*Marrastähdet '07* heinäkuun helteessä :)

Kohdunsuu pehmeä ja sormelle auki, lepäillä vaan pitäisi :/
Ymmärrätte varmaan ettei ole helppoa kolmen lapsen kanssa tai neljän mutta esikoinen jo niin iso että pärjää iteksiään. Täytyy jostain ruveta kehittelemään apujoukkoja ja niitähän meillä ei oikeesti ole, joten ihme pitää tapahtua jos jotain apua tähän hätään saadaan.

katjuza *huolissaan* :/ ja ilmarijalmari *sinnittelee*
 
|O hoh hoi.. hiljaista oon minäkin pidellyt, vaikkakin lukenu kyllä päivittäin teidän ahkerien tekstejä. Jotenkin ollut veto pois kun kahta työtä yrittänyt tässä kodin ohella painella. Lisäks tuo terveys puoli alkaa pahasti rapistua. Viikko sitten la pyörryin kesken työpäivän ja ä-polille sitten. Siellä sitten todettiin hb 94, kuivuma sekä vti ja valkuaista virtsaassa.
Hyvin siis etenee :( noh, huomenna sit aloitellaan vuorokausivirtsan keräystä. Onneks valkuaisesta ei tarvi olla sen kummemmin huolissaan enää (toksemia), kun eilen töissä meidän osastonhoitaja ja naistentautien ylilääkäri päätti ottaa selvää onko vauvalla hätää ja sit mua vietiin.. Otettiin labraa, katsottiin turvotukset ja ultrattiin istukka valtimoverennkierto. Noh vauvalla sit onneks kaikki hyvin. Oli kieltämättä turvallinen olo tutkimuspöydällä ku vieressä kätilö, ylilääkäri ja normi gynekologi :LOL:
Tänään sitten laitoin rahaa palamaan vihdoin minäkin pihi luonne suuntasin lastentarvike liikkeeseen ja ostin tuollaisen travel systemin, enää ei puutukkaan vauvalta kuin joitain pieniä hankintoja. Noh tällä kertaa täysin omaa napaa, mutta lupaan ja vannon et jatkossa aktiivisemmin kommentoimassa myös muidet kuulumisia... Noh ainakin oon varmasti "hengessä mukana" :hug: teille kaikille.
 
Voi ku ikävää! Melkeinpä sen varmaan itse arvasitkin että jotain on täytynyt jo tapahtua kun niin kovasti supistelee. On se vaan niin iso onni, kun on sukulaiset lähellä. Siksi mekin muutettiin ennen esikoisen syntymää takaisin kotipaikkakunnalle. Olisko mahdollista saada apua esim MLL:ltä tai muusta vastaavasta paikasta? Jos sais siivous ja lapsenhoitoapua. Minkä ikäisiä nuo teidän muut ovat? Ja muakin kiinnostaa millä viikoilla ovat syntyneet. Toivottavasti tämä kaveri kuitenkin pysyisi vielä kauan kyydissä mukana. :hug:


Omaa napaa... Mulla on nyt vasta rinnat kipeytyneet ja turvonneet. Tuntuu välillä samalta kun silloin kun alkoi imettää ja maito alkoi nousta. Puristamalla tulikin pieni tippa. Mulla on vaan rinnat tosi huonot herumaan ja mietinkin että mitä jos vauvalla on samanlaisia imemisongelmia kuin esikolla, että tuleeko imettämisestä taaskaan mitään. 3KK imetin esikoista. Sillä on kieli-ja huulijänteet niin kireät ettei saanut kunnolla imettyä, mutta ne huomattiin vasta kun olin jo luovuttanut enkä neuvolastakaan saanut silloin mitään apua kun sinne soittelin imetysongelmista. Suosittelen ottamaan mahdollisimman paljon selvää imettämisestä jo etukäteen.

Yöt menee täälläkin vaihtelevasti. Kun itseä nukuttais kerranki hyvin, niin eikös toi poika sitten heräile. Ja mies on niin sikeä uninen ettei havahdu mihinkään. Aamullakin vaan kääntää kylkeä.

Muita vaivoja ei ole, kuin liikunnan puute. Siis mun alkaa heti ottaa alavatsaan toi kävely, joten siinä ei ole mitään iloa. Siis ei supista, mut repii.

Galluppia vielä lopuksi masun ympäryksestä: Mitä teillä on? Mulla on nyt 94 cm, esikosta samoilla viikoilla 4 cm enemmän!!! Mut rinnan-ja lantionympärys on ihan samat kun esikosta. Jos en paremmin tietäis niin uskoisin että tyttö tulee, vaan kyllä siellä pippeli ihan selvästi näkyi. Mahakin on ihan eri paikassa ku viime kerralla...

T: Me 25+1
 

Katjuza..toivotaan että apuja saisitte jostain, et pystyisit lepäilee. Se pikkukaveri ku sais pysytellä viel masussa useemman viikon :hug:

Viljonkka; Minkäikäinen teijän poika on? Meillä tyttö 2v.3kk ja nyt on taas yöt alkanu menemään vähän niin ja näin..ja mulle tullut taas hirveet väsymyskohtaukset, ettei millään jaksais nousta aamullakaan( tosin tyttö on muutamana aamuna tehnyt ennätyksen, ja heränny puol5-5 jo pomppimaan..) Koko pienen ikänsä vauvana nukkui niin hyvin ja nyt sitten taas ei :(

Rautaakin oon yrittänyt popsia, kun hemppa ei meinaa millään nousta, mut tuntuu silti vieläkin väsyneemmältä ku aiemmin..

Kumarrellessa alkaa jo masunkin huomaamaan..on se jo tiellä =) Muuta ongelmaa ei oo ollut kuin hengästyminen ja et napaa repii( siis nahka ku joutuu venymään niin tuntuu et navan yläreuna repeäis) Oon koittanut sitä rasvailla..

Mahan ympärystä en oo mittaillu, tällä kertaa tuntuu että se masu on tuossa edessä silleen pystymmässä ku esikolla..tai en oo kyl varma, mut yks kaverikin sanoi että alkaa näyttää "poikamahalta"..

Ihana kyllä, että masu on alkanu näyttää enemmän ja enemmän vauvamasulta, eikä vaan semmoiselta läskiltä...nii, ootahan sit synnytyksen jälkeen..saa taas kauhistella =)
Esikkoo oottaessa en ollu ees ajatellu, et miltähän maha näyttää sit synnytyksen jälkeen..no, järkytys oli aikas suuri kun siitä synnytyssängyltä suihkuun ittensä sai..tulipa ikävä sitä vauvamahaa taas =)

No, aiheen vierestä, mut olkoon..
Öitä kaikille!
M ja Onni-Ilona rv 25+0
 
Ihanaa sain viime yönä nukuttua, ei supistellut ollenkaan , tosin nyt kun olen tässä aamun ollu pystyssä niin taas rupeaa kipuilemaan, joten taidanpa käydä sohvalle ja kaivaa vaikka legot esille lapsille, niiden parissa viihtyvät yleensä ainakin tunnin verran.

Viljonkka Toiset lapset on 15v. 7v. 5v. ja 3v. esikoisesta on yleensä ihan apuakin mutta hän on nyt reissussa joten olen yksin lasten kanssa, koska mies ei pysty nyt töistä olemaan poissa.
Lapset on syntyneet rv38+5, rv40+2, rv36+5 ja rv40+6 joten poika on ainut joka on "liian aikaisin" syntynyt ja hassua sinänsä koska hänen odotusaika oli helpoin, ei ollut edes harjoitussuppareita.

Mutta nyt heittäydyn taas pitkäkseen :wave:

katjuza ja ilmarijalmari 24+5
 
Katjuza: toivotaan että saatte apua ja että supistelut loppuisi! :hug:

Viime yönä sain nukuttua todella hyvin, koska jalkoja ei krampannut kertaakaan!JEE! =) lieneekö jotain vaikutusta sillä, että kävin eilen hakemassa magnesiumia... :whistle: rautatabletit alotin samaten eilen ja voi yök minkä makusia!!! :x

Mittasin aamulla vatsan ympäryksen ja 89 cm näytti. Oon myös huomannut, ettei sitä ihan enää tosta vaan taivuta ilman ettei huomais mahan olevan tiellä :whistle:

Pinnasänky tuli perjantaina ja sillon ostettiin myös kaappi vauvan vaatteille. Oon pessy noita vaatteita sitä mukaa kun olen niitä kotiin kantanu ja ens viikolla alan laittelemaan niitä kaappiin. Oikeastaan meiltä puuttuu enää vaunut ja jotain pientä tarviketta. Niin ja äitiyslaatikkoa odottelen innolla :D

Odottelen tässä että koira heräis ja lähtis aamulenkille. Se on kyllä niin huvittava kun saattaa vasta yhentoista maissa könytä makuuhuoneesta, jotta mentäis aamulenkille! :LOL:

H82 23+5
 
Katjuzalle :hug: ja jaksamista.

Mulla sillon tällön on pohje kans krampannu yöllä, mut ei onneks kauheen usein eikä nyt viime aikoina ja nyt ku sanoin tän ääneen niin varmaan ens yönä kramppaa.

Tosta vauvan potkimisesta kun kyselin, niin tein vähän "tutkimusta" ja tulin siihen tulokseen, että jos mulla on ihan hirvee kiire pvä töissä enkä juuri istu niin iltaisin kun saa levättyä niin ei niin paljon potkita ja sillon varmaan Nipsu nukkuu kun ei pvällä pysty kun mä häärään kaikkee. Mut esim. eilen töissä melk. kokoajan istuin ja sitte oliki taas koko viime yö sellasta potkuilua et moneen otteeseen heräsin ja siis kyllä joka pvä potkitaan ja liikehditään..

Meil on töissä viel välillä ihan hirvee meteli, ku mun työpaikka on kauppakeskuksessa ja siel tehdään remppaa niin voisko toi vaavi pelästyy niitä ääniä kun iteki välillä pelästyy?!

Muuten, onks kellään muulla sellasta, et sattuu pakaraan? Mulla välillä sattuu ihan hirveesti tonne vasemmalle pakaraan, välillä niin paljon, että käveleminen sattuu. Selkään ei satu eikä reiteen eli ei varmaan ole isssias?! Liikkuminen ja venyttely on auttaanut tohon pakarakipuun ja nyt ei ole taas muutamaan pvään ollu niitäkään.. Vai potkiiko hän tuolla mahassa jotenki niin, että se sattuu mua pakaraan? Muuten on ollu vointi hyvä, onneks. Ja ummetusongelmaki on ainakin toistaiseksi poissa, jihuu :whistle:

Mutta jos menis nyt keittää aamukahvit niin voi taas ajatuskin luistaa paremmin.

:wave:

Sanna ja Nipsu 23+4
 
Pikku-M, meidän esikoinen on 1v1kk. Olis se vaan ihan kauheeta jos vauvan syntymä olis just nyt käsillä. Kolme päivää on päikkäreillekin menty kauhean huudon kera. Se on tosi rassaavaa, kun normaalista päikkäriajasta on 3 tuntia myöhemmin vasta saatu poika unille. Mä en voi käsittää mikä sillä on! Panikoin jo nyt et mitä sitten ku vauva tulee. Se on aina ollut tosi herkkä uninenkin et nukkuukohan sitten enää ollenkaan kun vauva syntyy. Ja kuinka sit mun käy, jos vauva herää monta kertaa yöllä ja esikoinen havahtuu siihen, sit se herää itse 6-7 aamulla ja päiväunetki jää lyhyeks. Onko kellään kokeneemmalla tästä mitään kokemusta? Siis et herkkä uninen esikoinen, tottuuko se vauvan itkuun? Ja kääk, mitä jos ne ei nuku päikkäreitä KOSKAAN samaan aikaan? Mä joudun varmaan hautaan. Jollain palstalla joku äiti kertoi et oli ekat 8 kk nukkunut vain 3 tuntia vuorokaudessa. Mun elimistö ei kestäis sitä, varsinkaan pää... :eek:

Sanna, mä veikkaisin et kohtu painaa johonki hermoon sulla. Mulla oli kans toispuoleista kipua pakaran yläreunassa/häntäluun vieressä ja terkka sanoi ettei kuulosta issiakselta vaan joltain muulta hermokivulta. Nyt se tuntuu menneen vähän ohi, kun kohtu on noussut.Ja noista äänistä. Mä olin leffassa yks päivä ja kovilla oli äänet siellä. Vauva ihan selvästi pelästyi joka kerta äkkinäistä ääntä ja oli melkein koko leffan hereillä. Sit ku ite menin nukkumaan niin normaalia iltajumppaa ei vauvakaan tehnyt.

Huoh. Täytyis kai vähän pötkötellä ennen ku toi poika herää...

T: mE 25+2
 
Navan kohdalta vatsa mitattuna 96cm :whistle: On se varmaan vähän edellisestä mittauksesta kasvanut...ainakin se on kiitettävästi tiellä jos lattialta yrittää jotain poimia :whistle:

Kai mullakin johonkin hermoon painaa kun on kanssa välillä kipeä kohta juuri pakaran/alaselän päällä. On meinaan rasittava vaiva :|

Kerran olen yöllä herännyt siihen kun en meinannut pohjetta saada suoraksi,mutta toistaiseksi tuota on sattunut vain kerran. Sekin on inhottava tunne :kieh:

Meillä nuorempi poitsu on kekannut,että voi yöllä hipisä meidän makuuhuoneeseen vanhaan sänkyynsä nukkumaan :headwall: Pojathan ovat hienosti nukkuneet kerrossängyssä nyt toista viikkoa kunnes nyt ihan viikonlopun aikana nuorimmainen on saanut päähänsä,että pelkää pimeää vaikka on tähän saakka pimeässä aina nukkunut. Illalla laitettiin vielä yövalo,mutta asialla ei ollut vaikutusta vaan kello 5 aamulla jätkä hipsi meidän makuuhuoneeseen. No,sikäli asia ei haittaa,koska jatkaa saman tien unia,mutta periaatteessa voisi nukkua kiltisti virallisessa sängyssään :kieh: :headwall:

Toistaiseksi oksennustauti ei ole muihin tarttunut. Mulla on enää ensi viikko töitä niin ihan varmasti sairastan sitten viimeiset päivät :x

Katjuzalle täältä myös :hug: ja koita levätä aina kun se vähänkin on mahdollista. Tiedän,että sellainen ei lapsiperheessä tahdo onnistua,mutta laita vanhimmat lapset hoitamaan kotitöitä kunhan reissusta palaa. Nyt on vaan ajateltava vauvaa,se menee kaiken edelle!

LilliM+isäntä 22+4
 
Kävin tänään yhden tutun äidin vauvatavarat penkomassa ja ostin vähän vaatetta vauvoille. Meillä ei noita pieniä (56-62cm) vaatteita ole esikoisen jäljiltä oikeastaan ollenkaan, kun eipä sitä osannut ekan lapsen kohdalla ostaa oikeen mitään - nyt tietää mistä tykkää ja mitä pitää tarpeellisena.

Miehen kanssa järjestettiin makuuhuonetta uusiksi, ja kylläpä sai rullamitan kanssa säätää jokaisen huonekalun kohdilleen että saadaan tänne vielä 2 pinnasänkyä mahtumaan! Samalla oli pakko luopua siitä hoitopöytä-haaveesta, se ei yksinkertaisesti mahdu mihinkään vaikka mitä tekisi. Joten mies näppäränä kävi ostamassa muutaman palasen liimapuulevyä ja tekee tuolla pihalla nyt pinnasängyn päälle laitettavaa hoitoalustaa. Meillä on sellaista kivaa tummanruskeaa petsilakkaa jolla se sitten petsataan, uskon että tulee ihan hieno. Voihan siihen vielä jokusen vaaleanpunaisen sydämen sabluunan kanssa töpöttää jos niikseen tulee :D Ikeaan pitää sitte päästä muutama hylly ja nätit pajukorit ostamaan, niin eiköhän siinä parit vauvat hoitele ;)

Ajattelin ruveta uimaan säännöllisesti, olis varmaan ihan fiksua kehittää itselle joku liikunnallinen harrastus ettei paino nyt aivan karkaa käsistä kun jäin töistä pois. Niinhän kauan se on ihan ok tuo uintikin, kun on paikat kiinni.

Närästääkö muilla? Mulla on närästänyt jo vaikka kuin pitkään, rennietä kuluu ja yölläkin pitää välillä nousta nappaamaan kun niin on tukala olo. Ärsyttävä vaiva, mutta onneksi loppuu heti kun synnyttämään pääsee.

Liituraita ja tytöt 24+6
 
Katjuzalle jaksamisia! :hug: Yritä tosiaan levätä kun voit... Onneksi teillä on jo kuitenkin sen verran iso nuorimmainenkin, ettei varmaan ihan sun lahkeessa roiku koko ajan. Paitsi kiukuttele? :saint: :whistle:

Mahan ympäryksen mittasin toissapäivänä, ja näytti jo 108 cm. Ai minäkö valas? :xmas:

Ja kyllä närästää!! |O Ihan niinku Liituraidallakin, närästäny jo monta viikkoa ja välillä saa nousta yölläkin hakemaan renskan. Ja loppuu tosiaan ku seinään synnärillä käynnin jälkeen :D Niinku tää mun nenän limakalvojen kuivuuskin.. Helpottaa tietää että ilma kulkee heti samana yönä synnytyksen jälkeen =)

Mutta eipä täällä kummempia.. Kävin ostamassa äsken uuden paidan. Sattu kerranki löytymään nätti paita hennesiltä, niin pitihän se mukaan napata B)

emmamma & alma 26+2 :heart:
 
mikäköhän mullakin on kun en kunnon yöunia saa mitenkään nukuttua! tosi rasittavaa herätä aina jonkin tunnin välein ja sitten pitääkin käydä vessassa kun hirveä pissahätä! Onko kellään samaan; tuota pissahätää koko aika?
Oon miettiny että jos oiskin se raskausajan diabetes kun koko aika pissattaa mutta toisaalta ei janota ihmeemmin (kai?) ja kyllähän vauva rakkoa jo painaa..
no muutaman viikon päästä se sitten selvii siellä sokerirasituksessa.

KATJUZA:lle :hug: onneksi sitten lähdit sinne päivystykseen niin selvis suppareiden syykin, nyt vaan otat rauhallisesti!
toivotaan että pikkuinen pysyy kyydissä vielä monta viikkoa :heart:

mua alkoi aamulla tänään vetää suonesta että heräsin siihen ja oli kyllä niin jumalaton kipu! ei niitä oo taas ollutkaan hetkeen ja toivottavasti ei alakkaan..
mikäs niihin auttoikaan? suonenvetoihin? :whistle:

mahaa en oo mittaillu, en oikeen oo jaksanut :LOL:

pikkuinen liikuskelee joka pvä ja on se kiva kun on alkanut niitä liikkeitä kunnolla tuntemaan :) tietää että masussa on sen suhteen kaikki ok.

pitäis alkaa laittelemaan kaikkia tavaroita kasaan kun ei oo enään kuin muutama viikko aikaa muuttoon.. mutta kun ei millään jaksaisi
:D
jos sais ees muuttolaatikot haettua tänne meille :LOL:
muutenkin kun on kaikki sokerirasitukset, ja neuvolalääkäri siinä muuttoviikolla että hälinää sitten on.

no joo pitäisköhän sitä YRITTÄÄ mennä nukkumaan vaikka ei uni kuitenkaan tule :ashamed:

öitä niille jotka saavat unen päästä kiinni!
 

Oih, pitää vähän tuulettaa, sain tänä aamuna nukuttua kasiin asti ja sttenkin heräsin itse..esikko jäi siis nukkuu. Piti nousta soittamaan neuvolaan etten ysiks kerkeekään, etenkin ku mies on töissä..no, sian sit aikaa siirrettyä iltapäivään.

Yöllä tosin oli vaikeuksia saada nukuttua..tyttö oli tullut taas miun jalkopäähän nukkumaan, ja eipä siirtynyt siitä vaikka muutamn kerran sen käänsin oikein päin, siis kohta oli taas takas..ihme muksu!
No, vissiin siitä seurauksena mulla olikin muutama "mukava" pohjekramppi, en tiiä miten ne sain aikaan, ku mulla ei oo varmaan ikinä ollut aiemmin niitä, mut ai hemmetti kun koski! Olikse magnesium mikä niihin auttoi?

Ei vaa jos tämmönen jatkuu, niin pakko hankkia jotain apuja..

Liituraidan hoitoalusta kuulostaa nätiltä =) Oispa miunkin mies semmoinen rakentaja..mut ei, miun isä sit kylläkin on.

Viljonkka;Minuu kans jännittää mitä tyttö sanoo sit ku vauva tulee..ja tuo nukkumisasia kans. Välillä kun nukkuu niin sikeesti ettei meinaa saada millään hereille, mut sitten välillä ei uskalla mitään hiiskahtaakaan ku herää jo..
Anopi antoi neuvon; Kannattaa hankkia radio tms. mitä pitää koko päivän silleen suht hiljasella/taustalla nii sit lapset tottuu siihen että on jotain ääntä talossa, et nukkueessakaan ei tarvii ihna hiirenhiljasta olla. En tiiä miten toimii, eikä olla vielä ainakaan hommattu.

Yks mitä ollaan aateltu, on pimennysverho..se on ollut hankintalistalla jo esikon vauva-ajoista, mut miten sitä ei oo tullut hommattua?? Etenkin kesällä on niin valosaa ettei hän meinannut nukahtaa ollenkaan. Ei vauvana eikä nyt.

Joo, no nyt alkaa ajatus harhailemaan..pitänee mennä aamukahveet laittaa =)
M ja Onni-Ilona 25+2
 
Auttakaa tyhmää...
Oon jotenkin kutenkin saanut paperin muuten täytettyä, mutta kosta "työstä poissaolo"???? Mitä mä siihen laitan? Rastinko siihen että kohdan 5 mukaan vai laitanko ollenkaan?
Kun se toinen vaihtoehto on, että olen ollut vuosilomalla ajan XXX mutta siis enhän mä vuosilomalla oo jos oon äitiylomalla???? ei ymmärrä :ashamed:
 

Neuvolakuulumisia!
Painoa oli nyt tullut melkein 2kg viime käynnistä, mitä vähän pelkäsinkin..no sitä ennen ei toisaan ollut tullu kuin se 100g..
Nyt kokonaispainonnousu n.6kg..on se ainakin vähemmän kuin mitä esikolta tähän aikaan =) Jee..

Hemppa oli yllättävän korkee, 131..en muista millon viimeks se ois ollut niin paljoa, ennemminkin aina alakanttiin. Mitenköhän minuu silti väsyttää niin paljon? Oiskohan se sit vaan unenpuutetta tms..

Enni; Mie en osaa auttaa tuohon, en muista mitähän mie laitoin ees siihen omaan paperiini..

No, nyt kattoo miehen kans elkkaa, kun tyttökin on rauhottunu leikkimään..
 
Taas on vierähtänyt tää kesäloma sutjakkaasti ja takas töihin, plääh.
Toivottavasti kaveri pysyy Katjuzalla masussa vielä pitkän aikaa. Mulla on kanssa noita supistuksia, mutta se ei ole onnkesi pehmentänyt kohdunsuuta, mutta olen siitä tarkkaillussa siitä, joten kolmen viikon välein olen pomppinut tuolla ultrassa. Nyt kokeillaan miten reakoi tosiaan työssä oloon, matkat ovat pitkiä jotenka en varmaan äitiysloman alkuun asti ole töissä.

Muuta kuulumista, just mittasin ton mahan ympärystän ja se oli 96-97. Neuvolassa olin viime to ja silloin painoa oli tullut edelliseen kertaan 1,4 kg Jotenka nyt on lähtöpainoon tullut huimat 1 kg lisää =) . Hemppa oli noussut 111 jo 121 eli hyvä niinkin.

Vali, vali..... nyt on iskenyt sitten se että jalkoja alkaa turvottamaan ja toista kättä myös. Vasemmassa kädessä on tullut nyt puudutuksen tunnetta.... mulla on siinä ahdas rannekanava ja sa sitten heti alkaa oireilemaan kun tuota turvotusta tulee. No häipyy kyllä synnytyksessä.

Kelan paperit olen kanssa laittanut menemään, mutten kanssa muista mitä pistin sinne.

Mutta eipä tänne napaan muuta. Haleja kaikille!!

:hug:

viivin
rv27
 
Tsemppiä katjuzalle!

Mies sai tehtäväksi hommata lastenvaunut ja eilen hän etsi netin vauvasivuilta lastenvaunuja.Tähän mennessä minä olen ollut ainoa niiden sivujen lukija tässä perheessä. =)
Tänään käytiin sitten tekemässä jo kaupat. Löydettiin Brio Kombi merkkiset vaunut vuodelta 2003. Todella hyväkuntoiset. Värinä on siniharmaa, tummansininen ja harmaa/beige. Se väri käy mielestämme kummallekin sukupuolelle, kun sitä ei tiedetä etukäteen.
Huomenna olisi neuvola jälleen. Mietiskelin tässä että milloinkahan sieltä saa jotain tietoa synnytysvalmennuksesta? Varmaan ehkä lähempänä laskettua aikaa.

Terkuin Manta ja Vaavi 26+2
 
manta Mie sain synnytysvalmennusajat viime nla:ssa eli n. rv 22. Huomenna olis taasen aamusta neuvola ja ke sit sokerirasitus. Alunperin piti olla samana päivänä molemmat, mutta oma nlatäti sairaslomalla niin joutuivat vähän aikatauluja rustaamaan uusiks. Onneks ei oo kun tuo 200-300 m matkaa niin ei haittaa vaikka kahtena peräkkäisenä päivänä pitääkin pyörähtää :)

enni Muistaakseni siihen tulee se kohdan 5 mukaan jos ei oo ollu sairaslomalla tms. ennen äippäloman alkua. Ite en muista miten mie sen merkkasin kun miulla loppuu työsopimus ennen äippälomaa.

Milloinhan miule tulee äitiyspakkaus.. :whistle: Kohta on kk siitä kun vein ne paperit ja vieläkään ei oo tullu. Tosin sanoivatkin, että näin kesäaikaan voi käsittelyaika olla 1-1½ kk jopa. Mie vaan odottelin kun monet saanu ihan viikossa parissakin...

HT ja veturi 26+3

 
Heipsan

Parturissa on käyty ja tukkaan on taas tottuminen, lähti taas veke aikas paljon ja sainpa nyyten sellaisen jonka halusin, eli hieman anistonin tyylisen, silleen kerroksittain...edelline parturi ei uskaltanut leikata :headwall:
Hattivatti potkii ja potkii, tuntuu vaan aika vaimeilta ne potkut kun tulee tuohon eteen kun se istukka on edessä, muistelin et pojasta tuntu paljon paremmin, mutta istukka olikin takana...
tänään huomasin että neuvolakortissa lukee että istukka edessä, mutta ei laskeudu tai jtn, kuitenkin ettei ole konhdunkaulan päällä vaan siinä yläpuolella...

eipäs tässä muuta kuin murinaa kelalle kun ei vaan saikkurahuja kuulu ja rahat on finaalissa, piti jo siskolle soittaa et saanko siltä lainaan rahaa, kun en mie maha mitään tälle tilanteelle :headwall: :headwall: onneksi saan niin ei tartte olla niukalla ruoalla, vaan saa ihan mitä normaalistikin, miusta ei oo puuron syöjäksi moneksi päiväksi

Perfekta ja hattivatti 25+5
 
Näin se vaan pyörähti taas uusi viikko käyntiin! :heart: aika menee kyllä todella nopeesti.

Onko teillä noi synnytysvalmennukset neuvolassa? Kun mulle sanottiin, että täytyy itse varata valmennusajat Naistenklinikalta. Täällä on silti käytännöt ihan erilaiset eri neuvoloissa, koska kaveri taas käy neuvolan valmennuksissa... :/

Juu, magnesium auttaa suonenvetoon/kramppiin ja mulla se on todellakin auttanut. Ei oo krampannu jalkoja yhtään sen jälkeen kun alotin sen syömisen. Mutta siihen rautatablettien makuun en totu. Ne maistuu niin järkyttävän pahalle ja saa mahan kipeäks. :kieh: Toivon vaan ettei tarttis koko loppuaikaa syödä niitä vaan auttais tää yks kuuri... :|

Nyt en taas muista mitä piti kommentoida, mutta palailen myöhemmin asiaan, nyt täytyy alkaa töitä tekemään... :whistle:

H82 24+0 :heart:
 
HE82 Joo 2 kertaa on nla:ssa ja 1 kerta sit äippäpolilla ja sinnekin anto ajan suoraan - tai siis 2 vaihtoehtoa että jompana kumpana mennä.

Neuvolakuulumisia Paino oli grammalleen sama kuin viimeksi, nousua siis kaikenkaikkiaan ekasta neuvolasta (oma vaaka näyttää mitä sattuu joten käytän seurannassa nla:n tuloksia) rv 10+ on 3,2 kg. Verenpaine oli 120/60 ja hemppari taas laskenu 130. Pienen syke - kun vihdoin saatiin karkulainen kiinni ja anturin alle - oli 140 ja todella vahva, tosiaan mittausta vaikeutti veturin kipittäminen karkuun :) SF-mitta oli 23,5 kun viimeks n. 4 vko sitten oli 21,5. Onko normaalia että sf-mitta hypähtää yläkäyrältä keskikäyrälle? Tosin läskivararengas on pienentyny masun päällä selvästi, johtuisiko tuosta tai sit mittaajan vaihtumisesta? Kaikin puolin vilkas kaveri masussa vilistää ja kaikki ok. Neuvolantäti oli taas uusi (nyt kolmas tän raskauden aikana) kun oma täti sairaslomalla mutta todella loistava oli tämäkin. Sellainen iloinen ja rempseä pakkaus. Ens viikolla sit lääkärineuvola ja siellä selviää missä kunnossa paikat jne. että uskaltaako sitä järveen tänä kesänä lainkaan - vähän oon arkaillu kun paikat viimeks tarkistettu np-ultrassa.

HT ja veturi 26+4
 
SPy
Moi,
Eilen olin sokerirasituksessa. Jos tuo jollain on vielä edessä niin ei kannata stressata. Mulle sokerilitku uppos helposti, olivat jäähdyttäneet sen jääkaappikylmäksi eikä sitä tarvinnut juoda kuin pari mukillista. Vielä kun oli hyvää lukemista mukana niin aikakin kului nopsaan.

HelmenTyttö: On todella normaalia että sf-mitta riippuu mittaajasta. Mun oma terveydenhoitaja oli lomalla ja sijainen sai mitattua mun sf-mitan reilusti yläkäyrän yläpuolelle, kun se aiemmin oli keski-ja yläkäyrän puolessavälissä. Ei paljon huolettanut kun olin edellisellä viikolla käynyt 4D:ssä ja siellä vaavelin kaikki mitat oli keskikäyrällä. SF-mittaan voi siis luottaa vain jos kerrasta toiseen on sama mittaaja.

Mä olen aloittanut äitiysjoogan. Onko muilla kokemuksia? Kaksi kertaa vasta on ollut joten ei tuosta vielä tiedä millaista se tulee olemaan mutta tuleepahan ainakin kaksi kertaa viikossa keskityttyä vain ja ainoastaan tähän masuasukkiin.

Työt ei maistu - 8 viikkoa jäljellä ennen äippäloman alkua....

SPy ja Iidavaltteri 26+2
 
SPy
HE82: Meillä Lahdessa äitiysvalmennukset pidetään neuvolassa (4 kertaa) ja sitten itse täytyy varata keskussairaalaan aika ryhmätutustumiskäynnille. Mäkään en pysty rautatabletteja syömään, maha menee NIIIIIN sekasin, oon käyttänyt luontaistuotekaupasta saatavaa juomaa Kreuterblutsaft (suurinpiirtein tuonnepäin toi nimi...). Jos kamalasti kaikki närästää, silloin saattaa tuokin närästää mutta mulle sopinut ihan hyvin.
 
Mulle ei kummempia kuulu. Vauva on alkanut enemmän liikkumaan tai siis nyt tunnen liikkeet ihan missä asennossa tahansa. Mutta silti tämä ei liiku niin,että koko maha hytkyis :whistle: Asiaa en murehdi,mutta hassua että tämä niin erilainen kuin mitä esim.kuopus oli. =) Pakostakin sitä miettii,että onko tämä sittenkään poika :whistle: Kaikki mennyt niin erilailla tällä kerralla. Poikien raskaudet olivat kuin kopioita toisistaan. Mutta ei mulle väliä kumpi tulee =)

Mulla tuo seuraava lekurineuvola jääkin väliin kun siellä yksityisessä ultrassa tehtiin sisätutkimus. Onneksi ei tarvitse sille omalle "hiirilääkärille" mennä :LOL:

Työpäivät vetelevät viimesiään. Toisaalta vähän haikeaakin. Pojat kun ovat viihtyneet hoidossa hyvin ja mä töissäni paremmin kuin hyvin =) Mutta aika aikaansa kutakin. Uudet tuulet odottavat :D

Vauvalle tekisi mieli ostella kaikkea kivaa,mutta yritän hillitä itseäni :whistle: Toisaalta mulla on ennalta jo jotakin vaatetta ja kun se pakkauskin vielä tulee =) Niin ja oonhan mä jo ehtinyt jotain pientä kivaa käyttövaatetta hankkimaan ;)

Tuttipulloja voisi tietty muutaman hamstrata kaiken varalta. Niin ja imetyskumi on mulla ainakin ihan ehdottomasti ekana hankintalistalla. Kuiteski taas tissinpäät ihan auki,mutta toivottavsti eivät ala vuotaa verta niinkuin viimeksi. Rintatulehduksen se sitten teetti ja imetys kaatui siihen :/

Koittelin muuten tuossa yksi ilta saunassa ollessani,että tissit ovat mahdottoman pingottuneet ja täyteläiset :D Vielä vähän aikaa sitten olivat kuin kärpäslätkät ja nyt on ihan erilaiset :LOL:

Mulla on muuten imettämisestä nyt jokin "pakkomielle" eli mä toivon niin onnistuvani siinä! Oottekos te muut miettineet tällasia syvällisiä niinku mä? :whistle: Kuopuksen kanssa koko imetys siis kaatui siihen pirhanan tulehdukseen :kieh:

LilliM+isäntä 22+6
 
Äitiyspakkaus saapui eilen ja on nyt sitten pengottu :D Oli siellä paljon kivoja juttuja. Patjan froteesuoja vaan oli aika hepposen tuntune.

LilliMenninkäinen: Mie oon kans tuota imetys juttuu kovasti miettyny. Haluisin kovasti että tällä kertaa saisin imettää. Esikoista kun en voinu imettää, kun hän joutu olemaan sairaalassa elämänsä ensimmäisen puolivuotta ja aluksi suonensisäisellä ravinnolla, ja sitten nenämahaletkun kautta vaan muutama millilitra kerrallaan maitoa. Kyllä mie hälle maitoo lypsin, mut se sit vaan loppu se maidon tulo. No nyt oon lukenu paljon imetyksestä. Toivottavasti pikkunen on terve ja imetys onnistuu.

hemski ja Santruska 25+3
 

Yhteistyössä