Marraskuun 2012 masuasukit <3 *heinäkuussa*

Heips.

Kiitti Idylli heinäkuun pinosta.

Tissit Ovat D ja edellisessä raskaudessa päädyin F ja G kuppiin, riippuen mallista ja merkistä. Rinnanympärys ei kuulema kovin helposti muutu, näin myyjä vakuutti mulle viime raskaudessa ja eihän se kyllä muuttunutkaan, sama 75 oli ja pysy, vaikka painoa tuli lähes 30kg. Imetyksen loputtua rinnat palautui lähtö kuppikokoon, mutta malli piti muuttaa ihan erilaiseksi, ei istunut ollenkaan sellaiset liivit mihin olin tottunut.

Äitiyspakkaus Mä olen ymmärtänyt, että ainakin aikaisemmin edellistä pakkausta on jaettu niin kauan kuin on riittänyt, riippumatta siittä onko uus jo julkaistu, tiedä sitten onko käytäntö muuttunut.

Harjoitussupistukset Ovat alkaneet kävely- ja pyrälenkillä vaivata, eilen supisteli 50 metrin välein, vaikkei vauhti mikään päätä huimaava ollut. Ei kiva.

Inari & Juri Kakara 20+6, vajaa viikko rakenneultraan.
 
Huomenia leidit! Aurinko paistaa lämpimästi! Onneksi vielä onnistui säärien ajelu niin kehtaapi käyttää minihametta :D

Kela-lappuset ja raskaustodistus neukkutäti sanoi että saadaan ne heinäkuun lopulla seuraavassa neuvolassa, mieskin aiko raahautua mukaan tällä kertaa kun on kerta lomalla ja aivan yhtä pihalla noista kelahommista kun miekin :) Meillä onkin sitten 23+ viikkoja silloin.

Liikkeet on nyt vakiutunu vahvoiksi, pikkumyllerrystä tuntuu usein ja kun poikkeni on aktiivisella päällä niin tulee kyllä semmosia änkyräpotkuja että ei voi erehtyä. Isikin tuntee potkut aivan alamahasta läpi, istuu iltaisin kun katsotaan telkkaria käsi mahalla typerä virne naamalla :LOL:

Bola-koru nevör höörd ja pitihän se heti tilata! Aivan ihana idea! Harmittaa kun piti vaihtaa tuo auto kun se edellinen meni sinne ojaan sillon pääsiäisenä. Siinä oli hyvät poppivehkeet ihan ittessään, suunnittelin kovasti että kuunnellaan sitten lujalla musaa että tyyppikin saapi osansa ja tottuu meluun, tai no minä nyt aina popitan autossa. Mutta nyt tuossa uudessa on maailman surkeimmat kajarit, ihan kuin joku surkea matkaradio ois ankkateipillä kiinni jossain kojelaudan alla......... sittenkun yksin on kotona niin elämä on yhtäkkiä muuttunut aika hiljaiseksi :ashamed: höpisen kyllä mahalle ja laulan MTV:n mukana kotona, mutta melko hiljasta meillä on kun ei ole niitä ihmiskontaktejakaan kauheasti.

Tissit täällä tuli sillon alkuraskaudesta niin paljon painoa ja kokoa tisseille, ennen oli pieni B-kuppi ja nyt yhtäkkiä reipas C-kuppi ja nyt sekin alkaa tuntua ahtaalta. Tuo muutos oli silminnähden valtava ja tuli aivan yhtäkkiä, ja mulla onkin molemmissa tisseissä nyt komeat tiikeri-raidat :kieh: mieskin alkaa olla lähinnä sitä mieltä että mulla on kohta jo liian isot tissit :ashamed: pelottaa vaan että imetyksen jälkeen onkin sitten joku A-kuppi :kieh: ois hienoa jos arvet jäis noihin tisseihin eikä tuliskaan mahaan yhtään arpia :D taitaa olla mun kokosella mahdotonta...

Sokerirasitukseen matkani käy myös vko 24 tienoilla, täytyy itte varailla aikaa taas. Oikeen innolla odotan sitä reissua taas :kieh: eiköhän se ole tällä kertaa vähän helpompi kun ei ole enää aamupahoinvointia. Sama homma sen hammaslääkärin kanssa, pitäis varata sinne aika ja mies pitää patistaa muutenvaan hampilääkäriin :kieh: se onkin lykännyt tätä jo kaksi vuotta, tietää että ois tarpeellista :D

Lomasuunnitelmat takkuilee, mies ei kerenny nyt saada sitä korttia töitten takia joten mulla on taas kivat +800km ajettavana yksin ilman yöpaikkaa välillä. Onneksi enää ei ole jääteitä niin tuo ojaanajaminen ei pelota yhtään, mutta ei tuo ilmastointi nyt mikään maailman paras tuossa autossa ole niin tulee varmaan tuskaa tuosta viikonlopun ajoputkesta :kieh: onneksi pohjosessa saakin sitten olla sen reippaan pari viikkoa niin ei heti tarvi ajaa takaisin niinkun pääsiäisenä joutui saman tien takasin rattiin..

Muuttopurkamisesta siirrytään lomapakkailuun :)

Lumineiti ja Uubo 20+4
 
Eihän sillä rakenneultralla ja raskaustodistuksella ole toistensa kanssa mitään tekemistä.
Rakenneultra on seulontatutkimus johon ei ole edes pakko osallistua.

Raskaustodistuksen saamisen edellytyksenä on, että on käynyt terveystarkastuksessa ennen 4. raskauskuukauden (rv16) päättymistä ja lapsi on elossa siellä mahassa 22 raskausviikon täytyttyä.
Tämä siis täytyisi todeta (sydänäänet) neuvolassa rv 22.
 
sokerisrasitus Niin siitä piti vielä laittaa, että mullehan se tehtiin ekan kerran jo rv 15,
koska olen "suuren riskin" odottaja, eli aikaisemmissa raskauksissa on ollut kolme kertaa.
Ekasta rasituksesta selvisin puhtain paperein ja kovasti yritän tuota ruokavaliota pitää kunnollisena, että selviäisin myös toisesta. Kokemusta on, että se rd ei välttämättä iske uudelleen
vaikka aikaisemmin olisi ollutkin.

Haaveena on nimittäin polikliininen synnytys ja rd on este sille. Vauvan sokereita pitää seurata vuorokausi kun on rd-synnyttäjä. No ei se ylimääräinen vuorokausi sairaalassa mikään kauhistus olisi, kun vain kaikki menisi hyvin.
 
Viimeksi muokattu:
Raskaustodistus menee meidän neuvolan kertoman mukaan juurikin noin kun Scala sen sanoit. Ja meille pitäisi tulla postissa tällä viikolla vielä se. Oma neuvolatäti on nyt lomalla, ja hän jätti sijaiselleen tehtäväksi postittaa sen meille.

Toisaalta tekisi mieli heti postittaa ne laput Kelalle, mutta taidan kuitenkin olla fiksu ja odottaa kunnes saadaan elokuun puolivälin muutto pois alta. Tai paperit voisi postitella siinä vaiheessa, kun tietää, että osoite muuttu ihan lähipäivinä. Ei tarvitsisi sitä äitiyspakkaustakaan sitten muuttokuormaan lisätä. Tätä tavaraa on muutenkin ihan riittävästi.

Nyt onkin kaappien tyhjennys alkanut meidän taloudessa oikein urakalla. En nyt muista kerroinko tästä jo aiemminkin täällä, mutta tavoitteena on rauhalliseen tahtiin käydä kaappi kerrallaan läpi koko huusholli ja nakella tunkiolle kaikki ylimääräinen. Vaikka uudessa asunnossa on tilaa enemmän kuin nykyisessä, niin en silti halua ylimääräistä roinaa kaappeihin ja varastoihin pyörimään. Sitä kertyy kuitenkin heti lisää lapsen tulon myötä. Ja nyt on helpompi tehdä tuollainen täystyhjennys, kun ei ole se lapsi vielä syntynyt.

Sokerirasitukseen on nyt sitten aika varattu. Ikäni puolestahan minut sinne passitettiin, sekä olen vielä ensisynnyttäjä. 26.7. on tuo ihana rasituskoepäivä, voi kun kiva. :( Mutta on se parempi käydä, jotta tietää onko asiat sen suhteen kunnossa.

Acacia ja pikkuinen (jolla ei vieläkään tekonimeä..) 22+2



 
Huomenta taasen :)

Kela-lapuista: itse en tiedä noista rv-viikoista, että milloin ne kuuluu saada, mutta mulle sanoi neuvolantäti tiistaina, että saan ne seuraavalla kerralla heinäkuun lopulla. Silloin olen rv 23 eli varmaankin tuo on sitten se aika, jolloin ne annetaan. Oon myös ehtinyt jo olla huolissani asiasta, kun niin moni on ne jo saanut :) Mutta enhän ole vielä niin pitkälläkään kuin moni teistä. Muutoin Kela-asioista - oon muutaman kerran käynyt Kelan sivuilla lueskelemassa tuota termistöä ja kokeillut laskureita. Ahdistun joka kerta kun ne asiat tuntuu vaan niin pirun monimutkaisilta ja vaikeilta! Toivon todella saavani neuvolasta apua tuohon!

Voi vitsit oli taas kamalat liitoskivut riesana viime yönä. Mikähän siinä on, että ainakin mulla ne tuntuu pahenevan öisin.. vai onko kyse jostain muusta? Varsinkin vasemmalla puolella (eli Paavon lempipuolella) tuntuu inhaa kipua aina kun vaihdan kylkeä.

Äitityspakkauksesta: Mä en varmaan malta ootella sitä uutta pakkausta :) Ekaa kertaa kun on asialla, niin en osaa sillai ajatella.. tuntuu, että ihan sama, kunhan saan niitä ihania pikku asioita hypisteltäväksi niin oon onnellinen ja kiitollinen :) Mikä siinä uudessa pakkauksessa on parempaa entiseen nähden?

Oon niin onnellinen tästä uudesta pahoinvoinnittomasta olotilasta, että keittiön siivoaminen ja pyykin pesu tuntuu niiiiiiin ihanalta! Mies on jostain pääsiäisestä asti koittanut pitää huushollista huolta, koska minä en ole kyennyt.. ja vaikka rakas kulta on parhaansa tehnyt niin varsin miehekkäästi hän on niitä hommia hoidellut :heart: Voi että mä nautin kun saan nyt tehtyä kotihommia omalla nipo-siivousnatsi-tavallani :D

Mukavaa aamun/päivänjatkoa kaikille!

Anukkio ja Paavo-Poika 19+6
 
Anukkio Luulenpa, että kela-asioissa parhaiten osataan neuvoa kelan tiskillä, eikä ne lopulta kauhean vaikeita asioita ole. Ne vain ilmaistaan niin hankalasti siellä nettisivuilla.

Äitiyspakkauksesta käydään joka vuosi sama keskustelu. Aina odotetaan, että uudessa olisi jotain todella mullistavaa edelliseen verrattuna. Kelan sivuilla voi käydä katsomassa niitä aikaisempien vuosien pakkauksia, ja aika samanlaisia ne on, värit ja kuosit vähän vaihtelee.

Joo taas täällä, huomaa, että miehellä on vapaapäivä. Mullakin on silloin "omaa aikaa".
 
  • Tykkää
Reactions: Anukkio
Ainii tämä unohtu:

Nelli-n käy kyselemässä huonekaluliikkeistä suojausaineita, siellä pitäis olla semmosia mitkä ei ole niin myrkyllisiäkään kun huonekaluille tarkoitettuja. Esim. Jyskillä mielestäni on valikoimassa keinonahkansuoja-aineita ja muillakin huonekaluliikkeillä varmasti! Kenkäliikkeet on toinen vaihtoehto mutta veikkaan et siellä on enemmän myrkkyjä :)

Hartanin Topline X:t löytyy meiltäkin tuolla Uubon huoneessa net kököttävät ja oon aivan lovena niihin :heart: ovat aivan mahtavat! Miekin näin pienenä ihmisenä heittelen kevyesti meidän auton perään net kun ovat niin kevyet :)
 
Hei fourt gift menny tuo sun kysymys aiemmin ihan ohi :D kyllä me kinastellaan miehen kanssa ihan oikesti huonekalujen paikoista, verhoista, matoista, koirien petien paikoista, kummalla puolella digiboxi ja dvd-soitin on hyllyssä ynnä muuta kaikki mahdollinen tällanen ei niin tärkeä käsitellään yleensä kinastelemalla, mukana tietysti huumoria. Meillä on jonkin verran erilainen maku näissä asioissa. Harvoin kumpikaan ottaa nokkiinsa, mutta täytyy aina näköjään saada pieni taistelu aikaseksi.. :LOL:

Meillä on arvokysymyksistä ja elämän perusasenteista niin yksimieliset näkemykset ja puhutaan paljon tärkeistä asioista, siihen ihastuinkin miehessä kun tavattiin kun voitiin puhua ja kaikki mikä oli tärkeää toinen tajusi/ymmärsi heti.. en tiedä täytyykö sitten tikusta vääntää asiaa näissä pikkujutuissa :D ollaan myös kovia nälvimään ja nimittelemään toisia..

Vaikutetaan kaupassakin varmasti riitaiselta pariskunnalta, mutta sittenkun tuntee meidät niin meille saa kyllä nauraa. Anoppi on monesti ihan mukana, mutta oma äiti yleensä paheksuu kun sanaharkka alkaa :D
 
  • Tykkää
Reactions: Kasvimaa
Anukkio, mäkin kävin katselemassa niitä kelan laskureita etukäteen. Enkä myöskään tajunnut niistä yhtään mitään.
Sitten sain sen raskaustodistuksen ja laput ja päätin täyttää ne hakemukset netissä.
Yllättäen ne laskurit olikin sitten ihan selvää pässinlihaa :) Vastasivat juuri niihin kysymyksiin mitä hakemuksissa kysyttiin.
Mä tykkäsin täyttää hakemukset netissä, kun siellä ei pääse eteenpäin, ellei kaikkiin kysymyksiin ole vastattu. Tein kaikki hakemukset yhdeltä istumalta, aikaa meni vartin verran :)
 
  • Tykkää
Reactions: Anukkio
Nelli-n multa löytyy valkoiset keinonahkaiset Emmaljungat, toki käytön jälkiä näkyy, muttei kyllä sen enempää kuin tummissa vaunuissakaan. Sain liikkeestä aikanaan ohjeeksi pyyhkiä lika tahrat miedolla saippuavedellä, mitään suoja-aineita ei käsketty vaunuihin laittamaan, enkä sitten ole kyllä laittanutkaan. Mä en ole ollut kovinkaan aktiivinen vaunujen pyyhkijä, eikä siltikään vaunuissa erityisemmin rapa roiskeita näy, vaikka ihan kaikilla säillä vaunuilla on menty.

Anukkio ne Kelan paprut on äärimmäisen helppo täyttää netissä, ohjeita kun seuraa ja noudattaa, niin ei voi mennä vikaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Anukkio
Kelan-laput me saadaan seuraavassa neuvolassa (rv 24+0). Ois se vissiin antanu seuraavan ajan jo aikasemmin/postittanu laput mulle, mut sanoin ettei niillä mikään kiire oo, niin aiko antaa sit tuollon. Ja kun kysyin siitä uudesta äitiyspakkauksesta niin sanoi, että todennäkösesti sitä ei saada. Paitsi jos viivytellään hakemusta mahdollisimman myöhään ja hyvä tuuri käy, niin sitten ehkä.

Ja univelka eikun lisääntyy vain.. Oltiin pojan kanssa toissayö oksennustaudissa ja se meni kokonaan valvoessa. Ja nyt poitsu ei oo suostunu päiväunia nukkuu ollenkaan, kiukuttelee ja temppuilee vain.
nyt tartteekin sitten mennä, poika karjuu tuolla "tuu tuu tuu tuuuuuu" ja murisee perään.... Äh.

kiukuttelija 22+3
 
kelan lapuista mua niin jäi vaivaamaan tunne, et kirjotin jotain aamun kiireessä väärin. ja niin teinkin. siis rakenneultra ei liity tohon :D hyvä että scalan nuppi leikkas :D
mut siis lääkärintarkastus on oltava tehty, ja ne 154 päivää täynnä :D

PAHOITTELUT! en taida enää jatkossa kirjottaa aamulla, ennenku kahvi on kunnolla varmasti vaikuttanut :D
 
Kelalappuset saan ens viikolla ku neuvola eli viikolla 22+jotain.. Mä laitan kyl hakemuksen heti menemään ku en sitä pakkausta nyt ota, ku mun sisko sai pojan alkuvuodesta ni saan siltä niitä pakkauksen vaatteita jos tarvii ni ois vähä hölmö sit jos sama pakkaus tulis itellekki ni mielummin otan rahana. Ja 2 pakkausta on aikasemmin ottannu ja niist on jälellä kyl kaikki tarvittava. Miellummin sit sillä rahalla ostan sen toppapussin ja parit vaippapaketit yms muun tarvittavan. Vaatteita meinaan kirppikseltä käyä kattoos ku meijän 2 edellistä syntyn kesällä ni ei viiti hellemekkoja ja t-paita bodeja talvella käyttää. Ja alennusmyynneistä parit 56cm kuteet oli pakko ostaa ku oli niin ihQut :p

Siis aatella, että seuraavana jouluna on sitten pikkutuhisijakin mukana :heart:

Helle
Siis oonko mä oikeesti ainut joka vihaa kesää :headwall: Siis tää kuumuus/helle saa mut aivan lopenuupuneeks :ashamed: Ei tartte ku istuu paikallaa ni hiki valuu ja ahistaa ja tekis miel repii nahka itteltää irti :kieh: :LOL:

Pakko lähteä tuulettimen alle makoilemaan jäävesilasi kourassa :wave:

Niiskuneiti-87 ja muru 21+4
 
Vaunukaupoilta kotiuduttu, ilman vaunuja tosin. Tarkoitus oli ostaa Phil & Tedsit, mutta poikkesin Lastentarvikkeessa matkalla. Kuulin, että syksyllä tulee Emmaljungallekin taas tuplavaunut tavallisilla isoilla pyörillä, joten jään odottamaan niitä, en tykkää niistä pienistä kääntyvistä, eikä ne varmaan kovin käytännölliset lumessa olekaan. Päätän sitten, kummat meille tulee sisarusvaunuiksi (ikäeroa 1v7kk).

Niiskuneiti-87 Et ole ainut. En varsinaisesti vihaa kesää, mutta kirpeät syysilmat on mun mieleen.

Scala ja Eikka jälleen rv 21+6
 
  • Tykkää
Reactions: Niiskuneiti-87
Nonniin, rakenneultra takana ja kaikki hyvin! :) Mitat oli kaikki erinomaiset, ja kaikki tarvittavat löytyi, sydän tarkistettiin muutamaan kertaan kun miehen veljellä on jonkinlainen synnynnäinen sydänvika jota en juuri nyt tarkalleen muista.

Ja siellä se oli, pieni POIKA, eli siis minulle voi päivittää poikalupauksen. Istukkakin oli takaseinällä (?) joten sen ei pitäisi ollaa millään lailla este missään kohtaa.

Ihana ultraaja oli meillä, hän kokoajan selitti minulle mitä etsii, mistä löytää ja miltä näyttää. :) Kertoi myös miltä voisi näyttää jos joku ei olisi oikein. Olen oikein kiitollinen palvelusta. Kysyin jo hyvin alussa miten hän suhtautuu jos tahtoisin kuulla sukupuolen. Sanoi, että etsitään se lopuksi ja hyvä kun sanoin. Hänellä kuulemma käytäntö, että kysyy lopussa jäikö jotain kysyttävää ja silloin kuulemma jos kysytään niin yritetään selvittää sukupuolta. Mutta kuulemma ei siis itse kysy haluaako tietää sukupuolen koska joitakin asiakkaita se kuulemma loukkaa ja tuohduttaa liikaa, joten he toimivat näin. :) Hyvinkin innoissaan siis sitten etsittiin merkkejä sukupuolesta ja hyvinhän se sitten selvisi, kahteen kertaan. :)

Äitiyspakkauksesta, minä ainakin laitan ajoissa koska tahtoisin sen vanhan. :D Mä kovasti tykkäsin siitä, ja pelkään et kovasti muuttuu uudempien värimuotien tieltä. :)
 
Heips taas pitkästä aikaa kaikille tasapuolisesti. Onnea kaikille synttärisankareille ja ultrassa käyneille ja uuteen kotiin muuttaneille jne.

Tahtoo tämä palstailu aika jäädä nyt niin vähiin tuon rempan takia että on mennyt aika paljon noita keskusteluja ohi.

Kelan laput ja raskaustodistuksen saadaan nyt ens kerralla neuvolassa se laskettiin edellisellä kerralla että nuo maagiset päivät tulevat täyteen ettei tule turhaan juoksemista. Meillä se sattuu niinkin kivalle päivälle kun perjantai 13. ;) katotaan vaan niin auto hajoaa matkalla kun joudun mennä isolle kirkolle neuvolaan ihan vieraalle th:lle "oma" on kesälomilla ja tuo meidän kylän terveystalo on kiinni.

Tissit ja maha Kasvaa maha plumpsahti tuossa viikonloppuna esiin ja tissit kasvaa eilen kävin ostamassa uusia liivejä parit kun tahtoo vanhat olla aika tiukkoja ja osasta pursuaa jo ulos vaikeaa löytää kivoja liivejä ihan vaan näin D kokoisena katotaan niin imetyksen jälkeen noista D kupeista on vaihdettava pienempään kun nahkareuhkat lerpattaa polvissa :D Maitoa heruu välillä ihan reilusti välillä taas on pitkiä aikoja kun ei tule mitään. Varsin ikävää huomata että meijeri käynnistyy jos sattuu oleen päällä toppaamattomat liivit :D
Mulla kans maha on kausittain toispuoleinen ihan sen mukaan miten Anselmi siellä möyryää. Nyt viimeiset 2 päivää on ollut aikamoiset bileet pystössä jatkuvasti että jos se tuota jatkaa niin mulle tulee oikeasti todella tukalat oltavat sitten loppukolmannekselle kun ne potkut alkaa oikeasti olemaan potkuja.

Äitiyspakkaus taidan haluta oikeastaan tuon vanhan siinä on niin paljon pojalle sopivaa vaatetusta :D vaikka onhan siinä paljon unisex vaatteita mutta silti aika poikavärisiä.

Bola ideana on tosi kiva. Mun on pitännyt tehdä itselleni Bolakoru mutta nyt se on jäänyt ja kerkeäähän sen vielä mutta katotaan viitsiikö tehdä.

(.) Mä tunnen olevani elämäni kunnossa :D energiaa piisaa ja ruoka maistuu (vähän liikaakin) kun on lomailtu ja tosiaan rempan takia ruoka ollut valitettavasti aikalailla makaroonia ja jauhelihaa + leipää lisukkeilla linjalla. Muutaman kerran on käyty ulkona syömässä mutta ei vaan aina jaksa lähteä mihinkään. Juhannuksena tuli grilliruoka ähky ja sen jälkeen ei ole grillaaminen tullut pieneen mieleenkään melkein yököttää pelkkä grillauksen haju :p

sunnuntaina pitäis mennä töihin onneks saa pehmeän laskun työelämään ja pääsee alottamaan viikonloppuna vuoron.

Remppailu jatkuu; viime viikolla keittiötoimittaja ilmoitti että toimitus viivästyy (Piti tulla tällä viikolla), koska yhtä kaappia ei ole saatu valmistajalta vaikka niitä on jo useammalle menossa sama juttu pakastimen kanssa no saatiin sovittua toimitus viikolle 29 eli reilun 1,5 vko päähän. Se vaan tarkottaa sitä että molempien kesälomat on lusittu minun ja miehen ja joudutaan sitä keittiötä sitten kasailemaan töiden ohessa ja koska molemmta tekee vuorotyötä niin aika hankalaa on löytää niitä sopivia välejä mutta ehkä se siitä kuitenkin kasaantuu.

Tällä hetkellä mies hioo lattioita ja minut on määrätty lepoon huomenna jatkuu hionta touhut ja sitten illlalla laitetaan vahat lattiaan ja mennään evakkoon koska ei täällä käryssä kukaan voi olla sillon. Kunhan lattia on saatu hiottua ja vahattua niin laitetaan tapetit seinään ja sitten vaan odotellaan sitä keittiötä. Aikataulut on ainakin tässä projektissa mennyt ihan persiilleen kiitos vaan ensin sähkärin odottelussa ja nyt sitten loppumetreillä tuo keittiö. No lopussa kiitos seisoo ja eipä tartte pelätä että pikkuinen loukkaa kun ei ole jatkoroikka viritelmiä pitkin huoneita tai ei lähde tikkuja lattiasta :) niin ja keittiönkin saa lapsiturvalliseksi ei enää 50-luvun kappeja jotka aukes mihin suuntaan nyt halusivat aueta.

nautitaanhan kesästä vaikka itsellä ne lomat on jo ohi.

iia ja Anselmi 21+jotain
 
Tajusin tänään, että enää vaihtuu kolme kertaa kuukausi ja on meidän kuu :D Melko multipositiivista ajattelua, mutta tällä hetkellä tuntuu, että viikot menee tosi nopeesti. On kyllä hienoa odottaa kesällä, varsinkin kun maha ei ole vielä ihan tolkuttomasti tiellä ja oma olokin suht hyvänä pysynyt.

Helle noin muuten ei mua innosta. Oon myös enempi kiprakoitten syysaamujen ihminen, mutta myös ihan totaalinen joulufiilistelijä. Mun puolestani joulukuu sais kestää vähän kauemmin ja lumi tulla mahdollisimman ajoissa maahan :) Kesästä en oo koskaan niin välittänyt, ensinnäkin siks, että kuumassa on ankeeta ja nukkuminen hankalaa, kun sen kuumuuden lisäks on liian valosaa. Sitten kaikki ötökät yms siihen päälle. Ja nyt oon saanut uuden inhokin iltapäivälehtien "helle"-uutisoinnista. Kun joka viikko mainostetaan, et nyt tulee se "kauan odotettu" helle ja kohta pääsee "rannalle löhöämään". Mä en perusta rannalla löhöämisestäkään, joten mieluiten nautin perisuomalaisesta kesästä, +23 lämmintä ja puolivarjo ja välillä reipas vesi- tai ukkoskuuro ;)

Vakuutuspapereita oottelen innolla... Mun deadline niille on heinäkuun vika viikko, jollon menen myös sinne sokerirasitukseen. Voihan hyvin olla, ettei siel mitään löydy, mut sit jos löytyis, niin kaikki olis taas hankalampaa... :| Täällä oli muistaakseni myös tuo sääntö, että yli 25v. ensisynnyttäjät laitetaan... Tosin, mulla on tota ylipainoakin, joten :ashamed:

Kelanlaput täti anto ylimääräsellä käynnillä viime viikolla 21+6 ja kirjotti raskaustodistuksen valmiiks ja sain sen hakea seuraavana päivänä. Alkujaan noi laput piti saada omalta neuvolatädiltä ens maanantaina, mut tää ylimääränen käynti vähän sotki... Harmi sinänsä, kun mies on tulossa mukaan ens maanantain neuvolaan just senkin takia, että oon vähän pihalla noista kela-jutuista ja nyt niitä ei käyty just lainkaan läpi tän vieraan tädin kanssa :ashamed: Mut katotaan mitä siellä tehään ens maanantaina. Mies ei oo näis perusneuvoloissa ollutkaan kun ekalla kerralla mukana (ultrissa tietysti on ollut), joten kuuleepa hän sitten ekan kerran sydänäänet ainakin, jos noita kela-hommia ei nyt sit enää käydäkään läpi :)

Äitiyspakkauksista sen verran, että kun ei oo yhtään aiempaa pakkausta taloudessa, niin pidän kohtalaisen yhdentekevänä minkä vuotinen se lahjaksi saatava pakkaus on. Se on kuitenkin ilmanen, hyvälaatunen ja käyttämätön, joten en mä niistä kuoseista nyt niin kauheesti piittaa.... Kun tiijän, et ne on kuitenkin ihania ja söpöjä, kun niitä hipeltelemään pääsee :heart: Enkä tosiaan jaksa oottaa hakemukseni kanssa, kun oon osittain tehnyt päätöksen, että ennen äitiyspakkauksen saamista en ite osta mitään vauvatarvikkeita/vaatteita, jos ei oo ihan pakko :) Eli....senkin vuoksi kiire saada pakkaaus on kova :D

Tälläistä tänään kun poksuu 23+0 !!!

sisunen ja seve



 
koitetaas jottai järkevää saada kirjotettuu... :D

helteet no en silleen oikeen tykkää, jos menee liian kuumaksi. kuten nyt.-...ilma seisoo ulkona, ei tuulen häivääkään ja niin hiostavaa. ukkostaispa oikeen kunnolla ni raikastais..
mutta lämpimästä tykkään :)

hengästyminen sitä on, mutta sitä toisaaltaan tarkoituksellakin aiheutan, kuntoilemalla kunnon reippailu-lenkkejä koiran ja vaunujen kanssa. kun ei muutoin tule käytyä missään puntilla tms. niin se on hyödyllistä.
muutoin kumartelut ja touhuilut saa aikaan puuskutusta myös :)

bola-koru että kaikkea ne keksiikin, luottaen siihen että kyllä odottavat äidit ostaa :D minkähän markkinaraon sitä ite keksis :D ideana kyllä kiva, hellyttävä, mä tykkään korut pitää simppeleinä, en tykkää pitkistä riipuksista. ainoa mistä en luovu, on peukalosormukset. ne TÄYTYY olla :) synnärille otan pois mut muuten aina päivisin päällä. :)

kuuma keli ja syöminen helteellä ei tahdo ruoka maittaa... siispä hain pussillisen nachoja, teen niistä sellasen vuuan uuniin. jos se maittais...

suihkuun...
 
hankinnat voi ei, mä en siis vieläkää ole hommannu yhtikäs mitään :D enkä hommaakaan... varmaan :D pinnis on varastossa joo valmiina edelliseltä, äitiyspakkausta ei oteta, se raha on oikein riittävä hankintoihin. kyllä tossa lähempänä syksyä sitten aletaan valmistautumaan.
sillä kaavalla, että kuukautta ennen laskettua aikaa kaikki tarvittava ois kasassa.

tulikin lähdettyä koiran ja vaunujen kanssa lenkille, olikin ihanan viileää... sit suihku ja nyt vielä teinkin raikkaan salaatin iltapalaksi :)
nachovuoka jäi odottamaan huomista :)

vauvan liikkeet ovat jo selkeitä ja tietyt kellonajat havaittavissa alkaa olla... ilktakukkuja tämäkin pikkuinen, ja välillä herättää keskellä yötäkin potkimisellaan :D
näkyy ulospäinkin jo vallankin jos sohvalla makaa. ei siis mitään hätää.
odotus muuttunut alun kaoottisen stressin jälkeen ihan nautittavaksi :) eikä huoleta edes ultrakaan, kerta liikkeet on noin selkeitä. -ellei löydy viisijalkaista lasta :D

hiphei, huomenna on TAAS perjantai :)
 
Heippa tännekkin :) Laiska kommentoija saa kerranki aikaseks kirjottaa! Te ootte kyllä ahkeria palstailemaan.

Hankinnat Esikoisen jäljiltä on kaikki tallessa. Äitiyspakkausta ei oteta, esikoisen aikainen parin vuoden takainen pakkaus on tallessa. Ostetaan sillä rahalla sitten mitä on tarvis. Ainoa, mitä oon hankkinu tälle tulokkaalle, on pieni toppahaalari hyvästä alennuksesta. Ai niin, ja turvakaukaloon sopiva lämpöpussi.

Painoa on tullut n.6-7kg, huh! Lähtöpaino kuitenkin ihan normaali, BMI 23 ennen raskautta. Saas nähä paljon tällä kertaa tulee kiloja, viimeks tais tulla 12kg ja varsin nopeasti lähti synnytyksen jälkeen, imetys veti jopa kilot miinukselle.

Rakenneultra oli meillä tänään. Rakenteet oli kaikki kunnossa, sydän, aivot, munuaiset yms :) Sukupuolta ei haluttu tietää. Ainoa mikä huomattiin, oli joku juttu napasuonessa/suonissa. En oo itekkään ihan varma, laitto varmuudeks lääkärin kontrollin jo heti ens viikolle. Vähän tietenkin huolettaa mutta sano kuitenkin, että kun muita "merkkejä" ei huomattu niin tuo ei tarkota välttämättä mitään, että ei kannata huolestua. En siis saanut selvää oikein mitä siellä oli, jotakin puhu laajentumisesta?? No ens tiistaina jo selviää kun lääkäri kattoo :) Oon onneks tämmönen aika rennon ottein suhtautuva tyyppi, enkä mikään panikoija. Painoa oli jotain 410g ja vastas viikkoja :heart: Istukka oli mun yllätykseksi etuseinässä, mutta tarpeeksi kaukana onneksi kohdunkaulan päältä.

Ens viikolla lähetäänkin koko perhe lomareissulle ympäri Suomea, viikon verran ollaan. Lähetään heti kunhan tuo ultra on tiistaiaamuna, niin sen jälkeen sitten. Kiva nähä sukulaisia, jotka asuu toisella puolella Suomea.

Liikkeet
on jo tosi voimakkaita potkuja, varsinkin illalla kun rantaudun tähän sohvalle niin alkaa kunnon potkumaraton :)

Mutta nyt leffan pariin, toivotaan että hyvät kesäsäät jatkuu...

miraaz ja peppi 21+3
 
Hairahdin minäkin ja tilasin Bolan =) tosin kattelin sitä jo ekassa raskaudessa, mutten ostanut.

Kelanlaput saan minäkin vasta heinäkuun lopulla kun on seuraava neuvola.

Helteet Suoraan sanottuna mulle kesä ei oo kesä ellei oo aurinkoa ja hellettä! Rakastan kesää likaiken vaikken mikään rannalla loikoilija aina olekaan.

Eka työpäivä loman jälkeen sujui mukavissa tunnelmissa. Työkaverit huomasivat suurentuneen vatsan ja kyselivät kuulumisia. Pomon kanssa vertailimme kumman vatsa on isompi :D Iskias ei vaivannut ainakaan tämän työpäivän aikana. Huomenna vielä aamuvuoroon ja viikonloppu on vapaa, kun on kavereiden häät.

Onnittelut kaikille rakenneultrassa käyneille. Tasan tuntuu sukupuolet jakaantuvan.

Niipa ja Pekka "Pekkis Perunapää viikot hukassa!
 

Yhteistyössä