Mikä on ollut rankinta mitä olet elämässäsi kokenut?

Sydäntä kivistää, kun näitä lukee. Voimia kaikille.

Itsellä vaikea isäsuhde, mun koko elämän romahduttanut masennus, syömishäiriö, väkivaltaiset parisuhteet, se että melkein menetin kontrollin ja olin jäädä koukkuun piriin sekä ero raskausaikana ovat olleet kovia paikkoja, mutta elämässä on vaan katsottava eteenpäin - menneisyyttä kun ei voi muuttaa. Ja voin rehellisesti sanoa, että jokaisesta kohdalle sattuneesta pahasta asiasta on lopulta, jossain vaiheessa, seurannut jotain hyvääkin. Mä en olisi tässä ja tämä ihminen ilman noita kokemuksia.

 

Oma lapsuus oli rankkaa. Aikuisena sitten lapsettomuus.

 

Vaikea lapsuus alkoholisti vanhempien kanssa, isä oli väkivaltainen minua ja äitiä kohtaan.
Vaikka vuosia yritin olla ajattelematta lapsuuttani ja sen aikaisia tapahtumia, sairastuin lopulta keskivaikeaan masennukseen. Psykiatri sanoi lohduttavasti: "joskus se ihmisen niska katkeaa" . :'(
Masennuksesta paranen, koko ajan suunta parempi ja mieli valoisampi

 

Siskon kuolema, isän alkoholismi, äidin aivoverenvuoto ja muut sairaudet, miesystävä yritti tappaa, lapsettomuus, miehen pettäminen, vuosien sairaalloinen ylipaino (nyt normaalipainoinen).
Lapsuudessa oli aika kun menetimme lyhyeen aikaan 8 läheistämme, mm. ukit ja mummot.

 

Äitini on aina ollut hyvin ailahteleva. Olimme alle kouluikäisiä, kun hän yritti ensi kerran itsemurhaa ja me lapset olimme kotona. Traumoja siitä, kun kamala hyörinä päällä hänen soitettuaan viimeisillä voimillaan vanhemmilleen, että nämä huolehtisivat meistä. Äiti ei ole koskaan saanut ammattiapua, yrityksiä on vuosien mittaan ollut useita. Veljeni tuli koulusta kotiin ja löysi kirjeet kaikille. Äiti paikannettiin ajoissa, oli juuri autossa kaasuttamassa itseään hengiltä. Jatkuva syyllistäminen äidin puolelta, erittäin ahdistava ihmissuhde! Vie kaikki voimat.

En tiedä johtuuko kamalasta lapsuudesta, mutta sisaruksellani on syöpä. Itse olen ollut toispuolishalvaantunut ja kärsin tästä edelleen fyysisesti. Myös muita oireita on, neurologisia lähinnä.

Aviomieheni on raiskannut minut. Tulin raskaaksi siitä ja jouduin tekemään vastoin kaikkea mitä uskon abortin. Masennuin syvästi ja vei kauan päästä siitä elämään kiinni. Mieheni pahoinpiteli minua myös muuten. Kerran saatuani keskenmenon hän ei päästänyt minua lääkäriin, vaan käski minun vain olla hiljaa, vaikka olin tuskissani. Ero oli vaikea, hän oli lähestymiskieltoakin yrittänyt kiertää puhumalla kaverinsa hakkaamaan minut.

En jaksa ajatella enempää elämän mustia syviä.

 

Isän kuolema (syöpä), kun olin vasta 10 vuotias.
Isoveljeni kolari muutama vuosi sitten, jossa loukkaantui hengenvaarallisesti, eikä toivoa juuri annettu. Ne viikot, kun istuttiin veljen vierellä teholla ja katseltiin tajuttomana makaavaa ruhjoutunutta veljeäni, olivat todella rankkoja. Mutta kuin ihmeen kaupalla selvisi!

 

Isän kuolema (syöpä), kun olin vasta 10 vuotias.
Isoveljeni kolari muutama vuosi sitten, jossa loukkaantui hengenvaarallisesti, eikä toivoa juuri annettu. Ne viikot, kun istuttiin veljen vierellä teholla ja katseltiin tajuttomana makaavaa ruhjoutunutta veljeäni, olivat todella rankkoja. Mutta kuin ihmeen kaupalla selvisi!

Ääh, taas tuli tuo silmää iskevä hymiö tuohon... ei todellakaan pitänyt.

 

Oman lapsen mielenterveysongelmat.

 

Alkoholisti-isä
Parhaan ystävän menettäminen liikenneonnettomuuden takia
Narsistisen avioliiton kokeminen

 

kiusaaminen: henkinen väkivalta
läheisen ihmisen sairastuminen: hänen kuolema
keskenmenot: viha, pettymys, suru ja toipuminen pahenevat /vaikeutuvat joka kerta
kiusaamisesta selviäminen: oman itseunnon rakentaminen alusta asti uudeksi, anteeksi antaminen (osittain vielä työn alla ja voi olla että eräälle AMK opelle en anteeksi anna ikinä )
isäni sydänkohtaus: hän ei ole nykyisin itsensä

 

Lapsen psyykkinen sairastuminen

 

isä laitto mulle alaikäisenä melkein 700 000 mk velan 25 vuodeksi jota maksan yhä ja isä jo kuollut.

Ei ole mahdollista.

Voi hitsi, ja minä olen siis ihan turhaan jo 22 vuotta maksanu tätä. Olisit kertonu aikaisemmin ettei mahdollista.

 

Syöpään sairastuminen viime marraskuussa.

Ja kaikki taistelu sitä vastaan siitä lähtien. Pelko tulevasta...

 

Kauheeta luettavaa...
:hug: kaikille kovia kokeneille!

Kyllä omasta elämästä löytyy varsinkin yksi asia, josta kärsin vieläkin, vaikka muuta esitän. Toivon ettei kaadu rytinällä joskus niskaan, vaan saisin asian käsiteltyä... :|

 

lapseni, ja luovutin hänet sijaiskotiin. Hän on onnellinen ihminen nykyään.

 

kamalia asioita teille tapahtunut.. mulla on lähinnä isovanhempien kuolemat ja lapseni, joka todettiin syntymän jälkeen downiksi.

 

isä laitto mulle alaikäisenä melkein 700 000 mk velan 25 vuodeksi jota maksan yhä ja isä jo kuollut.

Ei ole mahdollista.

Voi hitsi, ja minä olen siis ihan turhaan jo 22 vuotta maksanu tätä. Olisit kertonu aikaisemmin ettei mahdollista.

Olihan tuo aikoinaan mahdollista.

 

Syntymä. Se on johtanut paljon sellaiseen, jota ei tarvitsisi tapahtua.

 

Helvetillinen avioero - sitä edeltänyt hankala avioliitto henkisesti väkivaltaisen puolison kanssa ei ollut mitään eroon verrattuna.
Keskenmeno teki todella kipeää.
Oman lapsen sairastuminen munuaissairauteen.
16-vuotiaan oppilaani itsemurha.
Äitini mielenterveysongelmat.

 

tarhasta ammattikouluun jatkunut henkinen & fyysinen kiusaaminen
yksinäisyys
rakkaan mummini kuolema
terveysongelmat ja pelko siitä, ettei elä enää kauan..

 

enoni kuolema 24vuotiaana aivokasvaimeen.

 

Mä oon elänyt aika "suojattua" elämää tähän asti. Mitään krmivan hirveetä mulle ei ole vielä sattunut.

Isoin juttu on ehkä ollut mun siskon ihan yhtäkkinen sairastuminen kuolemanvakavaan tautiin. Selvisi onneksi siitä, ja nopeasti vielä.

Toinen iso juttu on ollut sen tajuaminen että mussa on jotain vikaa. Toistuvia keskemenoja ollut tosi monta. Tosin olen lapsiakin saanut.

 

pikkuveljen kuolema kun olin 15v ja isän kanssa hoidettiin hautajaisasiat, koska äiti oli niin hajalla.

itse olin jotenkin niin "pihalla " etten tajunnut edes hajota. Kaikki saatiin hoidettua. Mä kärsin sit 4v myöhemmin post-traumaattisesta stressitilasta ja näin painajaisia ja kävin psykologilla ja lopetin koulun kun ei jaksanu mennä eikä huvittanut.

6v sitten vanhemmilla oli paha kriisi ja eropaperit vetämässä. Äitini yritti itsemurhaa mutta ei onnistunut. Pääsi avolle lataamoon. Isäni haukkui äitiäni mulle ja mun piti yrittää olla tukena molemmille. Voin sanoa et pikkasen olin rikki.

nyt kuitenkin kaikki on hyvin ja asiat muuttunu parempaan. Vanhemmat edelleen aviossa ja hyvin menee.

 

Kaunisteltu versio.

Alle koulu-ikäisenä olin pari vuotta säännöllisen seksuaalisen hyväksikäytön uhri, 15 vuotta vaikenin asiasta. Ikinä en unohda, miltä ne kylmänhikiset kädet ja penis tuntuivat ihollani ja alapäässäni. Tämän seurauksena olen kärsinyt traumaperäisistä stressihäiriöistä, mm. krooninen päänsärky.

Ala-asteella olin pahasti koulukiusattu, lähtien opettajastani - sain onneksi vaihdettua lopulta koulua.

Noin 7-vuotiaasta asti olen ollut itseäni huomattavasti vanhemman isosiskoni tukihenkilö, mm. huumejuttuja, tutkintavankeuksia, ehdollisia vankeustuomioita.

9-vuotiaana niskani murtui. Kuin ihmeen kaupalla sain pidettyä henkeni ja liikuntakykyni. Joskus toivon, että ensimmäinen näistä olisi mennyt tuolloin.

12-vuotiaana pidin vaariani kädestä kiinni hänen kuollessaan.

Ystävät ovat pettäneet ja jättäneet liian monta kertaa - olen ollut aivan liian kiltti.

Parikymppisenä minut yritettiin raiskata, mutta jostain sain sillä hetkellä niin hirveän raivon päälle, että pääsin irti. Huusin vain miehen perään, että "ei ole enää mitään, mitä voisit minulta viedä".

Olen nyt käynyt terapiassa kuusi vuotta ja alan ehkä vähitellen saada rakennettua itseäni uudelleen. Opiskelu tai työnteko eivät ole toistaiseksi olleet kohdallani mahdollisia, olen ollut vuosia sairaslomalla.

Luulin, etten ikinä kykenisi parisuhteeseen. Kuitenkin kykenin, vaikka tuskallista on ollut. Mieheni on pettänyt minua monesti, vaikka siitä selvisimmekin. Toisinaan koen myös hyvin rankkaa ja lievästi fyysistäkin väkivaltaa. En kuitenkaan voi kuvitellakaan eroa, sillä eihän minua kukaan muukaan sen paremmin kestäisi.

Ajattelin, etten koskaan voisi saada lapsia psyykkisten ja fyysisten vammojeni takia. Kuitenkin tulin raskaaksi. En ensin uskaltanut olla onnellinen tästä, asiaan liittyy kohdallani niin monenlaisia tunteita. Kuitenkin vähitellen rakastuin ajatukseen sisälläni kasvavasta uudesta elämästä. Eilen sitten alkoi keskenmeno. Siltä ainakin vahvasti vaikuttaa. En edes uskalla mennä lääkäriin. Minua tässä tukeakseen mieheni veti eilen elämänsä kännit, lähti kännissä ajamaan autolla ja kotiin palattuaan hajotti yhden oven ja sai minulle muutaman mojovan mustelman.

Ja silti. Minä annan anteeksi. Taas. Enhän itsekään ole täydellinen, vaikka siihen aina ja kaikessa olenkin pyrkinyt.

Tunnen oloni tyyneksi. Mutta ehkä olenkin vain täysin turta.

Silti. Uskon olevani tasapainoisempi kuin moni terve, joka minutkin on terapioideni perusteella hulluksi nimennyt.

 

Olen huomannut, että minulla on jännä vaikutus ihmisiin. Aina kun avaan suuni, kasvotusten tai nettifoorumissa, tulee hiljaista.