Marraskuun masuasukit 2013 *syyskuussa*

Täällä viimeinen (ainakin näillä näkymin) neuvolalääkäri käyty viime viikolla ja kaikki hyvin. Painoa on tullut nyt ensimmäisen neuvolakäynnin jälkeen noin 5 kiloa. Tosin mulla oli paino noussut siihen mennessä jo pari kiloa, joten yhteensä mennään jossain 7 kg:n tienoilla varmaan. Ja musta taas tuntuu, että oon lihonut muutenkin, reisiin, peppuun ja lantiolle on kyllä tullut muhkeutta vauvamahan lisäksi.

Vaipoista: kestovaippoja ajattelin käyttää, kuten kahdella aikaisemmallakin. Mulla on niistä vain hyviä kokemuksia ja vaikka vaippapyykkiä täytyy pestäkin, ei tarvitse raahata isoja vaippapaketteja kotiin viikottain, rahaa säästyy hurjasti ja huono omatunto muovisista ketakäyttövaippavuorista kaatopaikalla ei paina :) Suosittelen kokeilemaan, nykyään kirppareilta löytyy tosi halvalla helppoja ja hyviä kestovaippoja, kovin montaa kymppiä ei niihin tarvitse investoida, jos käytettynä ostaa. Susimieli: käytin esikoisella juuri harsoja alkuun, mutta toisella lapsella muita kestovaippoja (mm. Imse Vimsen imua + kuorivaippaa) ja nämä toimi mun mielestä paljon paremmin. Harsot on aika isoja pienen vastasyntyneen päällä ja vaativat tosiaan sen taittelun. Helpommalla pääsee näin ja kestovaippojen käyttö ei tyssää niin helpolla ensimmäisiin mahdollisesti epäonnistuneiisiin kokeiluihin :)

Kaikki siis hyvin täällä, poika potkii ja kasvaa, itsellä ei pahemmin vaivoja, vaan edelleen jaksan pyöräillä työmatkat päivittäin (yht. 12 km). Miten muuten te muut, harrastatteko jotain erityistä odottaville äideille tarkoitettua liikuntaa, jogaa tms.? Itse ajattelin, että voisin kokeilla äitiysjoogaa vaikka sitten, kun äitiysloma alkaa. Ei liene kiellettyä "aloittaa" niinkään myöhäisessä vaiheessa, vai mitä luulette?

Marrastuuli ja poitsu 28+4
 
  • Tykkää
Reactions: Susimieli
Heips täältäkin!

Tänään oli se äippäpoli käynti, sokeriarvojen vienti siis ja ultrasivat samalla! Sokeriarvot kotimittauksissa jäi kaikki reippaasti alle rajojen ja sainkin kehuja hyvistä luvuista :) pienimies masussa oli myös painon ja masuympäryksen mukaan alakäyrän tuntumassa, eli ei sieltäkään löytynyt viitettä RaDista!! Hyvähyvä! Toivotaan, että arvot pysyy hyvinä loppuun asti ja vauva olis syntyessään pieni ja siro, niinkuin lääkäri veikkasi! Painoarvio oli siis tänään 28+6 1135g <3 oli myös pää aivan alhaalla ja tiukasti jo kiinni! Kohdunkaulaa oli ultralla 3,5cm, kiinteä ja kiinni , eli kaikki hyvin siltäkin osin! :)

Muttamutta, ensi viikolla sitten neuvola niin kerron muitakin mittoja :D (äidin painoarvio ..hah)

Talventähti ja pienimies 28+6 <3
 
  • Tykkää
Reactions: just
marrastuuli meillä taas esikoisella imsevimset flanelli-imuineen vuosi aina, jotenkin ne kastui kokonaan ja sit falskas.. Aattelin kokeilla jotain harso-imsen kuori yhdistelmää tälle tulokkaalle. Sit hieman isommalla oon tykännyt taskuvaipoista. Villahousuja en oikein koe omaksi jutukseni.
Itse en oo kokenut vaippapyykkiä kauheen hankalaksi, tietty esikoisen kanssa oli helppoo kun poju alkoi 5kk iästä eteenpäin kakkia pottaan, sit alettiin enemmänkin kestoilla, alun "sinappikakka" vaiheessa käytettiin kertiksiä enemmän.
Jotenkin kertakäyttövaippojen tuoma jätemäärä inhottaa, ja ollaankin sit koitettu kestoilla ainakin osottain ja tosiaan potalla käyntiä opeteltiin hyvissä ajoin. Esikoinen on nyt 1v8kk ja on melko kuiva. Päivisin on kalsareilla (toki vahinkoja sattuu välillä) ja kesällä pihallakin on ollut helppo pissattaa, poika kun sa sanoo "pissa" tai "pissahättä" kun on vessa hätä. Öisin tulee yleensä pieni pissa vaippaan ja toinen pottaan joko aamuyöllä tai sit ihan heräämisen jälkeen. Siinäkin on kyllä säästynyt niin rahaa, vaippoja ja ympäristöä kun pottailu sujuu. Tarkoitus tätä neitiäkin opettaa sit ajoissa potalle.

Susimieli ja pikkusisko 29+6
 
Galluppiin Täällä mennään kertiksillä...

Ja harrastuksista, en harrasta mitään äideille tarkoitettua. Mutta eiköhän marrastuuli
sinne mamma joogaan pääse noin myöhäsempänäkin tekee vaan sen minkä pystyy.. :)
Täällä ei muuta harrastusta oo nyt ku tuon koiran kanssa lenkkeily, mietein et vois kyllä
mennä uimaan taas, yhdessä vaiheessa kävin kerran viikossa.. Ois vaan kiva saada joku
Kaveri mukaan...

Eilen ekaa kertaa joku ulkopuolinen kysyi koska on laskettu aika ja onko muita lapsia. :)
Tai hän oli lounaspaikan keittäjä, että kyllä häntä usein näen jos en eväitä ota,
Niin menen yleensä juuri hänen paikkaansa syömään.. :)

Ja anteeksi jos teksti jaksottuu hassusti, tämä on kännykällä kirjoitettu niin joudun vaihtamaan
riviä jo ennen aikojaan kun tässä ei näy koko pitkänä tuota vastaus kenttää..

susupala & masukki<3 32+0 *poks*
 
Niin sitä piti tänne vielä kirjoittaa että tilasin nyt sitten yhdet imetysliivit, täytyy sitten ostaa
lisää kun tietää minkä kokoset sen verran vaan luin että kannattaa ekat ostaa kaarituettomat,
niin menee paremmin päälle vaikka olisikin hitusen liian pienet. Mutta eiköhän nuo mee
ainakin ensi hätään kun otin kokoa isomman mitä nyt on.
Mutta tsiisus mitä rahastusta ovat, huhhuh oli niitä halvempia jossain h&m:ssä, mutta koot
loppui kesken niin ei siitäkään ollut mitään iloa, niin pakko oli 50€ liivit ottaa +postikulut yht. yli 60 €
'tsing tsing'.. No ei se auta kyllä sellaset hankkia pitää, maksoi mitä maksoi..
 
susupala mä ostin semmoset h&m liivit ja voin sanoa,että eivät tule käyttöön :| Aivan kamalat päällä ja vaikka niissä ei ole kaaritukia niin siinä sivussa on semmoset"tukiompeleet"jotka porautuu ihoon kun liivit kääntyy toooosi oudosti ja painaa tuohon sivuille! Kävin myöhemmin sovittamassa isompia jaja..mutta aivan sama ongelma. Ovat siis aivan surkeita! Nyt kans tilasin mamalicious merkkiset liivit ja odotan,että ne tulevat niin pääsen kokeilemaan elämää niiden kanssa =) (mua niin on ärsyttäny kaikki imetysliivit, kun mä haluaisin,että ne silti olis seksikkäät ja naiselliset ja tuntuu, että kaupoissa on vaan perus mustia,valkosia ja shamppanjoita ja niin täynnä kangasta,että seksikkyys on tipotiessään.... :whistle:)

Gallupiin mä en ole ihan varma kuinka nyt vaipatan vauvaa :confused: Mulla kun olis kyllä kestoja muovikassillinen tuolla varastossa, kun esikoisen aikaan niitä aina silloin tällöin käytin! Pitäisköhän ne nytkin hakea tuolta ja aina edes päivisin tässä kotona niitä pitää... Mies ei kyllä halua kestoilla, sen jo tiedän, mutta ehkäpä mä voisin ainakin yrittää osakestoilua jos se tuntuu hyvältä =)

Liikuntaa harrastan vain koiran ulkoilutus(1-2krt/pvä) ja uinti(1-2krt/vko) muodossa! En ole missään mammajoogassa tms. mukana! Mutta ihan kivojahan noi on jos on jooga ihminen, mulla ei hermo kestää niin hidastemposta oleilua :D

Talventähti ja pienimies POKS 29+0
 
Minunkin olis tarkoitus sitte mammaloman alkajaisiksi hakea imetysliivit ja rintapumppu..
täälläkin harrastetaan ainoastaan koiran kanssa lenkkeilyä/ulkoilua ja töissä saa sitte senkin edestä kävellä :) neuvolassa käyty painoa oli tullu 400g/ vko 3viikon aikana, pissa oli puhdas ja sf jo 33 mutta kun tuo kohtu on niin hassun mallinen...neuvolatäti meinas ettei lapsi silti ole mikään jättiläinen :) käski olla syömättä lakua/salmiakkia loppuraskauden ajan vaikka ei verenpaineessa mitään kummallista muutosta ollutkaan ja käski heti soitella jos tuntuu että tulee raskausmyrkytyksen oireita...kiva kun pelotteli sillä :/ ja kyllä mini taitaa olla jo raivotarjonnassa :) seuraava N olis 27.9. ilmoittauduttiin perhevalmennukseen se alkaa 2.10.
 
Heips.. Meillä perhevalmennukset ohi ja nyt sitä pitäis tietää miten synnytetään ja imetetään, mutta haluun kyllä sairaalassa lisää opastusta imettämisen suhteen. Muuten, miten jos käynnistykseen menee tää synnyttäminen niiiiiiin tuo imettäminen, alkaako maitoa tulemaan heti sitte vai myöhemmin? se on ehkä ainut asia mikä mietityttää..
Meillä aijotaan käyttää ihan kertakäyttösiä vaippoja, ei oikee innosta se pesurumba (mua eikä miestäkää)..
Hitsi, mie oon alkanu lukemaan tuota syyskuisten keskustelupalstaa ja ku ne siellä jo jakautuvat nii tulee vaa isompi halu saada oma käärö syliin :)

Piti tulla vaa poksumaan tänne mutta kirjottelinkin sitte vähän enemmänki :D

Sasseri86 ja Papunen 29+0
 
Sasseri, mulla ensimmäinen synnytys käynnistettiin to aamuna, vauva syntyi to iltana ja maito nousi vasta su-ma yönä. Ja oli muuten helvetillistä, en ollut ollenkaan osannut varautua miltä se maidon nousu tuntuu!! En ole osannut ennen edes ajatella, että voiko käynnistetty synnytys jotenkin vaikuttaa maidon nousuun, en ole ainakaan ikinä lukenut moista. Toisilla menee kauemmin kuin toisilla, eli aika yksilöllistä ylipäätään. Onko kenelläkään tietoa, että nouseekohan maito yleensä nopeammin toisen synnytyksen jälkeen verrattuna ekaan?

Me käytetään kertiksiä. Ollaan varmaan liian laiskoja :ashamed:

carmel 31+0 (miten tuntuu yhtä aikaa siltä, että aika lentää siivillä ja toisaalta siltä, että synnytykseen on vielä miljoona vuotta?!)
 
Mulla edellinen synnytys alkoi lapsivedenmenolla lauantai aamuna mutta vauva ei kuitenkaan alkanut tulemaan pois itsestään joten synnytys piti käynnistää sunnuntaina illalla. Esikoinen syntyi maanantai aamuna ja multa alkoi ainakin siinä heti tulla maitoa riittävästi. Kai tää on niin yksilöllistä :)

Mirkkeli & Pikkuveli 30+3
 
Mulla ei esikoisen aikaan ikinä rinnat pakottanu tai olleet kipeät, mutta kyllä toi maitoa sai! Lopetin kuitenkin imetyksen tytön ollessa 3viikkonen kun luulin,ettei tuo saa maitoa kun mulle ei tullut fyysistä kipua rintoihin :whistle: (olin siis tietämätön ja aivan pihalla koko imetyksestä)

Nyt rinnat on kasvaneet jo näin odotusaikana, nännejä/rintoja pakottaa kauppojen kylmähyllyillä ja aion kyllä pojalle tissin suuhun tunkea ja katsotaan kuinka käy :D Jos maito ei nouse niin pullollakin saa ruokaa annettua ;) mutta nyt en luovuta niin äkkiä kun ensimmäisen kanssa!!

Talventähti ja pienimies 29+1
 
Ai jaa Talventähti no ei minua sitten enää niin harmita, ettei h&m:ltä löytynytkään kokoja..

Sasseri täälläkin lueskellaan syyskuisia ja viime kuussa luin elokuisia niitä on vaan jotenkin ihana lukea.. :) Välillä luen noita ketjuja missä ollaan ihan vasta alussa ja samalla miettii, että ihan hetki sitten mietti ihan samoja asioita ja ihmetteli turvonnutta vatsaa jne. Nyt on jo tottunut tuohon pömppään ja potkuja tuntuu päivittäin.. <3 Kohta se meidän kuu sieltä tulee ja varmasti jo ens kuussa osa porukasta jakautuu.. :) Ja sitten on vielä kivempi lueskella vauvauutisia kun "tuntee" nimimerkin.. :)

Mua on ruvennut mietityttään yksi aika tyhmä asia, mutta mä en haluaisi että facebookissa sitten kun meille on vauva syntynyt niin kukaan kaverilistalla olevista paljastaisi kumpi sieltä tuli, haluaisin itse sen asian julkaista.. Se ei haittaa vaikka onnitteluja olisi jo tullut, mutta en haluaisi että kukaan muu paljastaisi kumpi tuli..
En tiedä onko tämä aivan tyhmä juttu, mutta mulla jotenki nousi karvat pystyyn kun miehen serkku sai vauvan niin sinne oli kirjoittanut toinen miehen serkku onnea tyttövauvasta.. Ja nyt pelkään että se paljastaa sitten meinkin vauvan, vaikka haluaisin itse kertoa omille serkuille asian facessa kun mulla on paljon serkkuja joiden kanssa ollaan tiiviisti yhteydessä facen kautta kun asutaan vähän eripuolella suomea kaikki ja haluaisin, että he saa tiedon sukupuolesta multa, eikä tyypiltä jota he ei edes tunne.. En tie onko tuo nyt niin vakavaa vaikka ihmiset saiskin tietää muualta ja tietenkin osa saakin, mutta jostain syystä asia mua vaan vaivaa.. :/

susupala ja masukki<3 32+1
 
susupala toi on ihan ymmärrettävää, itse en ole raskaudestani facessa julkisesti hehkuttanut muutamien kanssa yksityisviestein kyllä. olen koko ajan odottanut että koska joku menee "paljastamaan" asian kaikille mun kaverilistalla oleville...siellä kun on kaiken näkösiä tuttavuuksia yms.. ne ketkä haluan saavan tietää niin saavat :) jotenkaan en vaan kuulu siihen ryhmään joka jakaa kaiken facen välityksellä. kyllä varmasti sitten kun vauva on syntynyt ja ollaan kotiuduttu voin sinne laittaa että vauva on syntynyt mutta en edes kuvia halua laittaa sinne... onko muita samoin ajattelevia ?
 
Kestovaippoja meinataan käyttää. Kahdella ekalla käytin kestoja päivin öin, mutta sitten kolmannen kohdalla aloin käyttämään öisin kertiksiä. Olen ommellut itse melkoisen arsenaalin vaippoja, varmaan pärjätään niillä vaikka osan olen jo myynytkin pois. Harsoja en ole vieläkään ostanut, vanhat olen laittanut siivousräteiksi. Minusta kestot eivät ole mitenkään suuritöisiä, pissaset voi heittää suoraan koneeseen. Pyykkiä meillä kertyy joka tapauksessa paljon, niin eipä yksi lisäkoneellinen haittaa.

Bebesillä on nettikaupassa tosi hyviä ja kauniita imetysliivejä. Itse olen tykännyt Bravadon liiveistä. Onhan ne kalliita, mutta osaa on voinut käyttää myöhemminkin. Henkkamaukan liivit ovat munkin mielestä aika huonoja. Kaarituellisia en ostaisi, mulla ne ovat painaneet.

Mulla ei esikoisen kohdalla vaikuttanut synnytyksen käynnistäminen mitenkään maidontuotantoon. Tokana iltana nousi, ja se teki kyllä kipeää. Ja on se kakkosen ja kolmosenkin kohdalla sattunut (alkanut kanssa tokana päivänä kunnolla nousemaan). Olen ollut siitä onnellinen, että maitoa on riittänyt hyvin ja olen sitä luovuttanutkin. Saa nähdä tuleeko nyt hyvin ja jaksanko luovuttaa. Välineiden steriloiminen oli mun mielestä aika raskasta puuhaa.

Liikkua voisin enemmän. Kävin viime raskaudessa odotusjoogassa. Se kesti 1,5h ja vikan puolituntia kun rentouduttiin, mä meinasin aina nukahtaa, se oli ihanaa! Jooga auttoi kyllä mulla selkäkipuihin erityisesti. Nyt vaan ei ole ollut aikaa mennä, harmi.. Mun mielestä sinne tuli porukkaa ihan loppuvaiheessa raskautta, ja sitten sitä jatkettiin raskauden jälkeen äitiysjoogana, jonne tultiin vauva mukana.

Vauva puskee edelleen erityisesti oikeaan kylkeen. Neuvolassa pikkuinen oli pää alaspäin, mutta voi kuulemma vielä kääntyäkin.

Hyviä vointeja kaikille!

t. Tillinäiti
 
No itse olen kyllä vauvauutisista kertonut facessa sekä pari massu kuvaa laittanut, ja varmasti laitan vauvasta sitten kuviakin, mutta osittain olen jenhan kanssa samaa mieltä, että en mäkään ymmärrä sitä että koko elämä jaetaan facessa ja laitetaan lapsistakin kuvia joka päivä, vaikka niitä on ihan kiva kattoa mä en oikein tiedä että onko se ihan oikein laittaa internettiin toisesta kuvia kun toinen ei voi asiaan mitenkään vaikuttaa.. Mutta kyllä varmasti itse jokusen kuvan laitan vauvasta facebookkiin, mutta en jokapäivä lisäile tilanne kuvia enkä aio montaa laittaa, olen miettinyt että varmaan ristiäisistä laittaisin sellaisen perhe kuvan missä on minä, mies ja vauva. :) Jos nyt kaikki hyvin menee ja sinne asti päästään toivon tietenkin että kaikki menee hyvin, mutta ku ei vain voi silti satavarmasti sanoa että näin tulee tapahtumaan.. :( No yritän olla sitä asiaa miettimättä..

Tuli taas pyykättyä pieniä suloisia vaatteita ja lakanoita ja pussilakanoita, on ne niin ihania pieniä.. :heart:

susupala & masukki 32+1
 
  • Tykkää
Reactions: jenha86
jenha ihanat liivit bongasit :heart: Minä niitä kaipailin :D Miehellekin heti eilen kännykästä näytin,että "kato nyt, ei kaiken tarvitse olla plaah" Mä kun siis rintsikkaostoksilla melkein itkua väänsin, kun en mitään kivaa löytänyt, enkä sitten mitään ostanutkaan ;)

susupala pyykkikone on täälläkin pyörinyt ja yksi lipastollinen vaatetta jo pestynä :whistle: (Olen siis penkonut kaikki neutraalit tytön jäljiltä, huutanut yhden ihanan vaatepaketin Huutiksesta ja ostanut osan uutena, niitä on kertynyt jo aikamoinen läjä...) Sängyn saa mies pedata kunhan poitsu on maailmassa :heart:

Tänne ei ihmeitä... Vauvalla on hikka monta kertaa päivässä ja päivittäin :heart: Esikoinen lähtee tänään isälleen, joten meillä on miehen kanssa lapsivapaa viikonloppu tiedossa ( tai noh, en tiedä voiko niin enää sanoa, kun tämä masu kyllä vähän antaa haastetta esim. seksiin :D Ja on ehkä kokoajan sellainen olo,että meitä on jo se kolme, ei enää kaksi ;) ) Hassua!

Talventähti ja pienimies 29+2
 
  • Tykkää
Reactions: susupala
Heips kaikille.

hiukan myöhässä aloin lukemaan tekstejä mutta nyt alkoi saikku mammalomaan asti niin ajattelin että ehkä jää aikaa kirjotella ja lueskella juttuja täällä.

en muista enää miten nämä piti kirjata mutta siis LA on 13.11 ja paikkana kätilöopisto, hki. Oma ikä on 32v ja kolmas muksu tulossa.
sisaruksille tosin tulee vähän ikäeroa kun esikoinen on 9v ja toinen 6v. joten tuntuu kuin sitä olisi taas ensimmäistä odottamassa...
 
  • Tykkää
Reactions: nelly83
Hei!

Täällä ilmoittautuu vielä yksi odottaja mukaan. Pitkään olen seurannut keskustelua, mutta nyt äippäloman lähestyessä voisin itsekin ryhtyä kirjoittelemaan.

Laskettu aika on itse asiassa 29.10. Alunperin olin itse laskenut sen olevan marraskuun puolella, jonka vuoksi olen jäänyt tätä palstaa seuraamaan. Ensimmäistä vauvaa odotamme mieheni kanssa perheemme jatkoksi ja tyttölupauksen olemme saaneet.

Raskaus on edennyt tähän asti ongelmitta ja huomenna alkaa viimeinen työviikko ennen ä-lomaa. Välillä tuntuu, että raskaus on edennyt jo todella pitkälle, mutta toisinaan tuntuu, että viikkoja on vielä jäljellä aivan liian monta! Odottavan aika on pitkä...

Tässä vielä kootusti tiedot minusta:

lumililja88, 25v., 1.lapsi, Jorvi, tyttölupaus

jostain syystä en saa tuota riviä värillisellä...



lumililja88 33+5
 
  • Tykkää
Reactions: nelly83
jeme poimin tiedot tekstistäsi, mutta en ole kyllä varma onko synnärisi lyhene KÄT? Osaatko sinä sanoa?

Lumililja kuulostaapa tietosi omilta; sama la, ikä, ja tyttölupaus teilläkin! Itsekkin laskeskelin ensin la:n olevan marraskuun puolella.

Tervetuloa mukaan! :flower:

Täällä siis myös saikkuillaan; viikko takana ja toinen vielä edessä. Sitten virallisesti mammalomalla! Supistukset on rauhoitttuneet huomattavasti tällä "hitaalla elämäntyylillä", siitä huolimatta toissa yönä heräsin ainakin 4 kertaa kipeisiin supistuksiin. Kunhan olisi pieni kyydissä ainakin kuukaudenpäivät niin olisi jo 38 viikkoa sitten täynnä :)
Täällä ei ole pyykkäysoperaatiota vieläkään saatu aikaiseksi aloittaa...
Onko muilla saikku menossa kuin minulla ja Jemellä? Jeme, mistä syystä sinulla on saikkua?

Miramei & Sintti 33+6
 
Heippa ja mukavaa uutta viikkoa kaikille!

Nyt jotenkin tuntuu, että aika on pysähtynyt. Tuntuu, että vielä ikuisuus siihen kun vauva syntyy. Vaikka periaatteessa siihen voi olla vaan reilu kuukausi. Mutta pahimmillaan sitten yli kaksi kuukautta...huoh. Ja vaivat vaan lisääntyy, tosi ärsyttävää.

Imetysliivejä olen tilannut täältä jo viime raskaudessa: Bravado Body Silk Seamless Nursing Bra Nää on mun suosikit ja ei ollenkaan paha hinta tuota kautta tilattuna. Ja kokomitatkin ovat helppoja. Öisin kannattaa olla semmoiset, jotka ei purista ei paina. Mun ainakin piti viimeksi käyttää liivejä siis yötä päivää, koska muuten oli sitten yöpaita märkänä ja alussa tissit oli niin kipeät ettei olisi voinut kuvitellakaan olevansa ilman liivejä ja liivinsuojia. Vannon myös Lansinohin nimiin, ihmerasvaa! Kallista tavaraa, mutta apteekin pieni puteli riittää, koska sitä ei tarvitse laittaa paljon kerralla. Käytin joka imetyksen jälkeen varsinkin ekat viikot. Säästyin nännien rikkimenemiseltä. Ainakin NKL:lla sitä sai viimeksi myös synnyttäneiden osastolta, joten kannattaa pyytää jo siellä ja käyttää heti alusta alkaen ettei menis verille. Sitä ei siis tarvii pestä tai pyyhkiä pois ennen imetystä.

Tänne ei ihmeempää, kai se on vaan odotettava ajan kulumista ;)

carmel 31+5
 
Päiveetä kaikille :wave:

Täällä on innostuttu kaivaan vauva tavaroita esille, niitä pienempiä.. Tai oikeestaan varastosta sisälle kaappiin odottamaan :) Ostoslistaakin tein vielä, puuttuu vara korvikkeet, tuttinauha, pinniksen patja, hyttysverkko vaunuihin, vaipat, kosteuspyyhkeet, rintakumet ja kotiutumisvaatteet + pipo sairaalaan. Ei siis paljoa puutu enään :)
Pyykkikoneessa pyörii tällähetkellä makuupussi, imetystyynyn päällinen ja lisää harsoja. Kaivelin jo sitterin päällisen ja pitäs tutustua miten pojan rattaista lähtee pehmusteet veks, sais neki pyykkiin :)
Perjantaina käytiin ostamassa Gracon matkarattaat, kaukalo on ostettu jo aijemmasta ale myynnistä :) Uudet vaunut ois niin ihanat.. Mutta pojan vanhoissa ei oo mitään vikaa, joten näillä mennään!
Ainii, ostoslistasta puuttuu tulevalle isoveljelle jotain. Ajateltiin ostaa joku lasten dvd ja uudet piirustusvehkeet, ajateltiin että sais ne sitten kun vauva tulee kotia. Tarkotus ois sit pitää ne hätävarana imetysaikoina :D

Kertakäyttö vaippoja aletaan käyttämään, en rakasta niin paljo tätä pyykin pesua että lisäisin siihen vielä vaipatkin :D

Joko te ostatte imetysliivejä? Ostatteko kuin paljo isommat? Mä mietin jo sitä ja kävin kyselemässäkin luotto alusvaateliikkeessa kokoja.. Mutta jätin ne hyllylle, en tiä paljonko tissit oikeen kasvaa! Mulla on pojan ajalta parit, jotka saa luvan mennä kotiliivinä ja ajattelin sitten käydä ostamassa vauvan synnyttyä liivit, kyläily liivit :D

Sasseri mulla maitoa tuli jo monta viikkoa ennen pojan syntymää ja heti seuraavana päivänä synnytyksestä, sitä tuli suihkuamalla. Enkä muista mitään kipuja maidon nousuun liittyen !? Olin varmaan niin hormooni huurussa :D

Täällä oltas varmaan saikulla jos oisin töissä. Mitään ei voi tehä, ilman että maha kipeutyy loppupäiväks niin paljon että itku pääsee! Ja nää jalat on ongelmat, en jaksa aina suihkussa edes seistä joten istun.. Tai sitten ne vaan "hups" lähtee alta!

Ootteko laittanu jo vauvalle sängyn valmiiks? Itteä haluttas jo laittaa, mutta liian aikasta pojan kannalta. Mutta päätin että ens kuun puolella laitan, saavat kissatkin taas tottua ettei sinne mennä!

Jahas, perunan kuorintaan käy tie!

KyyneltenHymy & Eemeli-Emilia 33+3
 
Miramei Mulla kanssa synnytyssairaalana (toivottavasti) kättäri, ja olen ymmärtänyt että sen lyhenne olisi KOS (KätilöOpiston Sairaala). Mut korjatkaa muut, jos oon väärässä. Mua kyllä ihan oikeasti jännittää etten joudu lähtemään pidemmälle... Hyvinkää tai Porvoo ois sitten tarjolla, Jorviinkiin ollut vissiin tungosta.

KyyneltenHymy: toi dvd on kyllä hyvä idea! Itse ostin esikoiselle Maisa dvd:n aikoinaan, sain hetken huiliaikaa ja rauhaa imetykseen. Olen aina ostanut vauvalta jonkun lahjan isommalle (nyt en tosin varmaan osta kuin 3v:lle).

Olisipa ihana laittaa tavaroita paikoilleen. Meillä ei ole mitään vielä valmiina. Töissä niin kova kiire, pitkien päivien jälkeen ei vaan jaksa.

Närästys on ollut ihan tosi kauheaa. Muuten ihan ok olo, selkä vähän mutkalla :)

Tervetuloa Lumililja!
 
Miramei: synnäri on siis kätilöopisto eli oliko se kos- lyhenteenä... :confused:
ja saikulle jäin kun supistelee sekä kipuja tulee jonkin verran öisin...
sekä hemppari 95 ja verenpaine 110/70 :D
eli väsyttää ja huippaa niin en jaksanu enää aamuheräämisiä.

poikalupaus unohtu mainita ja sit piti kysyä että onko jollain muullakin vauva poikittain masussa?
 

Yhteistyössä