MARSILAISET 7

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Aurora
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Jippu: Täytyy harkita tuota PopUpia, jos todellakin on, että tavalliset matkasängyt on vaikea koota, me kun ei olla tekniikan ihmelapsia, eikä edes mies insinööri ;) Kävisihän se samalla siitä kesäpesästä.

Satu: Tuosta kääntymisestä, että voihan Touko ihan hyvin jo kääntyä, lapsethan kehittyy eri aikaan :) Eihän 3 kk iässsä pitäs vielä kiljahdella ja nauraa, hekottaa ääneen, ja niin Joona tekee :) Meillä Joona on todella vähän ollut vatsallaan, joten harjoitukset ovat jääneet vähäisiksi. Tänään kuitenkin ihan viihtyi vatsallaan, kovasti könysi ja yritti päätään nostaa, jalat viuhtoivat vimmatusti :) Ei siis ole mikään ihme, että siinä vauhdissa ympäri joku päivä pyörähtää, Joonahan kääntyi 1 kk ikäisenä, mutta se oli varmasti vahinko :) Toisaalta voin hyvin kuvitella, että painavat vauvat kiepsahtavat ympäri, jopa vahingossa. Meidän täytyy alkaa harjoittelemaan :) Kuitenkaan ei tarvi huolestua ellei vauvat vielä käänny, sillä jotkut kääntyy vasta n. 5 kk iässä ja sekin on normaalia.

Siitä nenän tukkoisuudesta, että Joonallakin on tulee aivastaessa ihan sellaisia räkäpalloja ja välillä kovinkin tuhisee. Taitaa olla siis normaalia, imeväisten juttuja :)

Sini77: Kuulostaa melko tutulta nuo unet, kitinät ja rytmit. Taitaa olla ikään kuuluvaa. Meillä on tänään otettu aamupäivällä ja vähän puolenpäivän jälkeen kahdet noin tunnin unet ja parit 10-15 min nokoset. Nukkumaan poika menee noin klo 22.30, tänä iltanakin meni aikaa kun nukahti, kähnäsi siellä sängyssä.

Senna: Kiitos sulle :) Kuulostaa siltä, että se pussukka olisi ihan varteen otettava ehdokas sinne asuntomessuille. Eihän siellä koko päivää olla. Täytyy Lastentarvikkeesta käydä kyselemässä.

Niin, luin jostain, että esim. Babybjörnin repuissakin vauvan jalat ja selkä olisivat huonossa asennossa.

Hui, tänään huomasin, että Joona on kasvanut ihan silmissä. Hänestä on tullut jo iso poika ;) Mihin mun vauva on kadonnut ;)

 
Jospas taas kuormittaisin tätä ketjua, kun poika kerrankin jatkaa unia vaunuajelujen jälkeen. Varautukaa taas lukemaan valitusta...

Tänään poitsu nukkui jopa 45 min päikkärit, mutta niitä kyllä edelsikin puolen tunnin ruokailu :) Tosin pojan herätti noilta päiväunilta kännykän soiminen, joten olisi hän muuten nukkunut ehkä pidempäänkin. Ennen tota puolen tunnin tissisessiota poika olikin sitten 4 tuntia syömättä ja minä kauhuissani :D Yritin tuputtaa pullosta maitoa, mutta ei kelvannut sekään.

Meillä sitten karjuttiin eilen puoli yhteen asti yöllä ennen kuin uni tuli. Kahdeltatoista annettiin panadolia, koska ajateltiin, että jos ne on sitten ne tulevat hampaat, jotka kipuilee ja sitten puolen tunnin päästä lääkkeen annosta poika nukahtikin. No viideltä sitten taas karjuttiin niin, että naapuritkin heräsi..

Pojan atooppinen iho jaloissa on taas tosi pahan näköinen joten täytyy yrittää varmaan taas saada ens viikolla lääkärille aika. Tän korvatarkastuksen yhteydessä lääkäri vilkasi jalkoja ja käski rasvailemaan. No ostettiin uutta atoopikolle tarkoitettua rasvaa ja tuntuu, että jalat meni vaan pahemmiksi joten nyt palaan vanhoihin rasvoihin.

Mikähän pikkutyttömäinen vastarannan kiiski (kuten meilläpäin sanotaan) muhun on iskenyt, kun anoppi ärsyttää? Juhannuksena en jaksanut sen pörräämistä pojan ympärillä. Nyt sitten ois huomenna mun serkun rippijuhlat. No kuin ollakaan anoppi ei muistanut, että ollaan menossa juhlimaan ja kutsui sukulaisia kylään olettaen, että myös tulevat sitten yhdessä meille, koska nää sukulaiset eivät ole poikaa vielä nähneet. Eiks tommosta nyt pitäis kysyä meiltäkin etukäteen? No sanoin, että en ala enää ketään juhlareissun jälkeen passaamaan joten nyt pitäis mennä sitten suoraan juhlista vielä mummun ja papan luo.

Senna: Mua just ihmetyttää, että miks noista rintareppujen kantoasennoista ei kirjoitella. Kaverille sanottiin synnärillä, että reppua ei pidä missään nimessä käyttää. Puolituttu fysioterapeutti oli samaa mieltä, että reppua ei tulis käyttää ja sit neuvolasta kysäsin asiasta niin sanoivat, että voi siinä vauvaa aina välillä pitää, kun ei koko päivää kanniskele. Samoin tää fysioterapeutti oli tota hyppykiikkua vastaan.

Chloe: Oispa ihanaa, jos pääsis itsekin joskus miehen kanssa ulos hyvin syömään! Olen tosi perso hyvälle ruualle :) No meillä ei valitettavasti ole lastenhoitajaehdokkaita tarjolla. Toinen kummi on niin kiireinen ja toinen asuu kauempana, omallä äidillä on tuo syöpä ja anoppikaan ei ole vaikuttanut innokkaalta hoitamaan poikaa, vaikka muuten pojan kanssa hössääkin.

Taidan mennä nyt kahvinkeittoon, jos poika vielä nukkuisi vähän aikaa.
 
Sini77: itkeekö se teidän poitsu kutiavia jalkojaan? Minkäs ikäiselle antihistamiinia annetaan? Vaikka tuntuu, että kyllä tässä iässä on aika paljon ihan selittämättömiäkin itkuja. Santtu on tänään ottanut kaksi sellasta puhtia, että itkee kuumuutta ja vaan syli kelpaa ja siinä tulee vielä kuumempi.. On sit ravattu sen kanssa ympäri mökkiä ja tonttia viileintä paikkaa hakien. ))Rintareppujen valmistajien toimesta lienee tutkittu, ettei jalat suorina kantamisesta ole haittaa. Mut repussa vauvaa pidetään kai vähemmän aikaa kun liinassa, joten ehkä siksikin asento on vapaampi. Santtu on liinassa usein monta tuntia päivässä, ni en sen selkää halua kyllä sillä rasittaa. Näin kerran babybjörnissä pikkuvauvan, joka oli kai 30 asteen takakenossa, jalat suorina maata kohti ja leuka äidin alimman kylkiluun korkeudella. Se huusi kurkku suorana, kuka nyt sillai haluaisi olla. Ihmettelen, miks se äiti ei laittanu sitä reppua kunnolla, ku oli varmaan aika raskas kantaakin. No, jää se liinakin joskus löysälle..
 
Hei!

Joona on yöunilla. Isä lauloi pojan uneen :) Joona on alkanut taistella unta vastaan, miten muilla?

Viime yön Joona nukkui todella hyvin, 22.30-8.40, ilman syöttöä. Puoli Kahdeksasta asti itse pyörin ja ihmettelin miten poika vielä nukkuu. Aina välillä ähisi, muttei herännyt. Muutenkin päivä on ollut ihmeellinen. Poika nukahti parin tunnin päikkäreille klo 10 ja vielä päivällä nukkui tunnin ulkona vaunuissa. Illalla otti 15 min torkut. Ottikohan takaisin Ninnun pojan tapaan univelkoja. Aika jännä on, että kun isä on kotona poikaa nukkuu päikkärit :)

Syömisetkään eivät ole ollut hirveän pitkiä tissisessioita, pari ruokailuahan tavallaan jäi väliin, kun poika nukkui pitkään aamulla. Kerran annettiin päivällä vähän korviketta. Illalla ei pullo kelvannut olenkaan. Tisiinkin irrotti ihan itse. Voisikohan olla, että poika tuli kylläiseksi helpommin, kun rinnat olivat täydemmät, aamulla ihan räjähtämäisillään?

Joona on kyllä välillä ollut itkuinenkin, vatsavaivoja tai sitten hammmas vaivaa. Kipeä hän tuskin on kun kuitenkin taas on todella hyväntuulinen ja nauravainen. Meillä oli vieraita ja yht`äkkiä Joona alkoi älyttömästi itkeä, siitä ei ollut kauaa kun oli ollut tissillä, joten kokeilimme korviketta, ajattelin että oli jäänyt nälkä, ei kelvannut. Kokeilimme myös sänkyyn viemistä, mutta ei. Poika huusi aikansa ja lopulta rauhottui ja joi vähän pullosta, laitoin pojan sänkyyn ja otti 15 min tirsat ja heräsi iloisena. Tuo tuntuu olevan sellaista kiukkuhuutoa, todella outoa on, koska Joona on tähän asti tosi harvoin itkenyt. Voisiko olla, että sitä omaa tahtoa alkaa jo tulla? Toivottavasti ei ole kipeäksi tulossa. Sen on vaan jännä. että sitä huolestuu vähäisestäkin itkusta, kun se ei ole ollut pojan tapana. Jos kyseessä oliis ollut itkuinen vauva sitä olisi siihen jotenkin turtunut, nyt heti miettii, että mikä on villa, vaikka onhan se ihan normaalia, että välillä itketäänkin.

Noista rintarepuista sen verran, että meidän tuttu fysioterapeutti käytti itse lapsellaan Baby björnin rintareppua eli kyllä kai se silloin tällöin käytettynä on ihan ok, ei kai noita liinojakaan kannata jatkuvasti käyttää.

Sini77: Sini kyllä nuo meidän hoitajat on vähissä, sillä lähin on melkein sadan kilsan päässä, siis juuri tuo kummitäti. Minnekään ei täällä kotona ilman poikaa voida lähteä, toisaalta nyt pitää järjestää menot sen mukaan, että Joona pääsee mukaan :)

Ninnu:Milloin aloititte kiinteät? teidän poikahan on jo yli 4kk, syntyi helmikuussa?

Ajattelin antaa tuota korviketta jonkin verran ensin. Pojalla on vatsavaivoja, luulisi niiden olevan jo ohi, en tiedä mistä johtuu :( Jospa tottuisi tuohon korvikkeeseen. Ostimme nyt Semper babyä, tänään siitä kieltäytyi, eilen illalla toisen rinnan jälkeen joi 60 ml. Ostin kyllä jo purkit maissi ja porkkana-perunavelliä. Jospa tuolla maissilla kuitenkin ensin aloittais. Mutta jos tuo korvike pitää nälkää, niin siirrän vellinki aloittamista.

Joona tykkää kovasti olla selällään viltin päällä, tähän asti on enimmäkseen ollut puuhamatolla. Tänään oli myös vatsallaan ja hyvin päätään ja olkapäitään jo nosti. Näköjään ne kehittyy ilman harjoitteluakin. Hyvä nenänpuhditusjumppaa se ainakin on, nenästä lähtee kököt poskille ;)

Nyt taidan lähteä vielä isukin kanssa istuskeleen terassille ja juomaan Sangriaa. On nätti ilma, enkä ole uloskaan tänään päässyt, kun oli niitä vieraita ja päivän kokkasin :) Huomenna on pakko käydä lenkillä, tässä alkaa lihoa ;) Raskaudem ja imetyksen aikana mulle on alkanut maistuu makea, pikkuleivät yms. joista en ennen ole juuri välittänyt
:( Taitaa olla keski-ikä lähetymässä, kun herkuiksi ovat tulleet Aura-juusto ihan paljaaltaan ja pikkuleivät. Ekassa työpaikassa keski-ikäiset työkaverini himoitsivat juuri noita, itse en niistä kaksikymppisenä välittänyt :)

No, tulihan tässä taas lätistyä.

Kuullaan!
 
Terveisia afrikan auringosta!

Taalla sita lekotellaan jo toista viikkoa ku papa hoitaa tyo asioitaan :) Iia viihtynyt super hyvin,ainoastaan uni rytmi pikkasen hairiintynyt kellonajan yhtakkia muututtua monel tunnil.Ylimaaraisia rokotuksiakaan ei tarvinnut mitaan silla espanjan rokotus ohjelmaan kuuluu myos hepatiitti rokote.

Iia ei onneks vierasta ollenkaan,taalla joka toinen vastaan tulija pysahtyy lapselle lepertelemaan,Iia kauniisti heille hymyilee,kikattaa ja jokeltelee vastauksensa :)

Kylman varistykset selka piissa meni kun kirjoittelitte talvisesta kaatumisestani,oli se kauheeta vaan maata sangys.Lanneranka vaivaa vielakin jos istun kauan samas asennos on lanneranka jotenki jamahtany enka meinaa liikkeelle paasta,samoin jos oon kantanu monta tuntia Iiaa rintarepus.
Taal moni jo aloittanu lapsen kiintean tai velli ruokinnan,taidan alkaa myos iltaisin vellia antamaan koska nykyaan Iia heraa kahdesti yolla syomaan entisen yhden yo syoton sijaan.

Elokuussa paastaan lomaileen taas suomeen,eli naan sen kauan kaivatun suomen kesan:) Samalla mielenkiintoista kayda neuvolassa,viimeks kayty 2 kuukautis neuvola.

Iia heraskin juuri paikkareilta,taidetaan menna takapihan nurtsille kolliin.
 
Sini77: En ole ehkä ihan tarkkaan kaikkea viestejäsi nähnyt, mutta onko teillä ollut lääkärissä mitään puhetta allergioista? Kuulosta nuo kitinät ja kuivat iholäiskät kovin tutuilta esikoistamme ajatellen. Mahdollisen allergian aiheuttama kutina ja/tai masuvaivat vaikeuttavat taatusti myös nukkumista. Eikös teillä sitä pulautteluakin ole ollut ainakin aiemmin ihan reippaasti? Pulautteluhan ei tietty sinällään mikään allergian merkki ole, mutta allergiat aiheuttavat vauvoilla pukluja.

Toivottavasti teillä ei kuitenkaan ole kyse allergioista, voihan atooppista ihottumaa tulla muutenkin. Mitä rasvaa käytätte? Jokaisellehan on ne omat hyvät voiteensa, mitkä auttavat parhaiten. Meillä toimii essex ja ceralan. Joskus aikoinaan myös decubal oli tosi hyvä.

Huh hellettä! Ihanaa, kun kesä tuli taas. Tomi on tosi kiukkuinen ja hankaa ikeniä. Ilmeisesti tämä kuuma sää tuntuu siellä suussakin pahemmalta. Vähän haaleita pöperöitä olen antanut ja liki jääkaappikylmää hedelmäsosetta, niin ei tunnu suussa niin kurjalta. Meillä on molemmat pojat olleet yskässä tämän viikon, mutta nyt onneksi jo helpottaa. Mulla ja miehellä on myös jotain flunssaa tässä pyörinyt. Ensi perjantaina päästään viimein lomalaitumille ja onpa siinä yhdet häätkin heti luvassa. Kuukauden päästä vietelläänkin tämän äiteen 3-kymppisiä. Jännittää jo valmiiksi, miten raaskin jättää pojat mummolaan hoitoon. Päivä vielä menee, mutta yöksikin pitäisi alustavien suunnitelmien mukaan jäädä mökille... no, kuukausi on vielä ""pitkä"" aika.

Meillä oli välillä yhden tankkauksen taktiikka yöaikaan (hmmm.. just äsken loppui formulat ;), mutta taas on palattu entiseen kahden tankkausen rytmiin. Tomi käy iltaisin tosi ihanasti itsekseen nukkumaan. Peitellään vaan omaan sänkyyn ja rauhoitellaan esikoinen samalla. Siellä sitten pian pikkumieskin jo tuhisee. Ja ihanaa sekin, että tämä tapahtuu jo viimeistään yhdeksältä illalla! Aamusta sitten herätään jo seitsemältä (yötankkaukset n. klo 01 ja 04) ja max pari tuntia ollaan hereillä ja taas nukutaan. Nyt on ollut pitkään sellasta 30-60min unia noin viisi kertaa päivässä, ei yksiäkään pidempiä päikkäreitä siis. Tomi on kuitenkin hyväntuulinen ja kun rattaista pääsee pois, niin elämä hymyilee! Hirmuisesti nyt touhutaan tuon jumppalelun kanssa niin, että viihtyy siinä pitkiäkin aikoja ihan itsekseen. Pääsee äiti vähän surffailemaan täällä..

Nautinnollisia hellepäiviä kaikille!

Tinttu ja Tomi 3,5kk
 
Ja heippa vaan, Mimmuli! Paistaa se aurinko täällä meilläkin =) Kivaa, että pääset käymään kotipuolessa ja nauttimaan vähän Suomenkin suvesta ja hyttysistä.

Huh, näyttäisi että mun maidontulo korjaantui mökillä herrrrkullisilla grilliruuilla.. Söin viime viikolla aika kevyesti ja oli vähän stressiäkin tuosta edelleen tuntemattomasta verisuoni-infektiosta joka ei ota laantuakseen. Nyt mökkiviikonlopun jälkeen maitoa heruu kuitenkin taas ihan kunnolla =) Santtu on alkanut nukkua kokonaisia öitä ja on hyväntuulinen, joten tuskin ainakaan nälkäinen on.. Noin joka toinen yö menee jo putkeen, välillä pitää vielä kerran herätä syömään.

Tänään olin kaupassa ja mies Santun kanssa kotona. Mies oli tehnyt koneella töitään ja Santtu oli leikkinyt lelukaarella vieressä lattialla. Siitä poika oli hivuttanut itsensä olohuoneen nurkkaan ja makasi siellä mamman kultaköynnös suussaan! Ei auta enää päästää poikaa silmistään, mutta pitäsköhän tuolle miehellekin hakea huostaanottoa? Viikonloppuna se pyyhki Santun rähmivää silmää järvivedellä.. Mulla on kaksi vahdittavaa, kääk! Mutta toivottavasti se kultaköynnös ei oo myrkyllinen, pitää vielä tarkistaa. Ja samantien muidenkin viherkasvien laatu vastaisuuden varalta..

Tammiksilla ja helmiksillä oli tosi hauska idea, olivat avanneet yhteisen sähköpostiosoitteen, mihin voi lähettää kuvia vauvoista.. Oiskos meillä marsilaisilla intoa tällaiseen?
 
Tinttu, me itse epäiltiin tota allergiaa ihan alussa, mutta sitä ei ole neuvolassa otettu ollenkaan tosissaan, koska pojan kasvu ei ole hidastunut. Meillä ei ole edes ollut yhtään lääkärineuvolaa joten olen vaan neuvolan tätsylle puhunut aina näistä oireista. No nyt 4 kk iässä ois sitte lääkäri ja viimeks neuvolassa sijainen totesi vaan, että lääkäri saa sitten katsoa ihoa. Nyt viime aikoina on mun mielestä toi iho mennyt huonommaksi ja itsekin mietin just eilen, että itkeskelisko poika tuota ihoaan kuten Senna kirjoitteli. Mun mielestä toi Ceralan vaan pahensi ihoa. Nyt kokeilen pahimpiin paikkoihin tota Bevitaa vai mitä se nyt olikaan, jota sain anopilta tänään mukaan.

Joo Senna pojat tosiaan liikkuu ;) Mä jätin pojan ottamaan ilmakylpyä muovifroteen päälle ja eihän se siinä hetken päästä enää ollut. Perjantaina olisin voinut vannoa, että poika osaa myös jo kääntyä tietoisesti mahaltaan selälleen, mutta nyt en taas olekaan siitä ihan vakuuttunut. Äiti mua muistutteli, että pitäis myös tarkistaa tuo viherkasvien myrkyllisyys.

Toi tammisten ja helmisten kuvien lähetys on mustakin vaikuttanut hauskalta! En vaan jaksa itse alkaa sitä duunamaan joten, jos joku viitsii/ehtii laittamaan homman alulle niin mukana olen.

Kuulostaa kurjalta tuo Sennan verisuoni-infektio, kun ei syytä löydy joten ei ole ihme, jos asia stressaa ja vaikuttaa myös maidon tuloon.

Meidän kyläilypäivä meni tänään tosi mallikkaasti. Kaikki kehuivat juhlissa pojan aurinkoisuutta ja ihmeen vähän poitsu tänään itkeskelikin, mutta päikkäreitä tuli tietysti nukuttua automatkoilla. Hiukan meinasin olla huolissani, että saako poika tarpeeksi nestettä, kun söi koko päivän vaan 3-4 tunnin välein, mutta nyt illalla on sitten tankattu vähän väliä.

Jep, mutta nyt on pojan paita niin puklussa, että menen vaihtamaan sen, että saa ukko katsoa välillä telkkaria rauhassa.
 
Heippa

Ihanaa kun tuli kesä. Meillä on ihana lomaviikko takana, mies on kesälomalla ja ollaan oltu kahtena iltana syömässä italiaisessa ravintolassa, tyttäremme on ollut molemmilla kerroilla mukana kantokopassa, ravintolan jälkeen laitettiin tyttö rintareppuun ja haettiin kärryt autosta ja kärrättiin Porvoonjoen rantaan ja poikettiin parilla terassillla istumassa ja nauttimassa kesästä. Hän on kyllä hurjan rauhallinen ja iloinen lapsi, pystytään liikkumaan vauvan kanssa käytännössä ihan missä vain.

Tänään sitten oltiin raveissa Suur-Hollola ajoja katsomassa, mukana oli rintareppu ja rattaat ja vesi & maitopullot ja sosepurkki. Etukäteen vähän mietin että kuinkahan menee kun siellä ei varjoa liiemmin ole, mutta ei ollut mitään ongelmaa. Ja kaikeksi iloksi löydettiin varjoinen paikka rattaille josta nähtiin hyvin radalle ja itse pystyin ottamaan aurinkoakin samalla. Automatkallakaan ei kitissyt kuumaa(50km suunta) vaikkei autossa ole ilmastointia.

Nyt illalla nukahtamisen jälkeen heräs ja itki ihan varmaan kuumuutta kun täällä sisällä on melko hiostavaa. Laitoin kylmän/kostean kääreen otsalle niin nukahti heti uudestaan, ja sit vielä kääräsin tuommoisia pakaste-arkun kylmäkalleja pyyhkeen sisään ja pistin pinnasängyn nurkkaan, antaa ne varmaan hiukan viileyttä kun pystyy ainakin nukkumaan taas.

Noista soseaterioista, meidän lapsi on kai aikamoinen suursyömäri, vetäsee kerralla helposti sen puolipurkkia sosetta, annan nyt sitä aamulla ja illalla, aamulla saa lisäks velliä 120milliä ja saman verran illalla, sit hän saa aamuin illoin rintaa (päivisinkin yleensä kerran) ja päivisin annan tuttipullosta Nannia kun liikutaan niin paljon niin pystyy vauvan ""lennosta"" syöttämään, hän vetäsee sen 2 desiä kerralla ja puolentoista tunnin päästä hutasee taas 2 desiä jos ei ole saanut aterialla maidon lisäksi mitään muuta. Ja ulostaa päivässä vähintään 2 kertaa. (Ite käyn vielä aikuisena 2-3krt päivässä =)

Tällaista kuuluu meille, ensiviikolla käydään moikkaamassa mummua ja pappaa ja loppuviikosta käydään hevosten kanssa radalla, tytteli lähtee sinnekin mukaan, on itseasiassa ollut aiemminkin ja hyvin on mennyt, miehen kanssa vaan vuoroteltiin kun toinen lähti ajamaan toinen jäi katokselle/auton luo vauvan kanssa. Ennen muinoin ajettiin yhdessä molemmat kopukat.

Aurinkoista alkavaa viikkoa!
 
12.1. elli73, poika 1590g/41cm, 2,5kk (korjatun iän mukaan) 6190g/61,5cm
16.2. Hanna73, kaksoset Jaakko ja Iida
23.2. Mortti, poika
25.2. Ninni, poika
27.2. Meri, Ninna, 51cm/3960 g 3kk 6300g/63,5cm
27.2 Mimmuli, Iia 3770g/50cm
1.3. Jonneli, Aron 2840g/49cm, 2kk 5910g/56cm
1.3. Suski, Noora 3920g/53cm 3kk 6890g/61cm
2.3. Tuiskuinen, poika
8.3. Hanna, Jesse 3750g/50cm, 3kk 6785g/62,5
13.3. Samu, Venla 3650 g/52 cm, 3 kk 6,1 kg/62 cm
13.3. Evi, tyttö
13.3. Tiina73, poika
14.3 Tinttu, Tomi 3850g/52cm, 2kk 6675g/62cm, 3kk 8250g/65cm
15.3 Melinda-75, tyttö 4050g/51,5 cm, 2kk 5520g/57,8cm
15.3 Ansku, Hanna 4170g/51cm, 3kk 7740g/61.5cm
15.3. Chloe, Joona, 3490/50cm, 5 vko 4300g/54cm, 3kk 5910g/60,5cm, pipo 41,3 cm
15.3. Laku, Otto, 3160g/51,5cm, 3kk 7370g/63,5cm
20.3. Satu, Touko 3940g/50,5cm, 3kk 6940g/64,5cm
20.3. Sini77, poika 3900g/52,5cm, 3kk 6220g/62,2 cm
21.3 Senna, Santtu 3700g/48cm, 3kk 6710g/61,7 cm
21.3. Katriina, tyttö, 3110 g/50 cm
21.3. Maalismamma, Joonas 4185g/54cm, 8+4 6270g/61cm
3kk 7025g/64,9cm
21.3 Jenny, poika 4040 g/53 cm, 2 kk 6170 g/61 cm
21.3 Pirpana, poika 3860g/51 cm, 3kk 7030 g/64 cm
22.3. Queen, Leo 3650g/50cm, 7+2 5965g/59cm, 3 kk 7125g/63,5cm
24.3 Niisku, Emma 3100g/48cm, 2kk 4600g/57cm
28.3 Aurora, Eva 3650 g/53 cm, 3 kk 6225g/63 cm
1.4. Pipsa,Julia 3420g/49cm,29.4. 4200g/53,1cm,2kk 4990g/56,5cm
1.4 n72, Joel 3135 g, 50 cm
1.4. Visitoora, poika 3400 g, 51 cm
4.4. oo7_blond, Mette, 3170g/48cm, 2kk 4880g/56,5cm
5.4. Salla, poika, 5265g/57cm,5vk 6300g/ 62cm, 2kk 6890g/64cm
9.4. Jippu, Kiia 3535g/49cm, 7vkoa 4655g/54cm, 3kk 5250g/57cm

Päivitin Kiian mitat listaan. Neuvolan mukaan pituus ei ole lisääntynyt suhteessa painoon ihan yhtä paljon, mutta syytä huoleen ei ole. Kasvuvauhti kuulemma vaihtelee paljonkin kuukausittain. Kiia vaan on tommonen natiainen. : ) Rokotus itketti vaan ihan vähän.

Kuinkas teillä vauvat reagoi näihin helteisiin? Kiia ihan selvästi nukkuu enemmän, ja viihtyy hyvin pelkässä vaipassa. Näin äsken vaunulenkkkeillessä yhden lapsen makuupussin sisällä.. Huhhuh..

Nyt parvekkeelle kahville ennenkuin Kiia herää!

Jippu
 
Hei!

Yön Joona nukkui taas kokonaan eli laitoin nukkuvan pojan sänkyyn ennen klo 22.30 ja poika heräsi syömään 6.50 :) Illalla syötin mollemista rinnoista, mutta silti poika joi päälle vielä n. desin verran korviketta ja sammuin kuin saunalyhty :) Vaikea on arvioida paljon Joona kerralla syö, kun enimmäkseen syö rintaa. Painon mukaan laskettuna tuolalinen 1,3-1,5 dl syöttökeralla olisi oikea määrä jos korviketta antaa. Joona painaa nyt n. 6500g. Syökö kukaan suunnilleen Joonan painoisista vaaveista korviketta? Paljon annatte kerraallaan?

Marsilaisten vaaveista on suurin osa isoja, joten Joona tuntuu hippiäiseltä, vaikka on juuri 3 kk ikäisen painoinen :)Katselin tuossa helmikuun vaaveja ja siellä vauvat olivat 4 kk neuvolassa 6-7 kg.

Melinda: Minkä kokoinen teidän neiti nyt on, kun syö tuollaisia määriä? Meillä ollaan edelleen vaan rintamaidolla ja taitaa tuo kiinteiden opetelun aloittaminen siirtyä vielä kuukaudella. Mutta eipä sillä mitään kiirettä ole, kun poika yö nukkuu hyvin ja on muutenkin tyytyväinen.

Missä asennossa teillä on tyttö rintarepussa, mihin päin kasvot ovat?

Sini77: Mullekin tuli tuosta Nikon atooppisetsa ihottumasta mieleen, että itkut voivat johtua siitäkin. Muutenhan ei pojan allerginen tarvi olla. Tuskinpa tuo puklailu allergiaa on, ellei teillä itsellä ole allergioita.

Meillä poika myös puklailee välillä paljon, mutta meillä ei ole suvussa allergioita, pikkusiskollani ainostaan atopiaa. Ja tuskinpa poika rintamaidolle on allerginen :) Vaikka tiedän kyllä erään äidin, jonka lapset olivat niin allergisia, ettei äidin rintamaito käynyt, ainoastaan Nan-maito.

Senna: Meilläkin Joonan silmä rähmi 2 kk iässä. En tiedä oliko syynä kyynelkanavan tukos vai se, että meillä tehtiin putkiremontti ja jouduimme asumaan viikon sen keskellä. No, joka tapauksessa silmä ei enää rähmi. Päiväkodissa oli meillä kerran 1.5 v poika, jolla märki kokoa ajan toinen silmä. Hänellä oli kyynelkanavan tukos.

Meilläkin Joona kovasti jos sätkii jaloillaan ja kähnää alustaa vasten, seurauksena, että liikkuu paikaltaan. Varsinkin sitterissä valuu alaspäin, joten täytyy kinnittää turvavyöt ;)

Jippu: Tuosta matkasängystä vielä. Minkä merkkistä sänkyä yrititte koota? Meillä tutuilla oli Gracon matkasänky ja oli kuulemma tois helppo koota.

Onko tuossa PopUpissa läpinäkyvät laidat? Eli sitä voisi käyttää kesäpesänä.

Nyt ei oikein tiedetä kannattaisiko ostaa tuo kesäpesä ja oikea matkasänky, joka on 120 cm pitkä vai tuo PopUp ja sitten ostaa 1½ v iässä pojalle uusi matkasänky? Auttakaa! :)

Joku mainitsi jumppalelusta. Meillä Joona kyllä tykkää olla puuhamatolla. Koskettelee siitä roikkuvia leluja ja heiluttelee tankoa. Yksin ei siinä enää kauan viihdy, kuten parin kuukauden ikäisenä, vaan kaipaa seuraa :)

Nyt taidan kokeilla, miten Joona viihtyis vaunuissa ja jopa nukkuisi päikkärit siellä eli lähden vaunuileen kylälle :) ulkona on kyllä kuuma.

Mimmulille: Mukava kuulla teistäkin. Onko teillä tytöllä joku kesäpesä, kun pystyt viltillä häntä pitämään?

Niin, kyllä täällä Suomessakin aurinko paistaa ja hellettä piisaa. Kyllä Suomen kesä on ihana. Yhden Saksan vesisateessa vietetyn juhannuksen jälkeen, ei meillä kesällä ulkomaille lähdetä. Luonnon väritkin ovat Suomessa kesällä ihan erilaiset kuin muualla :) Mukava, että elokuussa pääset Suomeen.

Mutta kuullaan,

T. Chloe ja Joona









 
Siitä matkasängystä vielä.. Kaverilla oli muistaakseni Emman matkasänky, jota yritettiin siis huonolla menestyksellä saada pysymään pystyssä.. Jos se oli vaan susi yksittäiskappale, tiedä häntä..? PopUp on about 20cm:n korkeudelle beigenväristä puuvillakangasta, ja siitä ylöspäin semmosta tiheetä hyttysverkon tapaista. Kiia ainakin viihtyy suht hyvin siinä esim. nurtsilla. Meillä siis PopUp Bubble. Allaolevassa osoitteessa kuva.

http://www.vauvatalojohanna.fi/article/archive/122/

Oletteko muut jos miettineet annatteko omatekoisia vai kaupan soseita? Miten teillä, jotka jo annatte kiinteitä? Mä meinaan ite kokkailla, en mäkään valmisruokaa syö joten miks pitäis Kiiankaan syödä? Ja tällä en _todellakaan_ tarkoita arvostella niitä, jotka valmissoseita syöttää (itsekin aion antaa esim. reissussa), jokainen tekee just niinkuin itselle parhaiten sopii. Kunhan kyselen.. : )
 
Chloe, rintamaidollekin voi olla allerginen, kun vauva altistuu rintaruokinnalla äidin syömiin ruoka-aineisiin. Olenpa kuullut jopa ihan äidinmaidon rakenteenkin allergisoivan vauvaa, mikä sinällään onkin jo aikkas hurjaa. Muistaakseini rintaruokinnalla olevat lapset kai puklailevat yleensä enemmän kuin korvikevauvat, eli ei tosiaan se pulauttelu ole itsessään mikään allergian merkki. Voi kuitenkin olla, että esim. maitoallergikko (allerginen rintamaidollekin, jos äiti syö maitoproteiinia ruoassaan) pulauttelee joka syötöllä reippaita määriä ja jossain lähempänä vuoden ikää vasta selviää tuo allergeeni. Mutta siis tosiaan, harvemmin pulauttelu mistään allergiasta johtuu. Perheen allergiattomuus kuitenkin on jo iso plussa, mutta esim. meillä ei ole perheessä allergioita ja siltikin esikoinen on atoopikko ja reagoi monille ruoka-aineille.

Sini77, miedän esikoisella ei ole koskaan todettu mitään allergiaa (itse en kyllä edes testeihin luotakaan, vaan oma kokemus eri ruoka-aineista antaa sen luotettavimman tuloksen), mutta tuo atooppinen ihottuma etenkin talviaikaan on tosi paha. Ollaan jouduttu käyttämään pahimpina jaksoina sibicorttia läiskiin. Lisäksi Bepanthenia (vastaavaa kuin teidän Bevita) on kulunut talvisin reippaasti. Pyytäkää lääkäriltä reseptillä reilut määrät rasvoja, nimittäin atooppiseen ihoon saisi tuputella rasvaa tosi reiluja kerroksia! Meille opastettiin joskus, kuinka mätetään rasvaa niin, että poika oli kauttaaltaan kuin lumiukko. Hankalaa vaan sen jälkeen yrittää saada eses osa rasvasta imeytymään, kun suurin osa jää vaatteisiin tai jos nakuna lasta pitää, niin alustalle tai huonekaluihin.. ;)

Nyt heräsi Tomi evästä vaatimaan. Melinda_75; ihanaa, että muitakin suursyömäreitä löytyy! :)
 
Isi tulikin kotiin parahiksi syöttämään. Niin mun piti vielä sitä kirjottaa, et useimmiten kutakuinkin alle 3v lapsilla ilmestyvät allergiat/atopiat häviävät tai oleellisesti helpottuvat iän myötä. Eipä meilläkään ole siitä mitään stressiä otettu, vähän vältellään tiettyjä ruoka-aineita (oleelliset ruoka-aineet kuten maito, viljat jne toki pitää keskustella ravitsemusterapeutin kanssa, jos ruokavalio muuttuisi niin radikaalisti) ja rasvaa käytetään paljon. Onneksi Tapiola korvaa jokaisen rasvapurnukan, sen verran niihin kuluu rahaa. Selvästi tämä atopia on helpottunut viimeisen vuodenkin aikana ja uskon/toivon sen häviävän vielä kokonaan vuoden-parin sisällä.

Jippuko se kyseli nuista ruoista; meillä tehdään pääaisassa itse, mutta joskus muuten vaan on unohtunut tehdä ruokaa valmiiksi ja kauhea nälkähuuto raikaa ja on pakko antaa kiireesti valmista. Onhan ne valmiit myös käteviä matkalla. Ja vaikka valmisruoat ovat aikkas vetisiä, ne on kuitenkin tosi hyvistä ja valikoiduista raaka-aineista tehty. Valikoimat vaan on aika onnettomia, jos meinaisi pelkkää valmispöperöä antaa. Ja muuten yks tosi inhokkiruoka niissä 4-kuisten purkeissa on peruna-parsakaali. Haiseekin jo niin hirveälle, että ei kehtaa moista edes lapselle tarjota. ;)

Hellettä!

Tinttu ja Tomi reilu 3,5kk
 
Tervehdys!

Chloe:Ihan viltilla pidan Iiaa nurmikolla,ei ole kesapesaa,en edes tieda mika se on?
Sennan ehdottama sivu olis tosi ihana!Harmi vaan tasta tekniikan ihme lapsesta ei ainakaan ole sita tekemaan,osaan ainoostaan taalla kayda ja sahkopostini katsoa :) saa nahda miten Iian kuvan sivulle saisin :)

Iia on oppinut jo kaantymaan kumminkin pain seka ottaamaan esineen kateensa ja pistamaan sen suuhunsa,tytto myos puhua jokeltaa vokaaleja taukoamatta,aitiinsa tullu :) Kovasti Iia jo peppuaan viltilta nostelee ja eteen pain ryomii jos jalkoja tukee,tosin kadet aina meinaa matkasta jaada mahan alle :)
taal alkoi kans nyt yli kuumat oltavat,oliskohan asteita n.45
ei auta siestan aikaan ku oleskella ilmastoidussa asunnossa.Odotan kyl aivan yli innolla sita suomen kesaan tuloa ja hyttysia erityisesti :) Tunnen jo nenassani suomen kesa tuoksut,mansikat,jarven,saunan,luonnon,jopa nurmikko tuoksuu suomes paremmalle ku taal,tai sit aika kultaa muistot :) no kohta se nahdaan.

Pitaa kiirehtia takasin kotiin,jatin Iian eka kertaa yksin apu tyton kanssa,tosin laitoin ennen ku lahdin Iian paikkareil,varmuuden vuoks :) Ei kyl Iia yhtaan apu tyttoa vierasta vaik tytto onkin tosi musta,toisin kuin aitinsa pienena juoksi ""elavaa laku pekkaa"" karkuun :) no nyt on jo mentava,oon ollu jo hurjat 20 minuuttia poissa :)
 
Moi!

Kovin aikaisin tuntuu moni aloittavan kiinteät. No, mun omassa neuvolakortissa lukee 2kk tarkastuksessa että ""rintamaito riittää, aloitetaan hedelmä- ja marjasoseet"". Eli noin 25v sitten, nythän kannustetaan täysimetykseen. Enkä todellakaan halua syyllistää ketään, joka vauvalleen kiinteitä syöttää! Jotenkin mulle on itelleni iskostunut niin tuo puoli vuotta mieleen, että luulin, et jos maito loppuu, niin mennään sit korvikkeilla puolivuotiaaksi asti. No, blondi oon... niin ulkoisesti kuin sisäisestikin ;)

Tuosta silmän rähmimisestä, niin Toukollahan on rähminyt syntymästä saakka toinen silmä. Sitä on putsattu vedellä ja paineltu kyynelkanavaa vanutupolla. Välillä on ollut monta päivää, et silmä on tosi siisti, eikä rähmi just ollenkaan, sit saattaa olla seuraavana yönä melkein muurautunut umpeen. Neuvolassa sanoivat, et n.6-8kk ikäisenä jos ei parane kotikonstein, saadaan lähete tarkempiin tutkimuksiin ja kyynelkanava joudutaan sit ehkä avaamaan leikkauksella. Toivottavasti ei jouduta leikkaamaan vauvaa!!!

Oltiin kyläilemässä vauvaperheessä, mihin oli ostettu hyppykeinu ja Touko rakastui siihen heti. Sellasen vois ostaa kotiinkin. Oon kyllä kuullut niistä tosi paljon negatiivista palautetta, mutta jos vauva on siinä 10min päivässä niin tuskinpa siitä kehitys kärsii.

Me ollaan nyt juostu asuntoesittelyjä läpi. Ei oo vielä löytynyt sopivaa, missä ois tarpeeks iso lastenhuone, lähellä omaa makuuhuonetta ja vielä järkevä hinta. Tää kaksio tuntuu päivä päivältä yhä pienemmältä ja pienemmältä, äkkiä isompaan.

t.Satu ja Touko 3,5kk (huh, kun aika menee nopeesti!)
 
Hei!

Ja terkkuja Portugalista; kävästiin muutama pvä siellä ja ihan kivaa oli. Lennoista puolet meni kivasti (toinen lento, kun välilasku oli Frankussa, meni hieman ääntä korottaessa). Tärkeintä on kuitenkin, että korviin ei näytä ottavan!

Jännä toi huoli rintarepusta. Meillä poikaa on kannettu siinä jo pitkään! En keksi muutakaan näppärää konstia kulkea pojan ja koirien kanssa metsässä (ja kantoliina ei ole minun juttu). Aluksi poika oli kasvot kantajaa päin ja nyt selkä kantajaa päin. Kovasti tykkää! Ja samoin tolla em. reissulla oli poika isällä rintarepussa ja voitte vaan arvata kuinka poika viihty; vähäx on säpinää ja katottavaa! :) Pää pyöri tosi vinhaan!

Imetys; mulla taas tuntuu siltä, että maitoa tulee tosi vähän. Vasatiketta on mennyt nyt hieman enemmän. Perunaa on maisteltu ja porkkana on nyt menossa. Ohjeeksi neuvolassa annettiin, että aluksi noin 1 - 1,5 teelusikkaa kax kertaa päivässä ja näin on tehty (kerrankin!:)). Mä oon myös ajatellut, että jos poitsu puoli vuotta saa äidinmaitoa ja mulla riittää, niin eiköhän se ole sitten siinä. Osa noista suosituksista ei todellakaan napsahda minuun! Kai sitä omaa järkeä saa käyttää... Meidän terkkari onkin sanonut, että paras on soveltaa. Hänen urallaan suositukset muuttuu kuulemma koko ajan, joten ei edes tiedä mitä milloinkin sanoa, kun huomenna kaikki on taas päinvastoin jonkin uuden tutkimuksen mukaan. Näinpä.

Mutta tutkimuksista; kahteen haluaisin luottaa. Jos talossa on koira se ehkäisee korvatulehduksia. Jos talossa on kaksi koiraa, se ehkäisee allergioita. :). Saas nähdä kuinka käy! Todennäkäisesti ravataa korvien takia lääkärissä tulevaisuudessa koko ajan. :)

Mutta nyt haluaa ruokaa!!!! Minun vuoroni :)

Hyviä iltapvän jatkoja!

Tee Koiruliini ja kaikki pojat
 
No nyt ei oo kateudella mitään rajaa - Mimmulilla on uima-allas ja aputyttö =) Ja mä vaan mökillä kokkaan muille ruokaa.. Ei vaines, tänään pääsin sentään itsekin ulos ku Santtu kelli koko päivän terassilla. Laitoin 120 cm leveän ilmapatjan alle ja sen ostamani hyttysverkon ympärille, niin siinä kesäpesässä mahtui äitikin maata paarmoilta suojassa. Meillä miehellä ei oo mitään lomaa ku se on yrittäjä, ni Santun ja mun vanhempien kanssa vaan mökkeilen. Ylihuomenna pitää taas tosin ajaa treelle näyttämään lekurille noita jalkoja. Saa nähdä joko neljäs lääkäri keksii mikä mua vaivaa.. Täytyy sanoa, että kyllä vihaan tota kunnallista hoitopuolta, ainakin tampereella se tökkii big time! Jos nyt 140 kilsaa ajan sinne lääkäriin ja takas ja taas käsketään vaan seurailla tilannetta, ni sit kyllä menee lopullisesti hermot. ))Mä voin avata ton s-postin kun palaan sivistyksen pariin, ellei ketään ehdi ennen. Mutta nyt, meen nauttimaan kesäillasta vaippapyykin pariin =)
 
Heips!

Senna:Pidan sulle peukkuja pystys et vihdoin syy loytyis sun vaivaas,on kamalaa elaa epatietoisuudes.
Taal on vahan pakko pitaa apulaista ellei itse halua teurastaa ja kynia esim.paivallis kanaansa :)

Olisitte olleet nakemassa kun Iialle ilmavaivoja tuli eilen illalla.Iia huutaa suoraa kurkkua,naapurin lapsi itkee myotatunnosta,toinen yrittaa hauskuuttaa Iia hyppimal ja huutamal ymparilla,naapurin tati nappas Iian mun sylista ja hytkytti lasta seka huusi Iia koko ajan nimelta kun apu tytto rukoili ja poltti tulitikkuja Iian paan paalla pahan silman karkottaakseen ja piti vesi kippoa paan alla,olohuoneen nurkas talon vanha rouva ulisi ja luki koraania.Ma istuin sohval ja toivoin mun mieheni taas tatakin tapahtuaa todistavan :) Otin lapsen ja annoin 4 tippaa cuplatonia,nain oli saatana lapsesta karkotettu alle 5 minuutin :) Etta nain taalla :)
nyt taytyy taas menna ennen ku netti kahvilan tytot pussailee Iian lapimaraks :)
mimmuli ja Iia
 
Heissan taas!

Äkkiä tulin vaan laittamaan meidän 3 kk neuvolan mittoja.Elikkäs poika oli sen 7890g ja 69 cm.Ei siis ihme,että 60 cm vaatteet on pieneksi jäänyt jo aika päiviä sitten.Rokotus sujui mallikkaasti,ei tainnut pieni mies ehtiä tajuamaankaan,että rokotettiin,kun ei silmäkään räpähtänyt.

Nyt iltavellin antoon..
-Salla ja poitsu tasan 3kk-
 
Mimmuli: voi oikeasti olla että siellä ruoho tuoksuu erilaiselta, eiköhän se ole siellä ihan eri heinää kuin nämä meidän kylänurmikat ja mitä nyt nurmikossa täällä kasvaa. Että ei kaikki ole kuvittelua!

Meillä soseet edelleen maistuvat, viikoittain on aloitettu uusi maku, järjestyksessä peruna, porkkana, kukkakaali, parsakaali. Keittelen soseet itse, ja täytyy sanoa että on siinä ihan pirunmoinen homma kahdelle vauvalle. Äitini onneksi ymmärsi yskän ja innostui keittelemään niitä pakkaseen. Teen sellaista peruna-porkkanasosetta perussapuskaksi, olen sitäkin pakastanut mutta tuppaa vähän kuivumaan siellä. Senhän keittää helposti samalla kun muulle perheelle keittelee uusia perunoita. Parsakaali ja kukkakaali on pakastettu kuutioiksi, joita voi ottaa haluamansa määrän helposti pakastepussista ja lisätä porkkana-perunamössöön.

Nämä syövät ihan karmeita määriä jos vain antaa, ja neuvolasta annettiin kyllä lupa antaa alkutotuttelun jälkeen ruokahalun mukaan. Lisäksi olen antanut vielä päärynäsosetta vatsaa pehmentämään, sitä ainakin Jaakko söisi helposti kerralla koko purkin. Muuten kun syöttää kahta vauvaa samasta kupista, pitää olla tarkkana että kumpikin saa osansa kun Jaakko on koko ajan suu auki kuin rastaanpoikanen ja Iida maistelee ja nuoleskelee ruoan aika hitaasti lusikasta suuhunsa.

Vatsa näillä on selvästi kovemmalla kuin pelkällä rintamaidolla ollessa, mutta toisaalta silloin kärsivät ummetuksesta, nyt vatsa toimii paremmin ja säännöllisesti. Ei kova vatsa tunnu vaivaavan näitä, eivät itke kakkaamista yhtään, ähistelevät vaan ja kakkaavat pipanoita tai pökäleitä.

Itsellä on jotenkin helpottunut olo. Vaikka imettäminen on nyt aivan superihanaa ja yötkin melkein odotan että jompi kumpi heräisi tissille, oli kyllä kieltämättä kahta täysimettäessä sellainen olo, että pitää omalla maidolla ruokkia kaikki maailman nälkää näkevät lapset. Tuntui että pitää syödä kamalasti ja juoda noin kolme kertaa sen mitä teki mieli, nyt voi olla vähän normaalimmin. Syövät kyllä rintaa lähes entiseen malliin, mutta meno on rauhoittunut, eivät ole heti tissin perään herättyään vaan killittelevät maailman menoa kaikessa rauhassa ja syövät sitten omassa tahdissaan. Vastiketta eivät edelleenkään huoli, paitsi löysennän sillä soseita, mutta tuttipullo ei kiinnosta. Hörppyytysmukista saa annettua vähän Nania.

Itsekin olin pyhästi ajatellut täysimettää ilman kiinteitä sinne puolivuotiaaksi, mutta kyllä tuli realiteetit vastaan. Vaikka annoin rintaa aina kun halusivat, Jaakolle se sapuska ei vain riittänyt. Oli ihan järkyn väsynyt ja nälkäinen koko ajan, kieltäytyi rinnasta kun ei se jotenkin tehonnut enää, huusi paljon, ei jaksanut olla valveilla. Iidalla oli vähän samoja oireita, mutta olisi varmaan pärjännyt täysimetyksellä pidempään. Mutta kyllä vaan kaksosten kanssa tulee usein tehtyä niin, että kun toiselle tekee jotain, se tehdään myös toiselle vaikkei nyt niin olisikaan sitä vailla. Pääsi siis Iidakin samaan aikaan kiinteiden makuun.

 
Meinasin kuolla nauruun Mimmuli kun kuvittelin tuon sirkuksen Iian ympärille.. Ja mä kun oon luullut että meillä Pohjanmaan mummolassa on värikäs meininki, mutta ei taida ollakaan =)

Satu, tuosta silmien rähmimisestä. Tätä ei varmaan oikein mitenkään voi suositella, mutta Santun silmä lakkasi rähmimästä kun mies pesi sen sillä järvivedellä. Lisäks unohtu silmätipat mökille sillon sunnuntaina kun käytiin kotona, ja tsadaa! Maanantaina oli pojan silmä kunnossa eikä edes vetistä enää.

Selvisi ohimennen sellanenkin, että Santtu oli tässä yhtenä päivänä maistellut isin kanssa jäätelöä. Kuulemma Santtu oli tykännyt kovasti. En mä kyllä ihan jäätelöllä ajatellut niitä kiinteitä aloittaa. Huoh, mitähän tosta lopista tulee kun se pääsee isin kanssa oikein touhuamaan..

Aika vähän on Santulle tullut painoa, alle 200 grammaa kahdessa viikossa kotovaa'an mukaan. Vaikka kyllä sen posket siihen malliin pullottaa, etei se aivan nälkää näe.. Saapa nähdä sit mitä ens neuvolassa näyttää, joko tarvitaan kumminkin sitä lisäruokaa tai jotain velliä. Tänään jouduin antaan vähän korviketta, kun varmaan kuumasta johtuen ei tullut oikein maitoa. Tai siis ku en oo juonu vissiin tarpeeksi.

Nyt täytyy mennä pelastamaan lelukaari, poitsu taitaa repiä sen hajalle kun innostui niin kovin kotiinpaluusta. On muuten ihanan viileää täällä kivitalossa =)
 
Hellurei!
Ninnan mittoja tässä päivitän, koneella ei viitsi oikein olla kun ilmat on niin ihanat!! Aurinko paistaa ja mieli on iloinen, kunpa talvi ei tulisi...

12.1. elli73, poika 1590g/41cm, 2,5kk (korjatun iän mukaan) 6190g/61,5cm
16.2. Hanna73, kaksoset Jaakko ja Iida
23.2. Mortti, poika
25.2. Ninni, poika
27.2. Meri, Ninna, 3960g/51cm 3kk 6300g/63,5cm 4kk 7170g/66cm
27.2 Mimmuli, Iia 3770g/50cm
1.3. Jonneli, Aron 2840g/49cm, 2kk 5910g/56cm
1.3. Suski, Noora 3920g/53cm 3kk 6890g/61cm
2.3. Tuiskuinen, poika
8.3. Hanna, Jesse 3750g/50cm, 3kk 6785g/62,5
13.3. Samu, Venla 3650 g/52 cm, 3 kk 6,1 kg/62 cm
13.3. Evi, tyttö
13.3. Tiina73, poika
14.3 Tinttu, Tomi 3850g/52cm, 2kk 6675g/62cm, 3kk 8250g/65cm
15.3 Melinda-75, tyttö 4050g/51,5 cm, 2kk 5520g/57,8cm
15.3 Ansku, Hanna 4170g/51cm, 3kk 7740g/61.5cm
15.3. Chloe, Joona, 3490/50cm, 5 vko 4300g/54cm, 3kk 5910g/60,5cm, pipo 41,3 cm
15.3. Laku, Otto, 3160g/51,5cm, 3kk 7370g/63,5cm
20.3. Satu, Touko 3940g/50,5cm, 3kk 6940g/64,5cm
20.3. Sini77, poika 3900g/52,5cm, 3kk 6220g/62,2 cm
21.3 Senna, Santtu 3700g/48cm, 3kk 6710g/61,7 cm
21.3. Katriina, tyttö, 3110 g/50 cm
21.3. Maalismamma, Joonas 4185g/54cm, 8+4 6270g/61cm
3kk 7025g/64,9cm
21.3 Jenny, poika 4040 g/53 cm, 2 kk 6170 g/61 cm
21.3 Pirpana, poika 3860g/51 cm, 3kk 7030 g/64 cm
22.3. Queen, Leo 3650g/50cm, 7+2 5965g/59cm, 3 kk 7125g/63,5cm
24.3 Niisku, Emma 3100g/48cm, 2kk 4600g/57cm
28.3 Aurora, Eva 3650 g/53 cm, 3 kk 6225g/63 cm
1.4. Pipsa,Julia 3420g/49cm,29.4. 4200g/53,1cm,2kk 4990g/56,5cm
1.4 n72, Joel 3135 g, 50 cm
1.4. Visitoora, poika 3400 g, 51 cm
4.4. oo7_blond, Mette, 3170g/48cm, 2kk 4880g/56,5cm
5.4. Salla, poika, 5265g/57cm,5vk 6300g/ 62cm, 2kk 6890g/64cm
9.4. Jippu, Kiia 3535g/49cm, 7vkoa 4655g/54cm, 3kk 5250g/57cm

 
On taas niin paljon kommentoitavaa, että millahän kaiken muistaa.

Tinttu: Me otettiin lapsivakutuus just sen takia Tapiolasta, että se korvaa noi rasvat. Mulla itselläni on ollut lapsena atooppinen iho, mutta se ei oireilee nykyisin aika lievänä talviaikaan. Allergioita ei ole mulla eikä myöskään miehellä. Tosiaan lapsihan voi olla allerginen tuolle äidinmaidon maitoproteiinille, tiedän yhen semmoisen lapsen.

Me käytiin tänään lääkärissä julkisella puolella tuon pojan ihon takia. Saatiin reseptejä moniin rasvoihin. Antihistamiinia ei voi vielä näin pienelle määrätä. Lääkäri oli kyllä sitä mieltä, että toi ihon kutina voi aiheuttaa itkuisuutta. Sattui kerrankin julkiselle puolelle tosi kiva ja hyvän tuntuinen lääkäri! On samalla lastenneuvolan lääkäri (ei tosin meidän, harmi) ja kertoi, että lähes kaikkien vauvojen äidin olivat valittaneet eilen vauvojen itkuisuutta ja syömättömyyttä, koska on hellettä :D Joten yks syy meidän poitsun itkeskelyyn ja huonoon syömiseen on varmaan siinä. Niin tosin, vaikka tää lääkäri oli sitä mieltä, että pojalla on varmaan vaan atoopinen iho eikä allergiaa niin hän suositteli, että voihan sitä hyödyntää tuota lapsivakuutusta ja mennä tutkimuksiin yksityiselle, vähän ristiriitasta? Oisko se, että julkisella puolella aina halutaan säästää...

Tuosta imetyksen jatkamisesta 4-6 kk ikään asti. Tää lääkäri oli ehdottamasti sitä mieltä, että maistelut pitää alottaa ennen 6 kuukautta, koska äidinmaidon rauta ei riitä tuon 6 kk jälkeen. Sitten jos sattuukin vauva olemaan semmonen, että ei opi helposti syömään kiinteitä niin tuo kiinteiden syöminen venyy liian pitkään. Itse olen ajatellut alottaa kiinteät viimeistään 4 kk iässä. Olen kokenut imetyksen aika stressaavana just sen takia, kun pojan syöminen on mitä on ja aina sitä miettii aina, että oisko se nälässä.

Senna: Meilläkin oli Nikon paino noussut vaan 180 g/viikko, kun punnitsin tuolla vauvavaa`alla joten aika vähän on noussut, nyt on tosin sitten syönytkin niin huonosti. Yhtenä iltana yritin taas tyrkyttää korviketta, mutta poika vaan leikki tutin kanssa.

Ajateltiin lähteä tänään mökille saunomaan ja heti meni aurinko pilveen, mutta toivottavasti jaksais vielä paistaa ainakin tän illan. Sitten sais vaikka välillä viilentyä. Viime yönä poika heräili 1-2 tunnin välein ja kitisi ilmeisesti just tosi lämpimän asunnon takia. Yhessä välissä valvottiin 1,5 tuntia, mutta itselläni on ihmeen pirteä olo huonosta nukkumisesta huolimatta. Tuntuu välillä, että mitä enemmän nukkuu sitä enemmän väsyttää :)

Mimmuli: Ois varmaan ollut näkemisen arvoinen tuo ""manaus-rituaali"" :)
 
Heipa vaan!
On taal aina valil oltavat ku kaikki niin lapsen parasta tahtoen haluavat""auttaa"" mutta kun nain lansimaalaisen silmil katsottuna auttamiset kun ovat monasti yhta hullun myllya :)

Rintarepusta piti sanomani et se on ollut ehdottomasti paras hankinta,ilman sita en olis toimeen tullu.Iiaa pidan kasvot kantajaan pain,han kun viel ainaki toistaseks niin pain viihty.Apulainen taas kantaa Iiaa mukanaan selassaan jonkin nakoses liinassa jalat""budha""asennos.Hyvin viihtyy lapsonen molemmis,paa asia ku kannetaan :) Kantoliina ei oikein sopis meidan kanto tarkotuksiin ku koko ajan taytyy lasta ottaa pois ja takas laittaa,ei kerkeis ku liinaa sitoon paivat pitkat :)

Mulle kauhee huoli iski Iian painosta,jotkut ku kirjoittivat viikko painoista.Iia kun ei vaa'al oo kayny sit ku 2kuukatis neuvolas,mul ei hajuakaan paljo han painaa.Taytyy heti tanaan lahtea vaakaa etsimaan.Ihan kyl tyytyvaiselta lapsi vaikuttaa,syo,nukkuu,pissaa ja kakkaa tarpeeksi.
Vellin annon aloitan ens viikol ku paastaan takasin kotiin,kiinteita ajattelin aloittaa 5 kuukautisena,mut eihan sita tieda vaik maito ei enaa huomen Iialle riittaisikaan.

Nyt vaakaa metsastamaan :)
mimmuli ja Iia
 

Yhteistyössä