Minä voisin olla tavallaan tuo toinen äiti.
No en ikinä antaisi lapseni olla toisen luona iltamyöhään. Kaverilla käydään muutama tunti ja sitten tullaan kotiin. Myöskin koulun jälkeen muutamia poikkeuksia lukuunottamatta tullaan syömään välipala ja tekemään läksyt, ennenkuin kavereiden kanssa tehdään mitään.
Mutta siihen, ettei meille pääse lapsen kaverit.
Olen todella harmissani itse siitä, etten vain osaa ottaa lapsen kavereita sisälle, vaan hätäpäissäni keksin "tekosyitä".
Todellinen syy on se, että olen pitkään ollut fyysisesti sairas, josta on seurannut myös masennusta. Kodin siivo voi välillä olla kuin pommin jäljiltä, todella harvoin on sellainen tiptop siivo..tai oikeastaan ei koskaan, koska olen vain yksinkertaisesti ehkä maailman epäjärjestelmällisin ihminen.
Ja se hävettää minua, vaikka lapset eivät sitä osaa vielä hävetä, ja mitä kavereita joskus on "vahingossa" käynyt, niin eivät ole olleet moksiskaan, ennemminkin vain innoissaan päästessään käymään.
Välillä on "pakko" antaa kavereiden tulla kylään, koska pelkään, että kaverit kaikkoaa, kun meille ei ikinä pääse kylään. Pihallamme kyllä leikkivät lähes päivittäin, välillä useankin kaverin voimin, jossa heitä vahdin ja komennan kyllä tarvittaessa.
Myöskin kavereiden vanhemmille keksisin tälläisen hätävalheen "tänään on menoa, mutta sopisiko vaikka..", näin aina pelaan siivousaikaa.
Häpeän kotiani, oli se siisti tai sotkuinen. Ja jotenkin koen olevani "kyvytön" vahtimaan muidenkin lapsia, pelkään, että sattuu jotakin.
Mutta tosiaan lapseni on ulkoisesti siisti, eikä kotona mitään puutu, muutakuin välillä se siivo.
Että kyllä tämmöiseen voi olla ihan "viatonkin" syy.
Tosin tässä tarinassa nuo muut kohdat kuulostaa kieltämättä huolestuttaville.