*MarrasMassutII kesäkuussa*

Heippa!
täältäkin suunnasta pitkästä aikaa.ei ole ollut juuri aikaa koneella olla kun hoidan kahta ihan pientä lasta nyt pari viikkoa ympärivuorokauden.ja muutakin talon myyntiä ym.joten en tiedä ollenkaan mitä täällä on keskusteltu.täytyy illalla perehtyä asiaan.
onko kenelläkään ollut lonkka- tai alaselkäkipuja?mulla meinaa olla kovasti.ennen ei ole ollut.ja liikkeitäkin luultavasti jo tuntuu.
täällä näytti olevan lista arvauksista kumpi tulee.meillä minä luulen että tyttö ja mies luulee et poika.rakenneultra on 17.7 mutta ei haluta tietää kumpi on ellei vauva itse esittele.
taas mietityttäää että onko mahassa mitään kun nyt vasta on ihan ihan pikkuisen alkannu maha kasvamaan.kuitenkin niin että ei kukaan vielä viiti tulla kysyyn odotanko. :) ja monesti en muista koko raskautta.täytyi viikotkin laskea uudestaan kun olin unohtanut.
nyt täytyy mennä syöttämään lapset ja lähteä ulos.myöhemmin lisää.
suklaapahkina & maha-asukki 17+2 (ehkä)
 
Huh huh, onpas taas tullut tekstiä kiitettävästi tänne palstalle :) Kävin kyllä viikonlopun aikanakin lukemassa viestit, mutta en jaksanut sitten alkaa itse kirjoittelemaan mitään. Ihan hirveesti ei enää viikonloppuisin jaksa netissä surffailla, kun töissä tulee touhuttua tämän koneen kanssa kaikki päivät...

Argh, siis noita kestovaippoja on noin miljoona erilaista! Taidan kuitenkin kallistua sinne kertsien puolelle, vaikka onhan niitäkin ainakin yhtä monta erilaista. Kun jossain vaihessa olis aikaa perehtyä tähän asiaan.

Veijari ja Chala, tervetuloa mukaan :wave:

äitee 78, onnittelut hyvistä lv-tutkimuksen tuloksista. Voih, tietäisinpä minäkin kumpi sieltä on tulossa, toivotaan ettei vaavi ole liian ujo 4d-ultrassa. Minä haluan ehdottomasti tietää, onko sieltä tulossa tyttö vai poika, niin osais vähän hankkia oikean värisiä vaatteita yms. Mun mielestä siinä synnytyksessä on ihan riittävästi draamaa ilman että pitäis vielä jännätä sitä vauvan sukupuolta :LOL:

Czarina, hurjan paljon tsemppiä, yritä pitää pää kasassa :)

Mulla on aina ollut suonenvetoja ja nyt huomaa, että ne vaan lisääntyy raskauden myötä. Aamulla saattaa olla jalkapohjat ihan sairaan kipeät, josta tietää että yöllä on ollut suonenvetoa, vaikka en olekaan herännyt. Mulla ei kyllä mitkään magnesiumit tms. auta, ainoa mikä vähän auttaa, on pitää jalat lämpöisenä, mikä ei olekaan ihan helppo homma, kun on vielä huono ääreisverenkierto :)

Kiinalaisen kalenterin mukaan meille olis tulossa poika, joka sopisi meille oikein hyvin.

Juhannus kuluu ihan kotosalla, mies on koko juhannuksen töissä, joten minäkään en viitsi lähteä mihinkään kavereiden tai sukulaisten luokse jussin viettoon. Saapahan levätä koko juhannuksen ihan rauhassa :)

Mulla on huomenna neuvola, tuskin siellä mitään ihmeellistä tulee eteen, tosin vähän jännittää verenpaine ja hemoglobiiniarvot, kun mulla on edelleen tuota huimausta.

Teistä moni tuntee jo vauvan liikeet masussa, olen jopa vähän kateellinen. Minä en vielä tunne mitään, mutta tämähän onkin mun esikoinen, joten ne liikkeet tuntee yleensä pari viikkoa myöhemmin kuin uudelleensynnyttäjät.

Aurinkoista jussia odotellessa
minnihiiri68 + vaavi 16+3
 
Iltaa!

Hyppäänki tästä suoraa omaan napaan. Ajattelin huomenna hakeutua lääkärin juttusille, vatsa on edelleen (ollu jo 2vko) kipeä aina ku rupeen jotain hommaillee. Työ on raskasta (suurtalouskeittiö) ja siellä se alkaa aina aamusta ku rupean töihin. Viikonloppuna jopa siivotessa sain vatsan kipeäksi, kivut vaihtelee, polttelee, paineen tunne alavatsassa erillaisia kouristavia,viiltäviä ja pistäviä kipuja.Välillä myös vatsalihakset jännittyy hetkeksi mietin että tarkottaako se semmosta harjotus supistusta? Välillä saa nojailla pöytii tai olla kyykyssä tai istua. Tänää yritin töiden jälkeen päästä terveydenhoitajan kanssa juttelemaan mutta ylläri ei onnistunu sen jälkeen yritin soittaa työterveyshuoltoon mutta siellä oltiin sitä mieltä että nämä asiat hoidetaa nvlan kautta eli nyt ku oon raskaana ni mulla ei ilmeisesti oo mitään asiaa työterveyslääkärille??? Onko muilla näin???
 
Meidän koira-neiti lähti tänään uuteen kotiin :'( Hyvään paikkaan kyllä pääsi, iso maalaistalo. Pariskunta odotti ensimmäistä lastaan. Pahamieli nyt on tietysti hetken, mutta kai se tästä helpottaa. Mä en pystyny koiralle edes suuttumaan tänään, vaikka oli mun työpäivän aikana repiny meidän puoli vuotta vanhan sohvan joka maksoi ties mitä... nyt kyllä vähä kiukuttaa :kieh:

Vanhempi koira lähtee keskiviikkona mummolaan yökylään muutamaksi yöksi, että se ehtii tottua siihen, ettei se toinen koira oo meillä enää. Äitillä on nyt aikaa sen kanssa touhuta, kun jäi just osa-aikaeläkkeelle :D

Nyt ukot pitää saada nukkumaan, meno on niin villiä. Ne eilen möykkäs sängyissään yli yhteentoista ja herätys oli aamulla ennen kuutta, niin väsymys painaa päälle...
 
Moro!
Tulipahan taas juhlat juhlittua. Oli vissiin vähän rankka viikko.. Oli eilen masu aivan ylikipee. Istuin kirkossa (konfirmaatio) ja puristin miehen kättä ku sattu välillä niin lujaa. Epäilen että oiskohan ollu supistuksia.. :/ Yritin sitte mahdollisuuksien mukaan istuskella ja lepäillä. Tänäänkin oon pitäny lepopäivää. Aamulla vielä vähän pisteli kun rupes vähän puuhaamaan, mutta nyt ollu vähän parempi.. Viikonpäästäois neuvola, jos siellä vois sitte kysellä vähän tädiltä onkoha kaikki hyvin ja kuulis sydänäänet.
Liikeitä kun en ole vielä tuntenut..

Pientä todellista vauvamasuakin on ruvennut piikuhiljaa kasvamaan. :heart:
Täälä on niin pikku hiljaa rinnat kasvaneet, että nyt yhtäkkiä todennu et yksinkertaisesti ei rinnat tahdo mahtua liiveihin enää. Onnex yhdet löytyy jokka on vähän ollu isot.. Vissii pitää käydä liivi ostoksilla.

Catherine 16+1
 
sateista tiistai-aamua turkusesta :wave: tuosta sukupuoliepäilystä niin mulla on ihan tyttöfiilarit itellä,mutta kaikki muut ihan kaik miehen ja mun sukulaiset on sitä mieltä että siellä on eetu tai ilari =) ourait,töihin pitäisi raahautua ja olla ilonen ja pirtsakka mutta mulla on joku hämärä pohjavirekausi nyt menossa...nukuttaisi oikeen tosiaan puoletvuorokauden tunneista ja ei saa itteään oikee vireeks lainkans!!mites teitillä?ootteko pirteitä ku peipot??? |O
 
Huomenta! Täällä oltu kamalan flunssan kourissa muutama päivä, kurkku tosi kipeä ja yskiessä sattuu. :( Fiilikset vähän matalat tänä aamuna. Vauvamasun ympärys eilen jo 95 cm, kasvaa kovalla vauhdilla.

Päivänjatkoa teille kaikille!
 
Mulla oli tänään neuvola ja siellä kaikki kunnossa. Vaavin sydän löi 155 kertaa minuutissa, kova on vauhti pienellä.

Hemoglobiini on edelleen varsin alhainen 117, mutta ei mulle ainakaan vielä määrätty rautatabletteja. Verenpaine oli 114/68 eli oikein hyvä sekin. Siitä huimauksesta epäilvät, että johtuu tuosta alhaisesta hemoglobiinista ja siitä että verenpainekin on aika alhainen. Eli ei auta kuin hidastaa tahtia entisestään :)

Catherine, mulla rinnat on kasvaneet jo ainakin yhden kuppikoon, viikonloppuna lopultakin sain raahattua itseni rintsikkaostoksille, rintsikoiden sovittaminen on jotenkin niin epämukavaa touhua... Mutta kun rinnat pursui jo ulos kaikista vanhoista liiveistä, niin vähän pakko oli hankkia uusia.

Lulu32, kyllä minuakin väsyttää jatkuvasti ja voisin nukkua ihan määrättömästi... Viikonloppuisin yleensä tuleekin nukuttua sellaiset 12 tunnin yöunet.Viikolla ei ihan niin pitkiä unia pysty vetelemään tai sitten pitäisi mennä jo kuudelta illalla nukkumaan :LOL: No, terkkari sanoi että keskiraskaudessa väsymyksen pitäisi hellittää eli sitä odotellessa...

Hui, perjantaina tulee rv 17+0 täyteen ja alkaa jo viides raskauskuukausi. Kyllä aika menee ihan mielettömän nopeasti, kohta on jo puoliväli ohitettu.

Varasin tänään ajan 4D-ultraan heinäkuun lopulle. Sillloin on menossa 23. raskausviikko. Unohdin vaan tietysti kysyä, että täytyykö se dvd viedä itse sinne lääkäriin vai saako sen ostettua sieltä paikanpäältä. Onko teistä kukaan käynyt tai menossa Femedaan ultraan?

Oletteko te menossa synnytysvalmennukseen? Minä ajattelin mennä, kuulin just että siihen valmennukseen kuuluu 3 käyntikertaa ja alkaa syyskuun loppupuolella tai lokakuun alussa.

Jaahas, täytyy varmaan palata sorvin ääreen. Töiden määrästä ei ainakaan huomaa, että kesälomakausi olisi alkanut...
 
Nonniin.... enää ei arvailla sukupuolta, sillä sairaalasta tuli paperit tänään ja XY niissä selkeesti luki, joten tietona että meille on tulossa poika :heart: . Nyt mamina saat siis lisätä sen tuohon sukupuolipinoon kun ei enää tarvitse arvuutella :)

Kuten varmaan arvaatte, niin ukko on tästä tiedosta aivan ekstaasissa, sillä nyt ei kuulemma tarvitse hankkia suolapyssyä "kollien" hätyyttämiseen 15 vuoden kuluttua :D

Ukko tuossa juuri ilmoitti saaneensa vapaaksi koko 30.6. alkavan viikon, joten minun jännitykseni hellittyi hiukan, kun tiedän että hän pääsee tällä kertaa mukaani sairaalaan ja olivat uutiset sitten hyviä tai huonoja, on hän ottamassa ne minun kanssani vastaan. Tähän asti olen joutunut käymään kaikissa yksin koska hän on tällä hetkellä Ruotsissa.

Mitens te muut, ovatko miehenne/kumppaninne olleet mukana ultrissa ja esim. lapsivesitutkimuksissa? Miten he ovat reagoineet?
 
Kisse, kyselit niistä TAYSin äitiyspolin lääkäreistä.

Eli nyt viime reissulla lääkäreinä olivat yl Kalle Simola (perinnöllisyyslääkäri) ja oyl Jukka Uotila (ultraava lääkäri). Mukana olleen naislääkärin nimeä en löytänyt mistään. Istukkabiopsian otti ol Katja Marnela ja sisätautilääkärinä minulla on ayl Sirkku Tulokas.
 
LEP
Mulla on välillä ihan olo, kuin ei olisi edes raskaana. Paitsi sitten kun tulee näitä jumalattoman kipeitä vihlaisuja ja mahaa jomottaa. Mutta siis kun ei liikkeitä ole vielä tuntenut, niin välillä aina alkaa ajatella, että onkohan siellä masussa kaikki hyvin. Vielä olisi rakenneultraankin aikaa 4 viikkoa! :whistle: Toivottavasti pikkuinen on sitten oikein jalat levällään, että näkisi sukupuolenkin mikä olisi tulossa! :LOL:

Tänään rv16+3. :heart:
 
Liiveistä... minä olen aina kuulunut rusinarintaisten kuppikuntaan eli rimaa hipoen B (eli varmaan se kuuluisa Tee-kuppi), mutta nyt olen joutunut uusimaan liivit jo KAHDESTI ja voi velli, D-kuppikin jo ahistaa eli kai tässä joutuu kohta uusiksi ostoksille! :LOL: Rinnat painavat "tonnin" ja hartioita jomottaa, joten viisainta on vissiin lähteä sinne liiviliikkeeseen...

Väsymys ei ole enää samaa luokkaa kuin alkuraskaudessa, mutta nyt ovat ongelmana levottomat unet sekä se, että joka aamu on pakko nousta pissille n. 5-aikaan ja sen jälkeen en saa sitten enää unta. En osaa nukkua päikkäreitä, joten alkaa olla univelkaa, mutta ehkä tämä tästä vielä tasaantuu... Toivotaan.

Raskaustuntemuksista... Sama vika "Rahikaisella" eli enää en tunne olevani raskaana muuta kuin silloin, kun kohtua repii. Viikonloppuna iski jo pieni pelko, sillä edellisviikon lopulla tunsin jopa kipua kun kohtua repi ultraamisen jäljiltä tosissaan pari päivää (oli rankka ultra viime keskiviikkona, kun etsivät rakannevikoja ja siitä meni vatsanahkakin ihan helläksi), mutta sitten ei tuntunut mitään ennen eilistä. Alkoi heti kaikuun mielessä lääkärin kysymys "vieläkö kohtua repii? Jos repii niin se on hyvä merkki"... joten huokasin syvään kun jouduin oikein puhisemaan krampin takia eilen. Hitsi mikä stressi, hui! :|
 
Rauha maassa ihmisten kesken - meillä nukutaan päiväunia! Ja luultavasti useemman tunnin verran! Neiti puljas aamupäivällä 1,5 tuntia pihalla uima-altaassa (siis semmosessa pienen pienessä) ja veti sen jälkeen lautasellisen sapuskaa naamaansa! Oli vähän nuutuneen näkönen sänkyyn painellessaan.

Vähän ramasis itteekin, mutta jos sitä kerrankin vaan nauttis hiljasuudesta! Taino, kyllähän tuo astianpesukone möykkää tuolla taustalla... :D

Rintavarustuksesta. En ole mitään kauheeta kasvua huomannut, mutta jumalattoman kipeet ne on! Vahingossa jos johonki osuu, niin tekis mieli voihkasta! Ja verisuonet niissä on ihan pinnassa, niinkun koko muussakin kropassa - näinköhän niistä kaikista ponnahtaa suonikohjut? :eek: :x Toivottavasti ei!

Synnytysvalmennuksesta.. Täällä se on tarkotettu lähinnä ensisynnyttäjille, kai sinne muutkin halutessaan sais mennä. Mutta taidamma jättää menemättä, kun eka kerralla tuli siellä käytyä. Eikä mulla kyllä enää ne opit laitoksella tai kotona päässä mukana olleet. :whistle: Taitaa vika tässä tapauksessa kyllä olla kuuntelijassa...

Taidanpa lähteä parvekkeen pesuun, se on vähän jäänyt hunningolle tuon kaiken terassin rakentamisen keskellä..

Mukavaa kesäpäivää!

t: Pamppis, 16 + 4, jos tänään nyt tiistain on :whistle: lomalla kun on kalenterit heitetty jorpakkoon! =)
 
Saimpas lääkäri ajan ja se kirjotti tämän ja ens viikon saikkua. Kipujen usko johtuvan kasvusta ja fyysisen työn yhtälöstä. Teki samalla sisätutkimuksen ja kuunteli sydänäänet ja kaikki oli ok. Huomenna viellä labraan sörkittäväx ja uskon että ainaki hiiva testi näyttää positiivista. Tosta hiivasta on tullu kummallinen riesa, ennen tätä kolmatta raskautta mulla on se ollu tasan kerran ja nyt se tuntuu palaavan koko ajan takasin :x
Noh nyt pitäs sitte lepäillä, saa nähä onnistuuko ku on täällä kotona :whistle: aina on jotain mitä pitäs siivota.....
 
Czarina, hienoa että saatte pojan:) mie toivoin niin esikoista pojaksi, mutta tyttöhän sieltä putkahti:)

Nukuin tossa parin-kolmen tunnin päikkärit tytön kanssa, nyt on ihan hassu olo.
Vauvan liikkeitä olen koittanut kuulostella, mut en oo varma tunnenko mitään. Yks ilta makasin sohvalla, niin ihan ku ois tuossa lonkkaluun vieressä muksinut ja möyhännyt, mieskin tunsi jotain.. ehkä se sitten vaavi oli. Sitten oon varma kun alan tuntea jotain joka päivä..=)
Siivousurakka olis edessä.. ei vaan yhtään huvittas.

Mie oon aika kateellinen tein muiden kuppikoon suurenemiselle, itellään ei tapahdu mitään muutoksia. Esikoisesta kasvoi puoliväliin mennessä yhellä koolla, nyt on vaan ne "rukkaset" saanu täytettä, muttei liivejä tarvi vaihtaa :ashamed: :ashamed: sori sanavalintani:D

TeSuLah, on kyllä niin mahtava tuo siun maha ettei tarvitse kyseenalaistaa ootatko vai et:D ihana:D

Samir05, en osaa kyl yhtään sanoa tuosta lääkärikysymyksestäsi.. itse hakeutuisin varmaan neuvolan juttusille.

MissMaisa, harmi että jouduitte luopumaan hauvelista, ei varmaan ole helppo paikka!! Jaksuja siulle, onhan sillä varmasti hyvä olla uudessa paikassa, sillä voi kai edes vähän lohduttautua?
 
samir05 hyvä että pääsit lääkäriin! menitkö siis työterv. vai neuvolan? koitahan nyt huilaillakin :kieh: ;) ;)

*muoks* mitä ilmeisemmin neuvolan lääkärillä käväisit, voisin lukea nuo kirjotukset tarkemmin :whistle:
 
Heippa kaikille!

Täällä päässä aktiivinen kaveri on ollut tänään vähän rauhallisemmin. Ja heti kun se ei mua muksi niin mietin että onko kaikki ok... Pöpihän mä olen.

Meillä varmaan aletaan käyttää kestovaippoja. Sisko niitä käytti toisellaan ja jäi ihan kiva mieli niistä. Onhan niissä vaihtoehtoja, mutta jos keskustelee jonkun kanssa, joka niistä tietää niin voi valita itselleen ja omiin tarkoituksiinsa sopivat. Mun siskoni jo kertoi muutamista, jotka on kokenut hyviksi malleiksi ja hyviksi käyttää, mutta enpä tähän hätään niitä muista....

Löysin joskus tälläisen paikan: www.vekaravintti.fi
Sieltä saa äippävaatetta, kestovaippoja yms. Olen ajatellut myös kantoliinaa ja ergoa, mutta ergohan poistuu nyt. Kuulemma tilalle tullut manduga. Siihen voi turvallisesti laittaa myös vastasyntyneen. Itse en luota noihin babybjörneihin yms, joskus kouluaikana eräs opettaja paasasi meille siitä kuinka siinä lapsen asento on aivan väärä... No, tästä ergosta on taas siskon kautta hyvät kokemukset, ja siihen parannettuun versioon nimeltä manduga ajattelin rahani laittaa. Kamalaa, kun tuolla nettikaupassa surffaa niin voisi ostaa vaikka mitä..... :D Mies varmaan puhkuu innosta kun alan noita sivuja sille näyttämään ;)

Mulla on rintaliivien koko paisunut jo varmaan kuukausi sitten. Kävin yhdet ostamassa ja tällä hetkellä surffaan kaksien liivien välillä. Varmaan pitäisi vielä yhdet ainakin ostaa, ettei koko ajan ole toiset pesussa ja toiset käytössä. Kesälläkin hikoaa ihan eri tahtiin. Tietty näillä sateilla ei paljon muu kuin tuskanhiki lennä....

Miten olette liikkuneet? mä käyn pilateksessa (tosi vähän kylläkin viime aikoina) ja ajattelin ottaa vielä yksityistunnin jotta saan kotiohjelman paksuuntuneelle räätälöitynä. Ratsastuksen jätin kyllä heti kun tästä sain tietää. Kuulemma voi istukka irrota jos putoaa. Ei houkuta....
Vielä pitäisi itseään ottaa niskasta kiinni ja kävellä enemmän, mutta onpa tämä väsymys ja laiskuus niin paha tauti ettei meinaa helpottaa.. Ideoita inspiraatioon??
 
Mamina kävin joo tossa terveysasemalla mutta ei ollu meiän nvla lääkäri joka sattuu olee meiän alueen omalääkäri myös,se on lomalla. Toi lääkäri oli "normi" lääkäri :)
Tulin tosiaan sen eilisen puhelun (työterveyshuoltoon) jälkee siihen tuloksee ettei sinne ainakaa työpaikan kustannuksella oo mitää asiaa. Ehkä siellä ajatellaa että kaikki johtuu vaan ja ainoastaa tästä raskaudesta ja ne ei kuulu työterveyshuoltoo...
 
Hei! Kiitos mamina =) Onhan tuo masu jo aikamoinen pallo.

Tässä vaiheessa voi tuntea kipua, kun nousee sängystä, kävelee tai nousee liian nopeasti ylös, se on kohdunkannattimien venymiskipua, jota ei pidä säikähtää, eivät ole supisteluja. Ennakoivat supistelut ovat alkaneet mulla yleensä n. vkolla 20+, kohtu valmistautuu tulevaa varten. Joskus kai voi alkaa jo aiemminkin harjoitella kohtu kovettuu sillai äkkiä ja taas pehmenee. Esikoisen odottajat voivat niitä pelästyä, mutta ei yleensä tartte.

veijari ei se vauva koko ajan liiku, kyllä nukkuukin tosi paljon ja liikkeet kuitenkin vielä vähäisiä, älä turhia murehdi. Siellä se vaavi kasvaa. :) Mulla tuntunut jännää kiristelyä tai kun joku työntäis vatsaa sisältäpäin.

Mulla alkaa olla suonikohjuja aikamonessa paikassa alaraajoissa, yleensä nekin mun riesana ollu, mutta hävinneet synnytyksen jälkeen. Niitä tulee myös alapäähän lähes aina ja ovat joskus tosi kipeitä, tuntuvat seistessä varsinkin. Verimäärän kasvaessa voi tulla kyseenomaisia vaivoja ja mulla tuo vatsakin jo kovasti painaa.

Täällä Rintamäen lastenvaateliikkeessä loppuunmyynti ja kaikki loput äitiysvaatteet ja lastenvaatteet -40 % ja siis kaikki äitiysvaatteet 15 euroa kpl. Ostin yhdet ihanat farkut. Rintsikoissa ei ollut enää oikeaa kokoa.

Rintaliivikoko ei ole mulla yleensä muuttunut odotus- ja imetysaikana kuppikoosta isompaan, mutta ympärysmitta saa olla yhden enemmän. Nyt kuitenkin näköjään menis paremmin yhden kuppikoon isommat imetysliivit. En muita juuri ostakaan, onhan se aika hankalaa tietää lopullista kokoa, voi joutua vaihtaa kokoa vieläkin.

Liikuminen jää lasten ja koiran kanssa lenkkeilyyn, nyt sateella ei ole tullut lähdettyä ulos. Olonikin on niin flunssainen, ettei edes jaksaisi nyt lähteä. :ashamed:

Mukavaa tiistaita teille kaikille masunkasvattajille! :heart: TeSuLah ja Pikkukolmonen 17+0 :heart: :wave:
 
4D-ultra Femedassa

Siskoni kävi tuolla Femedassa 4D-ultrassa ja jos oikein muistan, niin siellä kuului tutkimuksen hintaan se DVD :) Mulle kävi ihan samalla tavalla, kun varasin ajan sinne, niin empäs
muistanut tarkistaa sitä. Mutta jahka siskon kanssa oon yhteyksissä, niin varmistan vielä asian.. ja laitan sitten vahvistusta epäileykselleni :D

Täällä on pienikokoiset rinnat ehkä hieman saaneet täyteläisyyttä, mutta samoihin liiveihin vielä mahtuvat :) Kovin ovat herkät kyllä.. yölläkin ku veskiin nousee, niin saa hetkisen aina hengitellä ku sängystä nousee. Verisuonet ei mulla kovinkaan selkeästi näy, ainakaan vielä rintakehällä ja masussa.. Ihan kiva :)

Seuraava neuvola 30.6, en malttais odottaa. Eilen oli jo pelottavan "normaali" olo, niin heti jo ehti miettiä, että kai sitä raskaushormoonia nyt kuitenkin kulkeutuu vauvalle :) Pöhköä.

Onko kukaan kuullut juttua, että vauvan sydämen sykkeestä voisi päätellä, että onko tulokas poika vai tyttö? Tyttövauvoilla kuulema olis nopeampi syke kuin pojilla. En sitten tiedä onko mitään perää tuossa.

T. Mecu & Möhö 16+2
 
Veijari: Mä oon kanssa suunnitellut aloittavani pilateksen uudestaan ellei löydy mammajoogaa jostain läheltä. Oon pitänyt kevään taukoa, sitä ennen vajaa pari vuotta käynyt pilateksessa. Ratsastus on jäänyt kuukaus-pari sitten kun issikalla meno on niin tökkivää lyhyiden askelten takia :) Muuten mulle neuvolalääkäri sanoi että periaatteessa viikolle 30 saakka voi ihan normaalisti ratsastaa ja harrastaa kaikkea mitä on normaalistikin tehnyt.

Oltiin eilen neuvolassa ja painoa tullut ruhtinaalliset 0,5kg 10 viikon aikana. Masu näkyy silti jo ihan selkeästi ja rinnat on kyllä olleet melkeen alusta saakka kiitettävästi isommat kuin aiemmin. Varmaan rv 10 kun jouduin hankkimaan isommat rintsikat ja nyt tursun niistäkin ulos.. Hemppa oli 137 (parempi kuin ekalla kerralla) ja vp 116/77. Ei mitään isompia turvotuksia tai pissassa mitään mainittavaa. Jei :D

Katselin just eilen muistiinpanojani et rv 16+1 oon ekan kerran rekisteröinyt Toukan muljahduksen. Välissä jokusen kerran tuntenut muutaman päivän välein jotain, mutta nyt on alkanut ötökkä pyöriä ihan urakalla. Eilen illalla muksi ekaa kertaa oikein kunnolla niin että nahan läpi tuntui :p

Sydänääniä sai etsiä jonkun aikaa kun oli vähän turhan ylhäällä aluksi, mutta sitten löytyi syke. Toukka parka yritti karkuun ja potki vastaan kauheasti. Aika vilske kävi :) Energinen tapaus ja häiriintyy raukka aina kun sitä kiusataan :LOL:

Ensi keskiviikkona olis sitten rakenneultra ja katsotaan saadaanko jotain varmistusta tuolle kiinalaisen kalenterin ennustukselle :D

Ai niin ja Czarina kyseli tuosta miesten osallistumisesta. Mun mies on ollut mukana ekaa neuvolakäyntiä lukuunottamatta kaikessa, eli neuvolalääkärissä, nyt maanantaina neuvolakäynnillä, np-ultrassa ja tulee myös sillon 25.pv rakenneultraan mukaan. On itse halunnut olla mukana odotuksessa parhaan mukaan ja varsinkin ultra oli hänelle kuulemma ihan mahtava kokemus. Odotetaan molemmat ihan intopiukeena keskiviikkoa :p

Chala & Toukka rv 18+1
 
Liikkumisesta, että nyt olen tällä viikolla aloittanut pienet kävelylenkit. Jos sais tavax joka päivä ees pieni lenkki. (pienillä pakko alottaa ku tänäänki varmaa 10 min. kävely jälkee rupes vähä vihloon) alottaa varovasti. Mutta pakko edes vähän yrittää ettei lopux ois iha rapakunnos...
Ja meikä on jo toista viikkoo pärjänny käymättä yöllä vessassa. :D Mutta päivällä ramppaan kyllä. Varsinkin ku yrittäny aina tota vettäki kitata.

Mies oli mukana ultrassa ja tulee seuraavaanki. Neuvolaan en ole oikeastaan kaivannutkaan. Paitsi kerran ku menin ku kuuneltiin vain sydänäänet ja yritin sanoa et tulis kans, et mahtava kokemus kuulla se syke mut ei se sit...

Catherine 16+2
 

Yhteistyössä