Marraskuun masun kasvattajat toukokuussa.... LA:t 1-15.11.2008

helmi: Meil ei olla mietitty ollenkaan viel kummeja.. Mielessäni olen kyl yrittänyt pyöritellä, mutta hankalaa on.. Yhden kaverin oisin halunnut, mutta hän vaihtui ortodoksiksi, koska miehensä on myös ortodoksi.. Joten se siitä sitten.. Olisin niin halunnut hänet ottaa.. Mut sitten olisi pitänyt varmaan ottaa kummiksi myös hänen miehensä.
Sylikummi on jo kyl tiedossa, yksi minun siskoista.

Omia sukulaisia ajatellen, niin enää ei oikein ole ketään, ketä haluaisin pyytää.. Sukulaisiin on niin pitkät välimatkat ja jotenkin on niin vähän tekemisissä kenenkään kanssa.

Miehen sukulaisista yksi pariskunta olisi, mutta minä olen miettinyt, että onko oikein päättää tällä menetelmällä: Ovat ainoa miehen puolelta olevista sukulaisista, jotka ei ole kummeja meidän lapsista.. Mutta itseni mielestä ei.. Ja toisaalta en haluaisi heitä pyytää, ku ei niin hirveästi olla tekemisissä.

Ja sitten miehen täti miehensä kanssa ovat kuopuksen kummeja.. Olisivat ainoat vaihtoehdot, mutta haluavatko olla toisellekin lapselle kummeja.. He oikein jo toivoivat milloin tehdään perheenlisäystä ja ovat auttaneet perhettä niin rahallisesti kuin auttaen muuten. Rakastaavat ja paijaavat lapsiamme kuin olisivat omiaan. (Heillä ei ole omia lapsia, ja tuskin tuleekaan).

Vaikiaa on.. Mutta ei voi mittään :whistle:
Jospa se sitten joskus selviäis.
 
Kyllä se kivast pullottaa jo, vaikka viikkoi 13+4. Ei kyllä keltään salassa pysy. Painoo on tullu sellane pari kolme kiloo varmaa nyt, vuode alusta yhteesä kait 7kg mikäli vaaka näyttää oikein, kun tupakan jätin. Heinäkuussa on häät, joten saa nähä millane tonnikeiju olen sillo =(

kuvassa rv13+1
http://www.aijaa.com/v.php?i=2085547.jpg

En osaa laittaa niin että näkyis tässä suoraan toi kuva =(
 
Sanse - kopioi se pieni kuva kohdasta sarake ja lisäät tähän niin saat kuvan suoraan.
Söötti massu on.Mulla vaan kasvaa,ajattelin ottaa kuva ehkä huomenna tai perjantaina,tää ahistaa oikeastaan jo kun tuntuu että tän täytys tasaantuukkin...

Nukahin hetkeksi tuossa kun masussa poltteli niin menin makaan ja nyt olo on jotenkin känkkä,vaatteet ahistaa ja joka pirun asia suututtaa,jos suihku auttaisi ja sitten ruoka,täytyy kokeilla...
 
Mulla nämä niskat on ihan lukossa.. Ja väsymys taivaissa..

Tää ei siinä mielessä oo kivaa, ku tulen kotio, ni en jaksa tehdä yhtään mitään! :ashamed: Haluaisin vain mennä sänkyyn.. Ei ole kivaa, ku en ole luonteeltani tällainen..

Mitenkähän mä jaksan töissä käydä, jos tää olo on aina tällaista.. Ja pitäis tällä viikolla tehdä se liikkeen toimintasuunnitelmakin loppuun.. :ashamed:
 
mä tiedän jo kuka kirpun kummiksi tulee ainakin. Yks mun läheisimmistä ystävistä joka silloin kun kerroin raskaudesta ja siitä etten oikein tiedä jatkaako sitä vai mitä, sanoi minulle" kyllä se vaan on lahja joka muuttuu kullan arvoiseksi, jollei sitä vielä ole.." Ja useampi kummi kirpulle tulee, varmaankin se perinteinen neljä mitä tytöilläkin on. Mulla itelläni on hyvät kummit olleet, vielä yli 3-kymmpisenäkin saan joka syntymäpäiväkortin ja puhelun ja muutenkin ollaan tekemisissä paljon kyläilyn merkeissä.

Kirpun liikkeistä.. Jotain pientä hipaisuja kun nukkumaan menee ja rauhoittuu, mutta aika vähäiset on vielä tuntemukset.

Ensi ma olis neuvola ja jälleen maksakokeet edessä. jokohan Alat on yli 300, sitä saa jännittää. Pian sitten alkaakin Adursalin syönti kun kutina alkaa vaivaamaan pahemmin. Ihmeen vähän vielä kutisee vaikka Alat on jo 172.

Onkohan täällä muita maksa-arvojen ja hapatoosin kanssa taistelevia?
 
en ole taas aikoihin kirjoittanut tänne...

Mulla näyttää olevan inhottava kierre pahoinvointia joka iskee AINOASTAAN VIIKONLOPPUISIN!!! Voitte kuvitella miten ärsyttävää kun muuten viikolla ei ole pahemmin oireita ollenkaan ja jo kolme viikkoa peräkkäin olen joutunut makaamaan sängynpohjassa koko viikonlopun!! Mistä ihmeestä toi voi sitten johtua, psyykkiseltä jo alkaa tuntumaan, vaikka en kyllä tietääkseni ole stressannut, tai edes ollut erityisen väsynyt.

Viime viikonloppuna alkoi jo pelottamaan että joudun tiputukseen (kerran jouduin sairaalaan kahdeksi päiväksi viikolla 9) kun toista päivää jo oksensin niin pahasti että ei pisarakaan nestettä edes pysynyt sisällä.

Mutta maanantaina se taas vähitellen meni ohi ja pystyin jo pikkuhiljaa syömään juomaan ja nousemaan sängystä. Nyt olo on taas täysin normaali ja pahoinvointia ei ole enää edes aamuisin herätessä. Todellakin toivon että toi ois jäänyt nyt viimeiseksi kerraksi, ja että tänä viikonloppuna ainakin saisin elää normaalisti!

Oon tässä lueskellut monta sivua juttuja mitä kaikki on kirjoittaneet...
Sansella on kuvassa samanlainen kihlasormus kuin mun. Näyttää siis ainakin tasan samalta. Maha on mulla vasta nyt kasvanut sellaiseksi että se oikeasti alkaa jo näyttää raskausmahalta, viikkoja siis 14.4 kasassa. Meillä ei valitettavasti oo kameraa kun se meni rikki. Aikeissa ois käydä viikonloppuna ostamassa uusi että vois vihdoin ottaa kuvia tästä vauvamasusta!

Meidän vauvalle ei tuu kummeja! Mieheni ei ole suomalainen, ja heillä päin ei sellaista tapaa ole. Olen jotenkin miettinyt sitä että itsestäni on välillä tuntunut vaikealta se että kun esim. olen siskoni esikoisen kummi, niin pitäisi osoittaa huomiota enemmän kummilasta kohtaan kun hänen muita lapsia, ja kaikki kolme ovat kuitenkin yhtä rakkaita... ja kun esikoisesta seuraava on vain vuotta nuorempi ja helposti tulee kateelliseksi jos toinen saa lahjan ja hän ei, ja hänen kumminsa eivät taida olla yhtä läheisiä kuin mitä minä olen, niin on sitten käynyt yleensä niin että jos ostan lahjan kummilapselle ostan lopulta molemmille tytöille... Jotenkin toivoisin että läheisemmät ystävät ja sisarukset olisivat "kummeja" joka tapauksessa lapselleni, ilman sitä titteliä, ja tasapuoleisesti jokaista kohtaan (jos lisää tulee). Tiedän siis ettei kummeudessa ole kyse vain lahjoista, mutta muutenkin jotenkin olen kokenut näin... en sitten tiedä tuleeko lapsi katkeraksi jos ei ole kummeja...?? En tiedä, ehkä tätä pitää vielä miettiä!!!

Nyt on pakko alkaa lukemaan, essee oltava valmiina huomenna ja en ole saanut mitään aikaseksi vielä.

Iloista torstaita kaikille!! =)
 
Huomenta!
Työpäiväkin alkaa 30 min pääst ja mä istun vielä aamutakissa :D
nopeasti tää raskaus aika menee ku laskin et tasan 5kk;den päästä jään äitiyslomalle :D
mulla on suurin väsymys jo ohi,eikä pahoinvointiakaan ole mutta päänsärkyä taas löytyy kun on niskat ihan jumis ja sit en millään muista juoda tarpeeks :ashamed:
Mulla on seuraava neuvola tiistaina ja toivottavasti sielä kuulen vauvan sykkeen kun viime neuvolas ei kuulunut ,mut onneks siel np-ultras näin et kaikki ok!
-äiti88 ja toukka 14+0-
 
Huomenia

Keitin kahvia ja me oltiin yöllä hereillä kun tuli lätkää,mies sitten jäi yksin vielä kahtomaan.. jeee hih.
Vajaan parin tunnin päästä lääkäri joten katsotaan miten käy..
Palailen asiaan =)

Annu & touhustiina 15+4 :heart:
 
Huomenta kaikille!

Kyllä ei ole näköjään säätiedotukseen ole luottamista :headwall: . Illalla näytti, että klo 6 aamulla olisi aurinkoista ja klo 9 jne.. Ajattelin sitten, että menen pyörällä neuvolaan. Täällä on kaikkea muuta kuin aurinkoista! Lunta tulee, on jo kolme senttiä satanut. Kohta päästään laskemaan mäkeä :eek: . Ei taida kesä tulla.

Mie kävin neljän jälkeen yöllä vessassa ja kysyin mennessa mikä on tilanne. Ukko, et 2-0 suomelle. Ajattelin sitten vessassa, että kerran ei peliaikaa ole enää paljoa jäljellä, ni Suomi voittaa.. Olin vessassa hetken ja tilanne olikin sitten jo tasan :eek: .

Ei olisi minun pitänyt tulla huoneesta pois, kerran noin pahanilman lintu olin. Ja, kun olin takaisin makuuhuoneessa, ni onneksi tekivät jatkoajalla voittomaalin :D .

Mitenkähän mä silloin viimeksi olin sen painoni vaa'alta katsonut.. Nyt, kun kävin, ni näytti: 71,5 kg ja nla:ssa oli sen 62.4 kg vai mitä se oli. Eli alkupainosta on siis tippunut yhteensä maaliskuun alusta 3 kg.. Koska tuskin mä viime mittauksesta oisin tiputtanut 6 kiloa :LOL:

Mutta nyt valmistautuu lähtee nla:n. Pitää kai sitä jotkin eväät töihinkin tehdä. väsyttää kivasti, ku ois nukuttanut viel oikein makoisasti. Onneksi tänää selviää, et onko hemoglobiini jo laskenut niin paljon, että sen takia väsyttää.
 
RD - Jei perjantaina tulee sitten klo 20 suomi - venäjä matsi =)
No on siellä sitten ilma,onneksi ei Porvoossa ole tuollasta,tulisin hulluksi jos tähä aikaa vuodesta tulisi vielä<lunta - saisi kyllä jo kesä tulla suomeen ihan kunnolla =)
 
manna- , otan osaa pahoinvoinnin takia, tiedän miten hirveetä se on. Mulla oli tosin ihan päin vastoin, että viikonloppusin meni jotenkuten, mutta työviikolla aamut ja illat sai oksennella hyvinkin ja joskus yölläkin. Nyt mulla 14+2 ja olo on jo helpottanut. Iltaisin viellä joskus oksettaa. Voimia sulle, eiköhän se siitä kohta tasaannu sunkin olo!

Kummeista: Me aiotaan pyytää mun veljeä ja sen vaimoa kummeiksi just sen takia että ovat läheisimmät sukulaiset ja kuitenkin tulee aina nähtyä puolin ja toisin. Sitten Saksasta pyydetään miehen läheistä ystävää, että on sitten molemmista maista. Kauheeta ois jos joku ei suostuis kummiksi! Oisin ihan pettynyt. En muuten ajatellut koko kummiasiaa ennen, kun luin täältä palstalta. Ipana varmaan kastetaan Suomessa, koska Saksassa yleensä vain "himouskovaiset" (ei tällaset tavalliset tapakristityt siis...) kastavat lapsiaan ja samalla kastejuhla ois hyvä tapa esitellä tulokas Suomen puolen suvulle.

Painosta Mulla on muutaman kilon paino noussu ja tuntuu, että se kaikki paino on tisseissä :LOL: Parempi niin. En ainakaan vielä huolestu, vaikka syönkin aika reippaasti, mutta suht' terveellisesti.

Mukavaa päivää kaikille! :wave:
 
Huomenta taas =)

Tänään tuli lunta kun herättiin :eek: Iiks, onneks sulivat jo pois auringonpaisteessa! Tosi keväistä täällä siis...

Ihan väsy nyt oon, pitää ottaa kohta pienet unoset kun typykkä nukkuu jo tuolla. En siis ole jäkistä kattonut, aamulla neiti heräs itkemään kolmannen kerran sinä yönä eikä meinannut rauhoittua. Kun sain nukkumaan, oli jo niin virkeä olo et sain pitkään pyöriä sängyssä ennen kuin uni tuli |O

Masussa tuntunut liikkeitä taas pitkästä aikaa, ihania tönäisyjä :heart:

Luminka rv15+5
 
Lääkärissä käyty ja he kuulema pystyy kirjoittamaan pieniä määriä kerralla eli sain 11.6 asti ko mulla on seuraavalääkäri eli työkyvyttömyyttä ja syy on verenvuoto kun tulee tummaa verta aina välillä ihan todella vähän,mutta mulla sitten merkkinä se että raskaus voi edelleen mennä kesken,en saa nostaa mitään painavaa enkä tehdä mitään raskasta.
Katsotaan sitten mitä seuraava lääkäri sanoo tilanteeseen.

Huomenna mulla on verikokeet aamusta ja sitten vien työkkäriin todistuksen ja sitten voin huokasta kuukaudeksi melkeinpä.Kyllä on ollut tilanne ja tulee olemaan päällä koko raskauden ajan mutta toivon että vauva pysyisi mukanani ja saisin sen syliin,pelottavaa mutta täytyy ottaa hetki kerralla.

Piti sellasta kysyä että paljon teillä on kohdun suun mitta ja monesko lapsi tuloillaan ?

Annu & touhustiina 15+4
 
Tässäpä olisi näitä mun tämän päivän nla-kuulumisia. (alkuun laitan aikaisemmat tulokset)

Rv 10+5
Paino: 72,6 kg
Verenpaine: 123/76
Hemoglobiini: 137
Sydämensyke: 170+

Rv 15+4
Paino: 71,8 kg
Verenpaine: 133/80
Hemoglobiini: 129
Kohdunpohjan korkeus: 17 cm
Sydämen syke: 150+
Liikkeet: +

Down:in oireyhtymä:

Ikäriski: 1:1348
Riskisuhde: 1:4153
B-CNF: Ei mutaatiota

Neuvolassa oli kaikki hyvin :heart: . Oli suuri helpotus. Sydänääniä, kun kuunneltiin, niin voi sitä jumputusta ja liikehdintää! Neuvolatäti totesi heti: Jopas on todella aktiivinen ja vilkas kaveri. Koko ajan on liikkeessä :heart:

 

Muuten samoilla tiedoilla pääsin mutta salasanaa sain muuttaa ja tätä omaa nimimerkkiä.
Eli Annu82 on nyk. Pöppiäinen82.

RD - Kivat neuvolakuulumiset sitten.Mä en viittinyt kaikkia edellisiä käyntejä laittaa ko ei ne oikei muuttunut,paitsi hemppa sen kerran ja sitten verenpaine.

Mä nukuin tuossa melkein parituntia,olin ihan rättiväsynyt tästä päivästä,huomenna oisi sitten työkkäri ja vien lapun sinne ja käyn antamassa verikokeet tuon epilepsiani takia.

Niin tuossa kysyin että mikä on kohdunsuun pituus niin se kait kuuluis siis kysyy kohdunkaulan pituus hih,uskoisin ainakin. Mulla on 4cm 3 tuloillaan kanssa ja kiinnostuksella sitten aloin kysyy,kun ne teki sisätutkimuksen,kuulema tekee aina lääkärin tarkastuksessa,lie onko sitten 11.6 mulla samat jutut.Kerroin supistuksista kanssa,varsinkin niistä mitä mulla oli yöllä paripv sitten niin ei ne ainakaan paikkoja ollut avannut,mutta epäilemättä stessi sen aiheuttanut.

Tässä kuva mun masustani,jos sen masun kasvu nyt loppuisi sitten hih,mulla oli Noran odotuksessakin jättimäinen mutta ei kasvanut tätä tahtia silti,uskoisin nyt kuitenkin että se tasaantuu tässä sitten.Kuva on siis 15+4





Pöppiäinen & touhustiina 15+4
 

Yhteistyössä