Alkuperäinen kirjoittaja niin:
Mulla kesti sellaiset 22 tuntia, että oli avautunut sen verran jotta pysty laittamaan epiduraalin. Ja siitä sitten alle kaksi tuntia ja vauva syntyi. Ajattelin, että yritän olla ilman lääkkeitä. Olinkin alkuun ammeessa yms.. sitten kun supistukset löivät kovina, ei pystynyt muuhun kuin hakkaamaan seinää ja itkemään. Ei siinä pystynyt miettimään hengitystekniikoita yms. Ja avautuminen oli todella hidasta.
En pelännyt etukäteen kipua ja edelleen pyrin siihen, että lääkkeitä ei tarvitse ottaa. Mutta kun se SATTUI NIIN PERKELEESTI. Otin sitten tramalia, petidiinia, ilokaasua, aquarakkulat ja lopulta epiduraalin. Epparia ei onneksi tarvinnut tehdä.
Jos ikinä enää uskallan synnyttää alakautta, otan lääkkeet sitten kun niitä tarvitsen. Niiden, joilla on ollut helppo synnytys on myös niin helppo puhua. Synnytys on kuitenkin aika subjektiivinen asia.
Tässä on jotain samaa kuin minun synnytyskokemuksessa. Suunnittelin minäkin raskausaikana että kokeilen ilman lääkkeitä, mutta synnytyksen edetessä mieli muuttui, kipu alkoi vaan olla niin sietämättömän kova.
Kokeilin jossain välissä avautumisvaiheessa ammetta, mutta se ei auttanut mitään. Yöllä supistusten alettua minulle annettiin myös Oksinestia (voimakas lihakseen pistettävä kipulääke) että saisin nukkua, mutta ei sekään kauheasti auttanut. Torkahdin ja heräsin aina 10 min välein supistukseen.
Kun sain epiduraalin, niin aluksi se vei melkein kaiken kivun pois, mutta, ilmeisesti kun rupesi supistamaan kovempaa, niin synnytyksen loppuvaiheessa kivut oli melkein yhtä pahat kuin juuri ennen epiduraalin saamista. Mutta minua auttoi tosi paljon kun sain siihen edes sen hetken lepotauon kivuilta.
Minulla supistukset oli niin, että kun eikös sitä neuvota että supistuskipua voi helpottaa se jos liikkuu, niin minulla taas tuntui että en pystynyt liikkumaan yhtään, jos liikuin niin se teki olon ihan sietämättömäksi. Täällä luin että kun on lihakset rentona niin avautumisvaihe voi edistyä nopeammin, mietin että olikohan sillä minun "paikalleen jämähtämisellä" aina kun kipu yltyi juuri ihan päinvastainen vaikutus. Mutta minä en vaan pystynyt liikkumaan. Joten epiduraali ehkä auttoi minua niin että pystyin vähän rentoutumaan = synnytys rupesi etenemään paremmin.
Toinen oli se että kun supistuskipu oli pahimmillaan, epiduraalinkin kanssa kun tuli ne pahimmat supistukset ennen ponnistusvaihetta, niin minun oli silloin työlästä hengittää, tuntui että hengitys salpautuu. Joten luulen että tässäkin epiduraalista oli hyötyä, vähän parempi olo niin hengityskin sujui = vauva sai paremmin happea.
Oli minullakin epiduraalista jotain negatiivista, ponnistusvaiheessa piti vähän kuulostella supistuksia, mutta se oli todella pieni paha siihen verrattuna miten paljon koin että epiduraalista oli apua, ja ponnistusvaihe eteni kuitenkin aika vauhdikkaasti.