Mikä on ollut rankinta mitä olet elämässäsi kokenut?

- lapsuus väkivaltaisen juoppoisäpuolen kanssa
- lapsuus ahdasmielisessä lahkohelvetissä
- lapsettomuus, hedelmöityshoidot
- parisuhdekriisit
- uskonlahkosta eroaminen

 

-6kk ehdollinen vankeustuomio
-Veljen kuolema
-3 keskenmenoa
-isän vakava sairastuminen
-rahahuolet
-ajoittainen kova masennus

 

-yh-äitini alkoholismi ja masennus
-vuosia jatkunut todella rankka koulukiusaaminen
-kun erittäin hyvä ystäväni tappoi itsensä kun oltiin 16v
-abortti kun olin 17v
-äitini yllättävä kuolema 53vuotiaana, ja se että mummoni menetti samalla ainoan lapsensa ja mielenterveytensä
-kissan ja koiran kuolemat

Ja juu, kyllä itkettää kovasti kun lukee tätä ketjua.

 

Minun elämässäni ei ole tapahtunut mitään rankkaa. (Viimeeksi samanlaisessa gallupissa sain lantaa niskaani sen takia, että vastasin koko ketjuun.)

Jos nyt hakemalla haen, niin joskus kakarana olin hukkua (muistan kuinka kaikki oli turkoosia ja tuntui kuin leijuisi) ja isä on sairastanut kurkkusyövän. Mutta ei nämä nyt jälkeenpäin tunnu mitenkään erityisen rankoilta. Ikäviä taphtumia toki.

 

Neljä keskenmenoa 1,5 vuoden aikana...Ja kolmannen ja neljännen keskenmenon välissä kuoli 50v äiti

 

:'(

Jaksamista ihan kaikille, paljon olette joutuneet kokemaan.

 

Ja hei kiitos aloittajalle! Tätä on jotenkin puhdistavaa lukea ja kirjoittaa, vaikka itkettääkin samalla kovasti!

 

Onhan niitä ollut ja osaa kannan raskaina mukanani hautaan saakka, mutta olen päättänyt elää, jättää tietoisesti murheet sellaiselle tasolle, etteivät ne hukuta loppua elämääni. En halua listata mitään, en halua kilpailla vaikeuksissa kenenkään kanssa, enkä halua tilittää elämästäni niitä huonoja asioita. On aika mennä eteenpäin, aika unohtaa ja antaa anteeksikin - on aika olla onnellinen.

 

isä laitto mulle alaikäisenä melkein 700 000 mk velan 25 vuodeksi jota maksan yhä ja isä jo kuollut.

Ei ole mahdollista.

 

Onhan niitä ollut ja osaa kannan raskaina mukanani hautaan saakka, mutta olen päättänyt elää, jättää tietoisesti murheet sellaiselle tasolle, etteivät ne hukuta loppua elämääni. En halua listata mitään, en halua kilpailla vaikeuksissa kenenkään kanssa, enkä halua tilittää elämästäni niitä huonoja asioita. On aika mennä eteenpäin, aika unohtaa ja antaa anteeksikin - on aika olla onnellinen.

Mä olen puristanut jokaisesta suuresta surustani timantin, joita kannan sydämessäni. Suruni ovat mulle kallisarvoisia, mutta olen jatkanut elämässä aina eteenpäin. Ehkä jonain päivänä, kun mustia ja valkoisia kiviä erotellaan, timanttini ovat valkoisten kivien pinossa

 

Kun mieheni veli tappoi heidän äidin

 

En halua tehdä listaa, se tuntuisi minusta jotenkin väärältä. Tuntuuko kestään toisesta?

 

Ystävän kuolema viisi vuotta sitten

 

Ihan hirveää=( Liian hirveää... Ei olis pitänyt avata tätä ketjua ku en kestä näitä juttuja, varsinkin koska nää on tosia... en voi kestää sitä et jotku on kokeneet elämässä näin kauheita asioita. Epäoikeudenmukaista. Itselle ei oo tapahtunut mitään perunoiden pohjaanpalamista pahempaa ja siks varmaan mun sydän murtuu näistä jutuista

Silloin 19 vuotta sitten se ahdisti niin, että en meinannut voida edes hengittää. Näiden 19 vuoden aikana kuitenkin mulla ja siskonpojallani on ollut aivan erityinen suhde. Vaikka poika oli vasta 6 v, hän muistaa sen samaisen päivän. Ja ehkä juuri siksi hän tietää, minne voi aina tulla, kun elämä murjoo.

laittaisin halaushymiön mutta kun olen harmaa niin en voi #ryystää taas nenäliinaan#

 

Jostain syystä ne asiat, joiden voisi olettaa olleen raskaimpia eivät minulle kuitenkaan ole olleet, vaan ne todella sydäntä raastaneet asiat ovet olleet päällisin puolin katsottuna aika vähäpätöisiä.

Esimerkiksi vuosia kestäneestä väkivallasta entisessä suhteessani olen päässyt yli, mutta samassa suhteessa tapahtunut uskottomuus on jättänyt jäljet.

Mummoni ja isäni ovat alkoholisteja, ja mummoni myös kuoli tähän hiljattain. Sitä en kuitenkaan osaa surra, enkä ole kokenut näitä asioita raskaina. En myöskään surrut juurikaan entisen poikaystäväni itsemurhaa (ei tämä pahoinpitelijämies).

Oma ulkonäköni ja luonteeni sen sijaan aiheuttaa minulle inhoa, vihaa ja surua niin, että olen usein suunnitellut itsemurhaa.

Ehkä olen itsekeskeinen tai en osaa kohdata tunteitani.

 

Keskenmenot

 

Onhan niitä ollut ja osaa kannan raskaina mukanani hautaan saakka, mutta olen päättänyt elää, jättää tietoisesti murheet sellaiselle tasolle, etteivät ne hukuta loppua elämääni. En halua listata mitään, en halua kilpailla vaikeuksissa kenenkään kanssa, enkä halua tilittää elämästäni niitä huonoja asioita. On aika mennä eteenpäin, aika unohtaa ja antaa anteeksikin - on aika olla onnellinen.

Mä olen puristanut jokaisesta suuresta surustani timantin, joita kannan sydämessäni. Suruni ovat mulle kallisarvoisia, mutta olen jatkanut elämässä aina eteenpäin. Ehkä jonain päivänä, kun mustia ja valkoisia kiviä erotellaan, timanttini ovat valkoisten kivien pinossa

Näin se on tehtävä jos elämää haluaa jatkaa eteenpäin ilman katkeruutta. Katkeruuteen on helppo kallistua. Itse uskon, että meille jokaiselle annetaan taakka jonka jaksaa kantaa. En ole uskovainen, mutta uskon jonkinlaiseen kohtaloon. Itsekin kun muistelen noita omia kauheita hetkiäni mitä elämä on eteen asettanut, en olisi se sama henkilö, joka tässä nyt vahvana seisoo ja elää tätä elämää onnellisena. En olisi pystynyt auttamaan monia läheisiäni, jotka apua tarvitsivat heidän vaikeina aikoinaan. Ehkä minulla onkin ollut elämän alkutaival niin vaikea sen takia, että osaisin paremmin tulea lähimmäisiäni? Ikuisuuskysymyksiä...

 

Onhan niitä ollut ja osaa kannan raskaina mukanani hautaan saakka, mutta olen päättänyt elää, jättää tietoisesti murheet sellaiselle tasolle, etteivät ne hukuta loppua elämääni. En halua listata mitään, en halua kilpailla vaikeuksissa kenenkään kanssa, enkä halua tilittää elämästäni niitä huonoja asioita. On aika mennä eteenpäin, aika unohtaa ja antaa anteeksikin - on aika olla onnellinen.

en usko että kukaan täällä kertoneista 'kilpailee' vaikeuksillaan, kuulostaa minusta aika loukkaavalta jopa sanoa noin.

Ja olen hurjan onnellinen nyt ja mennyt eteenpäin elämässäni, vaikka asioita tänne kirjoitinkin, eikä se ollut mitään tilittämistä, kunhan vain vastasin aloittajan kysymykseen.

 

paljon katkeraa
yksi niistä on
12 vuotiasta tytärtäni käyttivät seksuaalisesti hyväksi ulkomaalaistaustaiset miehet

 

Hormonitoiminnan loppuminen lapsettomana 24-vuotiaana isojen kystien poiston takia.

Onko sulla lapsia?

On, luovuteltulla munasolulla alkunsa saanut 1 v. 3 kk ikäinen poika. Joskus vieläkin epäuskoinen olo, onko MULLA ihan oikeasti lapsi kaiken sen surun ja tuskan jälkeen. :heart:

Onpa ihana kuulla, lapsista pitää olla aina kiitollinen, varsinkin kun tästäki ketjusta saa lukea, että toiset ovat omansa traagisella tavalla menettäneet..

 

se kun pieni vauvani taisteli elämästä ja kuolemasta

 

Pahin ehdottomasti kun oma poikani kuoli 5-vuotiaana syliini.

Oma sairastuminen bipolaariseen mielialahäiriöön.

Exä hakkasi minulta terveyden, toinen munuainen ja yksi kylkiluu menetettynä, leuka täynnä rautaa, loppuelämän ontuminen.

Pikkuveljen itsemurha.

 

sikainfulenssa rokotteen ottaminen pojalle. Pelko on ikuinen Kunpa rakkaalle ei kävis kuinkaan :heart:

 

-Isän kuolema kun olin 14v
-Äidin kuolema, kun esikoiseni oli 8 päivää vanha

 

isä laitto mulle alaikäisenä melkein 700 000 mk velan 25 vuodeksi jota maksan yhä ja isä jo kuollut.

Ei ole mahdollista.

Ei nykypäivänä, mut ennen oli... mun yhel kaveril on myös luottotiedot menny ja velkoja ku isä on ala ikäsen nimiä laitellu velka papereihin...