MARRASKUUN MURUSET 2010 HUHTIKUUSSA

Pahoittelut menetyksen kokeneille :hug:

Onnittelut hyviä uutisia saaneille :) :flower:

Täällä jatkuu pieni tuhruttelu ja pelko keskenmenosta/tuulimunasta tai muusta vain pahenee. Eilen kävin lääkärillä päivittämässä allergiajuttuja ja sain sellaisia voiteita, jokka sopii nyt ja Nasonexia nuhaan. Mulla on ihan kamalat allergiaoireet päällä. Fibgomyalkia rassaa ja saikkua jatkettiin suosiolla toukokuun loppuun. Uutena oireena järkky pahoinvointi, jota ei kyllä ole íkinä ennen ollut. No, jokainen raskaus on nähtävästi erilainen. Lääkäri ei oikein ottanu kantaa mun tuhrutteluun. Tuumas vain, että joillain sitä on ja joillain ei. Mulla on ollu ennemminkin tuota ja siksi kait ei tehny edes sisätutkimusta. No, en sitä ronklaamsita kaipaakkaan, mutta silti ihmettelin tuota viileää suhtautumista. Kysyi vain onko mukana veriviiruja tai kirkasta verta ja sanoin ettei, niin asia sit kuivi kokoon siinä.

Neuvola on torstaina ja aion kyllä ottaa varhaisultran puheeksi ja en tiedä millä keinolla saan puhutta niin, että sinne varhaisultraan pääsis. Tuo terkka on aika kova pala purtavaks. Sille tuntuu olevan yhdentekevää asiakkaidensa tunteet. Mulla on ainakin jo univaikeuksia, kun vain märehdin asioita ja pelko kasvaa. No, ei pitäis olla tällainen höyrypää, mutta liikaa mnentyksiä taustalla tekee ihmisestä joissain asioissa vähän pöpin.

Pitää lähtee tästä ulos, on niin kaunis ilma, vaikka kuinka niiskututtaakin.

Lumi-Marja ja Nuppunen 7+0 poksis, jos vain kyytiläinen on oikeesti olemassa ja mukana
 
Veriseulonnasta Osaisikohan joku neuvoa? Mä siis sanoin neuvolassa haluavani sen, mutta kun sain kutsun ultraan siinä ei lukenut mitään veriseulonnasta? Mulla ultra on äitiyspoliklinikalla. Eli otetaanhan mulla sitten samalla reissulla se kuitenkin? :attn:

Imetyksestä Mulla siis esikoinen tulossa, joten ei ole imetyksestä kokemusta. Oon kuitenkin imetyksen kannalla ja päättänyt imettää. Mitään stressiä en kuitenkaan ota jos se ei onnistu. Ja todennäköisesti vauva tulee saamaan alusta asti myös maidonkorvikkeita. Jollei maitoa sit tule todella paljon jo multa itsestään :)

jenspa Toivottavasti vatsavaivat helpottaa! Eiköhän pikkuisella ole kaikki hyvin :hug:

Allergialääkkeistä Kysyin minäkin asiasta tänään lääkäriltä. Mun lääkäri sanoi, että kyllä melkein kaikkia allergialääkkeitä saa raskaana käyttää. Sanoi et apteekista voi vielä erikseen kysyä..

Juu eli olin siellä lääkärissä tänään, ja lääkäri sanoi kaiken olevan hyvin. Kohtu oli selkeästi kasvanut ja vastasi viikkoja. Helpottunut olo nyt, kun tietää pienen olevan varmasti kyydissä. Perjantaina pääsen sitten näkemään pikkuisen :heart:

Nallu ja Hattivatti 11+5
 
Neuvolassa ja ultrassa käyty ja siellä pieni sydän sykki :heart:
Painoa oli tullut n.2kg :eek: Nyt jo! No ei voi mitään ku pakko syödä vähän väliä, eikä hirveästi ole jaksanut ja päässyt liikkumaan, mutta jospa se tästä..

Lasketuksi ajaksi mulle vois päivittää 25.11 ja oma ikä 22v
 
Jänskättää.. meillä siis ultra tänään iltapäivällä! Nyt se sitten pitäis ratketa, että onko siellä kyytiläistä vai ei, ja onko kaikki hyvin muuten... hui!

Nyt on muuten täälläkin ruvennut yökötyttään enenevissä määrin, oksentaa ei ole tarvinnut, mutta aika epävarmalla ololla mennään.. kunhan en lääkärin päälle yökkäile tänään :LOL:

Siilinlapsi + öttis 7+2
 
Neuvolassa käyty ja jumankekka mikä rumpali mulla kasvaa masussa. Mieletön rummutus kuulu kun kuunneltiin sydänääniä :LOL: :heart: verenpaine mulla kuulemma erinomainen ja hemoglobiini ok, eli hyvässä kunnossa ollaan :)

Tosiaan, ensimmäinen (np)ultra perjantaina ja ihan mahan päältä :) varmistin asian kun noi vihkoset sun muut tyrkyttää sitä sisäultraa.. neuvolatädin mukaan harvoin ultrataan sisäpuolelta, ellei ole aivan pakko.

Olen niin onnellinen :heart:

Ainiin, verinäytteet otettiin multa kans, 3 putkiloa tosin, katsotaan veriryhmä sekä seulonta.

H3idi ja pieni rumpali 11+3
 
Onnea taas ihanista ultrakuulumisista! :heart:

Mä ajattelinkin just kysyä, että tehdäänkö se np-ultra alakautta vai vatsan päältä? Mulla on vielä reilu viikko siihen aikaa. En malta odottaa. :p

Ai niin, doppleri laitettu tilaukseen.

Mulla on sama juttu imetyksen suhteen, ku Nallulla. Eka tulossa, niin hankala sanoa, miten imetyksen käy. Toki yritän sitä kovasti, mutta ellei suju, niin sitten ei. Sitä asiaa ei jotenkin osaa vielä yhtään hermoilla, onneksi. :) Mutta toi rasvaimu-juttu kuulostaa kyllä hyvältä, vaikkei mulla ylipainoa olekaan.. ainakaan vielä. ;)

Muuten sama meno jatkuu. Aamulla, päivällä ja illalla lentää okse. Jotenkin siihen on jo aivan tottunu. Ei edes muista, millaista elämä oli ilman oksentamista. Hampaat alkaa varmaan olla tosi hyvässä kunnossa. :$

Onko muilla päänsärkyä? Siitä on tullut uusin oire/vaiva..

Kaikista vaivoista huolimatta, aurinkoista päivää kaikille!!! :wave:
 
[/b]Nallu ei meilläkään lue siitä veruseulasta erikseen, otetaan kuitenki sitte nt-ultrauksen jälkeen samalla reissulla.

mulla on tullut sama "raskausoire" ku viime raskaudessa... siis alapäätä kutittaa!! se ei taas oo hiivaa mutta jotku eliöt siellä alkaa elämään mulla aina raskaushormonin jyllätessä. ei kiva :/ ei onneksi oo vielä kauhean hankalaa ja toivottavasti ei tuukkaa. viimeksi otin n. rv 25 puikkoina jotaki kunnon reseptilääkettä.. jos sinne asti taas pääsis ilman suurempia tuskia ku eipä sitä kuiteskaa voi mitään lääkkeitä näin alussa ottaa.

tasse 9+3
 
Ultrassa käyty ja kaikki oli hyvin. Pieni sydän siellä löi kovasti. Vastas viikkoja 8+1, eli LA on 22.11. Huomenna täytyy sit varailla np-ultra aika. Onneks kaikki oli hyvin, en olis ehkä kestäny taas huonoi uutisia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Bigwish:
Mä ajattelinkin just kysyä, että tehdäänkö se np-ultra alakautta vai vatsan päältä?
Mulle sanottiin tänään neuvolassa että mahan päältä, harvoissa tapauksissa joutuu tekemään alakautta, ja kun on pissaamatta sen 1-2h ennen ultraa niin näkyy hyvin. Kun nimenomaan sitä itsekin pohdiskelin ja kysyin sitten.

Kuulemma ainakin täällä LKS:ssä pitäisi olla sen verran hyvät ultravehkeet, että näkee kaiken kunnolla. :)



ainiin, päänsärystä puheenollen, itse kärsin viikon verran aivan hirveästi jomotuksesta :( onneksi nyt on helpottanut. särkylääkkeistä ei ollut mihinkään, piti vain nukkua paljon ja venytellä niskoja useita kertoja päivässä.
 
vielä lisää hyviä kuulumisia :heart:

mä varailin tänään np-ultraan aikaa, on sitten 3.5., vajaa 3 vkoa sitten siihen enää. meillä "tuohon pakettiin" kuuluu siis molemmat (tästä kun tais olla keskustelua), np-ultra+verikoe, mutta saa siis mennä myös pelkästään "tavalliseenkin" ultraan, mutta se saattaa sitten olla hieman myöhemmin.. ja se veriseula otetaan np:n jälkeen samalla reissulla ainakin meillä täällä.

jotain mun piti vielä kommentoida tai kysyä mut unohdin.. :ashamed:

no ehkä kohta palailen :D

saana & 9+0

muokS: sen takia kuulemma ei tehdä vai esim. np-ultraa ilman seulaa, koska tulos on tällöin tarkempi tai varmempi, jotenkin näin se neuvolan hoitaja sanos..
 
Neuvolassa käyty, ja jäi hyvä mieli sieltä. Meiän neuvolantäti on niin mukava, ja hän saa aikaan tosi hyvän ja positiivisen mielen.!! :) Ja kaiken lisäksi ihanaa on se, että torstaina on lääkäri, ja siellä ultrataan! :heart: Pääsee vihdoin näkemään, että onko siellä eloa ja onko kaikki kunnossa..
 
ultrakuulumisia: kävin siis yksityisellä omalla gynelläni joka oli tosi kannustava ja ihana kun kerroin omista ailahtelevista ajatuksistani raskautta kohtaan,( toisina päivinä haluun vauvaa kovasti ja toisina haluun jatkaa nuoruuttani.) no mutt asiaan siis, vauva vastasi päivälleen viikkoja rv 10+5 ja laskettu aika pysyy 4.11. vauva oli tosi liikkuvainen ja heilutteli mulle käsiään tiuhaan tahtiin, näytti siltä ku se ois vilkuttanu :heart: kai se halus kertoa et hei äiti älä huoli kyl me tullaan juttuun yhdessä ja tääl mä oon vaikkei sulla oo mitään oireita musta ;) päätin siis lopettaa miettimisen ja rakastuin kyl vauvaan heti ensisilmäyksellä :heart: kohtu oli kuulemma hyvin kasvanu ja kohdunsuu kiinni. vauvalla ehjä selkäranka ja niskapoimu lasketaan sit kahen viikon päästä np-ultrassa. kuvasi nyt 4d laitteella ja sain siitä ihania kuvia mukaanikin. oli siis aivan uskomattoman ihanaa nähdä vauva ja kokemus oli muutenkin tosi mahtava ja järisyttävä näin esikoisen odottajalle. =)
kuvasi muuten sekä alakautta, että vatsan päältä ja molemmilla näkyi tosi hyvin!
 
Neuvolassa tääläkin käyty :wave: th-harjottelija oli tosi mukava ja jäi hyvä maku suuhun. sitte kuitenki tuli se oikea th esittäytymään eikä siitä jääny ollenkaa hyvät vibat. Heti töksäytti että "nyt oot kyllä väärässä neuvolassa!" ku me asutaan niin monen neuvolapiirin rajamailla että sitä on vähän vaikee hahmottaa mihin kuulutaan. no, tytön kanssa ainakin tuossa samassa käydään lastenneuvolassa että toivottavasti ei nyt tarvii vaihtaa sitte paikkaa.
Lääkäriajan antoi 3.5 ja sen jälkeen tulis sit kutsu ultraan :) sitä odotellessa!

Mahtava keli! Nyt rattailemaan tytön kanssa aurinkoon :p

ziziz ja katkis 8+3
 
Saana07 Pikkusiili aukes muistaakseni tammikuussa, ja on vielä aika tuntematon. Siel on tosiaan aina ollut aika paljon tyhjää tilaa, mutta mä olen onnistunut tekemään sieltä niin hyviä löytöjä esikolle että se ei oo häirinnyt :) Kävittekö siinä kulman takana Kirppis-Centerillä? Se on sit tooosi iso ja aina täynnä.

Mä ajelin tänään puolestani Saloon ja sain tänään kesärenkaat alle :) Ihanaa et se rengasmelu pieneni vähän, vaikka ei toi mun auto vieläkään mikään hiljainen ole :whistle:
Tänne kuuluu hyvää, maha on jotenkin pumpsahtanut ja ihmiset selvästi tuijottaa sitä. On se jännä että kun se on kertaalleen laajentunut ni nyt se turvotuspömppö tulee sitten heti näkyviin.
 
Täältäkin iloisia ultrakuulumisia... =) Siellä näkyi pikkuinen ihan oikeassa paikassa ja sydän läpätti kovasti. Samalla hyppäsi rv ja 7+2 tulikin jo 7+5, samalla muuttui laskettu aika. Lääkäri oli tosi asiantunteva ja mukava, selitti vielä, että kannattaa mieluummin laskea tuon varhaisultrassa annetun LA:n mukaan, koska myöhemmin yksilölliset erot on suurempia kuin tässä vaiheessa. Aion nyt siis päivittää tuon lääkärin antaman arvion mukaiseksi sekä viikot että lasketun ajan, oli sen verran vakuuttava..

Eli minun lasketun ajan voisi vaihtaa olemaan 25.11. Kiitos!

Ja täälläkin päänsärky on ollut sinnikästä, tiedä sitten johtuuko pitkittyneestä flunssasta, allergiasta vai raskaudesta, mutta parin viikon ajan on ollut minullakin päivittäinen särky vieraana..

Siilinlapsi + öttiäinen 7+5, nyt sitten odotellaan ensi maanantain neuvolaa!
 
LIIRAH IS BACK IN BUSINESS!!! :D Tänään käytiin toisella lääkärillä, sen viime viikkoisen käynnin jälkeen (missä meille sanottiin et keskenmeno tää on) ja tämä lääkäri löysi pienen vauvanalun ja jopa sykkeen!!! :heart: :heart:

Alkuun sitä oli todella, et mikä tää juttu nyt oikein on? Oli jotenkin surrut jo valmiiksi ettei tässä nyt raskaana olla ja meille ei vauvaa tule tällä saumaa. Mutta toisin taisi joku korkeampi voima päättää. :D
Ja muuten, saanhan jäädä tänne, vaikka mun laskettu aika siirtyi joulukuulle? Saanhan?
 

Yhteistyössä