Kerronpas teille tässä eiliset kauhun hetket. Katselin illalla televisiosta Dr Philiä ja huomaamatta laitoin kädet puuskaan vatsan yläpuolelle. Siinä sitten aloin ihmetellä, että miksi Vaavi ei nyt reagoi siihen mitenkään, kun yleensä alkaa heti potkimaan minun käsiä pois. Vaihdoin asentoa, jossa myös yleensä reagoi. Eikä mitään. Siinä vaiheessa huutelin jo miestäkin paikalle ja kerroin ettei Vaavi nyt liiku. Tein kaikkea mahdollista..Kävelin rappuset yläkertaan, join appelsiini mehua, otin mahdollisimman hankalia asentoja, joihin Vaavi yleensa aina reagoi potkuilla, hölskyttelin ja painelin mahaa oikein urakalla, mutta ei mitään. Mies kuunteli sitten sydän ääniä mahan läpi korvalla ja vessapaperi hylsyn läpi, huuteli sinne ja paineli sitä myös, mutta ei mitään reaktiota saatu aikaan. Aikaa oli kulunut ehkä jotain tunnin verran siinä vaiheessa. Mulla tuli siinä vaiheessa itku. Mies soitti päivytykseen ja kertoi ettei tunneta Vaavin liikkeitä, että voitaisko tulla kuunteluttamaan sydän ääniä. Halusivat minuakin jututtaa ja siinä itkun seasta kerroin tapahtuneesta. Saatiin aika tunnin päähän ja kehoitettiin sairaalakassi ottamaan muakaan varmuuden vuoksi. Itkin koko matkan päivystykseen ja tietenkin pelkäsin pahinta, että Vaavi on kuollu. Päivystyksessä olis ollut neljä potilasta ennen meitä, mutta me pääsimmekin kaikkien ohi lääkärin vastaanotolle. Hän kuunteli Vaavin sydän äänet ja ne olivat yli 200, mutta vaavi ei reagoinut hänenkään paineluihin. Suuri helpotus tuli, kun kuulin ne pienet jumputukset. Ainakin Vaavi oli hengissä.
Miedät passitettiin vielä Hyvinkään sairaalaan, jossa tarkistettiin Vaavin tila. Siellä jouduimme aluksi sydänkäyrään tunniksi ja minun piti tehdä samalla liikeseurantaa. Jonkin ajan päästä siitä, kun kireät vyöt laitettiin mahan ympärille sydänkäyrää varten, alkoi se meidän Vaavi elämöidä oikein kunnolla ja potki ja myllersi minkä kerkesi. Kaikki oli taas normaalisti. Sydänäänet olivat normaalia 170-130 välillä liikkeiden mukaan. Sairaalan lääkäri teki vielä sisätutkimuksen ja ultrasi Vaavia. Kotiin päästiin kymmenen jälkeen.
Onneksi selvisimme pelkällä säikähdyksellä. Minäkin kun niin aamulla touhusin kaikenlaista ihan sen takia, että saisi synnytyksen käynnistykseen potkua. Tietenkin päällimmäisenä olivat itsesyytökset. Nyt otan tämän loppuajan kyllä todella rauhallisesti. Viime yönä nukuin 12 tuntia..varmaan se jännitys ja huojennus nukuttivat. Hyvinkään sairaalan henkilökunta ansaitsee kyllä kiitokset todella hyvästä palvelusta ja siitä että meidän huolemme otettiin niin vakavasti. Jäi hyvä mieli mennä sinne sitten synnyttämään, kun sen aika tulee..
Tulipahan jaettua teillekin kauhun kokemukset!
Manta ja Vaavi 38+6