Marrasvauvat 2007 HELMIKUU´08

Täällä ollaan tapaamisesta kiinnostuneita. Me ainakin voitaisiin täältä Vantaan puolelta matkustaa Helsinkiin melkein milloin vain! En tykkää yhtään viettää kaikkia päiviä neljän seinän sisällä kahdestaan pojan kanssa.

Kokeillaan tänään sitä velliä, jos loppuisi toi yöllä kahden tunnin välein tankkaaminen. Pojalla on onneksi aika kaikenkestävä maha, ei ole tullut kipeäksi vaikka olisin miten tulista ruokaa syönyt ja kerran annoin pari teelusikallista luumusosetta kun panttasi kakkaa.

Viimeinen koneellinen pyykkiä pyörimässä, ja muutenkin koti kunnossa. Salkkareiden jälkeen alan nukuttamaan tota juttelevaista pikkupoikaa. Uskomatonta toi "puheen" määrä mikä voi pienestä lapsesta lähteä! Noh, äitiinsä tullut=)
 
Tapaamisesta: Meki voidaan kyllä Noomin kanssa tulla tapailemaan muita :)

Tänään rokotettiin myös meidän tyttö. Vähän kirahti kun piikki tuikattiin. Ei ole ainakaan tähä n mennessä ilmaantunu mitään oireita rokotuksesta. Pituutta oli 61,5cm ja painoa 5650g. Ja kiinteitä ei kuulemma kannata vielä alottaa. Vasta sitte 4kk paikkeilla.

Silmien rähmimisestä. Noomin vasen silmä rähmii silloin tällöin. Yleensä kestää vain päivän. Hoidan sitä niin, että pyyhin vanulapulla joka on kasteltu lämpimällä veellä silmän ulkonurkasta sisänurkkaan. Meillä on ainakin tuo auttanut kun muutamia kertoja viitsii sen tehdä päivässä.

Paranemisia sairasteleville!
 
no niiin nyt meitä olis ainakin viisi vaunua vallottamassa keskustaa (laskin sut Piin mukaan vaikka et oo mitään vielä sanonutkaan) :) mä vaikka alotan meille uuden keskustelun tästä aiheesta niin ei tukita tätä palstaa tapaamisen sopimisella =)
 
Ah rauhaa kun esikoinen meni mummulaan yöksi kun mummi ja pappa niin kovasti pyyteli, ja mikäs siinä kun huomenna ei ole kerhoakaan kun heillä on jokin koulutus...mut hiljaista on, jopa telkkariakin kuulee ja näkee :D

Meillä myös Sara on alkanut kunnolla hekottamaan, varsinkin jos laulan täilaulua tai pumppulaulua hälle...poika sai pari päivää sitten fröbelin palikoiden dvd:n niin on tällekin mammalle jäänyt päähän jo pari kipaletta ja tyttö tykkää ainakin, vaikka äidillä ei mikään kaunein ääni olekaan :LOL:

jahas kutsu kuului :wave:

Perfekta ja Sara
 
perustin keskustelun nimellä ***Marrasvauvojen pk-seudun treffit*** (tai ainakin oli melkein noin :) ) mut asiaakin oli et kyllähän sinne treffeille saa tulla kuka vain.. Vaikka lapista saakka, jos vain jaksatte!!
 
Kiitti vaan Dj Mussukka kun hehkuttelet noita tärskyjä, muutenki katkerana ku en päässy , homehtunu kotona koko päivän :kieh:

Taitaa tuo tyttö olla oikeesti kipiä kun nukkunu koko illan ja normaalisti valvoo illalla 5-6 tuntia putkeen, välissä mahdollisesti 15min tirsat. Toivon mukaan ei mee yöunet ihan pipariks.. Vaikka viimeset kaks yötä onki just sellasta ihme vehtausta ollu.. Kuhan ei vaan pahasti nyt sairastuis pikkunen. Katjuzalle voimia, ite oon ollu korvatulehduskierre lapsonen olisko ollu 3kk ikäsestä 15-vuotiaaksi asti.. Eipä ollu varmaan minunkaan mammalla herkkua.. Mutta nyt uppoudun tohon Greyn anatomiaan. Öitä.
 
Musta noi tapaamiset on kivoja. Viimeks eilen meillä oli Turussa kahvittelu ja niitä nyt tuntuu olevan ainaki kerta vkossa isommalla porukalla. Tänne puolelle perustin ton Turkulaiset äidit-ketjun ja sit tuolla Äidit 20-30 on kans joku Turku-ketju missä sovitaan tapaamisia..

Meillä nyt muutenki tuntuu olevan joka pvä jotai ohjelmaa ja se on musta kiva. Tottuu Ella vieraisiin ja muutenki liikkuun ja ääniin jne jne..

Mun olo parani ku söin ja join kahvia ja vaan istuskelin sohvalla Ella sylissä eli me mennään huomenna muskariin..

Ellan laitoin nukkuu hetki sitte ja mies ajo just pihaan, kävi hakee terveellistä iltapalaa, pizzaa :D Ja pizzaa syömällähän laihtuu :LOL:
 
Kiva nähdä samanikäisiä vauvoja, ja etenkin kun kaikki on tullut jollain tasolla tutuiksi täällä :)

Eetu vetelee sikeitä jo, pakko yrittää itse mennä kohta viereen tai en jaksa herätä aamulla. Poika simahti jo ennen kahdeksaa, eli meillä herätään aikaisin! Annoin velliä tänään vähän, vielä ei ainakaan ole vatsavaivoja ilmaantunut. Toivottavasti nukkuu yön hyvin.
 
täältä välistä ketjuun kuulumattomana huutelen kristiinalle! mun poika on syntyny pari päivää sun poikas jälkeen =) jotta ihan tosta vellistä aattelin udella... kun neuvolassa olivat sitä mieltä ettei vellillä pidä alottaa vaan suoraan soseilla... mutta,mutta poju on nukkunu yönsä pitkään jo 6-8 tuntia ja nyt viimesen parin viikon ajan onkin heräillyt tasaseen 3 tunnin välein syömään.... niin kävi mielessä että jos sittenkin alottaisin vellillä..ja jos ennen sitä 4kk ikääkin... että ihan teidän kokemuksia?ja muidenkin kokemuksia ja mielipiteitä mielelläni lukisin :wave:
 
Esikoiseni lähti tänä aamuna eskariin "kosiomatkalle" ;)
Viettävät siellä tänään ystävänpäivän ja karkausvuoden kunniaksi "ystävyys-häitä" kahden parin voimin ja meidän poika on toinen sulhasista.

Oli pojilta tiedusteltu kuka haluaisi olla sulhanen ja taisi mennä sitten äänestykseksi :eek: , kaksi sulhasta ja heidän piti sitten itse "kosia" jotain tyttöä ja poikani oli matkalla ruokailemaan kosaissut pariaan ja kyllä suostui :heart:

Aivan ihanaa!!!

Poika heräsi aamulla jo 6.45 ja sitten alkoi hösötys: "milloin saan juhlavatteet päälle, milloin ukki tulee viemään, milloin, millloin....." ja sitä rataa 8.30 asti kunes ukki vihdoin tuli. Pientä ramppikuumetta taidi olla kun ei pystynyt kuin puolikkaan leivän ja mehun ottaa aamiaiseksi :whistle:

Nyt meillä sitten keskimmäinenkin kuumeessa ja hirveessä nuhasssa :snotty:
Ja kun hän on vielä tämmöinen tapaus ettei minkäänsortin lääkettä suostu suustansa alas pistämään, niin aika kivassa "pulassa" ollaan jos kuume nousee kovinkin :eek: Tai siis itseasiassa Duphalacia suostuu syömään, muttei muuta....

Ihana tuo teidän tapaamisidea, jos vaan lähellä asuisin niin osallistuisin, tai enhän mä nyt kovin kaukana, kun täällä Porvoossa vaan, mutta Hesaa en tunne ollenkaan, en lähtis sinne seikkailemaan yksin, niin jätetään väliin. Olen siellä kyllä monestikin käynyt, mutta aina appivanhempien kera, joten ei ole ollut pelkoa eksymisestä. Viime käynnistä on kyl aikaa, oli silloin nää ilotulitus SM:t....

Mut nyt miettimään tota päivän ruokapolitiikkaa :wave:

Mirnu ja Milla
 
Hyvää ystävänpäivää! :heart:

Me käytiin neuvolassa. Emmi sai nyt ensimmäisen rota-rokotteen ja sit se 3kk piikin. Pituutta oli nyt 61cm ja paino 5610g. Pipo 39,6. Oli ihan kivasti tyttö kasvanut. Kehuskeli Emmin jäntevyyttä ja kun nosti pään hienosti mahallaan maatessa. Antoi oikeen taidonnäytteen :D Silmien rähmimisestä sanoi, et jos vielä 8kk iässä rähmii niin sitten silmäpkl:lle aikaa.Luumua voin kuulemma antaa tuohon kakan panttaukseen ja sit ennen 4kk ikää aloittaa potun anto. Emmissä huomasi nyt jo vierastamista. Katsoi neuvolatätiä ihan kauhuissaan ja alkoi ihan hädissään itkeä. Ei oo aikasemmin kyl tämmöstä ollut..tai sit oli neuvolatäti vaan niin pelottavan näkönen :LOL:

Noralla oli kans nyt 4v neuvola ja se oli kasvanut ihan valtavasti. Sillä oli pituutta 107cm ja painoa 17,5kg :eek: Pian menee tämäkin tyttö äidin ohi :whistle:

Täällä on ihan valtavan kova tuuli.. ja rakeitakin satoi kaatamalla :D ja nyt alkoi paistaa aurinko...

Mut nyt kahvittelemaan. Käytiin ostamassa ystävänpäiväleivokset.

Ellu ja Emmi
 
Hyvää ystävänpäivää kaikille! :heart:

Ellu24:Sara vierasti viime vkoloppuna ekan kerran ja vielä omaa isoäitiään. Sunnuntaina vierastusitkut koki appiukon vaimo. ihme kyllä miehet ei aiheuta tollasta reaktiota vaan naiset :/

Saralla on jotain ihme vatsavaivoja. On huutanut ma illasta lähtien aina iltasin kurkku suorana ja kun eilen käytiin siellä lääkärissä niin korvissakaan ei ollut mitään. Tänään on ollut heti aamusta lähtien jo tosi kiukkunen ja vääntänyt 3 megakakat et josko ois sit vatsasta kiinni. Tänään myöskin puklattiiin, jota ei ole tehty reiluun kuukauteen Tossa äsken kun kakkas, niin oli vähän sellasta limasta...Tietääkö kukaan, että meinaako jotain? Muuten on kyllä ihan ilonen aina sen jälkeen kun saa sen kakan väännettyä. Hirveää vaan kattoa vierestä kun toista sattuu eikä mitenkään päin ole hyvä...Niin ja tänään ei näytä päikkäritkään maistuvan, yleensä nukutaan tähän aikaan, nyt nukku vaan 45 min ja heiluu nyt tossa sitterissä. Eilenkin illalla oli niin väsynyt kun ei nukkunut toisia päikkäreitä, mutta ei vaan suostu antamaan periksi väsymykselle, joten sitten kiukutellaan :headwall: tulipas sekasta tekstiä, mutta ehkä joku ymmärtää... :ashamed:

Piti kommentoida muutakin, mutta nyt komennetaan siihen tahtiin että parempi mennä :wave:
 
Vierastuksesta meidän Milla vierastaa jopa mummia ja ukkia (joita näkee tosi usein) jos on nälkäinen. Enpä muista tuommoista veljillään olleen, vierastivat kyllä mutta vähän isompina ja vieraampia ihmisiä kuten sitä neuvolantätiä... :whistle:
 
Vierastamisesta: mies tuli joskus töistä ja otti pojan syliinsä ja poju katsoi pitkään ihan pelokkaana isiänsä. Miehelle tuli hirveä huoli, että vierastaako vauva häntä kun ei oo ehtineet pariin päivään yhdessä olemaan. Viime viikonloppuna aamulla mies otti juuri heränneen vauvan syliinsä. Tulin samaan huoneeseen ja vauva alkoi minut nähdessään itkeä :eek: Joo, oonhan mää aamuisin aika pelottava näky mut silti :LOL:
No, tuskin kuitenkaan vanhempiaan vierastaa eikä varmaan vielä muitakaan, joita kohtaan on kans samoin käyttäytynyt. Kun ei se tuu esiin kuin joskus. Luulen että on vaan väsynyt/nälkäinen ja reagoi sit noin kun jotain ympärillä tapahtuu. Usein pelästyy kun aivastan vaikka olisin useamman metrin päässä. Välillä ei taas oo milläänsäkään. Kai jotkut vierastaa tosi aikasessa vaiheessa, siitä oli täällä muistaakseni joku ketjukin.

Hyvää ystävänpäivää
 
Tuulija: minä aloitin mun esikollakin velleillä n. 3kk ja tällänuoremalla kans. 2,5 kk. Hyvin meillä ainakin on mennyt, pikkasen kun antaa velliä. Mulla suhde nykyään on jo 100 ml velliä ja 100 ml NAN:ia. Aloitin ihan 20 ml ja loput maitoa ja siitä sitten olen kasvatellut tota määrää.

=) :flower: HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!!

Ja ihanaa kun jaksatte järkätä noita tapaamisia. Itse olen menossa Espooseen vk 9 työpaikalle näyttää neitiä.
 
Oltiin muskarissa, mut ei noin pieni siittä vielä oikeen mitään irti saanu että jatketaan kotona laulelua ja soittelua ja mennään sit ku Ella vähän vanhempi niin uudestaan.

Ellan laitoin mahallee, niin käänty kokoajan jommalle kummalle kyljelle, oli siinä hetken ja meni selälleen..

tuulija Meillä neuvolatäti ehdotti 3kk neuvolassa et vois antaa velliä ja soseita kans. Kokeilin eka velliä ja se teki meillä sen, et tuli yks syöttö yöhön lisää ja se kokeilu loppu siihen ja siirryttiin soseisiin ja nyt meillä syödään kerran yössä vaikka ei noita soseita viel paljoo mene ja meillä Ella ollu pelkällä korvikkeella 6vkon ikäisestä asti. Siks kiinteet nyt jo ku meillä puklataan niin paljon, jos auttas siihen.

Meillä toi ukko on kipeenä ollu ja kävi eilen uudelleen lääkärissä yksityisellä missä niillä työterveys niin lääkäri totes et voi tänään mennä töihin vaik eilenki oli viel kuumetta ja käski olla syömättä ku ukolla maha sekasin ja sanonu vaan et kuume teettää toisilla sellasta. Sitte oli kurkkuu kattonu ja sanonu et näyttäs olevan flunssa, mut töihin vaan..Noh, meni aamulla töihin mies ja oli 2h. Oli pomo tullu sanoo et lähde kotiin että et ole kauheen terveen näköinen.. Sitte kävi taas lääkärissä ja keuhkoputken tulehdus. Että näin yksityisellä. Ihme pelleilyy..
 

Yhteistyössä