MARRASKUUN MURUSET 2010 HUHTIKUUSSA

Kovia olet kokenut Oltermanni. :hug: Kovasti jaksamista sinulle! :heart:

Tuosta ruokavaliosta sen verran, että itse olen päättänyt tarkkailla syömisiäni myös. Olen tehnyt niin jokaisessa raskaudessa, mulla kun tuota ylipainoa on sen "sotanorsun" verran. Olen hyvin pystynyt pitämään painon niin, ettei puoliväliin mennessä ole tullut yhtään painoa lisää. Loppuraskaudessa sitä on tullut ihan turvotuksenkin vuoksi. Noin 7 kg on maksimissaan tullut. Nyt toivoisin, ettei tulisi yhtään tai hyvin vähän. Neuvolassakin tästä jo puhuin ja sain pyynnöstäni raskausdiabeetikon ruokaohjeet, joita olen noudattanut. Näillä eväillä ajattelin mennä eteenpäin.

Meilläkään ei vielä ole grillikautta avattu. Mä luulen, että siinä vapun tienoilla sitä voisi aloitella. Noista juomista sen verran, että hyviä alkoholittomia vaihtoehtoja todellakin löytyy ainakin suuremmista kaupoista. Itse olen sen asenteen ottanut, että tämä vuosi menee ilman alkoholia ja se ei mua harmita. Hyviä limuja löytyy, vaikka millä mitalla. Jos sitten tuntuu, että siideri tai olut pitäisi saada niin otan sitten sen alkoholittoman version. Ravintolaan en lähde bilettämään, koska en tehnyt niin edes ollessani "ei-raskaana". Mä viihdyn paremmin kotona ja bilevuodet on mulla taakse jäänyttä elämää kun vuosiakin tulee tänä vuonna se 35. Enää ei edes tee mieli ja toisaalta tämä perhe-elämä on niin paljon antoisampaa. Mikä sen kivempaa kun viettää aikaa perheensä kanssa.

Jokainen tietysti tekee niinkuin itse parhaaksi näkee, enkä pidä yhtään pahana sitä, että raskaana ollessa käy ravintolassa tai muualla bilettämässä. Miksi ei, eihän se ole mikään sairaus. Rohkeasti siis vaan liikenteeseen jos siltä tuntuu. =)

Kyllä tämä aika menee nopeasti. Ensimmäiset meistä ovat menossa jo np-ultraankin. Toivottavasti kaikki saavat hyviä uutisia. Itselläni se on vasta vapun jälkeen 5.5 eli sinne tuntuu olevan taas ikuisuus aikaa, mutta eiköhän se tästä viikko kerrallaan.

Yhtä tapahtumaa tässä odottelen kovasti, eli Lapsimessuja Helsingissä. Olemme menossa sinne koko perhe. Kiva päästä näkemään se uusi äitiyspakkaus livenä varsinkin kun olen sen tas ottamassa. Onko kukaan muu menossa?

Aurinkoista päivää kaikille!

Katja-75, rv 8+4

 
Täällä olo alkaa vähän helpottamaan. Nyt pahaa oloa tulee lähinnä jos ei saa ruokaa tai joutuu autoon... Keskiviikko aamuna olis sit se kauan kaivattu ultra. :)

Tuosta alkoholista ja baarissa käynnistä. Mä en oo juonu mitään sit sen jälkeen ku mulla alkoi lapsettomuushoidot enkä aio mitään ottaakaan varmasti piiiitkään piiitkää aikaan. Myöskään mulla ei oo mitään tarvetta päästä baariin. Mun paikka ei raskaana ollessa oo baarissa vaan kotona. Kuten Katja tuossa jo sanoikin kaikki tosin tekee juuri niinkuin parhaaksi näkee. Eihän raskaus estä juhlimista mut mulle tää raskaus ei todellakaan tullut helpolla niin en halua tehdä mitään mikä sitä vähänkin uhkaisi.

Tänään poksuu 7+0 :heart:

AaVee & Baby
 
Tosta alkoholista sen verran, että mulle ei tee yhtään tiukkaa olla ilman juomista.
En aio vauvan syntymänkään jälkeen ottaa pitkiin aikoihin, ei vaan enää nappaa.
Aikoinaan tullut nuorempana tota alkoa ihan riittämiin :D

Tinker bell tuo sitten hyviä kuulumisia ultrasta :heart:

Lapsimessuille olisi ollut kiva lähteä, mutta en mä taida jaksaa, kyttäilen sitten uuden äp:n netistä :p

BV ja Chilli 11+0
 
Neuvolan dopplereista Tossa neuvolassa missä mä käyn, ni kuunnellaan sydänääniä kuulemma vasta rv 16 eteenpäin..

Ruokavaliosta Mullakin löytyy vähän ylimääräisiä kiloja, en mikään jättiläinen ole, mut kyllä niitä on. Sen verran tarkkailen, ettei montaa kiloa tulisi lisää. Mut en mä stressiä ota vielä. Mulla tuli heti alussa lisää 2 kiloa, mut laihduin sit siitä 1,5kg. Mulla pahoinvointi on ollu mitä on, niin en ole stressanu proteiineistä yms. Yritän syödä monipuolisesti, mut en siis ota stressiä! Tavoite on ettei raskauskiloja tulis kuin 5-8kg :)

Mulla pahoinvointi on vähentyny. Vielä kyökättää ( taipuukohan se sana edes noin ) ja oksettaa välillä. Mut olo on parempi. Jos ei syö ennen liikuntaa niin sit tulee tosi heikko olo. Muuten ollaan jo "voiton" puolella :D

Nallu ja Hattivatti 11+4
 
Ite oon aina ollu alipainonen ja bmi pyörii siinä 17-18 hujakoilla. Esikoisesta tuli odotusaikana 17kg ja kaikki lähti kuukaudessa, harmitti ku oisin halunnu että edes jotain jäis :) oon niin luinen. No, pitäs kuitenki yrittää tarkkailla syömisiään ja yrittää hillitä herkkujen syöntiä.

Huomenna eka neuvolakäynti :)

ziziz ja katkis 8+2
 
Mä en jaksa myöskään stressata kiloista, koska oon ihan normaalipainoinen...nyt vielä vähemmän vaaka näyttää, kun 10h oksensin ja muuta ihanaa :LOL: Mä en niin hirveesti mitään herkkuja syö...vaikka toki haluaisin, mutta oon opetellu sen kerran viikossa =) Mutta nyt raskausaikana, jos mun jotain tekee ihan kauheesti mieli , niin kyllä mä sitä syön.
Joku 10-13kg olis varmaan sellanen mikä tulee joka tapauksessa mulle, niin kuin viimeeksikin.

pakko kohta etsiä niitä sydänääniä uudestaan, koska mä oon koko yön ollu niin heikossa hapessa..vaikka tuskinpa mitään haittaa vatsataudista on , mutta kuitenkin =)

Riikka & öttiäisvauva 9+4 :heart:
 
Ihana kevät ilma :D

Mä olen kans ihan pullukka mut en meinaa alkaa dietille just nyt.
Tupakanpolton lopetin ja alkoholia en ainakaan tämän vuoden puolella juo (paitsi lasillisen kuoharii meidän häissä) Niin en varmasti ala nyt miettimään lihonko vai en :ashamed: Tai siis kuinka paljon lihon ku lihon kumminki.Nyt jo tullu kiloja lisää.Eikä ihme ku on huono-olo ni ei tee mieli hirveesti liikkuu ja pakko syödä koko ajan :snotty:
Mut kai se kesällä tasottuu.Silloin ei tee muutenkaa mieli syödä paljoo...

Mut nyt ulkoilee ja nauttimaan auringon paisteesta :D
 
Huomenna ois sitten eka neuvola ja ultra.. Hui ku jännittää!!
No jospa kaikki ois hyvin! Mulla on kyllä kokoajan päällä öklötys olo, ei kiva ollenkaan, alussa sitä toivoi oireita, mutta nyt vois vaikka vähän vähemmänkin olla. Esikoisen aikaan ei kyllä ollut tällaista huonoa oloa kokoajan.
Mietin tässä, että voisi ihan kiva olla jos alkais kirjoittaan "raskaus päiväkirjaa" ihan tulevaisuuden varallekin, että vois sitten lukea mitä milloinkin on ollut..

puhnalle7+3
 
Maanantaita kaikille, tuntuu et pikkasen olis toi pahoinvointi helpottamaan päin. Ei tarvi ihan koko aikaa maata voimattomana sängyn pohjilla. Millä viikoilla teillä on helpottanut? Tai sit mulla on vaan vähän parempi päivä. TB onnea ultraan! Mäkin mietin sen dopplerin tilaamista. Oltais voitu tehdä kimppatilaus:). Mulla eka neuvola torstaina. Toivottavasti ei tuu hirveetä motkotusta kun mun paino on niin korkee ja tän pahoinvoinnin kanssa mä oon joutunut syömään tunnin parin välein, niin et tuntuu et paino on noussut ihan hirveesti. Varsinkin kun ei puhettakaan mistään lenkkeilystä tässä olossa, enkä sit taas oksennakaan. Vaikka oon kyllä kiitollinen ettei oo vielä tarvinnut oksentaa. Olis varmaan pitänyt, jos oisin joutunut oleen pystyssä. Nyt kun esikoinen on päivähoidossa ja mä työtön niin oon rauhassa saanut pötkötellä ikkuna auki. Nostan kyllä hattua kaikille jotka oksentelee ja pyörittää huushollia tai käy töissä samalla. Mä en pystyis. Noista vitamiineista, oon ottanut satunnaisesti multitabs raskaana oleville. Ruisleipää on mennyt ihan hirveesti, kun tuntuu et se vähän auttais öklötykseen. Terv. Villiheinä ja rv 8+3
 
Mua kans hirvittää toi painon nousu ku jatkuvasti pitää syödä, ettei pahaolo tule.
En halua painoa kyllä niin paljon ku viimeksi (18), loppu ajasta ei paljoa jaksanut enää kävellä ku alkoi jo jaloissa tuntua.
Ajattelin tänään kokeilla jaksaisko sitä pienen hölkkä lenkin tehdä. En ole kyllä piiiitkiin aikoihin juossu, mutta kokeilemallahan se selviää..

tasselle onnea hyvistä ultra kuulumisista :heart:
 
Mua kans vähän mietityttää tuo painon kehitys..
Ruokavaliota olen koittanut järkkäillä entistäkin terveellisemmäksi. Tosin olen itsekin huomannu sen, että illalla ei oikein meinaa lämmin ruoka maistua. Koitankin aina päivällä syödä jotain lämmintä, ja illalla sitten mitä alas menee. Kasviksia ja hedelmiä olen koittanu lisäillä ruokavalioon, ja jättää liiaat makeet ja rasvaset pois. Multitabsin raskausvitamiineja syön päivittäin.
Lievästi on täälläkin ylipainoa.. viime vuoden puolella sain 10kg pois, mutta puolet siitä kerkes tulla takasin ennenkun tämä raskaus lähti käyntiin. On varmaan sellaset 10kg vielä ylimäärästä.. Neuvolassa ei kyllä ollu painosta vielä mitään puhetta, ite vaan totesin että voishan tuo vähemmänkin olla. Toivottavasti saisi siis itsekin pidettyä painonnousun suht hallinnassa. Jos jaksas puputtaa terveellisesti ja liikkua mahd paljon niin jospa se siitä..

katjuska 8+2?
 
Hei täälä ilmoittautuis yks mahdollisesti marraskuulainen odottaja; laskettu aika pitää määrittää ultralla, kun edellisen pienokaisen jälkeen eivät ehtineet edes kuukautiset alkaa. Oliko täälä muitaki alle vuotisten lasten kanssa odottajia..?

Synnäri on LKS. Ja mitä sitä muuta pitikään kertoa... Tyttötunne, oksettaa kovasti, lihaa ei tee _yhtään_ mieli, poikaa ootettaessa ei ollu tämmöstä.

Zhanna n.8vk
 
Mullakin on jokunen ylimääräinen kilo, mutta en minä kauheasti ruokavaliota mieti, kyllä se lapsi ottaa kaiken tarvittavan, sitä en pelkää. Minä syön mitä mieli tekee. Nyt on näin alussa, vaikka koko ajan joutuu pupeltamaan jotain, niin tippunut painosta kilo pois, johtuen ehkä siitä, että mun ei tee yhtään mieli suklaata, mä voisin syödä vaikka kuinka paljon hapankorppua.

Tänään tuli postissa aika np-ultraan, täällä kun sitä ei tarvitse itse varata, vaan neuvolasta menee tieto äippäpolille ja sieltä sitten lähettävät kirjeen, että silloin ja silloin on aika. Toi aika on hyvin osunut niin että se on vasta klo 13, niin mä ehdin tehdä aamutyöt hyvin, ei tarvitse pomolta anella vapaata.

Minä tässä jännitän kaverin kanssa, kun meillä saattaa olla laskeuttuaika samana päivänä tai ihan samoina kuitenkin, että miten menee, ollaanko samaan aikaan synnärillä. Tosin jos esikoisten mukaan menee, niin tulee se 4 viikkoa eroa, kun kaverin lapsi syntyi rv38 meidän rv42.
 
jenkkivaimo
Mä kanssa jonkun verran tarkkailen syömisiä, BMI 20.5 että ei sen puolesta tarvetta mutta olo on parempi kun syö terveellisesti. Muutenkin tosiaan haluun pitää ne raskauskilot kurissa, viimeks vetelin salmiakkia ja suolasia ruokia niin paljon että turvotusta tuli noin 11 kg verran! Näin siis oletan, koska ton verran lähti heti synnytyksen jälkeen. Lopuissa 10 kilossa meni kolmisen kuukautta. Turvotus oli kauheeta, nilkkoja särki, sormukset ei menny sormiin, naama levisi ja reidet ne vasta turposkin! :D Toki siellä oli ihan rehellistä läskiäkin... :whistle: Mutta siis painonpudotuksesta en oo huolissani kunhan saan imettää. Sillä lähti raskauskilot ja 7 kg päälle ilman mitään dieettejä.

Syön Multivitan raskausajan vitamiineja, mutta vähän kyllä epäilyttää että turhaa taitaa olla. Foolihappoakin pitäis syödä ja yrityksen alkaessa että siitä sais suurimman hyödyn. D:tä kuitenkin syödään reilusti. Multivita voi sikäli olla hyvä että siinä on rautaa. Oon kasvissyöjä ja hemppa kyllä normaalisti 130-145 mutta raskausaikana laski 106:een joten piti alottaa rautalisät. Jos Multivitalla vois sit välttää ton Hb:n laskun. :)
 
Tulin kertomaan päivän parhaan uutisen, sydänäänet saatiin kuulumaan pitkän etsinnän jälkeen :heart: Ja mullahan on ollut täysin oireeton raskaus. Nyt katse kohti ultraa vajaan kahden viikon päässä.

Muari ja Sintti rv 10+0
 
Ihanaa, paha olo näyttäisi olevan pääosin jo takana päin, monta viikkoa kesti sellaista jatkuvaa etovaa oloa, mutta viikko sitten olin venäjällä, eikä siellä eikä sen jälkeen ole enää ollut juurikaan pahoinvoitnia..Jee..! =)

Eka neuvolakin takana, tosiaan miehen kanssa siellä oltiin, kun silloin neuvolaan soitellessa sieltä painotettiin niin tiukkaan sävyyn että miehenkin olisi hyvä tulla, että ajan voi vaihtaa jos miehelle ei varattu aika sovi jne, niin ajattelin ettei sinne parane ilman ukkoa mennä..:D ja olikin ihan mukava, että molemmat oltiin, kun niin paljon tuli asiaa siellä ekalla käynnillä, se 1,5h siinä meni ihan tarkalleenn.. =) ja onneksi oli TOSI mukava terkkari!

Seulasta on täälä ollut puhetta, ite otetaan se yhdistelmäseula, eli verikoe ja sit niskapoimu-ultra ja niitten yhteisvastauksena tulee korkeeriski tai matala riski kehityshäiriöihin..tosin jos korkee ois, niin en vältsisti haluais mihinkää lapsivesitutkimuksiin, mut sen näkee sit lähempänä..

Ruokavaliosta ollut puhetta, itse ollaan syöty aina melko terveellisesti ja monipuolisesti ja painon saanu jotenki hallinnassa pysymään (BMI 22)), mutt tosiaan toss pari viikkoo meni vähän överiksi kun tuntu ett piti syödä koko ajan ettei ois paha olo, ja tuli vedeltyy jotai herkkujaki, ja tietty siel reissus herkuteltii.. mut nyt oon palannu ruotuun, ja aion pitää pintani ja syödä tän odotusajan mahd. terveellisesti eikä mitää herkkui, en haluu mitää ylimääräisiä kiloja, siis niitten "varsinaisten" raskauskilojen päälle.. :)

Tässä nyt sitten odotellaan ekaa ultraa, joka on hämeenlinnassa kolmen viikon päästä 4.5 eli kun on viikkoja kertynyt 12+2. On tää vähän jännäilyä siihen saakka :)

Josefiina & pieni 9+1
 
alkoholittomat kehiin siis :p kiitoksia vinkistä :D tänään ei kyllä sit oo ollu ikävä ku ruokaa jota olen nuhaisena vedellykkin koko iltapäivän ;) joku kyseli vitamiineista, mä vetelen neuvolan alhaisen hemoglobiini arvo-ohjeen mukaan lady vitan mamma tabletteja kun niissä on mukana rautaa. muuten en mieti ruokavailota olleskaan, enkä todellakaan käytä neuvolan raskausajan ruokasuosituksia sillä tuorejuustojani en jätä syömättä kun ei niistä ennenkään oo mitään listeriaa tullu :) rakastan juustoja enkä voi olla ilman niitä, turhaa vouhotusta tollaset! painoakin saa mun mielestä tarpeellinen määrä tulla, enkä ota siitä stressiä. tervetuloa siis raskauskilot! :D tänään kävin veriseulonnassa ja huomenna olis yksityinen ultra, aattelin et jos sen ultran jälkeen jo uskoisin olevani raskaana =) mulla kun ei edelleenkään tunnu tää raskaus missään. sit jos sielä on joku tuulimuna tai keskeytyny kekskenmeno niin aattelin ottaa viikon saikkua töistä sillä varjolla ja kipasta jonkun pikkureissun rentoutumis mielessä :) oon siis valmistautunu kaikkiin uutisiin!
oltermannille terkkuja! mustakin oli kiva kun kävit kertomassa kuulumisia ja mua ainakin kiinnostaa noi keskeytys tarinatkin, eihän täs tiedä et mitä itelläkin eteen tulee. :hug: menenkin lukasemaan sen kirjottamasi kertomuksen!
lopuksi kaunista tiistai iltaa kaikille!
hipsu86 ja 10+ 3
 
Moi!

Nopeasti tulen vaan omaa napaani tutkimaan :)

Ei kun siis, ultrassa juuri kävin ja siellä se pieni kasvaa! :heart: Paljon oli tapahtunut vajaassa kolmessa viikossa, nythän se silloinen nallekarkki jo liikkuikin vähän! Ihan mahtava fiilis oli... en muistanutkaan tätä tunnetta!

ja päivitettävää, LA muuttui päivällä, eli on nyt 9.11. sen ne kyllä antoi jo neuvolassa ja nyt ultrassa vahvistui, joten vaihdetaan siihen nyt sitten.

Halaus Oltermannille ja kiva, että jaksoit kertoa kuulumisesi. Tsemppiä jatkoon!

suhveli 9+6
 
Varasin tänään ajan np-ultraan, sain ajan 4.5. Ja mä olin haaveillut että olisin päässyt jo ennen vappua :| Siellä sit näen ekaa kertaa pikkuisen :heart:

Joku muukin oli lopettanut tupakoinnin, minä myös :wave: Nyt 5 viikkoa ilman. Esikoista odottaessa kolme vuotta sitten lopetin, mutta alotin taas tämän kakkosen ollessa kolme kuukautta :headwall: Toivottavasti vuoden päästä tupakanmyynti Suomessa on kielletty niin en pysty taas aloittamaan.
 
Onnittelut TB ja Suhveli sekä Muari hyvistä uutisista! :)

Tänne ei mitään uutta, yrjö lensi taas. Ei auta edes syöminen, huono olo tulee yleensä just ruuan jälkeen hapanleivän saan unohtaa kokonaan, itku! saan siitä masupuruja :'(

Öisin ei tule uni kn kuvottaa ja masu on pinkeä, kohtu kasvanee josta nippailu johtunee...

Missä muuten Rouva Papunen, Ahomansikka?? Ei ole näkynyt/kuulunut pitkään aikaan?

OP 9+0
 

Yhteistyössä