A
APUA!
Vieras
Hän on entinen avopuoliso. Ostivat aikanaan hänen nimiinsä asunnon ja lyhensivät yhdessä lainaa. Mies samalla säästi tuloistaan erikseen uuteen kotiin. Yrittivät useamman vuoden lasta mutta sitä ei tullut ja erosivat.
Erosta on alle vuosi, minä olen raskaana ja tuo ex on saanut jostain kuulla siitä. Olemme myös ostamassa taloa, säästöjä on mukavasti kun miehellä oli jo ennestään ja minä toin oman osuuteni lisäksi.
Nyt tuo ex uhkailee lakimiehelläkin että hänellä olisi oikeus puoleen miehen rahoista. Eihän se näin voi mennä? Asunto kuitenkin oli hänen hallussaan, on jo myynyt pois ja muuttanut jonnekin muualle.