Ääh, pitääkö ruveta opettelemaan jotain uutta systeemiä tällä päällä??? Ei vaan, pitää mennä katsomaan se yahoo-systeemi kun ehdin. Sitten joskus noin kuuden vuoden päästä kun muksut menee kouluun
On ollut vähän kiiru kun yritän pakkailla ja mies ollut ties missä reissussa melkein koko ajan. Saatiin tämä asuntokin myytyä ja viikonvaihteen jälkeen saattaa olla meidän talo jo tyhjä ja muutto tosissaan käsillä. Hurjaa. Olen saanut jotain romuläjiä hyvin käytyä läpi, pois turhat, kirpparille rahanarvoiset ja pakattua tärkeimmät. Voi kun raaskisi enemmän pistää kiertoon, olen nostalgikko ja ihme hamstraaja. Ja kun olen joskus ollut vielä kierrätysneuvojanakin, keksin IHAN kaikelle jotain kivaa käyttöä (jota ne sitten jäävät odottamaan komeron nurkkaan).
Sennalle pakkausvinkkejä ei täältä paljon heru. Pakkaan aina sitä huonetta ja sitä nurkkaa kerrallaan, jossa Iida suostuu olemaan. On vierastanut nyt jonkin verran hoitajia ja haluaa olla äidissä kiinni - vähän hankalaa tietty tässä tilanteessa. Joka huoneessa on sitten avoimia laatikoita kesken ja mieheltä menee hermot. Yhtenä päivänä olin mielestäni tehnyt ihan paljon töitä sen pakkaamisen eteen, mutta iltapäivällä kurkkasin laatikkoon ja olin saanut ihan jopa yhden videokasetin (!) sinne laatikon pohjalle. En todella mitään muuta. Olin vain availlut kaappeja ja siirrellyt kamoja paikasta toiseen ja miettinyt tavaroiden kohtaloa.
Olen ihan sairaan kateellinen niille teistä joiden vauvat nukkuvat hyvin. Alkaa väsyttää jo kun ei ole seitsemään kuukauteen nukkunut kertaakaan yli viittä tuntia ja senkin vain kerran. Neljästä tunnistakin on varmaan jo kaksi kuukautta. Plääh. Jaakko se jaksaa päivystää yöllä, heräilee aika usein itkemään ja ryömimään unissaan, ei rauhoitu kuin jos nostaa sen syliin ja nousee itse istumaan. Iidakin on tästä innostuneena alkanut välillä nousemaan kerran yössä tissille. Välillä on vähän veto poissa. Nyt ensimmäistä kertaa vähän olen miettinyt sitä, että olisihan siinä varmaan puolensa jos olisivat syntyneet yksi kerrallaan. Kun joskus ei jaksaisi aina aloittaa alusta esim. nukuttamista kun on jo saanut yhden tyytyväisenä sänkyyn.
Toisaalta olin sellaisessa tänä vuonna syntyneiden kaksosten äitien tapaamisessa. Oli ihanaa nähdä niitä pienempiä kaksosia. Olen ollut jotenkin tosi haikeana näiden kasvamisesta, mutta kun katsoi siellä sellaisia kolmikuisia pareja, jotka olivat niin kamalan avuttomia ja vaikeasti hoidettavia (eivät tyyntyneet millään eivätkä sillai reagoineet puheeseen tai puuhailuun kuin nämä isommat), olin ihan tyytyväinen että nämä ovat tämän ikäisiä kuin ovat. Seitsenkuisesta on jo niin paljon seuraa, reagoivat ihanasti ympäristöönsä, juttelevat, nauravat, silittelevät äitiä ja yrittävät itse ryömiä syliin.. On tämä ihanaa. Mutta oli ihanaa olla kerrankin muiden kaksosäitien seassa, ei ollut se silmätikku eikä mikään ihme sankariäiti, jota yhden lapsen äidit ihmettelevät. Siellä oli minua taitavammin lapsiaan hoitavia ja toisaalta niitä, joilla oli enemmän sormi suussa. Kiva olla joskus normaali äiti! Aina voi näköjään tuntea itsensä normaaliksi kunhan vaan löytää oikean porukan!! Mutta uskokaa pois, oli se näky aika hämärän rajamailta kun menin sisään sinne kerrostaloasuntoon, jossa meitä oli kuusi kaksosten äitiä ja isommat sisarukset ja tietysti ne kaksoset kaikki päälle. Ja äänimaailma oli ihan omaa luokkaansa!
Iida ja Jaakko syövät muuten jo syöttötuoleissaan (sellaiset Brion, jotka saa taitettua pöydäksi ja tuoliksi), jäystävät mielellään esim. kurkunpaloja tai porkkanaa, juovat vettä tosi innokkaina nokkamukista ja availevat ja sulkevat lipastonlaatikoita niin että pauke käy. Toivon sormet ristissä etteivät rupea konttaamaan ennen kuin päästään muuttamaan, Jaakko jo liikkuu ryömien ja kierien niin nopsasti että on jo vahtimista.
. Tiedän käyttäjässä on vikaaaa... Raivostuttaa kun meinaa et joo kivaa, äkkiäkös mä sitä opettelen käyttään ja heti takkuaa. Meni hermot! Palaan asiaan taas joku toinen kerta. 
