Mikä on ollut rankinta mitä olet elämässäsi kokenut?

. En kuitenkaan voi kuvitellakaan eroa, sillä eihän minua kukaan muukaan sen paremmin kestäisi.
.

kyllä kestää!! sinä et ansaitse kusipää miestä! sinulla on ollut todella vaikea elämä! tiedätkö että olet läheisriippuvainen. nyt lähdet ensiapuun selvittämään oletko raskaana edelleen. jos olet, eroat väkivaltaisesta miehestäsi! et voi ottaa sitä riskiä että lapsesi joutuu kärsimään suoranaista henkistä ja fyysistä väkivaltaa isältään. epäsuorasti lapsesi kärsii jo nyt sillä suhteenne on sairas!

 

Kaikki nämä reilun vuoden sisään: avoero, kolmen läheisen kuolema, sitten minut yritettiin tappaa, josta seurasi post-traumaattinen stressireaktio ja masennus. Näistä kun selvisin, tapasin ihanan miehen, menin naimisiin ja aloin toivoa lasta. Lasta emme ole vieläkään saaneet.

 

Olen huomannut, että minulla on jännä vaikutus ihmisiin. Aina kun avaan suuni, kasvotusten tai nettifoorumissa, tulee hiljaista.

Tuo sinun tarinasi vetää sanattomaksi - kuulijalta, tässä tapauksessa lukijalta, menee aikaa, ennen kuin saa mitään järkevää ajatusta aikaiseksi.

:hug: :hug. :hug: sinulle, sanojen puutteessa.

 

Molempien veljien kuolemat

 

Mikä sun?

Mun elämässä rankinta varmaan ollu mun isän alkoholismi, ja se kun se hakkas äitiä usein, ja uhkaili tappaa sen. Ja toiseks rankin oli sitten se kun isä kuoli viime vuonna alkoholiin, ei ehtinyt näkemään ensimmäistä lapsenlastaan Ristiriitaisia tunteita, niiiin ristiriitaisia tunteita että olin ihan sekaisin.

tuttua. viha juomisesta, rakkaus isään jota ei viinan vuoksi koskaan ollut.

 

Olen huomannut, että minulla on jännä vaikutus ihmisiin. Aina kun avaan suuni, kasvotusten tai nettifoorumissa, tulee hiljaista.

Ehkä tuo sun elämäntarina veti monen sanattomaksi.

 

Kiitos kommentistasi "KUULE!".

On varmasti ihan totta, että olen läheisriippuvainen. Kuitenkin hyvin usein olen saanut kuulla läheisiltäni, kuinka onnekas olen, kun olen saanut niin hyvän miehen rinnalleni. Miehen, joka haluaa olla kanssani kaikista ongelmistani riippumatta.

Vaikka ei ehkä uskoisi tilanteestani johtuen, olen melko älykäs ja lahjakas monissa asioissa. Olen ollut sitä lapsesta asti. Välillä tuntuu, että tyhmempänä elämä olisi helpompaa. Myös mieheni on monesti sanonut, että osa vaikeuksistani on korostunut juuri älyni takia.

Tiedän, että minusta mikään tuska ei näy ulospäin. Ulkoisesti saatan monen mielestä olla hyvinkin viehättävä nainen. Varmasti saisin monen muunkin miehen kiinnostumaan itsestäni. En kuitenkaan halua luovuttaa nykyisen parisuhteeni kanssa. Elämässäni niin moni asia on epäonnistunut ja monet niistä asioista ovat olleet sellaisia, joihin en itse ole voinut vaikuttaa. Nyt koen kuitenkin voivani vaikuttaa parisuhteeseeni, vaikka se ongelmallinen onkin. Ja toisaalta, en usko, että minun kohdallani, tai oikeastaan kenenkään kohdalla, täysin ongelmaton parisuhde olisi edes mahdollista.

Suurilta osin koen itse olevani vastuussa suhteestamme juuri traumojeni ja muiden vikojeni takia. Olen välillä kokenut tulleeni niin ahdistetuksi nurkkaan mieheni toimesta, että vastoin kaikkia periaatteitani, olen jopa lyönyt häntä joskus. Tätä en mitenkään voi hyväksyä tai itselleni antaa anteeksi. Niinpä haluan ns. hyvittää käytökseni saamalla suhteemme onnistumaan.

Myöskään mieheni elämä ei ole ollut aina niin helppoa. Haluan siksi yrittää ymmärtää hänen kipuilujaan, vaikka välillä koko touhu kieltämättä vaikuttaakin aika järjettömältä.

Nyt on kuitenkin taas rauha maassa. Ainakin seuraavaan kriisiin asti. Sain mieheni vihdoin keskustelemaan kanssani muutaman tunnin yksinpuhelun jälkeen.

Oloni on usein ristiriitainen suhdettamme ajatellessani. Ja varmasti myös tekstistäni tämän saattaa huomata.

Huomenna olen heti aamusta aikeissa soittaa lääkärille raskaus/keskenmeno -asiastani. Ehkä sitten edes siihen saisin jonkinlaisen varmuuden - on tilanne sitten mikä hyvänsä.

 

etten ole tarpeeksi kaunis.

Edes koulukiusatuksi tuleminen ja paska lapsuus ei ole mitään sen rinnalla.

 

2x synnyt,jälk. masis ja lasten refluksit ja maitoallergiat + 1 lapsen adhd

 

Keskimmäisen lapseni vaikeavammaisuus, jota ei ultrassa huomattu ja joka näin siis tuli täytenä yllätyksenä. Elämä vamman kanssa ja se, että se vaikuttaa joka hetki ja joka asiaan. Lapsi ei tule koskaan itsenäistymään, vaan tulee olemaan aina muista riippuvainen.

 

Koko helvetin elämä.
-vanhempien alkoholismi/väkivaltaisuus
-elämä lastenkodissa--eläminen ilman rakkautta ja tunteita
-yksinäisyys
-syvä masennus ja itsemurhayritykset nuoruudessa
-toisen vanhemman kuolema
-omat fyysiset sairaudet

 

Lapsen kuolema

 

On varmasti ihan totta, että olen läheisriippuvainen. Kuitenkin hyvin usein olen saanut kuulla läheisiltäni, kuinka onnekas olen, kun olen saanut niin hyvän miehen rinnalleni. Miehen, joka haluaa olla kanssani kaikista ongelmistani riippumatta.

tietävätkö läheisesi kuinka miehesi käyttäytyy sinua kohtaan? jos tietävät, lähimmäisissäsi on jotain vikaa. minä kerron sinulle nyt että et ole onnekas saadessasi väkivaltaisen miehen! etkä ole miehellesi velkaa mitään, hän on suhteessa vapaaehtoisesti, sinun ei pidä sietää huonoa kohtelua mieheltäsi vain siksi että hän "joutuu sietämään" sinua! hän on vastuussa suhteestanne 50% nyt kuulostaa siltä että vastuu suhteestanne on 100% sinulla. et ole miehesi äiti!

kerrot myös lyöneesi miestäsi. ja olet oikeassa siinä että se ei ole hyväksyttävää. et voi rakastaa toista ennen kuin rakastat itseäsi!! ja tällä hetkellä et rakasta itseäsi kun olet sairaassa suhteessa!

ota ihan oikeasti selvää läheisriippuvuudesta sekä narsismista! nyt heti. ansaitset VIHDOIN elämääsi parempaa!!!

minä toivon sinulle parempaa! haluaisin että oppisit rakastamaan itseäsi, arvostamaan ja kunnioittamaan itseäsi ja elämääsi niin ettet tuhlaa sitä agressiivisen miehen kanssa.

 

- lapsuus väkivaltaisen juoppoisäpuolen kanssa
- lapsuus ahdasmielisessä lahkohelvetissä
- lapsettomuus, hedelmöityshoidot
- parisuhdekriisit
- uskonlahkosta eroaminen

mistä uskonlahkosta

 

oman lapseni kuolema ja ennen sitä lapsen vaikea sairaus.

 

mun lapseni sairastui skizofreniaan. Oli erityisluokalla, vilkas, outo, pelottava, aggressiivinen jo siitä lähtien kun oppi kävelemään ja puhumaan. 15vuotiaana annettiin vasta varma diagnoosi. Rankkaa oli kun voimat olivat loppu emmekä meinanneet saada kunnolla apua. Kerran itkin ja rukoilin lääkäriltä että hän auttaisi meitä saamaan sijaisperheen koska emme enää jaksa. Rankkaa oli myös kun sijaisperhe vaihtui useaan otteeseen koska lapsemme on niin hankala. Rankkoja ovat myös jaksot suljetulla osastolla. Kiitän joka päivä siitä että meillä on myös terve poika jonka elämä on sujunut ilman tälläisiä vastoinkäymisiä, vaikka toki sairas lapsi vaikuttaa koko perheeseen. Ilman tervettä lastamme ei olisi ollut joskus painavaa syytä päästä eteenpäin vaikeista jaksoista.
Pahimmat muistot on joskus poikamme ollessa 7vuotias kun olemme olleet katsomassa häntä sairaalassa kun hän on "pimahtanut" täysin. Huutanut purrut hoitajia ja itseään. On kauheaa kuulla oman pienen poikansa suusta "haluan tappaa sinut äiti" kun hän näki minut lasin läpi, se viiltää sydämen palasiksi ja saa tuntemaan itsensä sanoinkuvailemattoman epäonnistuneeksi äitinä. Mieheni suvun puolelta on perinnöllisiä nämä mielen ongelmat.

 

KUULE! Kiitos suorasta ja kuitenkin rohkaisevasta kirjoituksestasi.

Olen kertonut läheisilleni suurelta osin mieheni käyttäytymisestä. He ovat kuitenkin olleet sitä mieltä, että minun pitäisi olla onnellinen ja kiinnittää huomiota enemmän vain omiin virheisiini. Niinpä olenkin aina yrittänyt olla miehelleni mahdollisimman hyvä vaimo. Laitan ruoat, pesen pyykit, siivoan, käyn kaupassa, maksan laskut jne. Pitkään jopa herätin mieheni aamulla töihin, keitin kahvit ja puurot ja tein eväät töihin. Hieroin häntä ennen lähes päivittäin päästä varpaisiin - jopa leikkasin hänen varpaankyntensä. Sairasta, tiedän. Jossain vaiheessa ymmärsin, että en ole velvollinen tätä kaikkea tekemään ja tietoisesti lopetin osan ns. palveluistani.

Osuvasti kirjoitit tuosta prosentuaalisesta vastuusta. Juurikin samaa asiaa olen miehelleni toistuvasti selittänyt: jos molemmat osapuolet antavat vähintään sen oman 50% suhteeseen, ongelmat vähenevät selvästi.

En todella ole mieheni äiti. Tosin uskaltaudun nyt sanomaan, että mikäli hänen äitinsä olisi joitain asioita tehnyt toisin, voisi meidänkin suhteemme olla terveempi.

Viime vuodet olen opetellut rakastamaan ja kunnioittamaan itseäni. Edistystä on mielestäni tapahtunut, mutta prosessi on hidas. Jouduinhan kuitenkin aloittamaan itseni uudelleenrakentamisen täysin nollasta.

Jäin miettimään mainintaasi narsismista. Näetkö narsismin piirteitä minussa vai miehessäni?

 

Keskenmenot, lapsettomuus, vanhempien alkoholismi, läheisen itsemurha, parhaan ystävän kuolema, elämä narsisti miehen kanssa ehkä kuitenkin menee näiden kaikkien yli. Ero hänestä ja kiista lapsista tulee varmasti olemaan kuitenkin rankempaa kuin mikään tähän asti kokemani.

 

Veljen skitsofrenia. Halaus sulle Äiti Skitsofreenikolle!

 

Tais olla se,että kaksi nuorinta lastani sairastuivat epilepsiaan kuukauden välein :/

 

Ensimmäisen mieheni skitsofreniaan sairastuminen.Tuosta seurasi d
se että minulle jäi suuri asuntolaina yksin harteilleni ja en selvinnyt siitä.Onneksi sain velkasaneerauksen.
Lapsettomuus ikävuosien 19-32-v.välillä.
Toisen miehen alkoholiriippuvuus.Häneltä sain sentään 2 lasta.
Veljeni sairastuminen aivokasvaimeen .Nyt hän ei edes tunne minua koskapäähänjäi paha vamma leikkauksen -ja sairaalabagteerin yhteydessä.
Abortti 44-vuotiaana jota en koskaan anna itselleni anteeksi.Silloin vain pelkäsin että saan vammaisen lapsen tai en selviä raskaudesta.Niin sekaisn olin yllätysvauvasta joka sai alkunsa ehkäisystä huolimatta.
Tämä aborttiasia on ollut kaikista kauheinta elämässäni.

 

Isän alkoholismi, 6 vuotta koulukiusausta, sairas heti lapsesta( oli poissa 24v kunnes aktivoitui uudelleen sinä aikana lisää sairauksia tuli) 2 miestä jotka käyttivät henkistä väkivaltaa, keskenmeno, työkyvyttömyys, lasten adhd:t

 

Äidin mielisairaus ja isän alkoholismi kun olin lapsi. Äidin itsemurha. Isovanhempien kasvatettavana oleminen, kun eivät kai koskaan oppineet rakastamaan mua. Avioliitto persoonallisuushäiriöisen ihmisen kanssa.

 

Pikkuveli kuoli 6-vuotiaana leukemiaan maaliskuussa, toukokuussa kuoli isän äiti, heinäkuussa täytin 11 vuotta ja elokuussa kuoli äidin äiti.

 

Lapsen psyykkinen sairastuminen

Mulla sama :'(