Maalismammaa ja Pirpanaa ja heidän lapsosiaan on pitänyt jo pitkään onnitella ensimmäisistä hampaista, mutta on aina unohtunut, joten nyt onnittelut purukaluston johdosta! Pirpana, jos luet tätä, niin oliko Veetillä maitoallergia? Luin joskus vauvalehden keskustelupalstaa ja ajattelin, että oisit voinut olla sinä, joka tuosta allergiasta kirjoitteli.
Nikolla on jonkun aikaa näkynyt alhaalla keskellä kaksi hammasta siitä ikenen läpi, ne tulee jo lähes ikenen pintaan, mutta eivät ole vielä läpi pukanneet. Saisivat kyllä jo tulla, jos tää huuto siitä johtuu. Joo minäkin kaipaisin neuvoja supon laittoon ja myös kuumeen mittaamiseen, meillä ei ainakaan poika ole mitenkään innoissaan, jos mittari työnnetään peppuun. Ja varpaiden kynsiäkin pitäisi alkaa leikkaamaan

Tänään leikkelin toisen jalan kynsiä ja siihen meni puoli tuntia, mutta en kyllä viitsi silloinkaan leikata kun poitsu nukkuu, ettei vaan siihen herää, kun muutenkin on niin surkeeta tää nukkuminen.
Tänään käytiin anopilla ja appiukolla ja sielläkin poika suorittu kunnon äänenavausta, kun oli ollut taas viis tuntia hereillä eikä jaksanut syödä eikä osannut nukahaa. Eipä taas auttanut muu kuin hirveä taaplaus taloa ympäri niin lopulta nukahti puoleksi tunniksi. Äsken käytiin sitten vaunuttelemassa, että sain nukahtamaan ja unet ainakin toistaseksi vielä jatkuu. Ei ihme jos kiukuttaa, kun oli aamun ja puoli kuuden välillä nukkunut yht. 50 min...
Maalismamma: Eipä ne kolme kuvaa varmaan ketään haittaa, ainakin toi Nikon yks kuva oli muistaakseni suurempi kuin ne sun lähettämäsi kolme kuvaa yhteensä ja hyvinhän tuo tila vielä tuntuu riittävän.
Mä alotin Nikolle uudestaan myös maitohappobakteerit, koska tuntuu olevan myös maha kipee, yöllä itkeskeli taas ja itku loppui, kun sai kunnolla paukuteltua ja sama juttu on ollut useampana yönä.
Perunan maistelua jatkettiin tänään ja ehkä sitä nyt meni jo vähän alaskin, mutta tosi vähän kyllä
