Marraskuun masunkasvattajat HEINÄKUUSSA.. LA:t 1-15.11.2008

keiju: Sinulla on tainnut riittää virtaa vaikka muille jakaa :D Minä tyydyin tänään vaan sähköhellan uunin ja -peltien pesuun sekä liesituulettimen rasvasuodattimen pesaisin ja roskiskaapin. Tuollaiset "harvinaisuudet" välillä hyvä puhdistaa :whistle:

Synnytystä en ole paljoa ajatellut. Kun turhapa sitä on etukäteen "murehtia", koskaan ei tiedä miten käy. Voin olla tällä kertaa menossa ihan normikautta synnyttämään ja siltikin voi joutua sectioon, eipä näistä tosiaan tiedä! Mut synnytystapa-arvioon jokatapauksessa joudun jälleen (ed. section vuoksi) ja sielläpä selviää vähän edes miten päin tämä kakkonen on! Jos on perätilassa, en usko että lähtisin alakautta synnyttämään.

tietämätön
: Tuolta minustakin tuntui kun en kyennyt enää esikoista odottaessa töitä tekemään. Varmasti työkaverit olivat vaikka mitä omia johtopäätöksiä tehneet mun poissaolosta, vaikka kaikkien tiedossa oli et mulla oli hirveet selkä- ja iskiaskivut! Mutta kun heillä aiemmin raskaana olleet olivat pystyneet olemaan lomaan asti töissä, siitäkin sain kuulla.
Ei hyvänen aika kellään ole samanlainen raskaus kuin toisella! Ja tämä mun toka raskaus on erilainen kuin eka... Et silleen... Ei ole vaan oikein kiva tuollaisen jälkeen palata joskus takaisin, olivat aina niin epäileviä ja ilkeästi kyselivät et mihin kohtaan koskee blaa blaa blaa... :kieh: |O
Olen siis tällä kertaa enemmänkin kuin onnellinen ettei tarvitse koittaa töitä tehdä odotusaikana! Kyllä minä sinne vielä takas "pääsen" kunhan saan lapset vähän isommiksi :p

Luminka
 
LUMINKA just tota mä en kestä duunissa meillä on just näitä mammoja siellä jotka on on ollu töissä ja lopettanu vko ennen laskettua ja ollut niin hehkeinä ja kuniina ja kuinka raskaus on niin ihanaa ja nyt ihmetellään kun itse oon ihan rikki en jaksa ja koko ajn sattuu ja kolottaa ja kysellään et miten sulla nyt voi tolleen olla et toi ei nyt kyllä ole normaalia ym..puhumattakaan sit nämä jotka ei ole ikinä raskaana olleetkaan..monet mun ystävät jotka on mua nyt nähneet on sanoneet suoraan et nyt haet vaan lisää ja vaikka koko loppu ajan et se vaavi on nyt tärkein paskat siitä duunista..ne tietää millanen työ narkkari ns olen ja kuinka huono fiilis mulla on siitä jos olen joskus kipeä ym ei ole oikein et joudun ns pelkäämään niitä puheluja kun soitan etten tulekaan ja kun he siellä vielä tietävät aiemmasta keskenmenosta niin ei huvittaisi duunin takia riskejä ottaa ..he vaan ihmettelee et miten voi muka nyt jo supistaa ethän ole ees rehkiny niinku ennen ym..huoh...ei vaan jaksa tätä...onnex on tää palsta ja ystävät joilla pieniä lapsi..
 
Täällä riudutaan kuumuuden takia.
Välillä tuntuu ettei happea saa kun on niin tukahduttavaa. kämpän ikkunat on päiväauringon suuntaan mikä tekee kämpästä saunan mutta kun kotona olis tekemistä niin ei voi lietsuta koko päivää ulkosallakaan...en tykkää kesästä. Sais aina olla syksy - viileää, pimeää ja kirkkaan värisiä lehtiä. :heart:
 
Iltaa..
Rinzessa: ihana masu sullakin :heart: JA pisti kyllä hymyilyttään toi sun ja pikkupojujen välikohtaus kauppareissulla :LOL: :LOL:

Me tultiin vartti sitten miehen kanssa treelta, oltiin coussicassa syömässä ja sitten kierrettiin 4 terassia, anttila, sokos ja aika moinen lenkki halki tampereen. Poikettiin vielä miehen kavereita moikkaan tullessa...Nyt oon niin puhki, mutta ei silti uni vielä tule silmään. Selkä ollut nyt ihan ok. Oisko allergiaa töille :D

Kiva päivä ollut joka tapauksessa!!!

KAUNIITA UNIA..
 
Rinzessalla kaunis maha.

Synnytyksistä sen verran oon sitä miettinyt että minkä kokoinen tää on syntyissää kun mulla ahdas lantio ja häntäluu joskus murtunut ja se on 90asteen kulmassatuolla että yli 3kg vauva ei mahtuis tulemaan mutta se varmaan selviää sit synnytystapa arviossa jonne pääsen tuoho KYSiin. Muuten en oo sen kummemmin synnytyksen kulkua miettinyt, turha siitä on sressata etukäteen.

Mä menin sit eilen sen kaverin kanssa sinne kahville, kotiuduin sieltä joskus 12 aikaan ja sain sit unen vasta kolmen maissa ja nyt oon jo pystyssä,mitenkähän tän päivän pysyy hereillä....

(.) aamulla mietittiin taas "pikkuveljelle" nimeä koko porukka ja esikko ehdotti että siitähän vois tulla Viljo traktorin kuljettaja :LOL: kyllä sai taas nauraa, toinen ihan tosissaa miettiny että jos siitä tulee traktorin kuljettaja niin hän voi edelleen pitää haave ammattinsa kaivinkone ja nosturin kuljettajana.

Keiju ja jäbä 22+2
 
Huomenia!

tänne on tullut niin paljon päivien aikana tekstiä ettei tahdo illan aikana ehtiä lukea!:)

ihania masuja teillä! :)

täällä selkäkivut vähän pahentuneet. eilen tein vähän turhan pitkän lenkin päivällä ja kyllä oli koko illan kuin tulessa niin selkä kuin masukin. pitää jatkossa vähän katsoa että kuinka rasittaa itseä, mutta toisaalta tuntuu että pakko liikkua! Kuinka paljon te muut pystytte liikkumaan? "normaalisti"? vähän?

[/b]tietämätön: tiedän myös tuon kuinka on inhottava jäädä saikulle kun saa miettiä mitä töissä ajatellaan yms. mutta yritä olla itsekäs ja ajattele vain itsesi ja vauvasi parasta)tä: töitä ehtii tehdä loppu elämänsä...

mitenkäs ne joilla on entuudestaan lapsia, kuinka paljon olette puhuneet lapsille tulevasta vauvasta ja miten he ovat suhtautuneet?

Entäs toinen juttu, mua ärsyttää kun kaikki pelotteleee hirveesti etukäteen!!! onko muilla vastaavaa? siis mulle on moni kavereista alkanut puhumaan, et kyllä se teilläkin on rankat ajat edessä kun tulee toinen, ette osaa sitä vielä kuvitellakaan, on se niin eriä kahden kuin yhden kanssa yms. yms. mua niin raivostuuttaa tuollainen!!!
kyllä me se osataan itsekin se ajatella että tottakai se muuttuu rankemmaksi kun on kaksi! jotenkin melkeen tuntuu että ihmiset nauttii siitä kun saavan "lietsoa" pelkoa ja kauhutarinoita siitä mitä arki on kahden tai useamman lapsen kanssa.
ei tässä nyt odotetaan että mitenkään helpolla päästäis, varsinkin kun on tuoreesa muistissa esikon kanssa valvominen niin ei puhettakaan että se nyt helpottuis kun on isompi lapsi vauvan lisäksi, mutta itse ajattelen niin että jos sitä pelkäää ja tekee hirveitä kauhukuvitelmia mieleensä niin silloinhan se heijastuu jo omiin ennakkoasenteisiin ja varmasti tulee rankkaa alkuajoista. onko muilla näin että kaverit yms mielellään kauhistelee ja yrittää lietsoa sitä pelkoa? mulla on yks kaveri jolla on kolme lasta itsellään niin on pahimmasta päästä tässä lietsomisessa ja oon jo osittain tarkoistuksella vähentänyt yhteydenpitoa ja ainakin väistellyt tätä puheenaiheena.

mutta nyt katselemaan aamupalaa. tekis mieli niin lättyjä! mutta ei taida vihtiä ihan vielä aamupalaksi paistaa.. jospa päivemmällä!;)

korppinen ja viliperi 22+6
 
keiju: minkä ikäinen esikko teillä olikaan? ihana! =) kun miettinyt noin tosissaa pikkuveljelle nimeä :heart:
meillä ihan samat puuhat, että välillä yritetään yhdessä miettiä nimiä mut esikko on vaan sitä mieltä että pikkuveli on hyvä nimi eikä muuta tarvi! ihan oikeesti, se nimi tulee olemaan meillä ainakin ongelma! se oli jo ekalle ja nyt tuntuu ettei mikään kelpaa, kun halutaan yhteensopiva esikon kanssa, suomalainen, vanhahtava nimi, joka tosiaan näyttää vielä kirjoitettunakin hyvältä ;) eikä miellään R-kirjainta tai ainakaan kovin vaikeita yhdistelmiä. niin ja vielä tärkeimpänä se että ei saa olla liian suosittu nimi ettei niitä sitten ole joka toisella. mutta onhan tässä vielä aikaa...

 
Huomenta :wave:

Korppinen kyseli isommille kertomisesta.Meillä kumpikin selvästi odottaa kovasti vauvaa mutta eivät kuitenkaan vielä kauheasti hötkyile että milloin syntyy.Isompi ymmärtää että syksyllä ja lähellä joulua ja kertoo itsekkin jos joku kysyy että vauvan pitää vielä kasvaa ja syntyy sitten kun aika on :) Pienempi on tässä aivan parin viikon sisään keksinyt äitin mahan ja vauvan yhteyden :) Silittelee,pussailee ja juttelee vauvalle mahan läpi :heart: On niin suloinen toinen ja odottaa kovasti mutta luulen että neiti kyllä ainakin heittäytyy mustasukkaiseksi koska on semmoinen äitin tyttö nyt :D
Aika inhottavaa tuommoinen pelottelu :kieh: Itselle kun syntyi silloin pari vuotta sitten kuopus en kokenut mitenkään raskaaksi,tottakai arki oli erilaista mutta ihan hyvin sujui.Esikoisesta tuli enemmän isin poika mutta äitinkin kanssa sitten paljon vietettiin "laatu-aikaa" kun vauva nukkui ;) Kotityös sai jäädä silloin taka-alalle...Nyt nämä kaksi on tosi hyviä kavereita ja leikkivät uskomattoman pitkiä aikoja yhdessä,välillä tietty tappelevat,eri luontoisia kun ovat mutta suurimmaksi osaksi tulevat tosi hyvin toimeen ja ihania puuhailijoita ovat :heart:

Onko täällä kenelläkään masuasukki rauhalllinen tapaus?? Meillä kun tuntuu että vauveli jumppailee vaan yöllä ja päivät vetää hirsiä :D toivottavasti tämä rytmi muuttuu ;)
Ja tosi vähän liikkuu noihin kahteen edelliseen verrattuna,en tiedä vaikuttaako se istukka tuossa edessä sitten niin paljon mutta pojan aikaankin on istukka ollut edessä ja kyllä poika potki ja mylkkäsi enemmän :/ Liekkö sitten tosi rauhallinen tapaus eli isäänsä tullut :D mikä olisi kyllä kiva koska isä on erittäin rauhallinen ja pitkä pinnainen ;) Sopisi tälleen kolmannen luonteeksi hyvin :whistle:

Mutta nyt taidan uskaltautua tilaamaan sen kantopussin kun rakenne ultra on ohi.Kukas se tiesikään niistä pusseista että olisiko tälleinen hyvä pussi?? laitan linkin tähän että mitä tarkoitan : http://www.vauvabuumi.fi/hotslings.php
 
Terve!
Ihana vätystelevä lauantai-aamu... Mies tekemässä rempan viimesilauksia, ensi viikonloppuna olisi sitten muutto :D
korppinen, mua myös ihmiset suurinpiirtein säälivät kun kaksoset on tulossa, tyyliin "no voi voi, kyllä sulla tulee sitten olemaan kamalasti hommaa, nukkuakaan ei saa..." jne. No vitsit, ihan kun en tietäisi että neljän kanssa tulee olemaan ohjelmaa, mutta en mä nyt sentään ajattele että tilanne mikään toivoton on! Muutama ihminen on vilpittömästi onnitellut, mutta yleensä kyllä suurimmaksi osaksi saa kuunnella tuota taivastelua. Ärsyttää. Mä olen sitä mieltä että kyllä taatusti pärjätään, rankkaa tulee olemaan mutta so what? Elämä on... :kieh: :D
Pojille ollaan kerrottu vauvoista kaikki mahdollinen, musta heiltä ei tarvi tietoa pimitellä. Heti kun saatiin kuulla että vauva (siinä kohtaa siiis oletettiin että yksi) tulossa niin pojille kerrottiin. Nyt pojat ylpeinä kertoo ihmisille että meidän äitin masussa onkin kaksi vauvaa. Tosin sitä en tiedä mistä ovat saaneet päähänsä kysyä vähän väliä että kuoleeko meidän vauvat... Yritän siinä kohtaa varovasti selittää että vauvat voi hyvin mutta ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu. Pojat tietävät mitä teen työkseni (vastasynt. tehon hoitaja) ja ovat käyneetkin siellä,mutta ikinä en ole heille puhunut siitä että vauva on kuollut tms. Pelottavaa että tuon ikäiset osaa jo ajatella noin realistisesti. :/
Nimiongelma on ajankohtainen myös täällä... Jos tyttö on tosiaan tyttö niin hälle on nimi, mutta poikanimi onkin vaikeempi juttu.... Mies keksii välillä jotain ihan älyttömiä ehdotuksia, mutta onneksi saan teilattua ne!!! Nimi on hyvä silloin kun MINÄ tykkään siitä. ;)
Nyt taidan lähteä kuopuksen kanssa verho-ostoksille. Mies oli eilen ostanut mattoja uuteen kotiin, täytyy myös ne käydä tsekkaamassa. Hyvät lauantait!

HM ja papuset 21+2
 
Minusta tuollainen on ilkeää, jos töissä ihmetellään ja "syyllistetään". Toivottavasti kopsahtais omaan nilkkaan samallalailla joskus, niin tietäisivät miltä tuntuu, jos on kipuja.

Rinzessa: Sinullahan on ollut hauska kauppareissu :LOL: . Mahakin kasvaa sievästi!

Mie en synnytystä oo ajatellut lainkaan. Menen sinne sitten, kun pitää. Ensiksi tässä jännäilen, että milloin alkaa raskausmyrkytyksen oireet. Synnytykseen luultavasti menen yksin tai kaverin kanssa. Isäntä ei lähde mukaan. (näin on siis sanonut itse, mutta se saattaa viel muuttua).

Nimet on osittain molemmille valmiina. mutta nekin kerkiää viel vaihtua.

Meillä neidit odottaa vauvaa, ja kuulema hoitaavat, antaavat tuttia ja maitoa. :D. Katsotaan miten käy, kun vauva syntyy ja tulee kotiin.

Ei meitä kukaan pelotellut silloin, kun odotin kuopusta, että tulee olee pahempaa. Tiedettiin jo itsekin se, että kaikki tulee muuttuu jne. Meillä on mennyt kyllä kaikki hyvin. Ei meillä oo ollut mitää pahempia ongelmia noiden kanssa. Ovat toistensa parhaita kavereita.

Eilen jäin kahden viikon lomalle:D. Sitä oon kaivannut jo pitkään. Olen loman tarpeessa.
Eilen menin siskoni kanssa uimaan siksi aikaa, kun esikoinen oli uimassa ja vielä uimakoulun jälkeenkin jäätiin tunniksi uimaan. Uitiin siis yhteensä 2 h. Mutta kyllä sen huomas. Väsähdin ihan totaalisesti. Ja nivuset oli ihanan kipeät sen jälkeen. Aina, kun käy kävelemässäkin, niin tuntuu, ettei jaksa jalkoja ees nostaa. Mutta se tulee vasta kävelyn jälkeen :whistle: Mentii mökille sitten suoraan uinnista, ku ukko halus mennä laittaa autoa.. Jos jossain vaihees sais kaikki hiottua ja pohjamaalattua ni pääsis laittaa uuden maalipinnan ja auto myyntiin sen jälkeen. Miten sitä raaskii luopua tuosta namupalasta.. :/ :whistle:
Mie en mökillä jaksanut olla. Pistin vänkärin penkin alas ja rupesin pötköttelee.. Kotiin tullessakin olin nukahtaa. Kotio päästiin, laitoin neidit maate ja katsottii nauhalta kid nation ja lähdin sit nukkumaan.

Tänään tulee sisko yökylään ja jos sää salliin lähdetään lasten liikennepuistossa käymään. Mutta muuten vaan lepäilen, enkä pidä siivouspäivää, niin kuin yleensä. Siivoan sitten, kun oon pari päivää saanut levättyä ja jaksan ruveta siivoamaan. Tai katotaan nyt, miten innostun.

Aurinkoista päivää kaikille! :wave:
 
kutmula moi. tuo on varmasti hyvä kantopussi, mutta huomaathan että siinä paino vaan toisella olkapäällä, sillä tuskin jaksaa pitkiä matkoja lasta kantaa... paitsi ihan vastasyntynyttä jaksaa varmasti kantaa mut sit ku paino kasvaa niin selän ja hartian rasitus lisääntyy!
 
Huomenta-päivää!

Täällä aamu alkoi aurinkoisena ja onneksi eilen satoi koko päivän, niin nyt lämpötilakin vois pysytellä vähän kolmenkympin alapuolella...

Mulla oli eilen puol päivää vapaata, kun vietettiin miehen synttäreitä. "Leivoin" kakkua eli laitoin valmispohjien väliin hilloa, lastenruokaa (makeeta, ei mitään peruna-purjoa...), viinirypäleitä, mustikoita, persikkaa ja banaania ja päälle kermaa ja vadelmia. Mies oli ihan myyty ja kyseli, että mistä näin hieno resepti on tullu :LOL: Meni helppoon.
Ei kannata useesti kokkailla, niin pysyy tää vaatimustasokin matalana... B)

Illalla käytiin vaan kreikkalaissessa syömässä. Rauhalliset juhlat miesmuistiin! Naurettiin vaan, etä eipä tee enää mieli tanssia pöydillä.

Vähänkö nauroin Rinzessan juttua niistä pikkupojista :LOL: Voi vaan kuvitella poikien ilmeet...

Nyt lähen metsästään tomaatintaimia parvekkeelle. Hauskaa viikonloppua kaikille :wave:
 
Lauantaihuomenet!!
Korppinen: Meillä samat nimikriteerit kuin teillä :D Pojalla on vanha suomalainen nimi ja alkaa aa:lla. Jos ois tyttö ois jo kaksi kaunista nimivaihtoehtoa valmiina, mutta kun luulen että tää on melkovarmasti poika, niin ei oo niin helppoa! Aaalla alkavaa en keski toista, mikäs sopis esikon nimen kanssa. Mutta yksi wanha ois...sitä nyt mielessä pyörittelen.

Meiltä ei ole peloteltu kahden lapsen taakasta, no ehkä siksi että poika on kuitenkin jo 4vee tämän syntyessä. Enemmänkin on ollut puhetta, että "vihdoinkin" saa **** leikkikaverin. Vaikka poika oottaa pikkuveikkaa taistelukaveriksi :LOL: Varmasti saa molemmat samassa paketissa.

Synnytyksestä...mua jännittää ainoastaan se että ehdin sairaalaan ja osaan lähteä. Kun pojasta ei ollut ollenkaan selvää että NYT SE ON MENOA. Ja tosiaan sairaalassa ehdittiin olla nippanappa 3 tuntia, ilman säännöllisiä supistuksia. Meillä mies ei tule mukaan. Oli pojasta mukana, mutta ei pystynyt oleen synnytykshuoneessa silloin kuin poika syntyi. Hällä hirvee sairaalakammo ym. Joten koen nyt pääseväni helpommalla, jos en raahaa hänbtä väkisin. Mukaan tulee joku hyvä ystäväni. (ihana huomata, miten vapaaehtoisia riittää) Ja itseasiassa on aika kiva saada mukaan joku joka on kokenut saman. Sitten hän kuka tulee mukaan, hänestä toivon lapsemme sylikummia :heart:

Oon nyt aamukahvilla (ihana nukkua pitkään, poika vielä mummolassa) ja kun tästä netteilystä saan tarpeekseni, lähden etsiin synttärilahjaa kaverin 1veelle, kun huomenna juhlat. Ja sitten pojan hakeen. On nuo9 mummot ja papat nyt niin innokkaita ottaan poikaa yökylään :D Kai aattelevat ottaa stiä nyt varastoon, ettei tarvii heti kahta ottaa :LOL: Kun miehenkin vanhemmat kinuuvat poitsua mökille ensi viikolla. Ihanaa kyllä että ovat olemassa, ja ovat molemmat luvanneet ottaa kaksikin lasta kerralla. Oon kuullut kavereilta, että monien isovanhemmat ei ota kuin yhden kerrallaan. Niin että tarvii toinen viedä toiseen paikkaan hoitoon ja toinen toiseen.

Nytv laitan kuvia extrafilmille, että sais nuo jouluiset italianmatkakuvatkin vihdoin kansioon. :wave:
 
äiti88 Osaatkos suositella jotain sellasta pussia missä toi paino tulisi kummallakkin olkapäälle?Tai onko semmoisia pusseja edes olemassa :whistle: Liina meiltä löytyy mutta haluaisin pussin koska vaikuttaa helpommalta pukea ylle.Ja meillä kun molemmat olleet syntyessään yli 4 kg niin en nytkään pientää vauvaa odottele ;) eli voi sitten helposti jäädä vähän kasvettua käyttämättä...
Voit laittaa vaikka yv:nä :wave:
 
Huh! Melkein 2 tuntia siinä meni (makaroonilaatikon tein kyllä ohessa) mutta nyt on kuvat lähetetty!! Extrafilmin kanssa takkusi kuvien lataus, mutta sain sitten ifolorin kautta tilattua, 170kuvaa :whistle: On taas kansioihin laittamista :LOL:

Nyt repiin ukko hereille, laatikko uunista ja poika hakeen, ovat kuulemma kalassa, ite meinaan mennä kumiveneeseen arskaa paistattaan B)
 
tietämätön: just tuommonen on rasittavaa! Oletetaan et kaikillä muillakin raskaus menee niin täydellisesti jos itselläkin! Sano vaan et kaikki on erilaisia, piste.
Ajattele, mun pomo oli silloin työterveyshuollosta kysynyt toisen asian sivussa alaselkäkivuista! Siellä ollut nainen oli sanonut et yleensä menee jossain vaiheessa ohi. No tää sit niin toimessaan tuli mulle kertoo et TYÖTERVEYSHOITAJA sanoi et sen pitäs loppua joskus |O Olipa siinä nauru lähellä :LOL:

Hieno maha Rinzessa! Kuinkahan käy sun lävärille? :/

keiju: Ihania nimiehdotuksia :LOL:

korppinen: Viime raskaudessa kun selkäkivut oli hirveet, kävin päivällä sellaisella 20min. lenkillä. Vauhti ei ollut päätä huimaavaa, etana ois ennättänyt ottaa mut kiinni :LOL: Nyt menee puoli tuntia ihan helposti, joskus ottaa enemmän selkään ja pitää hiljentää.
Onneks kukaan ei oo mulle alkanut kertomaan miten rankkaa kahden lapsen kanssa voi olla. Onhan se varmasti alkuun, mutta kunhan vauva kasvaa, ovat varmasti seuraksi toisilleen =)

kutmula: Meidän masuasukki on vaihtelevasti vilkas, joku päivä myllertää vähän väliä, sit pitää jo seuraavana huilia enemmän :heart: Mutta pääsääntöisesti potkii tuonne ihan alas, rakkoon ja kohdunsuulle, joskus jopa vähän masun puolelle! Eli todennäköisesti viettää aikaansa perätilassa :whistle: Toivottavasti tajuais loppua kohden pyörähtää oikeinpäin!

Maotao:
Voi miten herkullisen kuuloinen torttu :p Meillä ois pakastimessa toukokuun lopulta jäänyttä täytekakkua, pitäis syödä pois ennen kuin alkaa maistumaan pakastimelle.. Joo, voitas ukon kanssa ottaa huomenna hyvät päiväkahvit :D

Mulla on tuolla jo lohikiusaus uunissa, pitää olla valmiina ennen ku mies lähtee iltavuoroon. Neitikin nukkuu päikkäreillä ja mulla hetki olla koneella :D Yks kaveri tulee käymään iltapäivällä, kiva nähdä taas pitkästä aikaa! Näkemiset viime aikoina rajoittuneet meillä oloon kun helpompi hänen tulla yksinään tääl käymään. Toki pitäis itsekin vähän kauempana neidin kanssa käydä mut kummasti laiskottaa kun pitäs päikkärit ym. miettiä etukäteen kuin järjestää...
Eipä täs muuta uutta...

Luminka rv23+0 (jihaa, uusi viikko! =) )
 
Mousaka uunissa, ehtii äkkiä piipahtamaan...
Poikien kanssa kävin Kodin Ykkösessä aamulla ja löysin kivan verhotangon olohuoneeseen. Olisi tehnyt mieli ostaa uudet verhotkin, mutta ostan ne samalla kun päätän minkä väriset sohvanpäälliset hankin. Ongelmaa kerrakseen.
Juon vasta nyt päivän ekaa kahvikuppia! Yleensä mulla on tolkuton päänsärky jo aamu yheltätoista jos en ole saanut kahvia, nyt aloin pohtimaan että mikähän nyt puuttuu... mutta se oli se sumppi. Kyl vaan on hyvää. Ruoka tuoksuu jo nokkaan, karsee nälkä...
Meillä työkaverit patistaa jäämään saikulle kun ovat huomanneet että liikkuminen on hidastunut ja välillä supistaa. kun töihin menen niin yleensä eka kysymys onkin että "mitä sä täällä vielä teet???" Vanhempi kollega toissapäivänä leikillisesti nuhteli kun töihin tulin, muistutti että nyt on ne kriittiset viikot menossa. Tottahan se on, olen yrittänyt ottaa iisisti.... :ashamed:
Nyt meen sohvalle oikoseen hetkeksi kera kahvin. Kohta saa nuo pikkupaviaanit huutaa ulkoa syömään, sitten ei lepäillä. :kieh:
Adios!

HM ja papuset
 
Heissan taas! Oltiin aamulla tossa pihassa, vanhempi poika opetteli pyörällä ajamaan (ilman apupyöriä). Tää oli nyt toinen kerta kun harjoitteli tosissaan ja nyt osaa! Keskiviikkona viimeksi kokeiltiin ja silloin oppi kyllä tasapainon mutta oikealle kääntyminen ja lähteminen ei onnistunut. Kyllä on poitsu tyytyväinen. Kaikki saman ikäiset ja nuoremmatkin tässä pihassa ajavat jo ilman apupyöriä ja "tyhmemmät" mainitsevat että mä oon osannut jo pitkään. Alkukesästä kokeiltiin ekan kerran ja silloin ei vielä ollut hajuakaan tasapainosta. Nyt sitten otetaan tuo nuorempi poika harjoitteluun...
 
Läks mies polttareihi just, oli kyl vaikee olla koko päivä normaalisti ettei se aavista mittää :D
Tänää poksuu taas viikot, 21 täynnä :heart:

Uutta kuvaa:


(piti nostaa tissei ku makas vattan päällä eessä :D
 
Sanse; ompa sulla kaunis maha! Ja oot tosi pienenkokonen, siro. :) (kateellisena tää möhkö ihastelee)

Tultiin kotiin ja syötiin. Oltiin kaksi tuntia kumiveneilemässä porukoitten pikkulammella, ja poika oli sitten kalastamassa ollut yhteensä 4tuntia!!! Aika kalamies tulossa :D

Saunaan tekis mieli, mutta mies on maalannut seinän, eikä se ole vieläkään kuivunut, joten täytyy tyytyä suihkuun. Se on kumma, että normaalisti ei ole mitään hinkua tiettynä päivänä saunaan, mutta tälleen kun tietää ettei sinne pääse, lauantaisaunaan, niin tuntuu että PAKKO päästä! =)

ainiin ja tänään viikot paukkuu: 23 :heart:
 
LUMINKA kiitos rokaisevista sanoista..

työpäivä takana ja oon aivan loppu ekan 3h jälkeen alko supparit ja alaselkä säryt,,ei ollu kivaa ei..olen siis kaupassa töissä ja väkisinkin joutuu nostelemaan tai joko istua kassalla koko pvän noh yritin sit istua kassalla ja tuntu et painaa tonne kylkilihin..sit seisominen taas käy jaloille et ei kyl vaan olly hyvä olla mitenkään....
yks ihana vanhempi rouva rupes yht äkkiä huutamaan mulle et nyt tyttö lopetat heti tuon kantamisen et aiheutat kesken menon itelles noin..ja sit sain kuulla saarnan ihan asiasta..oikeessa rouva oli mut en tajuu et miten mulle on niin vaikeeta jäädä sieltä pois...tykkään työstäni kumminkin aika paljon ja just se ajatus et enhän mä ole kipee vaan raskaana...

mä en niin tiedä mitä teen..noh maanantaina neuvola et katotaan mitä ne siel sanoo tosin mulla ei ees oo oma neuvola täti paikalla...
joutuukohan moni olee fyysisestä työstä näin aikasin jo saikulla loppuun asti???
ja siis en ole missään isossa kaupassa töissä joten siellä ei ole aikaa välillä ottaa rauhassa vaan mennään tukka putkella ja kaikki tekee kaikkea..kun on niin vähän henkilö kuntaa...noh saas nähä mitä tätsky sanoo maanantaina...

jaksuja kaikille=) :flower:
 
Lauantai-ehtoota kaikille!

Eka lomaviikko vierähtänyt tosi nopeesti, toivottavasti seuraavat kolme menis vähän hitaammin :whistle:

Rinzessalla on kyllä tosi söpö masu, komeastihan tuo on kasvanut, vaikka vähän aikaa sitten tuskailit kun ei kasva :)

Ja nätti masu Sansellakin, minäkin kateellisena ihastelen sun siroutta.

Synnytystä en minäkään pahemmin viitsi/halua etukäteen miettiä, menee miten menee. Ainoastaan toivon ettei käynnistää tarvitsisi, se oli yhtä helvettiä suoraan sanottuna :kieh: .

Mulla on tytölle nimi valmiina, mutta pojalle oliskin sitten jo vähän vaikeempi keksiä sopivaa. Meillä esikoisen nimi on vähän harvinaisempi "ulkomaalaistyyppinen", mutta sopii hyvin suomalaiseenkin suuhun, ei siis mitään vieraita kirjaimia tms. Eli kakkoselle pitäis sit joku samantyylinen keksiä. Meilläkin esikoinen keksii vauvalle nimiä, viimeisin ehdotus on Ärjy :D

Me muuten vihdoinkin päästiin miehen kanssa naimisiin asti :heart: . Huomenna pitäis mennä anoppilaan syömään ja paljastaa niillekin, että mitä oikeen ollaan menty tekemään :LOL: . Että huomista odotellessa :snotty:
 

Yhteistyössä