Mikä on ollut rankinta mitä olet elämässäsi kokenut?

Molempien vanhempien käyttämä väkivalta ja se pahin mitä pienelle tehdään.
Ja aikuisenakin kaikenlaista, mutta pahimmat tuolla lapsuudessa.

 

omat sairaudet, läheisen kuolema, abortti.. koulukiusaaminen oli nuorena rankkaa.. vakava masennus..

onhan näitä. Elämässä ollut enemmän surua kun iloa.

 

Se etten ole tarpeeksi kaunis.

 

onpas teille tapahtunu kamalia asioita..

mulle ei mitään noin pahaa ole koskaan sattunut.

 

Elämä exän kanssa...mies alkoholisoitui, alkoi narkkaamaan, oli väkivaltainen, sairastui psyykkisesti ja lopulta yritti riistää henkeni sen jälkeen kun oli tehnyt minulle asioita, joista en edelleenkään kykene keskustelemaan.

Kuulostaa ihan liian tutulta.

 

Terveen sikiön vammautuminen pari viikkoa ennen laskettua aikaa. Huono tuuri syynä. Seurauksena monivammainen lapsi.

 

Isäni kuolema kun olin 15v.
Isäni teki itsemurhan ja olin ensimmäinen omainen kun näin sen mitä oli tapahtunut.
Siitä tulee nyt syksyllä 10v. ja kaikki ne kauhukuvat edelleen muistoissa.

 

Kyllä se on se vauvan menetys :'(

 

Olen menettänyt avopuolison, saanut vammaisen lapsen, menettänyt parhaan ystäväni, menettänyt ihmisen, joka mulle oli kuin isoveli, sairastunut nivelreumaan, mutta rankin oli se ilta, kun siskoni mies kuoli. Siskoni 6 v poika oli mulla tuolloin hoidossa. Omat lapseni olivat 5 v ja 6 kk ikäiset. Muistan vieläkin, miltä ilma tuoksui sinä alkukesän päivänä, kun lähdin hakemaan siskonpoikaa ja esikoistani pihalta. Tunne vieläkin kasvoillani tuulen, joka poskiani pyyhkäisi, kun pienen pojan kanssa kuljin pojan kotiin. Otin lujasti syliin ja kerroin, että isi ei tule enää kotiin. Muistan sen pienen pojan, joka takertui kaulaani kuin hukkuva. Pienen pojan, jonka puin siisteihin vaatteisiin, otin mukaani ja lähdin katsomaan pojan isää viimeisen kerran. Muistan sen pienen pojan valkoisessa merimiespuvussaan terveyskeskuksessa isänsä ruumiin vieressä, käsi mun kädessäni, varmasti lopun elämääni.

 

Olen menettänyt avopuolison, saanut vammaisen lapsen, menettänyt parhaan ystäväni, menettänyt ihmisen, joka mulle oli kuin isoveli, sairastunut nivelreumaan, mutta rankin oli se ilta, kun siskoni mies kuoli. Siskoni 6 v poika oli mulla tuolloin hoidossa. Omat lapseni olivat 5 v ja 6 kk ikäiset. Muistan vieläkin, miltä ilma tuoksui sinä alkukesän päivänä, kun lähdin hakemaan siskonpoikaa ja esikoistani pihalta. Tunne vieläkin kasvoillani tuulen, joka poskiani pyyhkäisi, kun pienen pojan kanssa kuljin pojan kotiin. Otin lujasti syliin ja kerroin, että isi ei tule enää kotiin. Muistan sen pienen pojan, joka takertui kaulaani kuin hukkuva. Pienen pojan, jonka puin siisteihin vaatteisiin, otin mukaani ja lähdin katsomaan pojan isää viimeisen kerran. Muistan sen pienen pojan valkoisessa merimiespuvussaan terveyskeskuksessa isänsä ruumiin vieressä, käsi mun kädessäni, varmasti lopun elämääni.

Hyi hemmetti. Kyyneleet alko valua. Kirjoitit tän jotenkin todella koskettavasti. (Ei sillä ettei se muuten koskettava olisi..)

 

Terveen sikiön vammautuminen pari viikkoa ennen laskettua aikaa. Huono tuuri syynä. Seurauksena monivammainen lapsi.

miten?

 

Kyllä se on se vauvan menetys :'(

miten? Miksi? En voi ymmärtää muutoinkaan sitä miten niin mnet äidit on joutuneet selviämään lapsensa kuolemasta=( =(

 

*Keskenmeno
*Lapsettomuus
*Aidin kuolema

 

Isäni keuhkojensiirto leikkaus. Kaikki piti olla hyvin. Mutta.... Nyt siis kaikki hyvin. Mutta ei alussa. Kiitos hyvän ja nopean hoidon Meilahdessa. Ja sitten on myös poikani sairastuminen lapsuusiän diabetekseen. Alku kun oli niin rankka. Siitä kulunut nyt kylläkin vasta parisen viikkoa. :hug:

Minun lapsi sairastui viime vuoden lopulla. 10-vuotias. Vieläkin harmittaa, suututtaa, säälittää, raivostuttaa, masentaa ja toisaalta sitten taas ilahduttaa, että me selvittiin ja selvitään koko ajan.

Jaksamista teillekin.

 

Olen menettänyt avopuolison, saanut vammaisen lapsen, menettänyt parhaan ystäväni, menettänyt ihmisen, joka mulle oli kuin isoveli, sairastunut nivelreumaan, mutta rankin oli se ilta, kun siskoni mies kuoli. Siskoni 6 v poika oli mulla tuolloin hoidossa. Omat lapseni olivat 5 v ja 6 kk ikäiset. Muistan vieläkin, miltä ilma tuoksui sinä alkukesän päivänä, kun lähdin hakemaan siskonpoikaa ja esikoistani pihalta. Tunne vieläkin kasvoillani tuulen, joka poskiani pyyhkäisi, kun pienen pojan kanssa kuljin pojan kotiin. Otin lujasti syliin ja kerroin, että isi ei tule enää kotiin. Muistan sen pienen pojan, joka takertui kaulaani kuin hukkuva. Pienen pojan, jonka puin siisteihin vaatteisiin, otin mukaani ja lähdin katsomaan pojan isää viimeisen kerran. Muistan sen pienen pojan valkoisessa merimiespuvussaan terveyskeskuksessa isänsä ruumiin vieressä, käsi mun kädessäni, varmasti lopun elämääni.

Itku tuli kun tätä luin :'(

 

Tunne vieläkin kasvoillani tuulen, joka poskiani pyyhkäisi, kun pienen pojan kanssa kuljin pojan kotiin. Otin lujasti syliin ja kerroin, että isi ei tule enää kotiin. Muistan sen pienen pojan, joka takertui kaulaani kuin hukkuva. Pienen pojan, jonka puin siisteihin vaatteisiin, otin mukaani ja lähdin katsomaan pojan isää viimeisen kerran. Muistan sen pienen pojan valkoisessa merimiespuvussaan terveyskeskuksessa isänsä ruumiin vieressä, käsi mun kädessäni, varmasti lopun elämääni.

Ihan hirveää=( Liian hirveää... Ei olis pitänyt avata tätä ketjua ku en kestä näitä juttuja, varsinkin koska nää on tosia... en voi kestää sitä et jotku on kokeneet elämässä näin kauheita asioita. Epäoikeudenmukaista. Itselle ei oo tapahtunut mitään perunoiden pohjaanpalamista pahempaa ja siks varmaan mun sydän murtuu näistä jutuista

 

Kyllä se on se vauvan menetys :'(

miten? Miksi? En voi ymmärtää muutoinkaan sitä miten niin mnet äidit on joutuneet selviämään lapsensa kuolemasta=( =(

eiks tolla ollu keskenmeno isommilla viikoilla?
silti se ei ole sama kuin jo syntyneen lapsen menetys

 

Kaverin kuolema, neljä vuotta kestin huonossa suhteessa(exä käytti fyysistä ja henkistä väkivaltaa), keskenmeno ja veljen vankilaan joutuminen.

 

Terveen sikiön vammautuminen pari viikkoa ennen laskettua aikaa. Huono tuuri syynä. Seurauksena monivammainen lapsi.

miten?

Happikatkos, joka johti laaja-alaiseen aivoverenvuotoon. Ehkä napanuora painui liian moneksi sekunniksi lyttyyn ja sikiön hapensaanti keskeytyi (istukka oli tosi pieni ja lapsivettä ei ollenkaan). SGA-lapsi. Jos kasvunhidastuma olisi huomattu pari viikkoa aikaisemmin, olisi leikattu, ja todennäköisesti olisi syntynyt pieni, mutta terve lapsi.

 

Yläaste aikaisen ystäväni kuolema auto onnettomuudessa. Erään Luokkatoverini itsemurha, ensimmäisen avomieheni sairastuminen masennukseen, Omat vuosia kestäneet järkyttävät kivut, johon lopulta löytyi selitys ja lopulta päädyttiin kohdun ja munasarjojen poistoon.
isäni sairastuminen kahteen eri syöpään ja niistä toipuminen, kunnes toinen syöpä levisi aivoihin ja isäni menehtyi siihen kuukausi ja kolme päivää sitten...

 

Rankinta on ollut 15v narsistimiehen puolisona, joka minulle, sinisilmäiselle takaajalle teki 13vuoden ajaksi velkavankeuden. Penniäkään en ole saanut takaisin enkä tule saamaan. Mutta, tää on mammonaa vaan, pahempia on sairaus/kuolemajutut!

 

exän tekemät kauheudet :/

 

Avoero.

 

Sen aikainen anoppi jäi kuorma-auton alle ja kuoli välittömästi. Ambulanssi tuli paikalle vain toteamaan kuolleeksi. Apen ja miehen hoitaessaan suruaan omalla tavallaan. Minä katsoin ikkunasta anoppia lakanan alla ikkunasta niin kauan kunnes mononen tuli. Muistan vieläkin kun sanasta sanaan mitä poliisit huusi monoselle:" varokaa sitä päätä".

Se on ehdottomasti kamalinta. Seuraavaksi kauheinta oli katsella rakkaan mummoni kitumista alzheimerin taudin kourissa. Se sai todella kannattamaan eutanasiaa!

 

Ihan hirveää=( Liian hirveää... Ei olis pitänyt avata tätä ketjua ku en kestä näitä juttuja, varsinkin koska nää on tosia... en voi kestää sitä et jotku on kokeneet elämässä näin kauheita asioita. Epäoikeudenmukaista. Itselle ei oo tapahtunut mitään perunoiden pohjaanpalamista pahempaa ja siks varmaan mun sydän murtuu näistä jutuista

Silloin 19 vuotta sitten se ahdisti niin, että en meinannut voida edes hengittää. Näiden 19 vuoden aikana kuitenkin mulla ja siskonpojallani on ollut aivan erityinen suhde. Vaikka poika oli vasta 6 v, hän muistaa sen samaisen päivän. Ja ehkä juuri siksi hän tietää, minne voi aina tulla, kun elämä murjoo.