se vanha kulunut akka
Sain reilu kuukausi sitten oikeastaan vahingossa selville, että miehellä oli salasuhde. Mies tunnusti kaiken minulle, ja oli sitä mieltä että liittomme päättyy siihen. Itsekin olin sen verran järkyttynyt ja raivona, etten halunnut antaa anteeksi. Kyseessä oli 21-vuotias typykkä miehen työpaikalta, jota mies (kohta 35 v) oli lämmitellyt aikansa ja muutaman viikon olivat ehtineet olemaan suhteessa ennen kun sain asian selville.
Muutimme siis lapsen kanssa (kohta 4 v) pois. Mies jatkaa nyt elämäänsä meidän kotonamme. Ja minä olen edelleenkin aivan sekaisin, järkyttynyt, poissa tolaltani... kuolen kohta tähän suruun ja kipuun! Lapsi on ainut asia, jonka takia jaksan eteenpäin. Olen joutunut aloittamaan kaiken alusta, tekemään tästä vuokra-asunnosta meille kahdelle kodin, ostamaan kaikki huonekalut, auton yms. irtaimistoa... ja ottamaan jopa lainaa tätä varten.
Ajatus, että se 21-vuotias vei minun paikkani tuosta vaan, sattuu niin paljon... minut ajettiin ulos kotoani ja elämästäni, ja mies ja 21-v jatkavat elämää. Minun elämääni!!! Tuosta vaan kaikki tulevaisuudensuunnitelmamme hävitettiin, mies toivoi kovasti toista lasta, suunniteltiin asunnon vaihtoa, seuraavia lomamatkoja... kesän viettoa miehen perheen kesäpaikassa... ja nyt mies vie sinne tuon 21-vuotiaan!!!
En ole EDELLEENKÄÄN saanut mieheltä kunnon selitystä tähän kaikkeen. "Paras" selitys on suunnilleen se, että "en mä osaa selittää", "selitän sitten kun kykenen siihen, sillä minuunkin sattuu", "mä nyt vaan olen tällainen kylmä ja tunteeton ihminen, en mä osaa puhua, kyllä sä mut tunnet". Kummasti herra sitten kykenee jatkamaan elämäänsä täysillä eteenpäin. 8 vuoden suhde pyyhkäistiin noin vaan historiaan, samoin kun minun tulevaisuuteni ja elämäni. Yritän nyt hädissäni rakentaa lapselle jotain pysyvää, lapselle joka itkee ikävää isänsä perään (viettävät kyllä aikaa yhdessä mutta lapsi ikävöi silti heti tänne uuteen kotiimme tultuaan isäänsä, ja varmasti myös vanhaa kotiamme). Lapsi saa valtavia raivokohtauksia, paiskoo ovia ja lyö minua... purkaa siis pahan olonsa minuun.
Huh, pyydän anteeksi pitkää tekstiä... koitin pitää asian tiivistettynä. Paha olo on niin ääretön että pakko yrittää purkaa johonkin kun täällä yksin istuu lapsen nukkuessa
Muutimme siis lapsen kanssa (kohta 4 v) pois. Mies jatkaa nyt elämäänsä meidän kotonamme. Ja minä olen edelleenkin aivan sekaisin, järkyttynyt, poissa tolaltani... kuolen kohta tähän suruun ja kipuun! Lapsi on ainut asia, jonka takia jaksan eteenpäin. Olen joutunut aloittamaan kaiken alusta, tekemään tästä vuokra-asunnosta meille kahdelle kodin, ostamaan kaikki huonekalut, auton yms. irtaimistoa... ja ottamaan jopa lainaa tätä varten.
Ajatus, että se 21-vuotias vei minun paikkani tuosta vaan, sattuu niin paljon... minut ajettiin ulos kotoani ja elämästäni, ja mies ja 21-v jatkavat elämää. Minun elämääni!!! Tuosta vaan kaikki tulevaisuudensuunnitelmamme hävitettiin, mies toivoi kovasti toista lasta, suunniteltiin asunnon vaihtoa, seuraavia lomamatkoja... kesän viettoa miehen perheen kesäpaikassa... ja nyt mies vie sinne tuon 21-vuotiaan!!!
En ole EDELLEENKÄÄN saanut mieheltä kunnon selitystä tähän kaikkeen. "Paras" selitys on suunnilleen se, että "en mä osaa selittää", "selitän sitten kun kykenen siihen, sillä minuunkin sattuu", "mä nyt vaan olen tällainen kylmä ja tunteeton ihminen, en mä osaa puhua, kyllä sä mut tunnet". Kummasti herra sitten kykenee jatkamaan elämäänsä täysillä eteenpäin. 8 vuoden suhde pyyhkäistiin noin vaan historiaan, samoin kun minun tulevaisuuteni ja elämäni. Yritän nyt hädissäni rakentaa lapselle jotain pysyvää, lapselle joka itkee ikävää isänsä perään (viettävät kyllä aikaa yhdessä mutta lapsi ikävöi silti heti tänne uuteen kotiimme tultuaan isäänsä, ja varmasti myös vanhaa kotiamme). Lapsi saa valtavia raivokohtauksia, paiskoo ovia ja lyö minua... purkaa siis pahan olonsa minuun.
Huh, pyydän anteeksi pitkää tekstiä... koitin pitää asian tiivistettynä. Paha olo on niin ääretön että pakko yrittää purkaa johonkin kun täällä yksin istuu lapsen nukkuessa