iltaa!
Mä täällä yksikseni tirskun kun luen Helmin ja Anzkulin tekstiä, kun kuulostaa niin tutulta osittain!! meillä kyllä osataan myös tuo lomalla olon taito! ei silti, että nykyään kun on yksityisyrittäjä niin eipäs ole miehellä lomaa mitä lomailla, mutta esim silloin kun oli esikon kotihoidontuella vajaan 4kk niin mun olis pitänyt tehdä kotihommat työn lisäksi kun hän on illalla niin väsynyt hoidettuaan poikaa! koti-isän työnkuva alkoi selvitä vasta viimeisen kahden kuukauden aikana että en todellakaan tee heille ruokia valmiiksi, pese pyykkiä ja siivoa kaikkea vapaa-aikaani kun hän on kuitenkin kotona päivät. ja totes kun lähti takasi töiihn että kyllä on helpompaa kuin kotona olo! sen jälkeen on herkillä hetkillä todennut että tekee liian vähän kotitöitä, arvostaa mua kun teen niin paljon yms... mutta arjen keskellä ei sitä myönnä!
tällä hetkellä meillä ihan rauhallinen ja hyvä aika menossa, mutta suurin riidan aihe rahan lisäksi meillä on kotityöt. tsemppiä helmille "loma-taisteluun"! ja anzkulille myös!
teillä oli aiemmin puhetta keskiraskauden olotilasta ja fiiliksistä. mä en vielä odota hirveästi marraskuuta ja vauva-aikaa. haluan ensin nauttia tästä raskaudesta! pääasiassa olen nauttinut alusta asti. olen todennäköisesti viimeistä kertaa raskaana ja todella rankkojen alkuaikoijen takia liittyen vakavaan perinnölliseen sairauteen, kokeisiin yms niin oon molemmissa raskauksissa todennut niiden jälkeen, että huonot/hankalat olot on vaan väliaikaisia että yritän nauttia mahdollisimman paljon ja nyt oon nauttinut vielä enemmän kuin ekasta. odottelen että viikon 30 jälkeen alkaa ne tuskaiset, kuumat, hankalat olotilat ja malttamaton odotus että saa vauvan syliin.
muuten tänne ei ihmeempiä, lomasta nauttien!
korppinen 22+2