja kotona ongelma alkaisi taas.
Mutta ehkä äidillä on masennusta tms. En voi tuomita, koska en tiedä kaikkea.
Näin meillä.<br><br>

 

Haluaisin keskustella kenen hyvänsä samassa tilanteessa olevan kanssa. Minullakin löytyy oma ja miehen,sekä yhteinen lapsi saman katon alta.

Hienoa,että sinä tulet noin loistavasti toimeen lapsipuolesi kanssa!

Meillä tilanne on se,että miehen lapsi ei tapaa säännöllisesti äitiään,eikä äiti kykene huolehtimaan lapsestaan. Minun lapseni tapaa säännöllisesti isäänsä,tosin ei ole viikonloppuja tämän luona.

 

\

Minä eroan nimittäin monesta tämän ketjun äitipuolesta siksi, että pidän ja jopa voisin sanoa että rakastan puolisoni toista lasta. Tämä todennäköisesti johtuu siitä, että hän asuu pääsääntöisesti kanssamme ja tapaa äitiään silloin tällöin. Meillä on lapsen kanssa yhteinen historia ja luulen, että jos olisin sijaisperheen äiti, se olisi tämän kaltaista välittämistä ja rakkautta, kuin minä tunnen. Mieheni toinen lapsi, joka asuu äidillään, on etäisempi ja en tunne yhtä voimakkaita tunteita häntä kohtaan. Hän on kuitenkin aina tervetullut luoksemme ja jos ongelmia tulee, niistä keskustellaan. Mieheni onneksi tukee minua, mutta on myöskin lapsensa tukena. Meillä ei ole miehen lapset ja minun lapseni ja yhteiset, meillä on lapset. Kaikissa vikansa ja hyvät puolensa, kukaan ei toistaan täydellisempi.

Kukaan ei ole syntymästään paha eikä sellaiseksi varmasti halua tulla, mutta kaikilla ei ole niin täydellisiä äitejä, että voisivat tulla yhtä täydellisiksi, kuin joidenkin tämän palstan kirjoittajat. He toki voivat auttaa toistenkin lapsia kasvamaan yhtä täydellisiksi... Siihen toki tarvitaan ymmärrystä ja uskallusta.
Itse en tiedä näistä äitipuoliin kohdistuvista kohtuuttomista vaatimuksista, mitä ne ovat. Tiedän kyllä mitä ovat äiteihin kohdistuvat.

Toivoisin, että tällä palstalla joku äitipuolen kanssa elämää jakanut lapsi tai jo aikuiseksi varttunut kirjoittaisi, kuinka vaikeaa on miellyttää äitipuolta tai saada hänen hyväksyntäänsä. Itse en ole sellainen, mutta

Minun oli pakko alleviivata muutama kohta tekstistäsi, koska mielestäni (vaikka muuten vaikutatkin fiksulta ja järkevältä äidiltä ja äitipuolelta) on hassua, että samassa tekstissä ironisoit muita "täydellisiä" äitipuolia ja samalla toistuvasti korostat omaa erilaisuuttasi muihin nähden, omaa täydellisyyttäsi.

Teillä vaikuttaa olevan asiat aika ihanteellisesti.
Se on hienoa.

Meilläkin on asiat ihan kivasti. Uusperheessämme on kaksi lasta miehen ex-perheestä ja kaksi yhteistä.
Miehen lapset ovat meillä yhtä paljon kuin äidillään, ja suhteeni lapsiin vuosien mittaan on tullut hyväksi, roolini on perheen toinen turvallinen aikuinen ja sisarukset keskenään ovat toisilleen ihan oikeita sisaruksia, päällepäin ei juuri huomaa, että olemme uusperhe.

Ymmärrän silti tuoretta lapsetonta uusperheen äitiä hyvin.
Olenhan itse ollut sellainenkin.
On ihan eri asia perustaa uusperhe siltä pohjalta, että itsellä on jo kokemusta vanhemmuudesta kuin lapsettomana. Nehän on kaksi ihan eri maailmaa-lapselliset ja lapsettomat.
Itse koin suhteemme alussa turhauttavaksi sen, että oikein koskaan ei ollut sitä "normaalia" seurustelua. Kaikki tehtiin lasten kanssa. Lasten ehdoilla. Lapset olivat miehellä kaiken vapaa-ajan, mies oli viikon putkeen reissutöissä.
Sen lisäksi oli vielä se lapsistaan mustasukkainen eksä jonka mielestä me emme saa leikkiä kotia hänen lapsillaan...huokaus... puhumattakaan siitä, että lapsilla oli aluksi täydellinen torjunta ihan kaikkeen mitä yritin. Vain isi sai kaataa maitoa lasiin, vain isi sai auttaa pukemisessa. Vain isin vieressä voi istua bussissa jne. jne.
muutaman kerran heitinkin hanskat naulaan ja otin aikalisän. Päätin, että jätän mokoman uusperheviritelmähaaveen. Mutta mikälie hulluus ajoi ja tässä vielä ollaan.
Ihan suht onnellisena nykyään.

Äitipuoliin kohdistuvat vaatimukset ovat aikalailla samoja kuin äiteihin kohdistuvat verrattuna isiin. Äitipuolten tulisi olla yleisen mielipiteen mukaan (ainakin tätä palstaa kun lukee) täydellisen epäitsekkäitä, madonnamaisia rakastavia huolehtivia äititeresoita, kaikki #&%?$!* pitäisi niellä vaan joka puolelta ja mistään ei saisi valittaa.
Oli kyseessä mikä tahansa asia, aina täällä tarjotaan peiliä äitipuolelle, ratkaisu on muka aina vaan äitipuolen asenteessa.

Ei nämä äitipuolet täällä kirjoittelisi, jossei heillä olisi halua yrittää uusperheissään.
Ei nämä äitipuolet täällä mitään saarnoja kaipaa siitä, tai "miten sinä voit noin sanoa lapsesta.""itsehän otit lapsellisen miehen."
Kannustusta he kaipaavat ja niitä rohkaisun sanoja: "Koita jaksaa vaikka nyt tuntuu tuolta."
"Kyllä se siitä, aika auttaa."

Nimenomaan nämä tälläiset lauseet minua auttoivat silloin kun vasta aloitettiin.

Tätä palstaa kun lukee niin tuntuu, että monella on tarkoituksena vaan olla toiselle piru.

Sijaisperhettä ja uusperhettä ei voi verrata. Lähtökohdat ovat ihan toiset.
Ihan niinkuin kummilapsissa ja lapsipuolissa.

 

\

Saavatko nämä teidän mainitsemanne puolison kaameat kakarat jatkuvasti ikävää palautetta päivähoidossa/koulussa huonosta käytöksestään? Ei mitä tahansa koulu tai hoitopaikkakaan hyväksy, vaan opettaa mikä on sallittua ja mikä ei!
Kyllähän te olette niitä, jotka kerrotte kotinne säännöt ja niitä tulee noudattaa. Varmasti vieraidenne lapset ja lastenne kaverit saavat tietää säännöt ja he noudattavat niitä, vai kuinka? Jos ei homma suju, niin sitten siitä seuraa se, ettei sellaisia vierailijoita voi käydä...
AP: Oletko miettinyt että miehelläsi on kyllä vastuu tästä lapsen käyttäytymisestä ja siitä paisuu iso ongelma, jos se painetaan villaisella. Perheneuvola on paikka, johon voitte mennä asiaa selvittämään, kaikki yhdessä. Miten lapsi osaa tämän ratkaista yksin ja toimia oikein kun ette aikuisetkaan sitä saa selvitettyä?

Tämä miehen esikoinen käyttäytyy myös kotonaan huonosti, vielä pahempi on kotonaan kun meillä. Samoin on eskarissa ja muualla kyläillessään. Äiti on helisemässä, mutta itsepä on antanut lapselle kaikessa periksi. \|O
Miehelle on turha asiasta enää puhua kun loukkaantuu/suuttuu heti jos mainitsenkaan lapsen käytöksestä. Sanoo vaan ettei lasta päästetä kylään tms jos ei osaa olla kunnolla. Perheneuvolaan tuota ukkoa ei saa millään kun ei edes mun kanssa pysty keskustelemaan hermostumatta.
En ymmärrä koko ukkoa kyllä yhtään. Nauttii ja naureskelee jos ja kun suutun omille lapsille, mutta suuttuu jos komennan hänen esikoistaan.
Samaan aikaan väittää että hänen lapsensa on ainoa jota komennan/ ojennan millään lailla.
Väsyttää ja oikein ahdistaa koko touhu kun ei tähän näytä tulevan mitään tolkkua
Yritän todellakin olla tasapuolinen ja reilu, mutta toinen on vaan niin sokea kaikelle mitä lapsi tekee, että pistää vihaks :/

 

En jaksanut lukea koko ketjua, mutta vastaanpa kysymykseen: Itse en voisi rakastaa miestä, joka ei PITÄISI lapsistani.

 

\

En jaksanut lukea koko ketjua, mutta vastaanpa kysymykseen: Itse en voisi rakastaa miestä, joka ei PITÄISI lapsistani.

niinpä tässäkin asiassa niinkuin monessa muussakin kannattaisi yrittää asettua ainakin noin virtuaalisesti sen toisen osapuolen kenkiin. Eli mitäs jos kyseessä olisikin oma lapsi ja isäpuoli joka kirjoittaisi tällaisen kirjoituksen tänne, mitä siinä se äiti ajattelisikaan?!

 

\

\

En jaksanut lukea koko ketjua, mutta vastaanpa kysymykseen: Itse en voisi rakastaa miestä, joka ei PITÄISI lapsistani.

niinpä tässäkin asiassa niinkuin monessa muussakin kannattaisi yrittää asettua ainakin noin virtuaalisesti sen toisen osapuolen kenkiin. Eli mitäs jos kyseessä olisikin oma lapsi ja isäpuoli joka kirjoittaisi tällaisen kirjoituksen tänne, mitä siinä se äiti ajattelisikaan?!

Miksi sitä pitäisi noin kääntää? Miksi ylipäänsä ajatella mitä toinen ajattelisi, koska se toinen ei takuulla ajattele mitään siitä mitä ei tiedä.
Minusta tässä pitäisi enemminkin asettua virtuaalisesti sen kenkiin, kuka ketjun on aloittanut ja paneutua lähtökohtaisesti siihen mikä on hänen ongelmansa, tilanteensa ja ratkaisunsa.
Käsittääkseni tällä saitilla on liuta eri otsikon alla toimivia vertaistueksi tarkoitettuja palstoja.
Ehkäpä jos ap:n kaltainen aloittaja saisi vastaukseksi haukkujen sijasta enemmän sellaisia "Ymmärrän sinua, koska meilläkin on ollut samanlaista, kyllä se siitä, koita jaksaa." Ehkä hän jaksaa paremmin olla empaattinen ja kehittyä äitipuolena ja näin koko tilanne voisi rauhoittua.
Ei todellakaan pidä olla kirjoittamatta negatiivisistakin asioista tuolla perusteella. Monelle palstat ovat ainoa paikka johon voi mitään sanoa.
Monesti äitipuolena joutuu vaikenemaan niin paljon tosielämässä.

 

Ja lisään vielä edelliseen, että mitä sitten jos kyseessä olisikin oma lapsi.
Kyllä kai terve ihminen tajuaa, että ei muut ihmiset katso niitä omia kullanmuruja samojen ruusunpunaisten linssien läpi kuin itse, vai mitä?

 

\

\

Minä eroan nimittäin monesta tämän ketjun äitipuolesta siksi, että pidän ja jopa voisin sanoa että rakastan puolisoni toista lasta. Tämä todennäköisesti johtuu siitä, että hän asuu pääsääntöisesti kanssamme ja tapaa äitiään silloin tällöin. Meillä on lapsen kanssa yhteinen historia ja luulen, että jos olisin sijaisperheen äiti, se olisi tämän kaltaista välittämistä ja rakkautta, kuin minä tunnen. Mieheni toinen lapsi, joka asuu äidillään, on etäisempi ja en tunne yhtä voimakkaita tunteita häntä kohtaan. Hän on kuitenkin aina tervetullut luoksemme ja jos ongelmia tulee, niistä keskustellaan. Mieheni onneksi tukee minua, mutta on myöskin lapsensa tukena. Meillä ei ole miehen lapset ja minun lapseni ja yhteiset, meillä on lapset. Kaikissa vikansa ja hyvät puolensa, kukaan ei toistaan täydellisempi.

Kukaan ei ole syntymästään paha eikä sellaiseksi varmasti halua tulla, mutta kaikilla ei ole niin täydellisiä äitejä, että voisivat tulla yhtä täydellisiksi, kuin joidenkin tämän palstan kirjoittajat. He toki voivat auttaa toistenkin lapsia kasvamaan yhtä täydellisiksi... Siihen toki tarvitaan ymmärrystä ja uskallusta.
Itse en tiedä näistä äitipuoliin kohdistuvista kohtuuttomista vaatimuksista, mitä ne ovat. Tiedän kyllä mitä ovat äiteihin kohdistuvat.

Toivoisin, että tällä palstalla joku äitipuolen kanssa elämää jakanut lapsi tai jo aikuiseksi varttunut kirjoittaisi, kuinka vaikeaa on miellyttää äitipuolta tai saada hänen hyväksyntäänsä. Itse en ole sellainen, mutta

Minun oli pakko alleviivata muutama kohta tekstistäsi, koska mielestäni (vaikka muuten vaikutatkin fiksulta ja järkevältä äidiltä ja äitipuolelta) on hassua, että samassa tekstissä ironisoit muita "täydellisiä" äitipuolia ja samalla toistuvasti korostat omaa erilaisuuttasi muihin nähden, omaa täydellisyyttäsi.

Teillä vaikuttaa olevan asiat aika ihanteellisesti.
Se on hienoa.

Meilläkin on asiat ihan kivasti. Uusperheessämme on kaksi lasta miehen ex-perheestä ja kaksi yhteistä.
Miehen lapset ovat meillä yhtä paljon kuin äidillään, ja suhteeni lapsiin vuosien mittaan on tullut hyväksi, roolini on perheen toinen turvallinen aikuinen ja sisarukset keskenään ovat toisilleen ihan oikeita sisaruksia, päällepäin ei juuri huomaa, että olemme uusperhe.

Ymmärrän silti tuoretta lapsetonta uusperheen äitiä hyvin.
Olenhan itse ollut sellainenkin.
On ihan eri asia perustaa uusperhe siltä pohjalta, että itsellä on jo kokemusta vanhemmuudesta kuin lapsettomana. Nehän on kaksi ihan eri maailmaa-lapselliset ja lapsettomat.
Itse koin suhteemme alussa turhauttavaksi sen, että oikein koskaan ei ollut sitä "normaalia" seurustelua. Kaikki tehtiin lasten kanssa. Lasten ehdoilla. Lapset olivat miehellä kaiken vapaa-ajan, mies oli viikon putkeen reissutöissä.
Sen lisäksi oli vielä se lapsistaan mustasukkainen eksä jonka mielestä me emme saa leikkiä kotia hänen lapsillaan...huokaus... puhumattakaan siitä, että lapsilla oli aluksi täydellinen torjunta ihan kaikkeen mitä yritin. Vain isi sai kaataa maitoa lasiin, vain isi sai auttaa pukemisessa. Vain isin vieressä voi istua bussissa jne. jne.
muutaman kerran heitinkin hanskat naulaan ja otin aikalisän. Päätin, että jätän mokoman uusperheviritelmähaaveen. Mutta mikälie hulluus ajoi ja tässä vielä ollaan.
Ihan suht onnellisena nykyään.

Äitipuoliin kohdistuvat vaatimukset ovat aikalailla samoja kuin äiteihin kohdistuvat verrattuna isiin. Äitipuolten tulisi olla yleisen mielipiteen mukaan (ainakin tätä palstaa kun lukee) täydellisen epäitsekkäitä, madonnamaisia rakastavia huolehtivia äititeresoita, kaikki #&%?$!* pitäisi niellä vaan joka puolelta ja mistään ei saisi valittaa.
Oli kyseessä mikä tahansa asia, aina täällä tarjotaan peiliä äitipuolelle, ratkaisu on muka aina vaan äitipuolen asenteessa.

Ei nämä äitipuolet täällä kirjoittelisi, jossei heillä olisi halua yrittää uusperheissään.
Ei nämä äitipuolet täällä mitään saarnoja kaipaa siitä, tai "miten sinä voit noin sanoa lapsesta.""itsehän otit lapsellisen miehen."
Kannustusta he kaipaavat ja niitä rohkaisun sanoja: "Koita jaksaa vaikka nyt tuntuu tuolta."
"Kyllä se siitä, aika auttaa."

Nimenomaan nämä tälläiset lauseet minua auttoivat silloin kun vasta aloitettiin.

Tätä palstaa kun lukee niin tuntuu, että monella on tarkoituksena vaan olla toiselle piru.

Sijaisperhettä ja uusperhettä ei voi verrata. Lähtökohdat ovat ihan toiset.
Ihan niinkuin kummilapsissa ja lapsipuolissa.

En tainnut osata pitkästä viestistä huolimatta esittää asiaani selkeästi...
Alleviivauksestasi sen verran, että kerroin ihan vain itsestäni, koska niin kuin sinäkin kerroit oman mielipiteesi, niin tein minäkin. Ei ehkä olisi pitänyt mainita, että eroan toisista, koska se aiheutti närästystä...

Totta, että ironisoin toisia äitipuolia, jotka haukkuvat toisten lapsia, mutta omat kullannuput ovat niin täydellisesti kasvatettuja. Sitä en ymmärrä, koska heidän käytöksestään paistaa se etteivät itse osaa antaa toisille armoa tai asettua sen toisen asemaan. Millaisia lapsia heidän lapsistaan todellisuudessa kasvaa?

Alleviivauksesi, itse en ole sellainen, mutta... tarkoitti, että itse en ole eronneiden vanhempien lapsi, enkä ole kokenut elämää äitipuolen kanssa. Se ei ollut korostus omasta täydellisyydestäni. Voin rehellisesti jopa sanoa, että olen kaukana täydellisestä. Parhaani teen ja olen tehnyt ja siihen on tyytyminen.

Minulla ei ole tarvetta täällä korostaa itseäni, mutta otan joskus kantaa asioihin. Harvoin, mutta toisinaan. Se miksi tähän ketjuun otin ylipäätään kantaa, oli se, että vaikka en ole kokenut elämää äitipuolen kanssa, luulen, että tiedän kuinka vaikeaa se saattaa olla. Siksi yritän suhtautua kiukuttelevaan, oikuttelevaan ja silti niin hurmaavaan murrosikäiseen tytärpuoleeni avoimesti ja koetan ymmärtää mitä hän on menettänyt ja kokenut. Se, että ajattelen mitä tahansa hänestä, hänen tunteensa ja kokemuksensa ovat hänelle aitoja.
Halusin herättää mietteitä niissä, jotka tuomitsevat lapset, mutta saattavat itse olla ahdasmielisiä ja kykenemättömiä ajattelemaan lasta lapsena. Jos on todellisia käytöshäiriöitä tai muuta ongelmakäyttäytymistä, niihin tulisi aikuisten puuttua, koska se usein on oire jostain muusta. Sen voi toki tehdä kuka tahansa aikuinen ja ohjata oikeaan hoitoon. Se on minusta vastuullista käytöstä.

Mutta jottei tästä tule sanomista, korostan tämän olevan vain minun mielipiteeni. Kullakin saa olla omansa!

Ja en todellakaan ole ottamassa kantaa siihen mitä on lapsettomana tulla perheen äitipuoleksi. Minulla ei siitä ole kokemusta, enkä tiennyt ottaneeni siihen kantaa. En nyt muista oliko ap:lla sellainen kuvio. :ashamed:

Edelleen vertaan tytärpuoleni ja minun suhdetta sijaisperheeseen. Siihen johtaneet syyt ovat paljon syvemmällä ja sellaiset, joita en tässä lähde kertomaan. Mutta monessa olen tytölle ollut tukena ja apuna, sellaisina hetkinä joina äiti ei ole pystynyt. Yritin kuvata vertauksella sitä, miten vaikeaa voi luottamuksen saavuttaminen olla ja kuinka syvä suhteesta voi kuitenkin tulla. En voi sanoa, että olisimme kuin äiti ja tytär. Se ei ole samanlaista kuin biologisen tyttäreni kanssa, koska varhaislapsuudesta on jäänyt paitsi. On opeteltu isompana tuntemaan ja oppimaan mistä toinen pitää ja ei pidä. Kuitenkin suhteemme on tärkeä, mutta erilainen.

Mutta totta, en tiedä mitä on sijaisvanhemmuus, minulla ei ole kokemusta sellaisesta. Vertaus oli huono, mutta koetin kuvata sitä vähin sanoin, mitä tarkoitin. Pahoittelen tätä.

AP: Nämä viestini eivät olleet osoitettu sinuun kohdistuviksi, vaan yleisesti pohdittaviksi. Pahoittelen väärinkäsitystä, jos käsitit asian niin. Turhautuminen tilanteessasi on ymmärrettävää ja sen purkaminen hyväksi. Kuitenkaan sinä et saa muutosta aikaiseksi miehesi puolesta. Toivottavasti hän ymmärtäisi myös sinun kärsivän tilanteesta ja ottaisi vastuun lapsen isänä. Kuitenkin tilanne on vaikea tuolle oireilevalle lapselle. Oma eroni oli lapsilleni myös raskas, ja he tarvitsivat tukea sen käsittelemiseen. Koskaan ei voi tietää mitä pieni pää miettii ja ehkä salaa toivoo. Syyllisyyttä, ikävää, pelkoa...

Niille, jotka kyseenalaistavat lapsen huonon käytöksen: siihen voi olla syynä huono kasvatus, mutta siihen voi olla syynä moni muukin asia.

Niille, jotka kysyvät, kuinka kauan toipuminen erosta kestää: se voi kestää läpi elämän, jos siihen ei saa asianmukaista tukea. Jokainen on yksilö ja jokainen reagoi omalla tavallaan.

Nämä edelleen vain minun henkilökohtaisia mielipiteitäni. :attn: <br><br>

 

Minun milestäni ap:n kirjoituksessa ei ole kyse lasten tasapuolisesta kohtelusta, vaan oikeasta ongelmasta... Sillä ongelmahan se on, jos lapset saavat hallita ilman sääntöjä, kiristävät vanhempiaan ja ovat ilman käytöstapoja. Miksi on niin vaikeaa uskoa, että tallaisia lapsia oikeasti on, eikä kyseessä ole liioittelu tai muukaan sellainen syy, johon ratkaisu löytyisi siitä, että äitipuoli katsoo peiliin.
Ja vikahan on lasten vanhemmissa, jotka tällaisen sallivat. Tilanne vain pahenee lasten kasvaessa. Oma mieheni on onneksi puuttunut lastensa käytökseen alusta asti. Meillä todellakin kohdellaan kaikkia tasapuolisesti ja se tarkoittaa myös sitä, että samoja sääntöjä noudattavat kaikki. Ja kun lähiäidit niin herkasti osoittavat sormella äitipuolia, kun nämä uskaltavat arvostella puolison lapsia, niin aika usein nimenomaan lähiäidit ovat tällaisten ongelmakäytöksisten lasten kanssa helisemässä. Niin meidänkin tapauksessamme. Äiti sanoi suoraan, ettei kehtaa mennä lasten kanssa minnekään, ei edes ruokakauppaan. Tilanne on tosin onneksi kohentunut isän puututtua asioihin.

 

\

Minun milestäni ap:n kirjoituksessa ei ole kyse lasten tasapuolisesta kohtelusta, vaan oikeasta ongelmasta... Sillä ongelmahan se on, jos lapset saavat hallita ilman sääntöjä, kiristävät vanhempiaan ja ovat ilman käytöstapoja. Miksi on niin vaikeaa uskoa, että tallaisia lapsia oikeasti on, eikä kyseessä ole liioittelu tai muukaan sellainen syy, johon ratkaisu löytyisi siitä, että äitipuoli katsoo peiliin.
Ja vikahan on lasten vanhemmissa, jotka tällaisen sallivat. Tilanne vain pahenee lasten kasvaessa. Oma mieheni on onneksi puuttunut lastensa käytökseen alusta asti. Meillä todellakin kohdellaan kaikkia tasapuolisesti ja se tarkoittaa myös sitä, että samoja sääntöjä noudattavat kaikki. Ja kun lähiäidit niin herkasti osoittavat sormella äitipuolia, kun nämä uskaltavat arvostella puolison lapsia, niin aika usein nimenomaan lähiäidit ovat tällaisten ongelmakäytöksisten lasten kanssa helisemässä. Niin meidänkin tapauksessamme. Äiti sanoi suoraan, ettei kehtaa mennä lasten kanssa minnekään, ei edes ruokakauppaan. Tilanne on tosin onneksi kohentunut isän puututtua asioihin.

Kiitos tästä :flower:
Lapsen käytös kun on tosiaankin ongelmallista ihan kaikkialla ja joka päivä, eikä siihen auta mun peiliin tuijottelu minkään vertaa.
Alkuun ymmärsin ja yritin kaikin tavoin auttaa lasta "oikeille raiteille" ja paljon on positiivistakin tapahtunut, mutta ei minusta ole yksin ratkomaan ongelmaa joka aiheutuu ties mistä. Mies ja exänsä erosivat aika päivää ennenkun minä astuin kuvioon mukaan ja siitäkin on jo 3 vuotta.
Kyllä minunkin lapseni ovat kokeilleet ja koetelleet, mutta hyvin ovat kaiken kaikkiaan sopeutuneet tilanteeseen, eikä mitään kiristystä ja uhkailua ole heidän osaltaan tullut missään vaiheessa.
Eikö se jo kerro paljon että äiti on tosiaan helisemässä lapsen kanssa ihan päivittäin?
Olen yrittänyt puhua miehelle monta kertaa asioista, mutta lapsi määrää täysin missä tahdissa äiti ja isä marssii, ei siihen näytä auttavan mikään :/

 

\

En tainnut osata pitkästä viestistä huolimatta esittää asiaani selkeästi...
Alleviivauksestasi sen verran, että kerroin ihan vain itsestäni, koska niin kuin sinäkin kerroit oman mielipiteesi, niin tein minäkin. Ei ehkä olisi pitänyt mainita, että eroan toisista, koska se aiheutti närästystä...

Totta, että ironisoin toisia äitipuolia, jotka haukkuvat toisten lapsia, mutta omat kullannuput ovat niin täydellisesti kasvatettuja. Sitä en ymmärrä, koska heidän käytöksestään paistaa se etteivät itse osaa antaa toisille armoa tai asettua sen toisen asemaan. Millaisia lapsia heidän lapsistaan todellisuudessa kasvaa?


Se miksi tähän ketjuun otin ylipäätään kantaa, oli se, että vaikka en ole kokenut elämää äitipuolen kanssa, luulen, että tiedän kuinka vaikeaa se saattaa olla.
Ja en todellakaan ole ottamassa kantaa siihen mitä on lapsettomana tulla perheen äitipuoleksi. Minulla ei siitä ole kokemusta, enkä tiennyt ottaneeni siihen kantaa. En nyt muista oliko ap:lla sellainen kuvio. :ashamed:

Hmm..kun näitä tekstejä on niin monta, väkisinkin menee jutut sekaisin toisten kanssa, ja yrittää muistella kuka kirjoitti mitä.
Mutta koska sinä aloitit kirjoittamalla olevasi erilainen kuin muut täällä, oletin, että kirjoitit yleisesti etkä vain aapeen tapauksesta.
Siksi otin esille esimerkin mm. lapsettomista tuoreista äitipuolista, joita varmasti tälläkin palstalla useita käy purkamassa kiukkuaan, jotta jaksaisivat sitä uusperheessä kasvamista tosielämässään.
Sinulla on huono kokemus omien lastesi äitipuolesta. Kaikki äitipuolet eivät ole sellaisia, tämän palstan kirjoitusten ja Lumikki satujen perusteella ei kannata vetää johtopäätöstä, että äitipuolten (paitsi tietysti sinun) kanssa eläminen on järjestäen hankalaa.
Minäkään en usko, että kaikki miehen eksät ovat sekopäitä maailman tappiin asti, vaikka minun mieheni eksä sellainen onkin. Mutta se on jo toinen juttu se.

 

Sinä "eräs": Tarkennan vielä, etten luule kaikkien äitipuolien olevan toisenlaisia kuin minä. Jos kirjoituksistani saa sen kuvan, oikaisen sen tässä. Tunnen monta äitipuolta ja monen laista tarinaa, enkä ole ihan noin mustavalkoinen kuin ymmärsit .
Saat toki pitää oman kuvasi kirjoituksistani, koska ethän todellisuudessa edes tunne minua, joten kuinka voisit tietää.
Jos haluat vielä käydä keskustelua kanssani, voit toki laittaa vaikka yv:tä, mutta tämä ketju ei ollut meidän kahden väliseksi puheluksi tarkoitettu, vai mitä?

 

Millaisia kasvaa äitipuolen omista biologisista lapsista, jos äitipuoli ei kykene pyyteettömästi rakastamaan miehensä edellisen puolison lapsia ja hyväksymään heidät niin täysillä, että kaikin puolisi suhtautuisi heihin kuin omiinsa?

Minun lapsistani on kasvanut fiksuja empaattisia itsenäisiä nuoria aikuisia, jotka osaavat luottaa muihin ihmisiin, itseensä, ottaa vastuuta siitä mihin ryhtyvät ja toisista ilmisistä myös.

He kyllä mielellään tykkäisivät miehen lapsista. Tytär osteli ja toi kaikkea pientä synttärilahjaa. Meillä kun tärkeintä ei ole se, että on muotilelu, kallis, iso ja hieno lahja jolla voi kehua, vaan että tuodaan paketissa ajatus ja hyvää mieltä: pidän sinusta, onnea syntymäpäivänänsi, pidä hauska päivä.
Paketissa saattaa sitten olla jotain niinkin joutavaa ja mitätöntä kuin vesi-ilmapalloja.
PYH.
Ei siitä edes kiitosta viitsi sanoa.
Kirpparilla kiertelevät tytär soitti taannoin ja kysyi etälasten vaatekokoa.

Sanoin hänelle, että älä osta mitään, säästä vähät rahasi johonkin muuhun; eivät nämä lapset arvosta.

Minun lapseni, vaikkeivät koskaan oikeastaan ole asuneet tätä etä-uusperhe-viikonloppulapsia -arkea täällä meidän kanssa, ovat ottaneet miehen etälapset hyvin vastaan.. lähes sisaruksina pitäisivät.
Miehen lapset eivät piittaa minun lapsistani, eivät edes muista heidän olemassaoloaan, joten se siitä "katokaan itseänne peilli". .
Just ehkä tästä yhteisestä. Jolle etälapset ovat minun asenteestani huolimatta tärkeitä.

Etälasten kohdalla en voi katsoa itseäni peiliin lainkaan, en oleheitä kasvattanut enkä ole lietsonut heihin pelkoa ja epäluuloa ja epäempatiaa muita ihmisiä kohtaan..

Kuten tuolla jo sanottiinkin, moittimisen sijaan ja sen sijaan, että "minä olen kyllä parempi kuin te muut" asenteen sijaan empatia ja tuki olisi se mikä hankalassa tilanteessa olevaa äitipuolta auttaa jaksamaan.

Kummallista on , ristiriitaista on, että täällä kyllä kehoitetaan äitipuolia asettumaan toisen asemaan, milloin lapsipuolen, milloin isäpuolen, mutta yksikään heistä ei kykene asettumaan esim. tämän ketjun tai kenenkään toisen äidipuolen asemaan??? !!

 

\

Sinä "eräs": Tarkennan vielä, etten luule kaikkien äitipuolien olevan toisenlaisia kuin minä. Jos kirjoituksistani saa sen kuvan, oikaisen sen tässä. Tunnen monta äitipuolta ja monen laista tarinaa, enkä ole ihan noin mustavalkoinen kuin ymmärsit .
Saat toki pitää oman kuvasi kirjoituksistani, koska ethän todellisuudessa edes tunne minua, joten kuinka voisit tietää.
Jos haluat vielä käydä keskustelua kanssani, voit toki laittaa vaikka yv:tä, mutta tämä ketju ei ollut meidän kahden väliseksi puheluksi tarkoitettu, vai mitä?

Ei, et kuvittele olevasi ainutlaatuinen, mutta kuulut omasta mielestäsi sellaiseen pieneen vähemmistöön jotka ovat vähän toisenlaisempia kuin valtaosa äitipuolista. Olet kypsempi, rakastavampi, kaikin puolin parempi ihminen kuin valtaosa ihmisistä ja etenkin äitipuolista. Teitä kaltaisiasi on muitakin kuin sinä, mutta vähemmistö.
kannattaisi ehkä perustaa oma yhdistys ja oma nettisivusto jossa voisitte kehua kilvan itseänne ja toisianne. :heart: :flower:

 

ok. Asia ymmärretty. Pysyttelenpä pois näiltä sivuilta.

 

minäkin olen niin kiltti ja naivi, etten myöskään sovi näille sivuille :'( .

Ei kai se, että on jonkun äiti tai ex-vaimo tai äitipuoli tee kenestäkään sikamaista eukkoa... Kai se on itsekunkin oma toiminta, millä asioita arvioidaan. Omalla kohdallani tilanne tosiasiallisesti on se, että minulle kävi niin huono tuuri, että ex-mieheni valitsi ns. luonteeltaan vaikean uuden vaimon. Olen yrittänyt kaikkeni: ollut ystävällinen asiallinen, hankkinut kaiken, mitä on pyydetty, joustanut tarvittaessa tapaamisista jne. Lapseni ovat tavallisia ja oikeasti hyväkäytöksisiä. Olen kannustanut tottelemaan isän luona (sen tekevät), olen puhunut vain hyvää enkä ole koskaa soitellut liikaa saati tuppautunut millään tavoin. Eikä tämä ole mitään kehumista, vaan surullinen fakta. Surullinen siksi, että mihinkään se ei ole johtanut. Äitipuoli haukkuu lapsiani ja minua (myös lapsille). Olen halunnut jutella, puhua pelisäännöistä ym. Ex onneksi ymmärtää ja koettaa pitää lasten puolta. Lapset jännittävät isän luo menoa ja itsellä aina paha mieli. Että keskelle tätä vihaisten äitipuolten tekstiä uskallan kirjoittaa lohduttoman tekstini. Aika neuvoton olen, koska mitenkään en ole tilannetta aiheuttanut enkä tarkoita edes sitä, ettenkö ymmärtäisi monenlaista vaikeutta, mihin äitipuolet törmäävät - olen itsekin myös äitipuoli. En vain satu inhoamaan mieheni lapsia. He ovat minulle tärkeitä, vaikkeivat biologisia lapsiani olekaan.

 

Edellinen:
Kuvittelepa siis, millaista on ottaa vastaan omaan kotiin joka toinen vkl lapset, joiden äiti on 2 viikkoa yhtä soittoa haukkunut ja mitätöinyt ja vähetellut lasten isää = exäänsä, minua ja meidän yhteistä lasta.

En ole missään tekemisissä tämän naisen kanssa, en siis laittele tekstareita enkä soittele tms., enkä laita lasten mukana viestejä "kertokaa äidillenne" tms. Eikä näin tee lasten isäkään. En ole rikkonut heidän liittoaan. Mies ei jättänyt häntä, vaan hän nakkasi miehen ulos, halusi erota ja sai sen.
En tunne häntä, en ole varma tunnistanko jos vastaan tulee.

Silti hän toimii näin. Miksi? En tiedä. Kateus, katkeruus. ??

En pysty kunnioittamaan tämmöstä ihmistä.

 

en minäkään ymmärrä tuollaista käytöstä. Se on varmaan tosi rasittavaa eikä siinä minunkaan mielestäni ole mitään arvostettavaa. Tarkoitan vain, ettei se aina ole niinpäin, että se biologinen äiti olisi ilkeä, vaan joskus on niinkin, että puolison ex ja lapset ovat uhka ihan vain olemassaolollaan ja se on minusta kurjaa. Sinulla ehkä on vähän sama tilanne kuin minulla eli mollataan, vaikka itse olisi yrittänyt asiallisen fiksua linjaa. Itse en moiti erilaisia tapoja, en muutoksia suunnitelmissa. Objektiivisesti ajateltuna olen ollut hyvin yhteistyökykyinen ja lapset hyvin hoitava ex. Minulla on hyvä elämä, en halua exälle mitään pahaa. Hänen vuokseen en voi tapaamisia pyytää vähennettäväksikään, on hyvä isä. Tajuan siis kyllä, että moni äitipuoli on hankalassa välikädessä. Jaksamista teille. Ainakin minun lapsiani saa komentaa tarvittaessa, heidän pitää kunnioittaa isän perheessä heidän tapojaan. Edellytän myös hyvää kaveruutta uusperheen lapsilta ja se onkin järjestelyn onnistunut osa meidän tapauksessamme. Tsemppiä "ilkeälle äitipuolelle" ja muille hankalissa oloissa toisen lapsia tapaaville.

 

\

Sinä "eräs": Tarkennan vielä, etten luule kaikkien äitipuolien olevan toisenlaisia kuin minä. Jos kirjoituksistani saa sen kuvan, oikaisen sen tässä. Tunnen monta äitipuolta ja monen laista tarinaa, enkä ole ihan noin mustavalkoinen kuin ymmärsit .
Saat toki pitää oman kuvasi kirjoituksistani, koska ethän todellisuudessa edes tunne minua, joten kuinka voisit tietää.
Jos haluat vielä käydä keskustelua kanssani, voit toki laittaa vaikka yv:tä, mutta tämä ketju ei ollut meidän kahden väliseksi puheluksi tarkoitettu, vai mitä?

Ei. En minä pidä sinua mustavalkoisena. Varsinkaan nyt kun oikaisit asian.
Minähän aiemmin kirjoitinkin, että muuten vaikutat fiksulta äidiltä ja äitipuolelta, muutama asia tekstissäsi närästi minua. Muutama lause, joihin kiteytyi yleinen asenne äitipuolia kohtaan-olisin voinut lainata sitä kenen tahansa tekstistä. Sinun nyt vain osui sopivaan rakoon.
Ja ei. Minä en koskaan pidä mitään ehdotonta kuvaa kenenkään kirjoituksista tai väen vängällä pidä ehdotonta mielipidettä, saatan jopa muuttaa mielipidettäni tai mielikuviani jos joku perustelee asioita minulle tarpeeksi hyvin. Totta, en tunne sinua, ainoastaan sen mielipiteesi jonka kirjoitat tänne. Se mukava on tässä anonyymissä nettikeskustelussa, että mielipiteensä voi vaihtaa ilman, että menettää "kasvojaan", oikeita tai virtuaalisia kasvojaan. Siksi en koe tarpeelliseksi keskustella asiasta kanssasi enempää yv:nä tai muutenkaan. Olen toki keskustellut joskus kauan sitten asioista palstalla myös kirjautuneena mutta tällä palstalla on niin paljon asiattomuuksia kirjoittelevia vieraita, että päätin harmautua itsekin.
Ehkäpä tämä ketju ei ollut tarkoitettu meidän kahden väliseksi puheluksi, mutta toisaalta eiköhän täällä tilaa sen verran ole, että muutaman rivin voi näikin kirjoittaa kun periaatteessa aihe on pysynyt samana...ainakin melkein...siis ennen tätä...no ainakin uusperheissä...

 

Uusperheet ei oo kellekkään hyväks-HUHHUH

 

\

Uusperheet ei oo kellekkään hyväks-HUHHUH

mutta ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön.
Minulla ainakin perhe on perhe, kokonaisuus johon kuuluu se nykyinen kumppani ja lapset oli ne sitten yhteisiä tai molempien erikseen. Lapsen vanhamman nykyinen kumppani kuitenkin joutuu ottamaan myös kasvatusvastuuta tai ainakin pitäisi ottaa (omani on ottanut ja olen sallinut ottaa!).
Kun lapsi menettää sen ydinperheensä ja vanhemmat eroaa riidoissa tai ei, niin lapsi kärsii siitä myös ei ainostaan se petetty tai jätetty puoliso!! Lapsi käsittelee asiat omalla tavallaan ja tuo sen oman pahan olonsa myös ja ihan oikeutetusti julki, vaikkakin joskus "väärällä tapaa väärässä paikassa".
Mutta kuka vaan joka lyöttäytyy yksiin ihmisen kanssa jolla on menneisyys ja eläviä muistoja (lue:lapsia) menneisyydestä joutuu sen tosiasian hyväksymään eikä voi ajatella että kumppani aloittaisi täysin puhtaalta pöydältä menneisyyden unohtaen.