Mies ja lapset

En nyt oikein tiedä mihin puolelle tämä kuuluu, niin laitan tänne...
Haluaisin tietää miten muilla menee normi arki miestenne kanssa? Siis elääkö miehenne "omaa elämää" lähes koko ajan vaikka lapsiakin olisi?
Meillä menee muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta niin, että mies tekee omiaan ja minä hoidan kodin ja lapset. Vai onko se vika siinä, että mies pitäisi "pakottaa"? Kun olen ajatellut lähes niin, että mies tekee sen minkä haluaa, enkä sen takia ole hirveästi pyydellyt vahtimaan lapsia tai tekemään kotitöitä. Lähinnä se tässä nyt rassaa, kun meillä kaksi lasta ja mies ei anna minulle hetkeäkään vapaa-aikaa... En tiedä pitäisikö minun nyt pakottaa mies osallistumaan vai mitä?! Miten muilla, osallistuuko mies oma-aloitteisesti vai pitääkö teidän ruinata?
Pyydän anteeksi tekstin sekavuutta mutta aikaa ei kovin paljon miettiä, miten saisin järkevästi Toivottavasti kuitenkin jonkin tolkun saa...

 

mie elää omaa elämäänsä, me lapsen kanssa omamme. Toimii ainoastaan lapsen viihdyttäjänä,ja hauskaa heillä on yhdessä ja minä pääsen kyllä omille menoilleni, jos haluan.

 

Meillä mies odottaa jo innolla,että pääsisi vaihtamaan vaippoja ja olemaan vauvan kanssa
Tekee myös kotityöt kanssani puoliksi omasta tahdostaan(koskaan en ole pyytänyt)
Muutenkin pyöritämme arkea yhdessä ja tuemme toistemme jaksamista :hug:
Ihana mies minulla siis!
Exä oli TÄYSIN erilainen ehkä enempi tyypillinen suomalainen omantien kulkija :headwall:

 

Kyllä meillä sovittiin pelisäännöt jo silloin kun esikoista odotettiin. Mies osallistuu lasten hoitoon pyytämättä ja on sitä mieltä että kun yhteisiä lapsia on niin yhdessä ne hoidetaankin. Samaten kotia hoidetaan yhdessä. Minä tietenkin teen enemmän koska olen kotona, mutta tarvittaessa mies auttaa. Nyt kun olen odotan toista lasta rv 37+3 niin mies tekee paljon kotihommia koska minä en enää paljoa pysty tekemään. Ja ihan pyytämättä.

 

Mä lykkäsin esikoisen jo vastasyntyneenä isänsä syliin, lähdin jatkamaan opiskelujani, kun vauva oli 3 vkon ikäinen, isänsä hoiti. Heille on näin muodostunut vahva side, samoin kuin muihinkin lapsiimme. Isäntä on saanut muodostaa isyytensä omanlaisekseen, kun mä olen käynyt myös omissa harrastuksissani.

Mutta sun tilanne on vähän eri nyt, kun olet tehnyt kaiken tähän saakka itse. Ehkä miehesi ei osaa ajatella sun kaipaavan jotain muutakin kuin lasten- ja kodinhoitamista. Sun täytyy ottaa asia puheeksi miehesi kanssa, sillä varsinkaan miehet eivät ole ajatustenlukijoita

Niin, ja lisäys vielä... suoritan nytkin ilta- ja monimuoto-opiskelua. Kaksi iltaa viikossa olen siis koulussa työpäivän jälkeen, eli käytännössä pois kotoa aamuseitsemästä iltakahdeksaan/yhdeksään. Isäntä tekee silloin kaiken ruoanlaitosta lähtien.

 

Jos nyt suoraan puhutaan niin "pakotin". Esikoisen hoidin ensimmäiset kuukaudet vauva-ajasta käytännössä kokonaan yksin. Ei mies nyt varsinaisesti koskaan ole missään rällännyt, mutta kotityöt ja vauvan hoitaminen eikä viihdyttäminen ei jaksanut kiinnostaa kuin joskus satunnaisesti.

Aloin odottaa toista ja meillä oli tuolloin pahemman luokan kriisi. Tuolloin ilmoitin että mikäli asioihin ei tule ihan totaalista muutosta, ero on edessä. En pysty kunnioittamaan puolisoa, joka ei ole mukana elämän suurimmassa muutoskohdassa, saati osaa olla itse innoissaan siitä. Siitä se sitten lähti, hitaasti, mutta varmasti ja hiljalleen miehen enemmän osallistuessa hän alkoi nauttimaan aidosti vauvan hoitamisesta. Asiaa helpotti myös lapsen kasvaminen, oli muutakin kuin vain sitä "hoitamista".

Nyt meillä on kaksi lasta ja pikkulapsiarki sujuu tosi hienosti, ollaan oikeasti perhe. Parisuhteessakin menee hyvin, vaikka toki yhteistä aikaa on vähän, mutta molemmat meistä tietävät että kohta jo helpottaa, kun tyttö saa veikan rytmistä kiinni.

Mies on myöhemmin minulle sanonut että on tosi onnellinen siitä että "pakotin" hänet osallistumaan. Ei hän olisi muuten voinut tietää, mistä oikein jää paitsi. Olisihan se ollut hienoa ja ihanaa jos kaikki olisi alusta asti ollut näin, mutta en jaksa olla katkera nyt, kun näen miten lapset nauttii isin läsnäolosta päivittäin.

 

mies tekee yhtä paljon. on ollut mm. kotihoidontuella, ja en anna makoilla täällä.

 

mies tekee yhtä paljon. on ollut mm. kotihoidontuella, ja en anna makoilla täällä.

Sen verran lisään, että kun sain toisen lapsen, olin lähestulkoon varma, että jää viimeiseksi vauvaksi niin halusin hoitaa lähes kokonaan yksin vauva-ajan. se on niin lyhyt ja ihana. Mutta kaikki puuduttavat työt, jotka kestävät monta kymmentä vuotta, ruoanlaitot, kaupassakäynnit ja lasten kasvatus (nosta puserosi lattialta. sammuta valot kun lähdet kouluun... jne jne jne) jotka vie ihmiseltä voimat) kyllä jaamme.