Meidän lapset ei koskaan kuule riitelyä-olen ylpeä:)

Ystäväni on kasvanut perheessä jossa koskaan ei riidelty ja hän on kokenut nyt aikuisiän suhteissa sen rasitteena.

 

Tätä asiaa on ihan tutkittukin, muistaako joku muu lukeneensa aiheesta lehdissä viime vuonna? Siinä lopputulos oli se, että aikuisten riitely ei mitenkään edistänyt lasten tasapainoista kasvua, päinvastoin.

Eihän eri mieltä oleminen tarkoita sitä, että huudetaan ja kiroillaan. Voihan eri mieltä olla niinkin, että rauhallisesti riitelemättä esittää asiansa ja rauhallisesti sen myös sopii.

Minä en myöskään usko siihen, että riitelemisen näkeminen/kuuleminen mitenkään olisi eduksi lapsille. Mutta en myöskään usko, että lasten ei pitäisi nähdä erimielisyyttä ja ennen kaikkea sitä, että erimielisyydet sovitaan - sen vain voi tehdä riitelemättäkin.

 

Minusta taas riidat yms kuuluu ihan normi elämään samoin se että ne selvitetään.Riitoja voi olla muullakin lailla kuin kurkkusuoraan toiselle huutamalla.

Minusta elämään kuuluu myös riidat ja erimielisyydet lasten kanssa.

Peesi. Muuten voi tosielämä jossain vaiheessa yllättää, kun ei elämä oikeasti olekaan yhtä harmonista kuim kotona.

on vain asennekysymys onko harmonista.me haluttiin antaa harmooninen koti jossa on aina hyvä olla.myös lasteni on mahdollista se saada

Harmooninen koti ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö siellä voisi olla erimielisyyksiä. Riippuu vain siitä et kuinka ne hoidetaan.

Meinaatko että olet AINA ja KAIKESSA samaa mieltä miehesi kanssa, kun lapset ovat paikalla? Ja ettekö todellakaan puhu muusta kuin lasten kasvatuksesta? Ei meilläkään tule lasten kasvatuksesta erimielisyyksiä, koska ne säännöt on sovittu ja johdonmukaisuus on periaate, mutta kyllä me puhumme ja olemme kiinnostuneita muistakin asioista!

no jos esimerkiksi mieheni kertoo tyhmän vitsin niin en koskaan sano että olipas tyhmä vaan kohteliaasti naurahdan jos on vaikka vieraita.näin en nolaa miestäni.samoin minä pidän voimakkaat mielipiteet omana tietona ja etsin kaikesta positiivista.tämä on siirtynyt lapsille-eivät varmana kiusaa ketään tai arvostele

No toihan nyt on ihan NORMAALIA toimintaa, eihän se edes ole mitään riitelyä jos tossa tilanteessa kommentoisi miehen vitsin tyhmäksi vaan toisen tahallista loukkaamista. Mutta jos miehesi olisi esimerkiksi luvannut tulla tiettyyn aikaan kotiin ja tulisikin myöhemmin, niin sinäkö vain hiljaa myöntelisit että kivaa, kulta, kun tulit kotiin?

 

Ystäväni on kasvanut perheessä jossa koskaan ei riidelty ja hän on kokenut nyt aikuisiän suhteissa sen rasitteena.

riitelyhän on rasite.miksi tuhlata elämää erimielisyyksiin kun voi elää tasapainoisesti yhdessä koko perhe. minua on kohdeltu huonosti mutta en ole ikinä katkera vaan ystävällinen esim. miehen siskolle joka minua haukkui.elämään saa iloa monista asioista,miksi olla negatiivinen?

ja sinä psykologi:ystäväni perheessä riideltiin ja ystäväni on saanut traumoja.omat lapset kasvatan niin että riitely on huono asia ja voi oppia olemaan riitelemättä.esimerkiksi kun eräät sukulaiset usein harrastavat sanaharkkaa meilläkin niin kerron että se on sääli.

 

Ja taas kasvatetaan lisää puhumattomia suomalaisia joilla ei ole mitään keinoja käsitellä omia parisuhderistiriitojaan kun on pitänyt elää tuollaisessa kulissiperheessä.

JUST NÄIN!!!!

 

mieheni on aina kotona ja todella työteliäs mies.kun teen vaan ruuat ja hoidan aviolliset velvollisuuteni (mm.pidän itsestä huolta, seksiä on) niin meillä on tasapainoinen koti.mies on raitis ja työteliäs,mukava ja sosiaalinen.

 

Ystäväni on kasvanut perheessä jossa koskaan ei riidelty ja hän on kokenut nyt aikuisiän suhteissa sen rasitteena.

riitelyhän on rasite.miksi tuhlata elämää erimielisyyksiin kun voi elää tasapainoisesti yhdessä koko perhe. minua on kohdeltu huonosti mutta en ole ikinä katkera vaan ystävällinen esim. miehen siskolle joka minua haukkui.elämään saa iloa monista asioista,miksi olla negatiivinen?

ja sinä psykologi:ystäväni perheessä riideltiin ja ystäväni on saanut traumoja.omat lapset kasvatan niin että riitely on huono asia ja voi oppia olemaan riitelemättä.esimerkiksi kun eräät sukulaiset usein harrastavat sanaharkkaa meilläkin niin kerron että se on sääli.

Taidat olla nyrkin ja heelan välissä.. Tuollainen kuluttaa ihmistä ihan suunnattomasti! Kyllä oman mielipiteen täytyy voida sanoa!

 

lisään vielä että hengelliset arvot on meille tärkeitä ja riitely ei kuulu niihin ja vahvat jyräävät mielipiteet on kaiken pahan alku ja juuri.katsokaapa vaikka mikkosianko noin jyrkkien mielipiteiden keskellä hyvä kasvaa?

 

mieheni on aina kotona ja todella työteliäs mies.kun teen vaan ruuat ja hoidan aviolliset velvollisuuteni (mm.pidän itsestä huolta, seksiä on) niin meillä on tasapainoinen koti.mies on raitis ja työteliäs,mukava ja sosiaalinen.

Mitäs miehesi tekee sinun tyytyväisenä pitämiseksi? Ja seksi ei ole mikään velvoite vaan ilo.

 

uskon, että on olemassa pariskuntia, jotka aidosti ovat asioista samaa mieltä, eikä heidän tarvitse riidellä. Ja mikäs sen hienompaa. En ollenkaan usko siihen, että pitäisi esittää riitelyä lapsille sen vuoksi, että saisivat jotain suhdemallia. Mutta se kuulostaa pahalle, että erimielisyyksien välttämiseksi toinen tai molemmat ovat hampaat irvessä samaa mieltä tai tukahduttavat ajatuksiaan, ettei vai mitään negatiivista näkyisi lapsille.

 

Ystäväni on kasvanut perheessä jossa koskaan ei riidelty ja hän on kokenut nyt aikuisiän suhteissa sen rasitteena.

riitelyhän on rasite.miksi tuhlata elämää erimielisyyksiin kun voi elää tasapainoisesti yhdessä koko perhe. minua on kohdeltu huonosti mutta en ole ikinä katkera vaan ystävällinen esim. miehen siskolle joka minua haukkui.elämään saa iloa monista asioista,miksi olla negatiivinen?

ja sinä psykologi:ystäväni perheessä riideltiin ja ystäväni on saanut traumoja.omat lapset kasvatan niin että riitely on huono asia ja voi oppia olemaan riitelemättä.esimerkiksi kun eräät sukulaiset usein harrastavat sanaharkkaa meilläkin niin kerron että se on sääli.

Taidat olla nyrkin ja heelan välissä.. Tuollainen kuluttaa ihmistä ihan suunnattomasti! Kyllä oman mielipiteen täytyy voida sanoa!

Voi hyvä ihminen, minä en riitele, mutta se ei todellakaan tarkoita, että en sanoisi omaa mielipidettäni hyvinkin painokkaasti. Nyt pitäisi pitää erillään kaksi asiaa: riiteleminen ja oman mielipiteensä sanominen - ne siis oikeasti ovat kaksi eri asiaa. =)

 

mieheni on aina kotona ja todella työteliäs mies.kun teen vaan ruuat ja hoidan aviolliset velvollisuuteni (mm.pidän itsestä huolta, seksiä on) niin meillä on tasapainoinen koti.mies on raitis ja työteliäs,mukava ja sosiaalinen.

Mitäs miehesi tekee sinun tyytyväisenä pitämiseksi? Ja seksi ei ole mikään velvoite vaan ilo.

tekee työtä,pitää perheestä huolta.on vakaa kuin kallio.

 

uskon, että on olemassa pariskuntia, jotka aidosti ovat asioista samaa mieltä, eikä heidän tarvitse riidellä. Ja mikäs sen hienompaa. En ollenkaan usko siihen, että pitäisi esittää riitelyä lapsille sen vuoksi, että saisivat jotain suhdemallia. Mutta se kuulostaa pahalle, että erimielisyyksien välttämiseksi toinen tai molemmat ovat hampaat irvessä samaa mieltä tai tukahduttavat ajatuksiaan, ettei vai mitään negatiivista näkyisi lapsille.

en minä tukahduta!jos olen pahasti eri mieltä mieheni kanssa niin sitten menen itseeni ja mietinnko asia sen arvoinen vai voisiko asennettani vähän muuttaa?

 

Ystäväni on kasvanut perheessä jossa koskaan ei riidelty ja hän on kokenut nyt aikuisiän suhteissa sen rasitteena.

riitelyhän on rasite.miksi tuhlata elämää erimielisyyksiin kun voi elää tasapainoisesti yhdessä koko perhe. minua on kohdeltu huonosti mutta en ole ikinä katkera vaan ystävällinen esim. miehen siskolle joka minua haukkui.elämään saa iloa monista asioista,miksi olla negatiivinen?

ja sinä psykologi:ystäväni perheessä riideltiin ja ystäväni on saanut traumoja.omat lapset kasvatan niin että riitely on huono asia ja voi oppia olemaan riitelemättä.esimerkiksi kun eräät sukulaiset usein harrastavat sanaharkkaa meilläkin niin kerron että se on sääli.

Taidat olla nyrkin ja heelan välissä.. Tuollainen kuluttaa ihmistä ihan suunnattomasti! Kyllä oman mielipiteen täytyy voida sanoa!

Voi hyvä ihminen, minä en riitele, mutta se ei todellakaan tarkoita, että en sanoisi omaa mielipidettäni hyvinkin painokkaasti. Nyt pitäisi pitää erillään kaksi asiaa: riiteleminen ja oman mielipiteensä sanominen - ne siis oikeasti ovat kaksi eri asiaa. =)

Hei ethän sä oo ap?

 

Ystäväni on kasvanut perheessä jossa koskaan ei riidelty ja hän on kokenut nyt aikuisiän suhteissa sen rasitteena.

riitelyhän on rasite.miksi tuhlata elämää erimielisyyksiin kun voi elää tasapainoisesti yhdessä koko perhe. minua on kohdeltu huonosti mutta en ole ikinä katkera vaan ystävällinen esim. miehen siskolle joka minua haukkui.elämään saa iloa monista asioista,miksi olla negatiivinen?

ja sinä psykologi:ystäväni perheessä riideltiin ja ystäväni on saanut traumoja.omat lapset kasvatan niin että riitely on huono asia ja voi oppia olemaan riitelemättä.esimerkiksi kun eräät sukulaiset usein harrastavat sanaharkkaa meilläkin niin kerron että se on sääli.

Taidat olla nyrkin ja heelan välissä.. Tuollainen kuluttaa ihmistä ihan suunnattomasti! Kyllä oman mielipiteen täytyy voida sanoa!

Voi hyvä ihminen, minä en riitele, mutta se ei todellakaan tarkoita, että en sanoisi omaa mielipidettäni hyvinkin painokkaasti. Nyt pitäisi pitää erillään kaksi asiaa: riiteleminen ja oman mielipiteensä sanominen - ne siis oikeasti ovat kaksi eri asiaa. =)

Niin mutta ap:han nimenomaan painotti, että välttää omien mielipiteidensä sanomista, ettei tulee kitkaa..

 

Seksi on VELVOITE?! WHOOOOOT!!!??
Vähän olis muuten tylsää meillä jos oltais kaikesta samaa mieltä... Me ei jaksettais toisiamme jos oltais ihan samikset tai toinen myöntyis aina toisen mieliksi.

 

Mäkin elin ennen niin että autuaasti"nautin kaikesta kivasta mitä ympärillä oli" mutta kantapään kautta piti oppia pitämään omia puoliani. Tuntuu epärealistiselta tilanne, jossa puolisot eivät koskaan ole keskenään samaa mieltä. Saattaa olla, että täällä on ihmisillä eri käsityksetkin riitelystä. Onko riitelyä se, kun sanoo toiselle olevansa eri mieltä? Kun huomauttaa ärsyyntyneensä toisen toiminnasta? Itselleni ainakin usein riittää, kun hiukan tiuskaisen, että voi että mua ottaa päähän toi sun touhu! Riitelyhän ei välttämättä ollenkaan tarkoita että pittää karjumaan ja räyhäämään ruveta

 

Jos pitkässä parisuhteessa ei koskaan olla eri mieltä asioista, on jompikumpi osapuolista joko kynnysmatto tai valehtelija.

Itse en halua olla kumpikaan, tai elää kummankaan kanssa...

 

lisään vielä että hengelliset arvot on meille tärkeitä ja riitely ei kuulu niihin ja vahvat jyräävät mielipiteet on kaiken pahan alku ja juuri.katsokaapa vaikka mikkosianko noin jyrkkien mielipiteiden keskellä hyvä kasvaa?

Niin mutta ne tuskin keskenään riitelee? :saint:

 

Ystäväni on kasvanut perheessä jossa koskaan ei riidelty ja hän on kokenut nyt aikuisiän suhteissa sen rasitteena.

riitelyhän on rasite.miksi tuhlata elämää erimielisyyksiin kun voi elää tasapainoisesti yhdessä koko perhe. minua on kohdeltu huonosti mutta en ole ikinä katkera vaan ystävällinen esim. miehen siskolle joka minua haukkui.elämään saa iloa monista asioista,miksi olla negatiivinen?

ja sinä psykologi:ystäväni perheessä riideltiin ja ystäväni on saanut traumoja.omat lapset kasvatan niin että riitely on huono asia ja voi oppia olemaan riitelemättä.esimerkiksi kun eräät sukulaiset usein harrastavat sanaharkkaa meilläkin niin kerron että se on sääli.

Taidat olla nyrkin ja heelan välissä.. Tuollainen kuluttaa ihmistä ihan suunnattomasti! Kyllä oman mielipiteen täytyy voida sanoa!

Voi hyvä ihminen, minä en riitele, mutta se ei todellakaan tarkoita, että en sanoisi omaa mielipidettäni hyvinkin painokkaasti. Nyt pitäisi pitää erillään kaksi asiaa: riiteleminen ja oman mielipiteensä sanominen - ne siis oikeasti ovat kaksi eri asiaa. =)

Määrittelepä nyt sitten se ero riitelemisen ja sen välillä että sanot asiasi hyvin painokkaasti

 

Ei ole yhtään pahasta vaikka lapset näkisivät riitaakin, kunhan näkevät myös sovinnon.

 

Pitääkö vanhempien riidellä lapsilta salassa?

Entä miten lapsi kokee vanhempiensa keskinäiset erimielisyydet? Pitääkö äidin ja isän mennä riitelemään keittiöön suljetun oven taakse ja lopettaa heti, jos lapsi kurkistaa ovesta? Kokeeko hän olonsa turvattomaksi jos kuulee vanhempien moitiskelevan toisiaan? Ehkä hän alkaa kuvitella, että äiti ja isä eroavat ja syyttää kaikesta itseään, kuten lapsilla on usein tapana.

On olemassa monenlaisia riitoja. On pieniä suutahduksia kiireen ja stressin keskellä. Sellaiset menevät yhdestä korvasta sisään ja tulevat toisesta ulos jättämättä juuri minkäänlaisia muistijälkiä. On riitoja, jotka syntyvät vakavammista arjen ongelmista, kuten rahan riittämisestä ja työpaikan säilymisestä. On erimielisyyksiä, jotka syntyvät syvästä sisäisestä tyytymättömyydestä omaan itseen ja parisuhteeseen ja johtavat osapuolten jatkuvaan keskinäiseen sättimiseen. Riidalla ei silloin ole alkua eikä loppua, vaan kotiin syntyy painostava epäsovun ja tyytymättömyyden ilmapiiri, jossa kukaan ei viihdy. Vielä on asia erikseen, jos riita johtaa käsikähmään tai suoranaiseen väkivaltaan. Sen todistajaksi joutuminen on lapselle lähes yhtä traumaattista kuin jos häntä itseään pahoinpideltäisiin.

Vanhempien ei pidä puida aviollisen yhdyselämän vaikeuksia tai mustasukkaisuuttaan lasten kuullen. Lapsista on myös äärimmäisen kiusallista kuulla vanhemman moittivan toista hänen henkilökohtaisista ominaisuuksistaan tai niiden puuttumisesta. Jokainen haluaa olla hyvän äidin ja isän lapsi eikä halua kenenkään asettavan sitä kyseenalaiseksi.

Jos sekä vanhemmat että lapset ovat varmoja siitä, että kodissa on rakkautta enemmän kuin vihaa, ja että mikään ei oikeasti uhkaa sen turvallisuutta, mukaan mahtuu erimielisyyttäkin. Lapset nahistelevat keskenään, ja aikuiset saattavat kiivailla vaikkapa jonkin hankinnan mielekkyydestä, loman vietosta tai siitä, voiko perheen kymmenvuotias olla viikonlopun kaverinsa luona vai ei. Lapset näkevät, että vanhempia harmittaa, mutta että jonkin ajan kuluttua he leppyvät, voivatpa vielä halatakin toisiaan ja nauraa koko jutulle. Tällaiset riidat lisäävät lapsen luottamusta siihen, että hankalistakin tilanteista voi selvitä, ja että suuttuminen ei aiheuta peruuttamatonta vahinkoa.

Uppo-Nallen kirjakerhon kerholehti 1/2004
http://uppo-nalle.wsoy.fi/uppo/index.jsp?c=page&id=6521

 

Ystäväni on kasvanut perheessä jossa koskaan ei riidelty ja hän on kokenut nyt aikuisiän suhteissa sen rasitteena.

ja sinä psykologi:ystäväni perheessä riideltiin ja ystäväni on saanut traumoja.omat lapset kasvatan niin että riitely on huono asia ja voi oppia olemaan riitelemättä.esimerkiksi kun eräät sukulaiset usein harrastavat sanaharkkaa meilläkin niin kerron että se on sääli.

No tottahan toki traumoja voi riidoista tulla, jos niitä on paljon ja jos ne on rajuja jne. Mutta tiedätkö, siitä sitä voi vasta traumoja tullakin, jos lapset opetetaan ihan pienestä pitäen siihen, ettei asioista voi olla erimieltä, ei voi ilmaista "riidan pelossa" omia mielipiteitään tai tunteitaan. Sillä tavalla ihmisen sisään kerääntyy kaikkea "tunnekuormaa" joka sitten jonain päivänä alkaa sieltä tulla yli ja seuraukset voi olla aikamoiset, joko fyysisesti tai psyykkisesti tai käyttäytymisen tasolla. Ja kun puhutaan ihmisen kasvusta, niin siihen kasvuun kuuluu se että tuntee itsensä kokonaisuudessaan ja HYVÄKSYY KAIKKI TUNTEET mitä ylipäätään elämään kuuluu. Elämässä on tarkoituskin olla erilaisia tunteita ja se on meille ihmisille iso rikkaus. On itseä ja muita kohtaan väärin, ellei halua tutustua tähän koko elämän tunneskaalaan esim. "riitojen pelossa". Ei sillä tavalla kasva ihmisenä niihin mittoihin, mihin ihminen on tarkoitettu kasvavaksi. Mutta elämä opettaa varmasti sinua ja/tai lapsiasi tässäkin asiassa ja ehkäpä sitten muistat tämän ketjun ja saamasi lukuisat vastaukset.

 

No ei meilläkään lapset (13 ja 5) ole kuulleet riitelyä saatikka tappelua. Voi olla että riitely on normaalia (tappelu mielestäni ei), mutta meillä pyritään siihen, että asiat ratkaistaan ilman riitelemistä.

Näin minunkin mielestäni. On se kumma jos ei voi rehellisesti olla eri mieltä puolison kanssa ja siitä ei huutamatta selviä. Tottakai lapsi voi kuulla erimielisyyksiä, mutta siihen ei kuulu huutaminen, haukkuminen, eikä mikään mikä lasta pelottaisi.
Meillä ei ole tapana räyhätä toisillemme, ei ole ollut koskaan edes mitään syytä sellaiseen.

 

en minä tukahduta!jos olen pahasti eri mieltä mieheni kanssa niin sitten menen itseeni ja mietinnko asia sen arvoinen vai voisiko asennettani vähän muuttaa?

No tuo kuulostaa oikeasti vielä pahemmalta, jos lähtökohtasi on se, että sinä olet väärässä. En taida nyt vaan ymmärtää sinua kuten olet tarkoittanut sanasi, pahoittelen.