Mies järkytti lasta (ja minua)

  • Viestiketjun aloittaja "Hämmentynyt"
  • Ensimmäinen viesti
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja En ymmärrä;28506764:
Ei mikään ihme, että lapsi järkyttyi. Järkytys johtui siitä, että hänelle selvisi VASTA kuusivuotiaana luonnollinen asia. Jos lapsi olisi otettu ruoanlaittoon ja normaalielämään mukaan pienestä alkaen (lue 1-vuotiaasta) niin asia olisi ollut hänelle luonnollinen. Ymmärrän, ettet ole sitä ymmärtänyt tehdä, kun sinullekaan ei asiat selvinnyt silloin kun kuuuluisi. Pienille lapsille on kirjoja, joissa käydään ihmisen anatomiaa läpi. Kyllä kuusivuotiaan kuuluisi jo tietää, että ihmisen sisällä on kaikenlaista. Kalan avulla olisi ollut luonnollista opettaa jo aiemmin itse katsomaan ja kokeilemaan mitä eläimet sisältää. Lapsista kasvaa uusavuttomia tuolla tyylillä ja lisäksi herättää kovaa ahdistusta yht äkkiä saada tietää, että äiti on vuosia syöttänyt kaikkea mistä ei ole ymmärtänyt mitään. Nyt ensitöiksesi otat erilaisia elintarvikkeita esiin ja kerrot mistä ne on tehty. Minun lapseni on kolmivuotiaasta tiennyt mitä jauhenliha on. Ekaa kertaa kuultuaan ei halunnut syödä. Kun sanoin että jätä sitten spagetti ja jauheliha syömättä niin johan irtosi hymy ja totesi no ettei sentään =). sitten pari viikkoa jauhettiin tätä asiaa, eikä enää olla palattu asiaan. Kalaruokia ovat olleet mukana valmistamassa yksivuotiaasta. Paitsi, jos teillä tyydytään kalapuikkoihin niin hankalaa kait se on. Älä tee lapsellesi karhunpalveluksia enää lisää ja kasvata jossain säkissä. Onko kiva, kun koulussa lapsesi on ainoa, joka ei tiedä elämän perusasioista mitään? Vaikka sua kuinka inhottaa, et saa tehdä mörköä asiasta ja siirtää inhotusta lapsellesi. Varsinkaan jos et ole kasvissyöjä edes! Toivottavasti et ole pilannut lapsen isän iloa olla lapsensa kanssa luonnollisesti mätkättämällä hänelle aiheesta! Anteeksi, mutta en soisi lastasi minun lapseni kaveriksi. Lähdenkin tästä keittämään lehmän kieltä kaksivuotiaani kanssa.
Aivan uskomatonta! Kannattaisiko anteeksi pyytämisen lisäksi myös vähän hävetä?
 
6v. äiti
Ai kamalaa, minkähänlaisia traumoja mun 6 vuotias tyttäreni nyt saa kun menin näyttämään sille miten laitetaan mato ongenkoukkuun, hirveetä rääkkäystä kun madon koko "keho" pujotetaan koukun läpi. Sit se vielä kiemurtelee tuskissaan. Vielä ei ole nähnyt painajaisia, mutta jos alkaa oireilee vien kyllä heti kallonkutistajalle. Paha paha äiti minä! ;) ;)
 
Jepero
Hei haloo, nyt järki käteen. Tämä rakas PIENI poikasi menee seuraavaksi KOULUUN jossa nämä asiat viimeistää tulevat vastaan. Millä luulet häntä sielä suojelevasi kaikelta tältä :D Nyt oikeesti joku raja tähän hommaan. Jossain vaiheessahan nämä asiat joka tapauksessa tulevat eteen, paitsi jollet sitten lukitse PIENTÄ poikaasi neljän seinän sisään ja kiellä katsomasta telkkaria, lukemasta lehtiä, kuuntelemasta musiikkia, katselemasta kirjoja yms yms... Voi anna mun kaikki kestää.. teillä varmaan ollaan hysteerisiä jo siitäkin jos kynsi katkeaa tai tulee pieni mustelma :p
 
Voi näitä kaupunkilaisia
[QUOTE="Hämmentynyt";28495691]Mieheni vei lapsen (6-v poika) kalaan ja en osannut yhtään varautua siihen mitä vastaan tuli. Totta kai tiedä, että fileet ja kalapuikot ovat olleet joskus eläviä eläimiä, mutta ei sitä olisi miehen lailla tarvinnut pienelle lapselle näyttää.

Eli olivat kalassa ja saaneet pari haukea. Olisin olettanut, että mies laittaa kalat vesiämpäriin ja hoitanut perkauksen itse. Nyt mies oli kuitenkin kertonut että kalat pitää TAPPAA ja näytt miten se hoituu meidän pienelle pojalle. Ja tämä ei vielä riittänyt, mies oli näyttänyt perkauksen ja poika tuli minulle naama punaisena kertomaa kuinka kalat oli tapettu ja otettu sisältä suolet pois!

Eikö tuota olisi voinut tehdä jossain pojalta näkymättömissä, eikä esitellä moista toimitusta. Nyt poika on kysellyt että onko ihmisissäkin suolia sisällä! Todella kiva keskusteluaihe ja en tiedä millaisia traumoja moinen pieneen lapseen jättää... :(

Kyllä huomaa miehen olevan kotoisin maalta, niin juntisti tuon asian taas hoiti. Ei varmaan monelle tule mieleen näyttä kuinka eläimestä revitään suolia sisältä. Pieni lapsi ei voi ymmärtää moista ja oikeasti tuntuu siltä että poika on voinut saada vaikka mitä ideoita kun kyselee ihmisten suolienkin perään. Että minä olen vihainen miehelle![/QUOTE]


Joo kyllä huomaa et kyseinen kirjoittaja on kaupungista kotosin ja ei tiedä kalastuksesta mitään muutakun et kalapuikkoja saa pakastealtaasta ja perattuja kaloja saa tiskiltä. Tais kyseinen kirjoittaja piirtää kalapuikkoja akvaarioon kuviksentunnilla :D :D. Ei pojalle tule traumoja vaan oppi jotain uutta :D
 
Toimistosta
Tää KaksPlussa on sit ihana. Itekin kuulin tästä keskustelusta aamulla valtakunnalliselta radiokanavalta. Pistää nimittäin harkitsemaan lapsen hankkimista, jos ne aivot putoaa sinne paskavaippaan ja jää sinne kerta.

Kyllä sitä järkeäkin saa käyttää. Ite olin penskana aina ukin mukana ongella, hän aina esitteli, miten kala perataan ja tapetaan. Pari kertaa nyljettiin jäniskin. Ei jääny pikkutytölle traumoja.
 
"jallu"
oisko se ollut sitten hauskempaa kun kalat olisi kitunut siinä veneenlattialla ja haukkonut henkeään ettei ... niin mulla neljä tyttöä ja ollut kalassa mukana ennen syntymää ja senkin jälkeen . aina on kalat tapettu heti ja tapetaan ei kiduteta
 
Vierialija
Ihan normaali asia ja en kyllä ymmärrä miks miehelle pitää olla vihainen...kalan perkkaamisessa oo mitään outoa ja ei siinäkään oo mitään outoa, että ton ikänen lapsi kyselee suolistosta yms. ihme ettei oo aikasemmin jo kyselly. Mutta jos toinen vanhempi suhtautuu asiaan noin kielteisesti, niin lapselle voi sen takia tulla traumoja, muuten lapsi olisi varmaan ottanu homman niin kuin muutkin hommat, että ei se mitään ihmeelllistä oo. Ite oon pienestä pitäen perkannu kalat ite ja isän kanssa suolistanu jäniksiä ja lintuja, ja oon tyttö. Eikä se minusta mitään ihmeellistä ollut. Ja oma tyttäreni olisi vain innoissaan, jos pääsisi kokemaan tuollaisen hetken. Se hetki on isän kanssa vietettyä aikaa ja isä on hoitanut asian ihan hyvin, äiti taas on liiankin hysteerinen.
 
GuitarHero
[QUOTE="Aloittaja";28495756]Ei helkkari mitä porukkaa täällä on!!! Kyllä MINÄ tiedän, kuinka kalat perataan ja eläimissä, kuten ihmisissäkin on suolia sisällä. MINÄ EN vain HALUA, että PIENI 6-vuotias poika joutuu tuossa iässä katselemaan moista. En itsekään halua nähdä miten eläimistä tehdään ruokaa, mutta se ei estä minua syömästä eläinperäisiä tuotteita.

Ei minullekaan asiaa näytetty tai kerrottu lapsena. Toki asuimme kaupungissa, niin asiaan ei tarvinnut törmätä. Olen myöhemmin luonnollisesti oppinut mm. koulussa mitä eläinten sisällä on. Näin olisin suonut poikanikin oppivan. En halunnut, että isä näyttää pienelle lapselle kuinka eläimiä tapetaan ja riivitään niiden sisukset pois!

Ai niin, mies oli vielä vitsaillut. Toisen hauen vatsassa oli ollu syöty kala ja mies oli sanonut pojalle, että saatiinkohan äitikala kun mahassa on pikkukala! Voi jessus tuota miestä![/QUOTE]

Tiedätkö mitä..? Olet idiootti, ei miehesi. Miehesi on selvästi vielä keventänyt tilannetta :D
 
Jarell
Provo/Trolli tai mikä lie... mun mielestä sellainen on vain puhdas tekosyy tyhmyydelle. Itse tulkitsen koko jutun niin, että jos kaikki olisivat kaupunkilaisia niin täällä kuoltaisiin sukupuuttoon tuplanopeudella.
 
ooooh
Voi jessus, mie oon osannu jo 6v perata kaloja.. ja meijen lapset kun on maalaiselämästäjoutuneet vieraantuu täysin on olleet ihan liekeissä kun on päässeet oikeisiin hommiin, ohan se elävään kalaan koskeminen aina vähän kiljumista, mutta eipä oo elämä menny pilalle. Tiiäks ap, jossain päin suomea yhä on lapsille kalastuskerhoja, kokkikerhoja ja meijekin perheessä syödään muutakin kun saarioisten äitien tekemiä ruokia.

Tollanen oikean elämän piilottelu lapselta on vähän paskaa vanhemmuutta. Huvikseen eläimen tappaminen on sairasta, mutta lapsikin tajuaa asiayhteydet: hauki-tapetaan ja perataan-syödään ok. Kissa-hirtetäänpuuhun-jätetään siihen -väärin, sairasta jne.
 
Peekele
Isoin traumahan tässä lapselle tulee siitä että äiti ylireagoi, panikoi ja siirtää omat traumansa lapselleen. Jos lapsi ei jotain ymmärrä niin se pitää sille selittää. Lapset eivät ole tyhmiä, ne ei vaan vielä tiedä kaikkea. Kalanperkaus on mun mielestä paras mahdollinen tapa tutustuttaa lapsi elämän tosiasioihin mm. siihen mistä ruoka tulee.
 
Tahtoo..
Haluan kovasti nähdä kuvasi, kuulutko samaan suolikkaanseen rotuumme.

Tunnen ihmisiä, joilla ei ole aivoja ja nyt taidan tietää sellaisen jolla ei ole aivoja, eikä suolia.
Se kakkakin tuntuu tulevan ulos suoraan koneelle.
 
"Lapa"
joo, asiat voi esittää aina monella tavalla.. eikö poikasi tunne isääsi ja hänen huumoriaan jo 6-vuotiaaksi sen verran että kestää moisen? luultavasti lapsi oli vain innoissaan uudesta tiedosta ja näkemästään, ja sinä itse reaktiollasi aiheutat nyt lapsellesi sen tietyn trauman mistä puhuit.. aina oman vanhemman reaktio merkkaa lapsen silmissä enemmän ku joku kalanperkaaminen minkä hän näkee omin silmin! näyttää siltä että pelkäisit lapsesi joku yö seisovan sänkysi vieressä veitsi kourassa sanoen et "äiti nyt katotaan miltä sun suolet näyttää". käytä järkeä hyvä nainen!!
 
Keittiönoita
Provo/Trolli tai mikä lie... mun mielestä sellainen on vain puhdas tekosyy tyhmyydelle. Itse tulkitsen koko jutun niin, että jos kaikki olisivat kaupunkilaisia niin täällä kuoltaisiin sukupuuttoon tuplanopeudella.
Trollihan tämä on. Mä tulkitsen tämän koko jutun niin, että miten ihmiset suhtautuvat tavallista herkempiin lajitovereihinsa. Ja hyvinhän tuo tuli nähtyä enkä todellakaan pidä näkemästäni.
 
gudgood
Kannattaa lapset pitää sisällä ainakin mopoikään asti. Ajatella, jos siellä ulkona näkee vaikka kuolleen hyönteisen. Siitä tulee jo monta vuotta terapiaa. Jolla Joo voimahaleja kaikille vatipäille.
 
"Mina vain"
Kyllähän tuon ikäisen pitäisi oppia mistä ruoka oikeasti tulee? Eihän se olisi mukavaa koulussakaan tunnilla huomata, että kalapuikot ei tulekkaan luonnosta sellaisenaan, vaan tapetusta kalasta. Mites selittäisit esim. Joulukinkun tulleen, jos ei teurastetusta siasta? Ei niitäkään luonnosta sellaisenaan löydä.
 
Leena Varonen
No hei, eikö lapselle pitäisi asiat kertoa niin, että hän ymmärtää asia. Pahinta mun mielestä on, että asia jätetään sillensä, lapsi kuvittelee päässään asian vaikka kuinka ja kun tiedetään, että pikkututkijat tutkii aisoita ihan konkreettisesti, nii voi olla että se kalanperkausveitsi tekee viillon ihlmisen vatsaan ihan kun kalanperkaustilanteessa siellä rannalla.(Lapsi haluaa nähä, onko ihmisen suolet samanlaiset ku kalalla) Kyllä mie olen lapsena, alle kouluikäsenä nähny ku isä ja äiti on kalat peranneet ja siivonneet ja kertoneet et miksi ja vielä neuvoneet minua kuinka homma hoidetaan, ei mulle oo traumoja siitä jääny.
 

Yhteistyössä