Mun lapsilla on hieman yli 5 vuotta ikäeroa ja se on sopinut meille oikein hyvin. Ihan ensimmäinen etu on ollut siinä, että esikoinen sai riittävän pitkään olla pikkuinen. Toinen etu oli, että mä pystyin olemaan kotona, kun esikoinen aloitti koulun. Ei siis ollut sitä huolta, mihin lapsi iltapäiviksi tai lomien ajaksi. Toisaalta ei myöskään tarvinnut miettiä mihin kuopus iltapäiviksi ja lomien ajaksi, kun oli isosisko kuitenkin about samaan aikaan kotona. Max 2 tuntia joutui kuopus olemaan kotona yksin.
Etuna voi myös pitää sitä, ettei mun tarvinnut kukonpiaraisun aikaan raahata päiväkotiin kuin yhtä lasta kerrallaan. Varsinkin talvisaikaan umpihangessa yhden kanssa kulkeminen oli takuuvarmasti helpompaa kuin jos lapsia olisi ollut useampi. Olen pitänyt etuna myös sitä, että mun ei ole tarvinnut vahtia kuin yhtä lasta kerrallaan. Ts esikoisella oli jo "älli päässä", kun kuopus syntyi. Liikkuminenkin oli suhteellisen helppoa, kun isompi jaksoi jo kävellä pitkiäkin matkoja.
Enkä voi vähätellä sitäkään, että kun viime vuonna lähdin työmatkalle Jenkkeihin, ei tarvinnut jättää teinejä tänne keskenään vaan esikoinen oli jo aikuinen. Varsin luottavaisin mielin siis saatoin reissuun lähteä.
Lasten välissä kävin töissä. Mun muksut tulevat erinomaisesti toimeen keskenään. Eivät ole juuri koskaan kunnolla edes riidelleet, tappelemisesta puhumattakaan. Toki voi johtua luonteesta, mutta uskoisin ikäeronkin vaikuttavan asiaan. Isompi vaan ei viitsinyt mennä pienemmän hönötyksiin mukaan. Muksuilta puuttuu myös lähes kokonaan sellainen "miks toi sai ja mä en saanu?" -ajattelutapa.
Olen pitänyt tätä viiden vuoden ikäeroa hyvänä asiana senkin vuoksi, että aikoinaan pystyin opettamaan likalle monia asioita, jotka olisi kenties jäänyt vain toimintaterapeutin varaan, jos mulla olisi ollut kaksi pientä lasta yhtäaikaa.