Miksi ei saisi olla suurituloisia?

  • Viestiketjun aloittaja Kertokaahan
  • Ensimmäinen viesti
Onhan se toki ihan syvältä että jos isokenkäinen saa järkyttävää palkkaa samalla kun yhtiö vähentää työntekijöitä tai tiputtaa heidän palkkoja.

Muuten en näe siinä mitään vikaa, että asemasi mukaan saat rahaa. Vastuu on kumminkin aivan eri luokkaa kun puhutaan esimiehistä ja rivityöntekijöistä. Toki erilaisia töitä on ja niin poispäin, yleensä kumminkin noin.
Samaa mieltä tästä.

Eläkkeille kyllä laittaisin katon.
 
Työläinen tuottaa jostain sen lisäarvon, jonka johtaja tililleen nostaa moninkertaisina ansioina siihen tuottavaan portaaseen verrattuna. Siitähän se viha syntyy. "Minä teen työt ja selkänahastani sinä voitot otat"

Siksi ei suurituloisia suvaita, se kun on aina jonkun toisen tekemää työtä mistä rahat on kaavittu ja se on saatu kasaan vain siksi, että niitä työtätekeviä on kohdeltu väärin.
Minusta on harvinaisen törkeää väittää, että työtätekevää porrasta kohdellaan aina väärin. Suomessa on kuitenkin esim. kohtuuvahvat ammattiliitot, jotka ovat aikanaan järjestäneet ihan hyvät edut, en malta olla mainitsematta paperimiehiä tässä. Ja ihanko oikeasti meinaat, että kaikki suorittavassa portaassa työtä tekevät suomalaiset (tähän kuuluu mielestäni siis myös valkokaulustyöntekijät, kunhan ovat suorittavassa eikä johtavassa asemassa.) On sellaisia ihmisiä kuten minä, jotka mielellään tekevät jonkun määrätyn työn ja ottavat siitä kohtuullisen palkan, ja menevät vapaa-ajallaan tekemään jotain muuta. Vaikka tietävät, että pomot saavat enemmän palkkaa, mutta myös sen, että ne on ihan eri tavalla kokonaisvaltaisesti vastuussa hommasta myös työajan ulkopuolella.

Jos työntekijä saa sen mitä on sovittu, niin onko se vääryys, jos joku muu saa jonkin toisen luonteisesta työstä enemmän??
 
  • Tykkää
Reactions: ChangoMama
Työläinen tuottaa jostain sen lisäarvon, jonka johtaja tililleen nostaa moninkertaisina ansioina siihen tuottavaan portaaseen verrattuna. Siitähän se viha syntyy. "Minä teen työt ja selkänahastani sinä voitot otat"

Siksi ei suurituloisia suvaita, se kun on aina jonkun toisen tekemää työtä mistä rahat on kaavittu ja se on saatu kasaan vain siksi, että niitä työtätekeviä on kohdeltu väärin.
Mä ymmärrän mainiosti milloin vitutusta herättää valtionyhtiöiden johtoportaiden järjettömät palkitsemisohjelmat tai virkaheittopoliitikkojen suojatyöpaikat, joissa sopii puolen miltsin vuosituloilla taitella klemmareita.

Mut en mä ymmärrä miks kateutta pitäis herätä jos kaverilla on menestyvä LVI- suunnittelutoimisto jolla piisaa kysyntää kotinurkkia kauempanakin.
 
  • Tykkää
Reactions: Phoebsi ja dechs
[QUOTE="yks vaan";29306095]Se on poissa toiselta työntekijältä, nimittäin tosiasia on se, että niitä pienempi palkkaisia firmat heittelee pihalle, että niille isoille pomoille voidaan maksaa isot rahat. Pienemmät palkat niille megapalkkoja saaville, niin ehkä firmat voisivat palkata enemmän työvoimaa.[/QUOTE]

Toi nyt on ihampaskaa.

Firmat ei palkkaa työvoimaa voidakseen jakaa fyrkkaa tasaisemmin. Ojankaivuufirmat palkkaa ojankaivajia, jos on tarvetta ojankaivajille. Ei sen vuoksi, et olis tarvetta päästä eroon rahoista.
 
  • Tykkää
Reactions: dechs
En ymmärrä, miksi joillain on asenne että työnantajan pitäisi olla joku hyväntekijä. Olisivatko nämä valittaja itse niin solidaarisia, että yrittäjinä maksaisivat kaikille saman palkan, paitsi itselle vähän vähemmän ettei työntekijällä ole paha mieli?

Niinpä.

Herraviha ei ole koskaan ollut minulle läheinen ajatus. Kommunismin alkuvaiheet esim. Venäjällä menee yli minun ymmärrykseni. En pysty ajattelemaan, että vihaisin toista niin paljon että olisin valmis ottamaan hänen omaisuutensa itselleni ja että vielä kuvittelisin sen olevan oikein. Erikseen on sitten työntekijöiden oikeudenmukainen kohtelu ja hyvät työolosuhteet, mutta kun on edelleen "duunareita" joille mikään ei ole hyvä. Heitä en ymmärrä.

Olin nuorempana kesätöissä ja lomatuuraajana tehtaassa ja siellä näitä ihmisiä näki. Valivali työajoista (itsekö ne pitäisi saada valita?), valivali työoloista (ihan oikeasti hyvät ja valvotut työolot joihin panostettiin koko ajan lisää), valivali pomosta (ei käynyt kateeksi sitä, joka oli duunareiden joukosta ylennyt puun ja kuoren väliin), kaikki oli paskaa (jopa firman tarjoama jouluateria ja ilmainen joulukinkku tai kala ja pekkaset ja metallialan suht hyvä palkka olemattomalla koulutuksella) ja pääsisipä jo eläkkeelle... paitsi että eläkekin oli huono.
 
nooonin
Millä palkalla sinä suostuisit ottamaan vastuun 500 henkilön firmasta? Siitä, että se firma on vielä olemassa ensi vuonnakin, että osakkaat eivät vedä rahojaan pois, että töitä riittää niin ettei YT:eitä tarvitse aloittaa, että noudatat kaikkia lain pykäliä, että tilauksia saadaan yhä, ja että tuotanto pystyy siihen vastaamaan?
Hmm, ehkä se viha syntyy siitä että tuo olis se vastuu ja työ mistä se palkka juoksee, mutta kun uutisia lukee niin ei näytä monikaan 20 000 egee kuukaudessa ansaitseva tuota vastuutaan kantavan. Palkka nostetaan mutta tulokset on melkolailla laihoja. En usko että sitä palkkaa maksetaan kenellekkään mielipahasta :) "yhyy, alaiset inhoaa mua kun olen pomo joten mun pitää saada kymppitonnin palkankorotus".
 
Upe
[QUOTE="femin";29304629]Mä en vaan yksinkertaisesti pidä MITÄÄN työtä niin arvokkaana, että pitäisin yli 10 000€ kuukausipalkkaa kohtuullisena.

Muutenkin mielestäni ne suurituloisimmat on pääsääntöisesti sellaisia, jotka eivät oikeasti sitä suurinta palkkaa ansaitsisi, vaan aivokirurgit ja vastaavat.[/QUOTE]

Tiesitkös että useassa työssä on olemassa ihan mittarit millä voidaan työntekijän tuottavuus firmalle laskea?

Jos nyt otetaan vaikka jonkun ison it-firman myyntiedustaja. Hän myy it-ratkaisuja asiakkaille vaikka 500.000 euron edestä kuukaudessa. Jos nyt leikitään että firman kulurakanne on sitä luokkaa että kate on vaikkapa 40% tuosta puolesta miljoonasta ja sinä pystyt siis sanomaan että mikään työ ei ole niin arvokasta että siitä voitaisiin maksaa 10ke/kk?
 
  • Tykkää
Reactions: dechs
Hmm, ehkä se viha syntyy siitä että tuo olis se vastuu ja työ mistä se palkka juoksee, mutta kun uutisia lukee niin ei näytä monikaan 20 000 egee kuukaudessa ansaitseva tuota vastuutaan kantavan. Palkka nostetaan mutta tulokset on melkolailla laihoja. En usko että sitä palkkaa maksetaan kenellekkään mielipahasta :) "yhyy, alaiset inhoaa mua kun olen pomo joten mun pitää saada kymppitonnin palkankorotus".
Palkkahan maksetaan nimenomaan työn vaativuuden ja saatavilla olevan työvoiman määrän mukaan. Henkinen rasite on osa vaativuutta.

Mitä epäonnistumiseen tulee, olen kuullut villiä huhua, että myös johtoportaassa on töissä ihmisiä, jotka epäonnistuvat työtehtävissään välillä. Se vaan on niin paljon vaativampi ja vastuullisempi työtehtävä, että se epäonnistuminenkin näkyy helvetin monen ihmisen elämässä. Siksi sen työn tekemisestä maksetaankin enemmän.
 
Tiesitkös että useassa työssä on olemassa ihan mittarit millä voidaan työntekijän tuottavuus firmalle laskea?

Jos nyt otetaan vaikka jonkun ison it-firman myyntiedustaja. Hän myy it-ratkaisuja asiakkaille vaikka 500.000 euron edestä kuukaudessa. Jos nyt leikitään että firman kulurakanne on sitä luokkaa että kate on vaikkapa 40% tuosta puolesta miljoonasta ja sinä pystyt siis sanomaan että mikään työ ei ole niin arvokasta että siitä voitaisiin maksaa 10ke/kk?
Juuri näin. Yksityisyritysten keskuudessa kaikki työ on lähtökohtaisesti juuri sen arvoista, mitä siitä maksetaan. Ei voittoa tavoittelevat yritykset harjoita systemaattista hyväntekeväisyyttä palkanmaksussa.
 
  • Tykkää
Reactions: krut
oma vika tai ansio
[QUOTE="vierailija";29305288]Saa olla, mutta järki käteen palkoissakin. Kukaan ei varmasti oikeasti tarvitse yli 8 000 euron kuukausituloja. Sen sijaan Suomessa on paljon niitä, jotka hädin tuskin pärjäävät minimipalkallaan ja työharjoittelun/työllistämisohjelmien "palkalla". Kaikilla paitsi rikkailla kermaperseillä menisi paremmin jos rahat jakautuisivat tasaisemmin.[/QUOTE]

On tyhmää olla köyhä.:)
 
vieras2
[QUOTE="just";29305855]no mutta jos aloittaa 15 v kesätyöt niin ehtiihän siinä saada pari tonnia kasaan, sen verran kurssit todellisuudessa kustantavat

Koulutus ei tarkoita samaa kuin suuret tulot, usein päinvastoin.[/QUOTE]

Ainoa juttu vain, että kaikki eivät pääse vielä 15-vuotiaana kesätöihin. Ainakin täälläpäin on suurimmalla osalla nuorista heikot mahdollisuudet päästä kesätöihin alle 18-vuotiaina, koska moneen työhön täälläpäin vaaditaan 18 vuoden ikää sekä joihinkin myös ajokorttia. Täälläpäin on tavanomaisempaa löytää juuri 18 vuotta täyttänyt, joka ei ole koskaan ollut missään töissä, kun samanikäinen, joka on töissä ollut.
 
Jos haluaa sinne lääkikseen, toimii siis seuraavasti: Opiskelee lukiossa ahkerasti keskittyen sopiviin aineisiin. Käy pääsykokeissa ekana keväänä, mutta voi olla ettei vielä siinä pääse. Sitten ottaa yhden vuoden, jolloin hankkii jonkun työpaikan (täysi-ikäisenä lukion käyneenä luulisi saavan jotain), lukee koko vuoden ajan tasaisesti niihin pääsykokeisiin, sitten keväällä maksaa niillä töistä säästetyillä rahoilla sen kurssin. Tadaa! Ei ne kaikki lääkärien lapsetkaan sinne abikeväänä pääse.
 
niimpä, päättäväisyydestä se vaan on kiinni
 
Kuinka paljon saa mielestäsi tienata lääkäri joka pelastaa synnynnäisestä sydänviasta kärsivän lapsesi hengen?
[QUOTE="vierailija";29305512]Entä sun mielestä siivoojat ja roskakuskit, jotka huolehtii siitä ettet elä paskan keskellä?
[/QUOTE]
Tosiaanko sinun mielestäsi roskakuskilla pitäisi olla sama palkka kuin vähintään 13 vuotta opiskelleella kirurgilla?
Nyt ihan oikeasti se pää pois perseestä.
 
Peyote
Alkuperäinen kirjoittaja TriplaIsä;29306814:
Tosiaanko sinun mielestäsi roskakuskilla pitäisi olla sama palkka kuin vähintään 13 vuotta opiskelleella kirurgilla?
Nyt ihan oikeasti se pää pois perseestä.
Mun käsittääkseni roskakuskilla on ihan suht hyvä palkka.
Kaikki myöskään ei tajua sitä, että ihan myös hanttihommia tekemällä on mahdollisuus saada isoa palkkaa esimerkiks yrittäjänä.
 
Peyote
[QUOTE="vierailija";29306831]Ei, vaan tähän: kuoleeko naapuri tai kärsiikö hänen elämänlaatunsa suuresti siitä, jos ei saa ostaa Maseratiaan vaan antaa sen sijaan osan rahasta jollekin, joka saa työstään minimipalkan jos sitäkään?[/QUOTE]

Ei kuole, mutta kukaan ei halua tehdä työtä ja nähdä vaivaa antaakseen rahansa pois.
 
Alkuperäinen kirjoittaja TriplaIsä;29306814:
...
Nyt ihan oikeasti se pää pois perseestä.
Olet ymmärtäny oleellisen väärin.
Jos ottais pään pois perseestä, niin sekä oma pää, että perse alkais voimaan paremmin, eikä maailma näyttäisi ainoastaan paskalta.
Sit menettäis hyvän syyn vaatia muitakin työntämään päätä perseeseen.
 
  • Tykkää
Reactions: TriplaIsä
[QUOTE="vierailija";29306848]Ja tässä palataan taas siihen kysymykseen, että miksi jollakin pitää sitten olla niin järjettömän suuri palkka samaan aikaan kun toiset tulee hädin tuskin toimeen?[/QUOTE]

koska joillain on niin paljon osaamista että siitä kannattaa maksaa
 
  • Tykkää
Reactions: dechs
[QUOTE="vierailija";29306831]Ei, vaan tähän: kuoleeko naapuri tai kärsiikö hänen elämänlaatunsa suuresti siitä, jos ei saa ostaa Maseratiaan vaan antaa sen sijaan osan rahasta jollekin, joka saa työstään minimipalkan jos sitäkään?[/QUOTE]
Tuskin, mutta miksi hänen pitäisi? Ellei eletä kommunistivaltiossa. Ja sehän me tiedetään, miten onnellinen yhteiskunta siitä seuraa.

Köyhät eivät pidä siitä, että heidän rahoistaan otetaan pois. Miksi rikkaat pitäisivät siitä, että heidän rahoistaan otettaisiin pois? Tässä on tämä tuloero-kaksinaismoralismin syylä: Rikkaita syytellään siitä, että he toimivat tarkalleen samoin kuin köyhät. Haalivat itselleen niin paljon kuin voivat, eivätkä halua antaa ilmaiseksi työnsä hedelmiä muille.
 
Viimeksi muokattu:
"femin"
[QUOTE="just";29305855]no mutta jos aloittaa 15 v kesätyöt niin ehtiihän siinä saada pari tonnia kasaan, sen verran kurssit todellisuudessa kustantavat

Koulutus ei tarkoita samaa kuin suuret tulot, usein päinvastoin.[/QUOTE]

Ei niitä kesätöitäkään riitä kaikille ja kaupungin kesätyöt kestävät 2 viikkoa ja palkka on alle 300€, eli ei välttämättä ole mahdollista saada edes sitä 2000€, vaikka säästäisi joka ikisen sentin... :)

Onneksi itselleni on aina löytynyt kesätöitä ja muutama niistä poikinut ihan useamman vuoden keikkatyötä. :) Joka kesä 15-18-vuotiaana olen ollut kesän aikana 3 eri työssä, joista 2 kestänyt koko kesän ja pidempäänkin.
 
[QUOTE="vierailija";29306848]Ja tässä palataan taas siihen kysymykseen, että miksi jollakin pitää sitten olla niin järjettömän suuri palkka samaan aikaan kun toiset tulee hädin tuskin toimeen?[/QUOTE]
Koska se on kannattavaa hänen palkkaajalleen. Mikä tässä yhtälössä on niin vaikea tajuta? Markkinatalous koskettaa tuotteiden lisäksi myös ihmisiä. Jos sinulla on harvinainen ja arvokas kyky (tuote), sinulla on arvokas palkkakuitti (hinta). Jos sinulla on yleinen ja halpa kyky (tuote), sinulla on halpa palkkakuitti (hinta).

Sama kuin kysyisit miksi älypuhelin maksaa enemmän kuin vasara.
 
Viimeksi muokattu:
En minä suuria tuloja vastusta sinällään, vaikka valehtelisinkin, jos sanoisin etten koskana kokisi omaa liksaani liian pieneksi ja puhisisi sitä, että toisille maksetaan ja toisille ei.

Mutta jonkinlaista kohtuuullistamista silti peräänkuulutan. Jokainen saa toki rahoillansa tehdä mitä tahtoo.. mutta toivoisin silti, että ihmiset säilyttäisivät sellaisen kohtuullisuuden, ettei sokeutuisi mammonan tuomille mahdollisuuksille. Ettei ajattelisi, että kaikkea on pakko olla, ja että on vaan oikeutettua hankkia itselleen kaikkea.

Ettei tarvitsisi kuluttaa koko ajan, ettei menestystä mitattaisi vaan ulkoisin tekijöin. Ettei kaikki olisi kilpavarustelua, että mitä isompi asunto, kauniimpi ja kalliimpi koti, hienoimmat ja trendikkäimmät vaatteet, autot, kesäasunnot, kännykät, viihde-elektroniikat = sen parempi tai vakavasti otettava ihminen olet.

Näin asian vierestä..
 
Yhteistyössä