Marraskuun 2012 masuasukit <3 *syyskuussa*

Eikös ne neuvolassa ohjeista juuri noin Anukkio jos vauvan liikkeitä ei tunnu tai ovat harvassa. Eli ihan oikein teit kun joit jotain sokerista ja liikuttelit masua. Mulla viimeksi neuvolassa jo kannustettiin liikelaskentaan eli kerran päivässä pitäisi laskea ne 10 vauvanliikettä tunnin aikana. En oo kyllä vielä laskenut kun Sintti on ollut niin aktiivinen että sellaista epäilyttävän pitkää hiljaista hetkeä ei ole vielä tullut vastaan.
Mulla kävi pientä sääliksi yksi päivä kun kävin omilla vanhemmilla ja heidän koiransa säikähti jotain ja alkoi yhtäkkiä haukkua kovaa ihan vieressäni. Kävi sellainen sätke hetken aikaa masussa että siellä varmaan säikähdettiin oikein kunnolla.

Paranemisia kaikille flunssaisille :hug: Toistaiseksi kuin ihmeen kaupalla oon vielä välttynyt moiselta! Taitaa just pahin flunssakausi osua meidän laskettujen aikojen tienoolle joten toivottavasti ei tartte lähteä synnyttämään flunssaisena. En haluaisi ottaa odotusaikana flunssarokotetta mutta tietääkös joku että onko se suositeltua imettäessä? Kuulun astmaattisena ja diabeetikkona riskiryhmään ja oon tuon rokotteen hakenut joka vuosi kun meillä työnantaja sen vielä ilmaiseksi kustantaa (ja aika monta vuotta mennytkin ilman ainoatakaan flunssaa tai edes nuhakuumetta).

Tuna ja Sintti 30+2
 
Pitkästä aikaa minäkin aktivoidun... ihan hyytynyt työrupeamasta, eli tsemppia kaikille töissä kärvisteleville!

Tervetuloa Aapaliini! Ja FGlle voimia edelleen ilmeisen vaikeaan tilanteeseen :(

Näytän minäkin kuuluvan siihen keskikastiin tämän mahani kanssa, mittanauha näytti eilen illalla 110 cm, eli juurikaan ei ole tullut ympärysmittaan lisää. Mahan muoto vain vaihtelee, ja kai ne osa n. 11 kilosta on tullut lähinnä reisiin ja rintoihin. Jaiks.

Anukkio, minäkin olen välillä ollut ihmeissäni niiden "haaraperushyppy"- ja hiljaisempien päivien takia. Olen nyt kuitenkin tasaisempia ja aktiivisempia päiviä analysoidessani tullut siihen tulokseen, että jos olen ollut päivän tosi paljon liikkeessä, vauva aktivoituu itse potkuttelemaan kovasti vasta kun rauhoitun ja eron huomaa selvästi. Taas kun on ollut hiljaisempi päivä, myös vauvan liikuntahetket ovat rauhallisempia ja niitä tulee tasaisemmin pitkin päivää. Myös vauvan asento vaikuttaa paljon, selän kun kääntää mahan pintaa päin, niin potkut vaimenevat aika selvästi. Vielä sinne kuitenkin mahdutaan sen verran hyvin, että ihan selkeästi ei itse voi sanoa, missä asennossa vauva majailee. Lääkärin mukaan viikko sitten pää alaspäin. :)

Onneksi viikko takaperin koettu outo ja pelottava velttouskohtaus ei ole tehnyt paluuta. On nämä hektiset palaveripäivät ja papereiden kasauspäivät vain sellaisia, että iltaisin on ihan poikki. Onneksi pääsee koiran kanssa vielä vaappumaan aika hyvin metsälenkeille, niin saa päätä hoidettua. Supistuksia tulee, mutta niiden kanssa pärjää. Nyt onneksi työhommat helpottavat, ja perehdytettävälle työntekijälle voin jatkossa nakittaa reissuhommat. Siltikin tuntuu, että haen saikkua viimeisille työviikoille, voin ottaa sitten luvalla rennommin. Työhommani kuitenkin ovat sellaisia, että joudun näitä äitiysvapaallakin junailemaan, eli ihan sama sinänsä olenko saikulla vaiko en, mutta sitten voin hyvällä omallatunnolla tehdä ne hommat vaikka makuultaan läppärin ja puhelimen kanssa.

Kysäisin muuten lekurilta, että missä vaiheessa tehdään synnytystapa-tai painoarviota, ja tuntui, että semmoisia ei välttämättä tehdä pitkille naisille ollenkaan. Voiko oikeasti olla näin, vai ymmärsinkö väärin? Kun minulla ei ole RDtä, olen pitkä, suvun naiset ovat synnyttäneet alakautta ja sf-mittaa seuraillaan, mennäänkö sitä vain sokkona ponnistelemaan ja katotaan mitä tulee? Tietäiskö joku viisaampi?

Meillä peruuntui ensimmäinen perhevalmennus, johon oltiin ilmoittauduttu. Saapa nähdä toteutuuko siis yksikään valmennus mihin meinais mennä. Fysioterapeutin ryhmä oli täynnä, psykologi peruutti, mutta toivottavasti TAYSiin pääsisi joku torstai siltikin tutustumaan. Varmaan äitiysloman alkaessa voisi käydä visiitillä siellä. Synnytysvalmennus olisi tulossa lokakuussa.

Olen välttynyt ihmeen kaupalla kaikilta sairauksilta raskausaikana. Aika outoa, koska normaalisti imuroin kyllä kaikki flunssat itseeni viimeistään veljen lapsilta. Jospa raskaus sopii minulle näiltä osin, saan jonkun lisäkilven siitä itselleni? Voimia siis kaikille räkätautien kourissa kärvistelevillekin!

Nynaeve ja Pp viikot sekaisin, oliko jotain 29+3 vissiin :)
 
Tervetuloa Apaliini!

nukkis oot kiva :heart: kuullostaa muuten ihanalta nuo höttö-sämpylät! Mulla on kanssa ollu tän rd:n kanssa yks kovimpia paloja vaalean leivän jättäminen - rakastan lämmintä vaaleeta sämpylää :p nam nam! Eikä gluteenittomat tummat leivät tosiaa maistu kauheen hyvältä.. Alkaa tattari tulla jo korvista ulos :(

acacia mä oon ihan samaa mieltä noista ruokahommista, mitä vähemmän käsittelyä ja lisäaineina nii sitä parempi. Tosin en kyllä kannata mitää sen kummempia ruokavaliota ja karpataki voi nii perseelleen kuten nellielli tossa sanoki ku vaa itte haluaa että voi se varmasti olla pahimmoillaa jopa tuhoisaa. Ja tuohan koskee mitä tahansa ruokavaliota! Maalaisjärki syömiseen ja vähä effortia siihe että lukee pakkausselostetta nii sillä pärjää jo pitkälle. Eikä pelkästää lääkeyhtiöt ole ruokayhtiöiden kanssa kimpassa, jumankaut sieltä löytyy vaikka mitä ihme yhteyksiä ja syitä suuriinkii "kansantauteihin" jos niitä alkaa lukeen, ja ei niistä nii pääse lukeen ees, koska esim. jenkeissähä niitä tutkijoita on pantu jopa viralta jotka on uskaltanu tunkea nokkansa noihin asioihin ja tekstit menee sihvilän kautta julkasuun.

Oman erityisruokavalion kanssa ku opettelin elämää nii seisoskelin joka ruokakauppareissulla monta tuntia tuskailemassa sitä miten paljo muutenki joka paikassa on pelkkiä täyteaineita ja kuinka paljon ihmiset syö samaa paskaa eri muodossa vaan, tuntu aluksi että aivan sama minkä pakkauksen käteen otti nii se on joko täynnä soija- tai vehnäjohdannaisia.. enkä usko yhtään noihin kevyt/rasvaton/sokeriton -tuotteiden terveysvaikutuksiin, kun vaikka se niiden rasvojen ja sokereiden kannalta oiski parempi nii ne on täynnä jotai muuta makeutinta/lisäainetta sitten senki edestä :kieh: mä kyllä tän rd:n jälkee palaan nii takasin noihi ihan perus maitoihin yms. hyvällä omalla tunnolla - uskon tosiaan että syy siihen miksi mäki oon ruokarajoitteista huolimatta ihan tajuttoman terve ja hyväarvoinen dude on just se että yrittää pitää ruokavalion puhtaana noista lisäaineista ja höpöhöpö-tuotteista kuten "lihaan verrattavissa olevat ainesosat" ja syö "oikeaa" ruokaa..

Energiajuomat ja cola nii mulla on nii atoopikon maha, että voitte vaa kuvitella mitä myrkkyjä ne oikeasti on ku mä en pysty juomaan niitä ollenkaa, enkä oo koskaan pystyny. Siis kaikki light limukat, colalimukat ja energiajuomat aiheuttaa nii pahat vatsanväänteet että oksat pois! Tuntuu niinku ne syöpyis mahasta läpi. Peruslimukat kaikki muut 7UP jaffat fantat - ihan mitä muuta vaan - niitten kanssa ei mitään ongelmaa! Että kyllä ne vaan oikeasti on aika myrkkyjä :$ Mieski on jättäny ne pois ku on pari kertaa ny kokeiltu niitä lighteja nii näkee mitä mulle tapahtuu nii ajatellu että ok vaikka normaali vatsa ei tosta vedäkkää tollasia slaageja nii ei ne voi terveellisiä olla kyllä perusjannuillekkaan.. Nii ymmärrän kyllä miksi niitä ei suositella.

Ei siis sillä että parjaisin ketää lopettaan jolla niihin on himot :D varmaan yhtä kamalaa ku ittellä on ny oikeen kauhee ikävä tupakointia ja oon ihan varma että niin alan polttaan taas ku tää vauva syntyy..

Anukkio, älä sie pode pahaa mieltä; mieki herättelen vauvaa joka ilta enne nukkumaan menoa ku alkaa skitsottaa, vaikka sillä ois ollu jumpatki ja kaikki vaikka vaan tunti sitte.. :D jos ei muu perustökkimine/heiluttelu auta nii heitän luurin mahan päälle ja laitan biisiä tuleen nii jo alkaa potkut suuntautuu luuria kohti että jumankaut hän koittaa täälä nukkua prkl! Iltasin alkaa aina skitsottaa että ok tää päivä vielä mentiin mutta mitä jos ny laitan vaa nukkumaa tietämättä että toine onki siellä siirtymässä elämää paremmalle puolelle, nii pakko herätellä vielä ennenku lyö nukkuun...

Punavihersokeus mä oon koko pienen ikäni sitä surru, ja nyt huomaan että en oo koko raskauden aikana asiaa ajatellu yhtään.. :D Eli meidän Uubohan on pakosti punavihersokea, sillä se periytyy X-kromosomissa ja jotta naisella se olis aktiivinen nii sen virheen täytyy löytyä molemmista X:istä ja aivan sama kumpi menee eteenpäin poitsulle nii se periytyy 100%.. Voiskai sitä pahempaaki olla? Eipä tuo ny muute nii elämää haittaa, ei vaa voi alkaa hävittäjälentäjäks tai pomminpurkajaks eikä meinaa cocispullon korkki löytyä nurmikolta tai mansikoita puskista..

Lumineiti ja Uuboli 30+3
 
Täällä mahanympärys oli viimeksi 99cm, eli ehkä nyt jo metrin raja mennyt rikki. Eli ei kai nyt niin pieni tuo maha ole, mitä jotkut sanoo. Lähtötilannetta en muista, mutta rintojen alta mitta 67cm, eli siihen suhteutettuna ei kyllä mielestäni epänormaalin pieni ole..

Huomenna sitten neuvola saa nähdä mitä siellä on luvassa. Tuleeko tuosta liikelaskennasta esim. mitään puhetta tai synnytystapa-arviosta. Se nyt olis kuitenkin kiva jos tehtäisi. Tai tuskin kauhean miellyttävä kokemus, mutta tietäisi sitten mahtuuko tuo ipana tulemaan pois. Mukava tietää myös tuo hb, onko rautakuuri auttanut. Kun siis edellisestä käynnistä on jo aikaa. No, tän jälkeen ne sitten täälläkin tihenee nuo käynnit. Painon tietää, ettei se juurikaan ole noussut, varmaan jotain 200g/viikko. Vaikka en siis katso juuri ollenkaan, mitä suuhuni laitan. Karkkia ei tule muutenkaan pahemmin syötyä, viime aikoina suklaata on alkanut tehdä mieli enemmän. Mutta ihan perusruokaa olen syönyt.

Töissä oon nyt tän viikkoa taas ollut ja jotenkin tuskaisaa tuo on edelleen. Siis myös henkisesti. Alkuviikko oli 10 tuntista päivää, nyt loppuviikko onkin sitten lyhyempää. Jotenkin vieraantunut vissiin todellisuudesta, kun 8 tunnin päivätkin tuntuu lyhkäsiltä. Ja eihän ne seuraavaan työvuorolistaan ole sen fiksummin noita vuoroja saanut, eli varmaan se on vaan kohta saikulle jäätävä. Jostain syystä kun nuo aamuvuorot on pääasiassa just noita pitkiä ja sit listaan laitetaan se pari n. 5 tunnin päivää, niin saadaan ne työtunnit kahdelta viikolta 80. Ja todelliset töissä vietetyt tunnit on sitten asia erikseen, kun ei meillä taukoja tai odotusaikoja työtunteihin lasketa ja kuitenkin se tunti on aina sitä taukoa ja välillä sitä odotusaikaakin siihen päälle. No, onneksi saivat nyt lisää kuskeja töihin, niin voi sitten paremmin mielin saikulle jäädä jos siltä tuntuu.

Osaltaan kun tuohon töissä jaksamiseen vaikuttaa yöunet tai niiden vähyys. Alkaa olla jo vaikea nukkuakin, asentoa sais olla jatkuvasti vaihtamassa. Eli jommalla kummalla kyljellä se on oltava. Ja tottahan tuo ipana villiintyy aina kun nukkumaan koitat käydä, silloin on hurjat potkuttelut ym. käynnissä. Jännä oli huomata, miten paljon parissa viikossakin tapahtunut, kun töissä ollessakin toinen välillä möyrii mahassa. Eli on aika paljon aktiivisempi kuin aiemmin. Ja varmaan nuo liikkeetkin tuntuu aiempaa paremmin, kun toinen on kasvanut.

Jotenkin hurjalta tuntuu, että toinen on jo sen kokoinen, että varmaan jo hyvin selviytyisi jos syntyisi. Pikkuveljeni ei kovin paljon isompi ollut syntyessään kuin tämä nyt suunnilleen on. Tosin hänelle jäi sitten pysyviä vaurioita tästä johtuen, lievä kehitysvamma. Tai äitillä oli raskausmyrkytys ja istukka ei loppuvaiheessa enää kunnolla toiminut, joten sen takia piti sitten toinen pois sieltä saada. Tämä tapaus tietysti välillä mietityttää, että mitä jos itselle käy jotain samantapaista. Muuten ei pelkoja oikeastaan ole, eikä synnytys jännitä ainakaan vielä.

Noita mielialan heittoja välillä on täälläkin. Eilen meinasin kilahtaa miehelle tuosta meidän parkkipaikasta. Omakotitalossa siis asutaan ja on oma iso piha. Mutta siellä on se 4 autoakin ja just saa oman autonsa käännettyä siinä. Aamulla vaan kun töihin lähdet, on vielä pimeää ja kaikki lasit huurussa/märkiä. Ja tummennukset takalaseissa. Ei siis meinaa nähdä yhtään mitään ja se peruuttaminen siihen ahtaaseen väliin on mahdotonta. Pitää siis useaan kertaan veivailla, jos ei tuurilla halua kokeilla, osuuko sitä just siihen kahden auton väliin. (yksi auto on onneksi kirjaimellisesti metsän puolella niin ei häiritse) Ja kun minä yleensä lähden ennen miestä niin nuo kaikki autot siinä on. Ja yleensä tulen kotiinkin miehen jälkeen (joo ne on niitä lyhyitä työpäiviä taas..) niin ei saa sitä autoa veivattua jo valmiiksi ympäri. Tai saishan sen jos vaan jaksaisi vaivaa nähdä. No, mies sitten taas pohti, että jos sen yhden ylimääräisen auton siirtäisi sitten toiseen paikkaan, kun onhan tuolla pihalla tilaa kuitenkin.. Samaa sanonut jo vissiin toista viikkoa ja varmaan saa sen siirrettyä sitten kun en enää töissä ole, joten aivan sama vaikka se tuossa nykyisellä paikalla olisi. Toki ehdotti myös tuolla pihan toisella puolella kääntämistä, mutta joo, ei siellä sen paremmin näe pimeällä ja esteitä siellä on ihan samalla tavalla. Ja jännä miten sitä kyllä veivaa sen linja-auton suunnilleen joka päivä sinne katokseen tolppien väliin tuosta vaan, mutta oman auton kanssa peruuttelu ottaa enempi päähän..

Tirppana 29+4
 
Kiitoksia tsempeistä Tuna, Lumineiti ja Nynaeve!!
Nyt illemmalla Paavo on intoutunut taas pomppimaan ja hikottelemaan tuttuun tapaansa :heart: Luulenpa, että hän oli yöllä ja aamulla nassu kohti selkää ja siksi liikkeitä ei oikein tuntunut. Tunsin sellaisen ison muljaisun, jonka jälkeen liikkeet taas alkoivat tuntumaan. Pikkumies taisi kääntyä.

Huhuh kun vie flunssa voimat! Ja vielä tässä tilassa.. täytin äsken pesukoneen ja tuli hiki ja hengästyin. Aika noloa.

Anukkio ja taas liikkuva Paavo 29+5
 
Tervetuloa Aapaliini!

Tänään kävin hankkimassa itselleni tukivyön, vietin päivän töissä papereita järjestellen ja kyllä vaan alkoi selkää vaivata vaikka en koko päivää seisonutkaan. Saikulla kyllä olen.

Ensi viikolla alkais talviloma ja kestää sen puoltoista viikkoa, sitten varmaan sairasloman hakua jälleen, koska tosiasia on, että en pysty työtäni tekemään.

Sokerit ovat parin viimepäivän aikana olleet korkeammat mitä aiemmin, yksi paastoarvo ylitti rajan. Näin ollen mittaukset luultavimmin jatkuvat. Aavistuksen verran olen tainnut lipsua syömisissä :( Tarkkuutta vaan!

Huomenna jälleen neuvola. Meilläpäin neuvola on jo nyt kahden viikon välein ja sitten viikolla 36 on vielä lääkärineukka. Liikelaskenta ohjeita en ole vielä saanut, mutta muistaakseni en saanut niitä esikoisestakaan. Tarvittaessa vaan piti laskea jos vatsassa tuntui kovin hiljaiselta.

Niipa ja Pekkis vatsalla koko 114cm |O
 
Tosta rasvaton vs täysmaito asiasta. Mä olen jo reilu vuosi sitten luopunut kaikesta vähän rasvaisesta ravinnosta. Itse olen aina ollut normaalipainoinen,eikä ongelmia painon kanssa. Mun mielestä vaan kaiken järjen mukaan kaikki mitä on käsitelty liikaa niin ei oo hyvä. Ai että täysmaito on HYVÄÄ :D!!

Asiasta toiseen,ku täällä on ollut puhetta mahan ympäryksestä niin mulla oli viimeksi 99-100cm, tullu sellaset 30cm on tullu lisää:DD

Uskoa täynnä ja muru 30+1
 
Viimeksi muokattu:
Iltasta :)

Neuvolassa käyty tänään ja eihän se ihan parhaasti mennyt. Verenpaineet oli vähän koholla ja pitää ens viikolla käydä mittaamassa pariin kertaan että johtuiko vaan tästä kerrasta. Samoin proteiinit plussalla pissassa joten sitten pissanäytettäkin kehiin. Tosin neuvola täti sanoi että voi hyvin johtua flunssastakin nää kaikki. Olo oli kuitenkin kuin jyrän alle jäänyt kun neuvolaan asti pääsin.
Muuten oli mukava turista ja lohduttavaa oli se että painoa ei ole tullut vasta kuin 200g lähtöpainoon. Nyt pitäis vielä loppuun asti tsemppaa.

Liikelaskentaa kehotti kovasti tekemään. Ensin nyt pari kertaa viikossa keskittyen ja loppua kohden joka päivä. Hyvin helposti kehotti myös hakeutumaan päivystykseen mikäli huolta liikkeistä on. Asiaan saattoi vaikuttaa omat puheeni aiemmin kun kerroin että enemmän pelottaa tämän toisen kohdalla että saako lapsosen elävänä syliin. Niin paljon enemmän on tietoa päänupissa että se on myös haitallista kun kaikki mahdolliset kauhuskenaariot jyllää.

Tervetuloa Aapaliini :wave:

Nyt en yhtään enää muista mitä piti kommentoida mutta energiajuoma himo on täälläkin aivan suunnaton ja oikein odotan koska saan kumota battery tölkillisen. :)

Kai se on lähettävä petiin kun ajatus tökkii vallan kamalasti.

Firesun ja pulla
 
Tervetuloa Aapaliini!

Mahanympärys täällä 100cm.

Oon jo pari päivää meinannu pestä loput äitiyspakkauksen vaatteet, mut ei oo ollu sitte aikaa, kun en mielellään jätä pesukonetta kovin pitkäks aikaa yksinään hurraamaan. Välillä pitää aika mielenkiintoisia ääniä.. Mutta tänään pesen ne vaatteet, niin saa äitiyspakkauksen "siirtymävalmiiksi" ja muutenki rupeen pistään tavaroita laatikoihin taas vaihteeksi. Kahden viikon päästä muutto!

mnica ja möntti POKS 33+0 POKS :heart: :eek:
 
mnicalle onnea uuteen kotiin jo nyt :)

tervetuloa aapaliini :)

oma olen menettänyt isommat lapseni nyt. katalimmalla tavalla mitä kukaan äiti voisi kohdalleen toivoa. saan nähdä heitä edelleen omalla ajallani, mutta tietyllä tapaa peli on pelattu.
Keskittyminen tämän hetkisiin hyviin asioihin saa vallata mielen, unohdan kaiken muun totaalisesti, ja psyykkaan itseni elämään niin että tiettyjä asioita ei edes ole. vaatii työtä, mutta kerran mitään ei ole tehtävissä, tämä on ainoa vaihtoehto selvitä elämässä eteenpäin.
karua mutta totta.
onneks mulla on maailman kultaisin puoliso, ja pian kaksi yhteistä lasta hänen kanssaan. Viekööt ne kantavana voimana mua päivän kerrallaan eteenpäin ...

nyt ulkoilemaan ja saamaan siitäkin hyvää mieltä :) itkut on itketty, mitä nekään kyyneleet auttaa. surra on täytynyt surut pois, aika parantaa varmaan tämänkin haavan, ja onhan mulla enää ne muistot, kun kaikki oli vielä olevinaan hyvin.

FG ja pikkupallero 29+1
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: mnica
Huomenta!

Tulin oikeastaan omanapailemaan saikkaripäiväni kunniaksi, mutta luettuani kirjoituksesi fourth gift, pääni tyhjeni... Ihan aluksi, rutkasti voimia todella vaikeassa elämäntilanteessanne :hug: Onneksi sinulla on puolisosi vankkana tukenasi.
Pystytkö/haluatko kertoa, mitä ihmettä oikein tapahtui, että näin kävi? Tuntuu niin hurjalta sen jälkeen, mitä olet kertonut. Ei ole tietenkään pakko vastata!
Hurjasti tsempityksiä sinulle... päivä kerrallaan eteenpän.. asioilla on kuitenkin aina tapana järjestyä parhain päin.

Anukkio ja Paavo 29+6
 
Aapaliini Tervetuloa joukkoon! :wave:

Vauva hikkailee nyt joka aamu klo 9-10 välillä täällä töissä tasaiseen jonkin aikaa..ja viime yönä kun heräsin niin hikkaili kanssa..mut hassua, että hikkailussakin on tollanen rytmi, et tällä viikolla on joka aamu hikkaillu suunnilleen samaan aikaan.. :) tykkään ite enemmän potkuista..toi hikka tuntuu jotenki vaan ärsyttävältä.. kuulostaapa hölmöltä sanoo noin, mut se on jotenki vaan ärsyttävän tuntuista.. :ashamed:

fourth gift :hug:

Nellielli ja pötkö 32+4
 
Viimeksi muokattu:
nellielli enhän minä missään nimessä tuosta sinun mielipiteestäsi ottanut itseeni. :) Meillä on kaikilla oikeus omiin ajatuksiin ja elämäntapoihin, ja kuten jo omassa aiemmassa tekstissäni sanoin, niin kyse oli vaan minun mielipiteestäni. :) Ja olet ihan oikeassa siinä, että monet tekevät karppauksen väärin ja vetävät nollahiilarilinjaa niin kauan, että kroppa antaa periksi. Järkikin sanoo, ettei se ole terveellistä. Karppauksen kuvitellaan monesti olevan hirmu tiukkaa ja kurinalaista touhua, mutta itse ainakin söin jopa monipuolisemmin siilloin kun tuota ruokavaliota noudatin. Se sopi minulle, jollekin toiselle sopii sitten joku muu tapa syödä. Ja hyvä niin. :)

Aapaliinille tervetuloa sekaan! :wave:

painoarviosta ja synnytystapa-arviosta kysyin viime perjantaina neuvolassa, kun siellä olin. Ainakaan Jyväskylässä ei sitä tehdä, ellei ole syytä epäillä suurta vauvaa. Ja muutenkin täällä on lääkärikäyntejä vain yksi koko raskauden aikana. Aika hurjaa, kun ajatellaan miten suuresta asiasta on kuitenkin kyse.

Ja hyvää torstaita sitten joka iikalle. :D

Acacia 32+2
 
  • Tykkää
Reactions: nellielli
FG:lle kovasti jaksamista, itse tiedän parikin tapausta jotka on taistelleet lapset itselleen takaisin päätöksistä huolimatta, joten kyllä se on mahdollista. Vedä hetki henkeä ja sitten vaan uuteen taistoon.

Flunssa alkaa vähitellen helpottamaan, ilma jo kulkee kohtuullisesti ainoa vaan että tilalle tuli keuhkoja raastava yskä :( itse huomasin että tee+hunaja laittoi mahan pidemmän päälle ihan ummelle joten hain mustaherukka mehua ja sillä olen jatkanut lämpimän juomista ja johan alkoi taas maha pelata.

Hikka Kerran olen nähnyt kun Anselmi hikkailee kun maha hytkyi mutta en mä sitä kyllä tunne mitenkään. Ehkä sitten myöhemmin tai sitte mä en vaan huomaa niin pieniä liikkeitä.

Vauvan asento Poikapa päätti pyörähtää eilen vaakatasoon koko maha näytti aika hervottomalta kun se oli normaalin pyöreän sijasta ihan soikea :D no yöllä oli sitten pyörähtänyt takaisin raivotarjontaan sillä välillä tuntui vihlovaa kipua häpyluun seutuvilla. Kun tuo laskeentuu lähtökuoppiin niin siitä tulee tuskaa meinaan nytkin tulee välillä semmoisia vihlaisuja että pakko aina hiljentää tahtia. Onneksi vielä kipu ei ole joka päiväistä eikä kokoaikaista kunhan nyt silloin tällöin tökkää aika makeasti.

Ompelukset ja lumineiti Sulta piti kysyä että mistä olet harsokangasta hommannut metritavarana? ja oliko missä hintaluokassa/m? pitäis itsekkin aloittaa harsojen ompelu ja ei vaan nappais juosta miljoonaa kauppaa läpi kuulemassa eioota. Samalla tosiaan tulis tehtyä pois nuo kaikki jonossa olevat ompelutyöt joita on hiukan päässyt kertymään.

eipä tässä muuta, nyt taas jatkamaan lepäilyä ja kuuman herukkamehun nautiskelemista.

iia ja Anselmi 31+0 *Poks* mihin tämä aika oikein menee
 
  • Tykkää
Reactions: mnica
kiitos kaikille jälleen kerran myötäelämisestä :) en jaksa /voi enempää asiaa puida... sellainen sanonta on, kuin "narsisti voittaa aina"...
siinä kaikki. hänen uskottavuutensa on viranomaisten silmissä pätevämpi kuin minun äitinä.
Edestään löytää toivon mukaan, mä tein aivan kaikkeni, mutta mikään ei auta, vallankin kun on yhteishuoltajuus. Oikeuteen en lähde, kyseessä oisi jälleen pitkä prosessi. odotan sitä aikaa kun lapsilla on riittävästi ikää päättää asioistaan itse. äitinä yritän jatkossa tehdä edelleen parhaani, mutta taistelut loppui nyt tähän. kerran mikään ei muutu, ja miltään taholta ei saa kaivattua apua. niin lastenvalvoja, lastensuojelu, kuin lasten psykiatriakin osoittautuivat tahoiksi, jossa ei pureuduta itse ongelmaan, vaan pelkkä asian käsittelynumero on se jolla juttu siirtyy eteenpäin ja taas seuraavalle ja taas seuraavalle.
ihminen jaksaa tiettyyn pisteeseen saakka... mutta kun kaikkensa tehneenä, rehellisin keinoin ja avoimin ja sopuisimmin kuin ikinä on ite koittanut toimia, ja siitäkin tulee vaan ammatti-ihmisen lyttäys ja arvostelu, mun luottamus tähän yhteiskuntaan meni samalla.
huolehdin jatkossa siis vain ja ainoastaan omista , koko ajan luonani asuvista lapsista. ja keskityn niihin asioihin millä enää on todellista merkitystä, ja joista saan voimaa ja onnellisuutta.
kiitos ja kumarrus, tämä tarina päättyi näin... nyt päivälevolle... :)
 
AAPALIINILLE tervetuloa jooukkoon :)

INARILLE piti jotain kommentoida mutta en enää muista :D

FG Jos haluat että vauva oppii nukkumaan päiväundet klo 12 jatkossa niin eikö sun silloin pitäisi tehdä juuri päinvastoin eli liikkua silloin = vauva nukkuu, silloin kun itse lepää = vauva usein hereillä.. Muuten jaksamista vaikeaan elämäntilanteeseen!

SYNNYTYSTAPA-ARVIO tehtiin meillä vielä 2006 kun odotin esikoista, eli kaikki pääsi ä-polille. Sitten se lopetettiin ja nyt tehdään normi nla lääkärissä rv 36, tai tehdään se tavallinen lääkärikäynti ja kai ne siinä pystyy jotain sanomaan jos on häikkää esim todella iso sf tai muuta. Kolmannen kohdalla olin ä-polilla arvioinnissa koska toisessa oli istukan käsinirrotus ja nyt oon taas menossa kun kolmas syntyi imukupilla.

LIIKKEISTÄ Meidän vauva liikkuu todella vähän, potkaisee pari kertaa päivässä ja rapsuttaa käsillään pari kertaa. That´s it. En usko että edes 10 liikettä päivän aikana. Koko ajan samassa asennossa myös. Pitää ottaa puheeksi viikon päästä nlassa.

Nyt tyttöjä hakemaan eskarista & kerhosta...

Korvapuusti 31+0
 
Fg:lle jaksamisia.

Tervetuloa Aapaliini

Harjoitussupparit Eilinen neuvolassa tehty sisätutkimus sai aikaan melkoiset supistukset iltasella/yöllä, kävi ihan kipeetä. Yritin käydä tapani mukaan iltakävelyllä, mutta supistuksia tuli niin paljon, että oli ihan pakko kääntyä takaisin kotio. Tänäänkin on tullut poikkeuksellisen paljon supistuksia... Onko kenellekkään muulle sisätutkimus aiheuttanut supisteluja/ikävää tunnetta mahassa ja milloinkohan se on helpottanut? Itselläni ei tämmöistä ole koskaan aikaisemmin sisätutkimus aiheuttanut, niin en tiedä pitäiskö huolestua vaiko ottaa ihan lunkisti...

Inari & Juri Kakara 30+6
 
Voi ei, FG, ei voi muuta sanoa kuin että voimia ja paljon :(

Kiitos selvityksestä NukkaPallero! Toivotaan että mahtuu, vaikka ei tutkitakaan. Kai siitä sf-mitasta sitten jotain johtopäätöksiä voi vetää.

Järkkyy, mun tissit toimii oikeesti! Lakanoissa oli aamulla kunnolliset läikät niissä kohti, mihin ilman paitaa tissit puristuu kylkiasennossa :D Mies vihjaisi, että pitäisikö jatkossa käyttää paitaa öisin... :D Onneksi päivisin ei ole tullut mitään paidanläpimeneviä vahinkoja, ei ole tarvinnut vielä siis liivinsuojia alkaa käyttämään. Kai sitä pitäisi imetysliivikauppoja netistä alkaa kaivelemaan, ei tosin tule tällä hehtokuppikoolla olemaan mikään helpoin homma... Vielä en haluaisi kuitenkaan liiveillä öisin!

Inari-11, onneksi ei ole tuollaisia kokemuksia itselläni, sillä suppareita tulee muutenkin ihan riittävästi jo ihan liian hektisestä työelämästäkin. Tosiaan kun viime viikolla minulla tuli ihan urakalla supistuksia vaikka lepäilinkin makuuasennossa, suosittelivat vastaavassa tilanteessa käymään tutkittavana synnärillä. En varmaan kipeitä supistuksia enää uskaltaisi paria päivää ihmetellä kotona. Itselläni ne eivät tosin olleet avaavia, eikä kovakourainen kohdunkaulan tutkimus aiheuttanut viime viikolla enää mitään oireita. Pitää vaan ottaa rauhallisesti, ja lenkiltä on meilläkin lähdetty moneen kertaan vaappumaan aikaisemmin kotiin kuin oli aikomus!

Nynaeve ja kovaa alaspäin painava ja potkutteleva Pp 29+4
 
  • Tykkää
Reactions: NukkaPallero
fourth gift: Kannattaa ehkä jo etukäteen tiedostaa sellainen asia että kokemasi aika dramaattiset vastoinkäymiset altistavat synnytyksen jälkeiselle masennukselle. Jaksamista.

Inari-11: On aika tavallista että sisätutkimus voi saada aikaan supistuksia. Juuri tästä syystä (ja vähän muustakin) mulle ei tehdä nyt sisätutkimuksia kun on eteisistukka. Toivottavasti menevät pian ohi.


Tänään OLI VIIMEINEN TYÖPÄIVÄ =) Sen kunniaksi lasillinen cokista, johon myös minä - kiitos teidän - nyt hurahdin.

HilmaVilma 32+1
 
Huuuuuh kyllä alkaa se aiemmin mainitsemani aikapula tuntua jo lievältä paniikilta :D hokasin just että meillä mies saa ajokortin todnäk 4.10 samana päivänä ku eka valmennus alkaa, valmennuksia on iltapäivisin kolme torstaita siis peräkkäin ja sitten meidän pitäis omalla ajalla käydä siellä synnärillä tutustumassa mikä on myös vain torstaisin - eli ensimmäinen mahdollinen torstai kun voitais mennä niin että mies ajais ihan itte sinne synnärille ois 25.10 ja hui hui hui se kuullostaa aivan liian myöhäiseltä kun siitä on enää kolme viikkoa laskettuun aikaan? KÄÄÄKS! *puuh puuh puuh*

Sain sentään eilen kans pestyä loput vauvelin vaatteet äitiyspakkauksesta valmiiksi. Enää täytys alkaa ompelee petivaatteita, mulla on meinaan tossa joku 8 normikokosta pussilakanasettiä jotka ois menny roskiin tuolla yhdessä vuodevaateliikkeessä kun oli kuormaan sattunu väärän standardin mukaisia niin ompelen niistä pinnikseen sitte lakanoita ja peittoja :kieh: sittenku ne saa valmiiksi nii voi vähä huokasta kun kaikki ois tehty mikä on mahdollista... loppuja hommia varten täytys saada rahaa (pinnis?vaipat ja muut pikkutarvikkeet, wetwipesit ja muut sellaset suolaliuossumutteet) ja sitä ei mulle tosiaa tuu ennenku 24.10 että kuumottelee kuumottelee :D

nukkis meillähä mun äiti mulle jo alkuraskaudes sano että valmistauduhan sitte henkisesti siihen että tässä maassa sanonnat on julmia äitejä kohtaan; ihan sama mitä hyvää laps tekee - nii kaikki sanoo että "kyllähän se ny ku on isänsä poika" saavutuksia ku jaetaan eteenpäi nii sanotaan että se onki sen ja sen poikia/tyttöjä ja isän nimi sanotaan, mutta - meneepä lapsi rappiolle, saa huonon koetuloksen, kitisee ja kätisee, käyttäytyy huonosti, kiusaa toisia - niin "tietäähän sen kun äitinsäkin on sellainen kun on tai kotonakin on asiat miten on" ja äitiä aina paheksutaan sitten :D

iia84 harsokangasta metritavarana äitini bongasi eurokankaasta. Rovaniemeltä sellaista ainakin siis löytyi. Kävin itse Treen eurokankaassa vähän aikaa sitten ja siellä oli lastenkankaille kokonaan oma osasto jossa oli kaikenlaisia kankaita, niin luulisi harsoakin löytyvän. Siellähän on meinaan kaikkia kankaita vanulevy- ja vuorikankaistaki lähtien nii ihan rullatavarana. Peruskankaiden hinnat vaihtelee 5-20€/m, harson hinnasta en osaa sanoa mitään kun en sillon ollut mukana tosiaan itse. Se oli siis Uubon mummojen sijoitus, kun meillä on tuola pohjoisessa kaksi "mummoa" (äitini ja tätini kun ovat parhaita kavereita siskokset ja täti on mun kummi eikä hänelle 90% varmuudella tule omia lapsenlapsia niin omii sitten siskonki lapsenlapset :D)

Siellä ne mummot oli naurattanu niitä myyjiä kun äiti meinaan soitti mulle ja kysy että saako he ostaa sitä harsoa ja muutaki kangasta ja sanoin että koittakaa ny jumankaut rauhottua siellä (sillon oli rv 12 np-ultra oli just tehty ja ekan kuvan olivat saaneet asukista), niin äiti oli tätille sanonut että aloin toppuuttelemaan ja myyjälle sitte tokassu että no kai he tässä vähän tuntuuki tyttärestä höperöiltä kun eka lapsenlapsi on vasta 5cm pitkä ja he täällä jo kuolakankaita sille ostelee :LOL:

Lumineiti ja villimies-uuboli 30+4
 
Mimmonen ihminen, muka ÄITI, ei taistele omien lastensa puolesta???

Säälittävää, voi luoja minkälaisia vanhempia täältäkin löytyy. Mikä helvetin syy on muka vedota siihen, että on pitkä käsittely?? Ei jumalauta.
Ja aivan naurettavaa on myös väittää, että muka vaan narsisti voittais, tässä kohtaa taitaa myös selvästi olla vika myös siellä toisessa päässä. Kuinkahan fuulaa kaikki tämä muka perheidylli onkaan??
 
Terve pitkästä aikaa..

En ole tänne jaksannut kirjoitella vähän aikaan varmaankin väsymykseltäni..

Neuvolalääkärissä ja neuvolassa on käyty.. ja ai että neuvolalääkäri oli kovakourainen että sattui. Kaikki oli hyvin ja kohdunkaula on lyhentynyt 3cm:stä 2cm:iin.
Huolestuin vähän, mutta kulma aivan normaalia on.

Neuvolassa taas sykkeet oli 166 (neuvolatäti naureskeli että on ainakin myyttimurrettu että yleensä tytöillä on noin korkea syke! :D ) ja sf mitta on 31 elikkä yläkäyrillä mennään.

Kun olen ensikertalainen niin tarvitseeko minun huolestua kun on ollut yöllä satunnaisesti kivuliaita supistuksia ja todella paljon kivuttomia supistuksia ja paineen tunnetta alavatsassa.. että lyhentääkö se mahdollisesti kohdunkaulaa lisää ja liian nopeasti?

ja aikapula !! nyt vasta paniikki iski kuinka tajusin ajan kuluneen nopeasti.. onneksi ainakiin kaikki suuret ja välttämättömät tavarat on hommattu!

eveliinu ja danipoju 31+1 !!
 
niin, annan kaikkeni jotta sopu säilyy. arvostelkoot mua sitten ventovieraat palsta-kyttääjät ihan rauhassa, tuon taivaallista kun ei tiedä mistä on edes kyse. enkä voi tänne asiaa sen tarkemmin selittää, eikä ole tarviskaan. edelleen mulla on oma aikani lasten kanssa, ei kyse ole nyt siitä... ihan jostain muusta. lapsensa voi menettää eri tavoin....

vauvan rytmi sikäli hassua, että joka odotuksessa oma rytmini on ollut se että puolilta päivin käyn lepäilemään, -ja vauvat nukkuu :)
nytkin yöt on menneet enemmän siihen suuntaan että vauva nukkuu. ilta-ralli on puoli kymmenestä noin yhteentoista. sitten vaikenee, ja saattaa kerran tai pari potkaista kolmen maissa. muutoin on ihan rauhassa, ja herää sitten kunnolla jylläämään aamulla seitsemältä. tai siinä main.

masennus ei tule puun takaa, olen siitä aikoinaan toipunut, ja jo viitisen vuotta psykologin pakeilla aika ajoin purkanut olojani. niin nytkin. ennaltaehkäisevästi ja vallankin näiden huolien oltua pinnalla, on ollut huojentavaa tukeutua apuun, jossa täytellään myös säännöllisesti mieliala-kaavakkeita.
huolenahan mulla on myös ollut tämä oma hankala raskauteni, joka myös on vaivannut pientä päätäni.

mutta kaikesta voi selvitä :) lähelläni on myös ystäviä, joille olen sanonut että heti mahdollisten masennuksen merkkien ilmaannuttua, hekin olisivat sanomassa, että saatan olla masentunut. Masentunut kun ei välttämättä itse edes tiedosta olevansa masentunut.
synnytyksen jälkeistä masennusta en olekaan vielä kokenut, elämässä kyllä likipitäen kaiken muun mahdollisen vastoinkäymisen...
psykologi tuntee mut jo siis viiden vuoden takaa, kaikki taustat, sekä tämän hetkisen tilanteen, on varsin huojentavaa puhua sellaiselle joka ei kuitenkaan konkreettisesti tunne ihmisiä elämästäni. eli puolueeton ihminen ..

kaikki kääntyy vielä parhain päin, ajan kanssa, toivon niin. ja vaikka tämä tilanne vaatikin itseltäni valtavan uhrauksen, toivon että lempeys ja periksi antaminen tuottaa sitä kautta myös lapsille parempaa oloa. oikeustaistelut repivät ihan jokaista ihan liikaa...
 
-ja hyvin nukutun yön jälkeen palataan muihin aiheisiin :)

millimamma kiva kuulla sustakin :hug: ja aivan ihana paita tossa kuvassa :)

eveliinu etkö kysynyt lääkäriltä noista supistuksista?? mä olen ite huomannut, et jos päivä on ollut liian huiskeinen ja en oo levännyt tarpeeksi, yöllä saan kipeitäkin supistuksia...
toisaalta, jokaisen keho valmistautuu eri tavalla synnytykseen... seuraisin sinuna tilannetta, ja jos ne nyt vallan pahenee niin ainahan voi suoraan synnärillekin soittaa. toisaalta liian tiuhaan tehtävät sisätutkimuksetkaan eivät hyvää tee.
(ruotsissakos se oli niin et siellä ei tehdä odottajille kuin tyyliin yksi sisätutkimus, tulehdusriskin mahdollisuuksien pienentämiseksi...)
jos yöllä alkaa supistella, menes juomaan reippaasti vettä. tämmösen neuvon mä sain kokeneelta terkkariltani tossa viikolla. en ole sitä just siihen supistuksen hetkeen aiemmin hoksannut kokeila, mutta eilen kokeilin ja kyllä se tais toimia.
tiedä tästä naisen kropasta sitten mitä se on millonkin vailla :)

emmaljungien sisar-istuin siis mulle iski paniikki ;D meillä onkin tarkoitus jättää yhdistelmät tälle vauvalle, enkä ostakaan tuplaleveitä, kerran taapero on alkanut kävellä hurjan pitkiä matkoja, tunninkin!, eihän se kovaa mee, mutta ajan myötä vauhti ja jaksaminen kuitenkin lisääntyy. eikä tuplilla oliskaan niin suurta tarvetta, ehkä...
mutta siis tohon vaunukoppaanko sitä sisar-istuinta ei saa kiinni??? ja missä se niin oli, liikkeessäkö sanottu?
mä kyllä tahdon vaunukopan käyttöön alku-kuukausiin, et kai sitten vois ajatella seisoma-lautaa. tosin siinä ite ei ehkä pääse kävelemään selälle suotuisassa asennossa..... hmmm, täytyykin soittaa tänään kaverille, joka on emmaljungien tietäjä :D tahtoo selvyyden!!!

flunssa-rokote siis jos sen ottaa nyt odotusaikana vielä, se suojaa vauvaa puolivuotiaaksi saakka. ite otin edellisen odotuksen loppu-puolella, ja sain välttyä pöpöltä, kuten vauvakin :)
otan sen nytkin jos sitä ehdotetaan neuvolasta.
eikä siitä ole vauvalle haittaa näin odottaessa. eihän ne sitä muuten antaisikaan :)

liikunta mä sain jostain virtaa, ja varmaan oikeastaan siitä kun sai sivuutettua stressaavimmat asiat pois, supistukset on helpottaneet paljon. yhtenä iltana tein tunnin vaunu-lenkin ja eilen illallakin puoli kymmenen maissa kävin vielä koiran kanssa erikseen. ei mitään huippu-vauhtia mennä, mutta pääasia että pääsee jonkun verran liikkumaan, ja saa raitista ilmaa. kaiketi siitä syystä mäkin nukuin tosi hyvin.
nyt alkaa kivat syksyiset ilmat olla käsillä :)

ja niin se on taas viikonloppu alkamassa :) voimia kaikille flunssaisille, ja eritoten niille, ketkä vielä työelämässä sinnittelee :)

ai niin, eilen menin bussiin ja vaunu-paikalla istui yksi nainen, ei edes iäkäs. tilaa oli sen verran että vaunut sain siihen koloon, mutta ite jouduin jäämään seisomaan käytävään.
bussi oli aika täynnä, yksittäisiä paikkoja oli edessä ja sit taempana. nainen vaan piti laukustaan kiinni ja käänsi päätään pois. ajattelin et no istupa sinä siinä vaan, taidat tarvita paikkaa enemmän sit kuin minä tämän mahani kanssa.
kuski lähti liikkeelle ja ajoi tosi varovaisesti, kunnes yhtäkkiä pysähtyi ja tuli sanomaan et laitetaanko vaunut kiinni, että pääsen istumaan edes jonnekin?
ihana kuski :)
Mutta sit mun ois tarvinnut jättää taapero siihen ja mennä ite kauas hänestä. kun sylissä kantaminen ei oikein ole enää mukavaa... totesin että mulla ei ihan tolkuton matka ole seistä, voin jäädä aikomaani aiemmalla pysäkillä pois. kiittelin kovasti.
koitin kattoa sitä naista, mutta se vain heilautti päänsä poispäin ja napakasti piti laukustaan kiinni.
niin... ajattelemattomia ihmisiä on siis hyvin paljon .... ehkä hänellä oli sit syynsä miksi ei antanut paikkaa, oisinhan itekin voinut sitä suoraan pyytää.
mutta enpä viitsinyt, oli jotenkin huvittavaa seurata miten tilanne menee. ja jos mulla olisi ollut pidempikin matka edessä, kyllä sitten olisinkin menny istumaan tai pyytänyt paikkaa. viiden minuutin matka ei haitannut. -periaate vain :)

että semmosia :)
 

Yhteistyössä