JOS tuo ap:n kirjoitus oikeasti pitää paikkansa, ihmettelen kyllä, että riittäisikö muka oikeasti sellainen suhde, jossa saa yhtenä päivänä näytellä onnellista? Jos yhtenä päivänä voi katsoa miehen kanssa itse valitsemansa elokuvan ja mies sanoo sen päivän vuoksi rakastavansa ja on kotona, niin onko sellainen mikään suhde? Ihmettelen, miksi tuollainen suhde on alunperinkään koskaan edes alkanut. Se, että toiselle "voi puhua mistä vain" ei riitä parisuhteen sisällöksi, mutta kaverisuhteena se voi toimia.
Ei niin voi tehdä, että alkaa suhteeseen vääränlaisen ihmisen kanssa,joka haluaa ihan erilaisen parisuhteen, ja sitten alkaa puhua toiselle, mitä kaikkea itse haluaisi ja odottaa toisen toteuttavan niitä. Esim. jos haluaisi romantiikkaa ja hyvää seksiä, niin miksi ottaa epäromanttinen ja seksissä itsekäs? Ei häntä sitten saa muuttumaan toisenlaiseksi vain "toivomalla".
