Meidän lapset ei koskaan kuule riitelyä-olen ylpeä:)

Meidän lapset (kaksi täysi-ikäistä ja teini) eivät ole koskaan nähnyt vanhempiansa kännissä, ei edes pienen pienessä huppelissa. Kuulemma tuttavat ja kaverit eivät meinaa uskoa todeksi. Taidan olla ylpeä tästä poikkeavuudesta.

No mitä tämä nyt tähän kuuluu?

No mietipä sitä.

No en todellakaan ymmärrä, et mitä se tähän kuuluu. Me riitelemme (ja sovimme) lastemme nähden, mutta emme ole koskaan olleet lasten nähden humalassa.

No mikähän minua ja ap:tä tässä yhdistää? Pitääkö vääntää rautalangasta?

 

Anteeksi, mutta minusta ei ole ihan normaalia. Myös erimielisyydet ja sanailut kuuluu elämään ja parisuhteeseen. Lapset näkee, että vanhemmatkin on joskus eri mieltä ja sitten sopivat. Se kuuluu elämään. Mun ex ei ollut koskaan nähnyt vanhempiensa riitelevän, eikä pussaavan, musta tuo oli lähinnä surullista. Meillä on kyllä pussattu ja joskus ääntäkin korotettu. Se on elämää!

Olen ihan samaa mieltä. Kyllä lasten kuuluu nähdä erimielisyyksiä ja pieniä riitoja/sanailujakin vanhempiensa kesken. Toki lasten nähden täytyy "osata" riidellä oikein. Eli hillitä kielenkäyttöä, ei mollata toista ja aina pitää myös sopia lasten nähden (siis jos on riidellytkin heidän nähdensä). Miten nämä lapset oppivat itse riitelemään/ ilmaisemaan erimielisyyttään, jos kotona ei saa mallia? Mietityttää, että tuleeko juuri näistä lapsista niitä, jotka miellyttävät muita (välttääkseen riitaa), pakenevat riitatilanteista, eivät osaa pitää puoliaan? Välttämättä he eivät tulevaisuudessa löydä omanlaistaan puolisoa (sellaista joka ei riitele/osaa riidellä) ja ovatkin sitten hukassa näissä riitatilanteissa, kun eivät tiedä miten toimia.
En missään nimessä tarkoita, että lasten etu on elää riitaisassa perheessä/ympäristössä. Mutta kyllähän normaaliin elämään kuuluu vähän erimielisyyksiä, sanailua jne.

 

No mikähän minua ja ap:tä tässä yhdistää? Pitääkö vääntää rautalangasta?

No väännäppä. Kun kukaan tässä keskustelussa ei puhunut mitään siitä että oltaisiin kännissä lasten nähden

 

Meidän lapset (kaksi täysi-ikäistä ja teini) eivät ole koskaan nähnyt vanhempiansa kännissä, ei edes pienen pienessä huppelissa. Kuulemma tuttavat ja kaverit eivät meinaa uskoa todeksi. Taidan olla ylpeä tästä poikkeavuudesta.

No mitä tämä nyt tähän kuuluu?

No mietipä sitä.

No en todellakaan ymmärrä, et mitä se tähän kuuluu. Me riitelemme (ja sovimme) lastemme nähden, mutta emme ole koskaan olleet lasten nähden humalassa.

No mikähän minua ja ap:tä tässä yhdistää? Pitääkö vääntää rautalangasta?

Kyllä kiitos! Nyt menee ohi ja lujaa.

 

Itse asiassa tulee mieleen sekin, että myös lapset rakentavat elämässään muitakin ihmissuhteita kuin parisuhteen - kaikissa näissä on mielestäni normaalia olla joskus eri mieltä. (Puhumattakaan siitä, että seurataan sivusta minen muun ihmissuhteita.) Kyllä terveellä ihmisellä on OMIA MIELIPITEITÄ!

 

Meidän lapset (kaksi täysi-ikäistä ja teini) eivät ole koskaan nähnyt vanhempiansa kännissä, ei edes pienen pienessä huppelissa. Kuulemma tuttavat ja kaverit eivät meinaa uskoa todeksi. Taidan olla ylpeä tästä poikkeavuudesta.

No mitä tämä nyt tähän kuuluu?

No mietipä sitä.

No en todellakaan ymmärrä, et mitä se tähän kuuluu. Me riitelemme (ja sovimme) lastemme nähden, mutta emme ole koskaan olleet lasten nähden humalassa.

Väännetään sitten niin pääsen muihin puuhiin tästä. Nyt tarkkana: ap on ylpeä riitelemättömyydestään ja minä olen ylpeä viinattomuudesta. Löytyikö pointti?

No mikähän minua ja ap:tä tässä yhdistää? Pitääkö vääntää rautalangasta?

Kyllä kiitos! Nyt menee ohi ja lujaa.

 

Kyllä kiitos! Nyt menee ohi ja lujaa.

=D Mä jo mietin että onko mulla pollassa joku vika kun en millään saa tosta kännittely lasten nähden=riitely-ajatuksenjuoksusta MILLÄÄN kiinni.. =D Onneksi en ole ainoa!

 

Opetatte lapsillenne, ettei asioita voi olla koskaan erimieltä. Sitten aikuisena lapsenne eroavat, kun eivät ole oppineet, ettei kaikki erimielisyydet johda aina eroon.

 

Kyllä kiitos! Nyt menee ohi ja lujaa.

=D Mä jo mietin että onko mulla pollassa joku vika kun en millään saa tosta kännittely lasten nähden=riitely-ajatuksenjuoksusta MILLÄÄN kiinni.. =D Onneksi en ole ainoa!

Juu, ei aukea, ei. Eikä tuo vihjailija suostu selittämään enempiä. Aika törkeää vihjailua..

 

.. ja mystisesti katosi ap

 

Ja taas kasvatetaan lisää puhumattomia suomalaisia joilla ei ole mitään keinoja käsitellä omia parisuhderistiriitojaan kun on pitänyt elää tuollaisessa kulissiperheessä.

Olen tästä niin samaa mieltä!! Miehen perheessä vätetään ristiriitoja viimeiseen asti. Ja heijastuu todella paljon myös meidän parisuhteeseen

 

.. ja mystisesti katosi ap

Niinpä. Ja hän ei edes vastannut kysymyksiin..

 

Kyllä kiitos! Nyt menee ohi ja lujaa.

=D Mä jo mietin että onko mulla pollassa joku vika kun en millään saa tosta kännittely lasten nähden=riitely-ajatuksenjuoksusta MILLÄÄN kiinni.. =D Onneksi en ole ainoa!

Juu, ei aukea, ei. Eikä tuo vihjailija suostu selittämään enempiä. Aika törkeää vihjailua..

Suorastaan huvittavaa.. hmm.. olen joskus riidellyt lasteni nähden, ja huom! joskus jopa hiukan korottanut ääntä lapsille itselleen (juu, meillä ei kasveta pumpulissa, ei) ja siitä siis seuraa se, että olen samaa porukkaa kuin ne, jotka sekoilevat teini-ikäisten lastensa edessä kännissä.. HMMMM.. Jossain tuolla lienee logiikka ja vieläpä ilmeisesti kovin ilmiselvä kun ei sitä tarvitse selittää..

 

Ja taas kasvatetaan lisää puhumattomia suomalaisia joilla ei ole mitään keinoja käsitellä omia parisuhderistiriitojaan kun on pitänyt elää tuollaisessa kulissiperheessä.

Olen tästä niin samaa mieltä!! Miehen perheessä vätetään ristiriitoja viimeiseen asti. Ja heijastuu todella paljon myös meidän parisuhteeseen

mielenkiinnolla kysyn: miten se heijastuu? miten näkyy?
-ap

 

Opetatte lapsillenne, ettei asioita voi olla koskaan erimieltä. Sitten aikuisena hlapsenne eroavat, kun eivät ole oppineet, ettei kaikki erimielisyydet johda aina eroon.

Näimpä...riiteleen jokanen pystyy,mutta se sovinnonteko onkin monille todella vaikeaa,nöyryyttävää..ja jos ei ole tottunut tekeen sovintoa eli myöntää omia virheitään,minkä moni kokee nöyryyttäväksi...lähdetään mieluummin suhteesta kuin selvitetään asiat!! Sitten etsitään uusi puoliso ja sitten taas uusi ja kierre jatkuu!

 

meidän lapset on nähneet,mutta pyydetään myös anteeksi ja selitetään.lapsen on hyvä nähdä myös sitäkin puolta

 

Mulla muuten on kanssa toi "trauma" lapsuudesta, kun vanhemmat ei juurikaan koskaan olleet eri mieltä. Kulissin takana oli selvästi havaittavissa, etteivät kumminkaan olleet ihan samaa mieltäkään, oli helppo oppia tunnistamaan milloin toisen hymy oli hiukan liian väkinäinen ja siinä vaan filmattiin että ha ha haa, onpas hyvä vitsi tai sovittiin jostain ja sitten kuitenkin toinen teki selän takana ihan eri lailla. Nyt olen sellainen, että kuvittelen heti suhteen loppuvan kun riidellään (toi ei varmasti voi rakastaa kun huutaa mulle/ei voi rakastaa kun mä huudan sille), epäilen kokoajan että toinen (kaverisuhteissakin) on ihan eri mieltä kuin mitä väittää, ja kyttään perässä että asiat varmaan tehdään niin kuin sovittiin. Juu, harmonista ja rauhallista lapsuutta sain viettää mutta...

 

Tämä on varmaan todellisuutta jollekkin, mut ap:n kirjoitustyyli on jotenkin teennäinen et olisko vaan perjantai illan provo menossa?

 

mielenkiinnolla kysyn: miten se heijastuu? miten näkyy?
-ap

Luepa toi mun viimeisin kommentti, armas ap. Siinä hiukan esimerkkiä. Mielenkiintoista olisi tietää, että miten sitten suhtaudut, kun lapset ovat kanssasi eri mieltä? Vai ovatko hekään koskaan toista mieltä? Komennetaanko lapsia sitten koskaan? Sanotaanko lapsille koskaan reippaammalla äänensävyllä mitään?

 

Ja taas kasvatetaan lisää puhumattomia suomalaisia joilla ei ole mitään keinoja käsitellä omia parisuhderistiriitojaan kun on pitänyt elää tuollaisessa kulissiperheessä.

Olen tästä niin samaa mieltä!! Miehen perheessä vätetään ristiriitoja viimeiseen asti. Ja heijastuu todella paljon myös meidän parisuhteeseen

mielenkiinnolla kysyn: miten se heijastuu? miten näkyy?
-ap

Mies ei kestä mitään sanomisiani. Ylireagoi esim väsymyksessä kotitöistä sanomiseen ja aloittaa mököttämisen. Kaikki on hyvin, jos en valita mistään tai varsinkaan itke. Itkeminen on jotain mitä hän ei pysty käsittelemään ollenkaan ja sulkeutuu täysin, vaikka silloin tietenkin kaipaisin olkapäätä. Eli pitäisi aina olla hyvällä päällä, niin silloin menisi hyvin.

 

mutta kun ei ole mökkiä minne mennä riitelee...miten sitten pitäisi toimia?

 

ei meilläkää(lapset 1v8kk ja 4v4kk),mut itte kyl tappelee aamusta iltaan =D

 

mutta kun ei ole mökkiä minne mennä riitelee...miten sitten pitäisi toimia?

Pitää seistä miehensä takana ja olla aina samaa mieltä.

 

en missään tapauksessa ole kynnysmatto.sain miehen,lapset ja kodin ja saan harrastaa omia asioitani.ympärilläni on paljon rakkaita.mieheni on mahdollistanut minulle tämän,on raitis ja mukava ja sosiaalinen mies,joten miksi valittaisin turhasta?jyrkillä mielipiteillä saa vain pahaa aikaan.parempi myötäillä ja KUUNNELLA ja olla toitottamatta niitä omia mielipiteitä.

Mielipiteet ovat sitä varten että ne ilmaistaan, siksi meillä on aivot .
Mitä keskustelua on myötäily? Sehän on monologi mieheltäsi.

Uskon että keksit tämän jutun, olet katsonut tuulen viemän ilmeisesti juuri Kukaan ei oikeasti pitäisi itseään noin alhaisena jolla ei ole oikeutta omiin mielipiteisiin.

 

Mitä keskustelua on myötäily? Sehän on monologi mieheltäsi.

Uskon että keksit tämän jutun, olet katsonut tuulen viemän ilmeisesti juuri Kukaan ei oikeasti pitäisi itseään noin alhaisena jolla ei ole oikeutta omiin mielipiteisiin.

Mies mahtaa olla tyytyväinen kun ei koskaan kohtaa vastustusta.. =D