Maalismussukat - syntyneet

Jotenkin tästä imetyskeskustelusta jäi nyt aika outo maku mun suuhun... En tiedä, että enkö ilmaise itseäni riittävän selkeästi vai mistä johtuu, että muutama kirjoittamani asia on nyt ymmärretty täällä ihan toisin kuin olen tarkoittanut. En todellakaan tarkoita, että muiden pitäisi tuntea alemmuutta suhteessa minuun siitä, ettei ole imettänyt pitkään. Kerroin vain omista kokemuksistani, että olen sellaisiin ihmisiin aiemmin törmännyt ihan arkielämässä. Täysimettäjän ei (eikä kenenkään muunkaan) tulisi kokea itseään altavastaajaksi, mutta olen sellaistakin joissain tilanteissa kokenut. Imetys ei ole mikään hyvän vanhemmuuden mitta, niin olen suoraan tuolla aiemminkin sanonut. Se tuntuisikin ihan absurdilta. Esikoisen imetyksen lopetin 13kk:n iässä. Jos joku haluaa taaperoimettää, niin siitä vaan.

Ja toisiin aiheisiin...
 
Viimeksi muokattu:
tikrulainen Mä peesailen sua tässä imetysasiassa aivan täysin. Mun anoppi sanoo melkein joka kerta, kun näkee vauvaa, että eikö äiti vieläkään ole antanut sinulle muuta kuin tissiä. Hän on kyllä imettänyt omia lapsiaan, osaa pitkäänkin, mutta alkanut antaa kiinteitäkin aikaisin. Hälle on pitänyt selittää, ettei ole ollut varsinaista tarvetta kiinteille, kun mulla riittää maito ja vauva kasvaa sillä hyvin. Nyt se on vissiin mennyt jakeluun. Ei mulla sitä imetystä ole tarvinnut puolustella vaan sitä, etten ole antanut vielä kiinteitä.

Tää imetys taitaa olla yksi niistä asioista, joista itse helposti tuntee syyllisyydentuntoja, vaikka tekisi miten. Me äidit kun tuppaamme vaatimaan itseltä paljon, että voimme olla varmoja, että teemme kaikkemme lasten puolesta. Huonosti muotoiltu lause, mutta jospa ymmärtäisitte mun pointin. ;)

Nyt niitä toisia aiheita. Puhdistatteko muuten vielä vauvan navan joka aamu? En ikinä muista kysyä neuvolasta, onko se jo turhaa, kun napa on kuitenkin "parantunut" täysin. Teen sen samalla kuin muutkin aamuhommat, mutta mietityttää kyllä, onko se turhaa. Kylvyn jälkeen se varmaan on hyvä vieläkin kuivata...
 
Imetys jutussa taidan olla "samantyyppinen" ku mindi, etten siis pohtinu asiaa niin syvällisesti, siks en täälläkään oikeen nyt mitään kantaa osaa mihkään ottaa. Mulle on aivan sama miten muut tekee ja me tehään niin ku meille parasta :) Mut se on totta, et mä oon kans törmänny siihen, et viim. 4kk ikäisenä ruvetaan kyseleen et jokos ootte kiinteitä maistellu, siis ihan joka taholta. En tiiä toisaalta, en oo ehkä sitäkään mitenkään sen enempää ottanu, kuhan vaan kiinnitin huomiota toistelevani kerta toisensa jälkeen, et ei, ei me olla "vieläkään" maisteltu muuta :D Meillähän täti sano jo 3kk neuvolassa et nyt voittekin ruveta maisteleen jo banaania, lisäsi kyllä, et ei sen takia tarvis, etteikö lapsi kasvais hyvin, mut voi silti ruveta. No ei ruvettu ja meillä vaihtukin siinä täti, joka nyt sit sano viel 5kk neuvolassa, ettei tarvitse mitään vieläkään lähtee maisteleen. Mut ite halusin, ku painoa tosiaan oli 4kk-5kk tullu vaan 400g.

Noh mut, must tääl ei ketää oo kyllä mitenkään kenenkään mielipiteitä lytäten mitään kirjotellu, kaikki vaan omia juttujaan :) tai ainakaan ite en oo kokenu mitään sellasta, näitä lueskellessa.

Hei hyvä kun tuli napa-asiaa! :) Mä en oo sitä puhdistanu sit ensimmäisten elinviikkojen jälkeen.. ehkä ois pitäny (?) koska meil on siellä sellast jotain "töhnää", mitä ei saa pois tai en oo ainakaan mitenkään uskaltanu ruveta repiin ja millään vanupuikolla ei ainakaa lähe, kuivalla eikä kostutetulla. Kellään muulla?

Tänään grillaillaan ystävien kanssa :) Tää päivä on menny niin syödessä, mut silti ihanaa päästä syömään lisää :D Mukavaa viikonlopun loppua kaikille!
 
Hassua tuo banaaniehdotus, koska meidän neuvolatätimme on selkeästi hedelmiä vastaan ensimmäisenä ruokana. Ihan sama; hedelmät ovat helpoimpia minulle, joten eiköhän banaanilla ja omenalla aloitella. Jatketaan sitten syys-lokakuun vaihteessa vaikka sillä perunalla ja porkkanalla, mutta hedelmiä ensin (sitten 11.9. aikaisintaan näin tietoisesti ja tarkoituksellisesti).
 
Selvennänpä vielä kirjoitustani, jos se jotakin jäi kaivelemaan: Minä tosiaan olen täysin imetyksen kannalla, kunhan se on lapsentahtista. Ei vain äidin pakkomielle. Äidillekin tosi tärkeää (kuten esim.itselleni mutta ei lapsen kustannuksella). Kommentillani tarkoitin vain ja ainoastaan sitä, että en ymmärrä niitä jotka eivät ajattele lasta etusijalle vaan itseään. On kunnia täysimettää mutta tosiaan se menee liiallisuuksiin ettei vauvalle voi esimerkiksi sitä vesi tippaa antaa vain sen takia kun haluaa sanoa täysimettävänsä. Tälläisiin juttuihin olen törmännyt. Nuo taaperoimettäjät (tarkoittaen oikesti jo isoja lapsia) voisi ehkäpä lukea juuri tähän kastiin, jossa kyse on enää äidin tarpeesta pitää lapsi lähellä. Lapsi saa saman läheisyyden varmasti muustakin yhdessä olosta.

Meillä tänäänkin sujunut hyvin, ehkä kyse oli vaan ohi menevästä lakkoilusta.

Mutta muihin juttuihin :)

Banaani...? Meille taas sanottiin neuvolassa, että ei missään nimessä ennen lähemmäs vuoden ikää. On kuulema lapselle täysin turhaa ja ei järkeä totuttaa lasta niin makeaan makuun jo pienenä. Eli neuvolan tädit voi tosiaan olla banaanista montaa eri mieltä :D

Napaa en ole erikoisemmin puhdistellut enää pitkiin aikoihin. Samalla tapaa kuin muunkin kehon mutta en sen kummemmin.

Meillä ilmeisesti vauva tulossa kipeäksi :( Tai sitten johtuu hampaiden puhkeamisesta. Itsellänikin tosin kurkkukipua.

Kovasti hytkyttelee jo konttaus asennossa ja vähän yritääkin jo. Kauankohan menee, että liikkuu :)

Mutta nyt iltapuuron keittoon :wave:

Marrr ja pikkuinen viikkoa vaille 6kk :)
 
On nyt pakko vielä kommentoida tätä imetystä...

"Että en ymmärrä niitä jotka eivät ajattele lasta etusijalle vaan itseään."

Tämä on aika erikoinen juttu. Äiti, joka ei halua imettää koska ei nyt vaan halua tai ei viitsi tai ei jaksa tai mikä nyt onkaan syy, mutta päättää olla imettämättä omasta tahdostaan, on äiti joka varmasti tekee kuten parhaaksi näkee ja on paras mahdollinen äiti lapselleen. Ja kyllä korvikkeellakin kasvaa. Kyllä se äiti tietää mikä on hänen lapselleen parasta.

Kun taas äiti joka haluaa täysimettää on itsekäs jos siinä pysyy vaikka lapsi ei kasvaisi kauheata tahtia, vaikka kasvaisi kuitenkin. Tai jos äiti ei anna lapselle vettä koska maito riittää nesteeksi, on äiti itsekäs. Jos äiti imettää lasta vielä taaperona on äiti itsekäs ja lisäksi outo.

Pieni ristiriita? Toista saa arvostella, toista ei?

Minä täysimetän ja olen ylpeä siitä. Siksi korostan täysimettäväni. Koska sillä on mulle väliä.
 
Ärsyttävää kun isketään useiden ihmisten kirjoituksia yhteen ja väitetään sitä ristiriidaksi... Ristiriita se olisi jos kaikki olisi yhden kirjoittajan tekstiä! Useiden ihmisten kirjoittamana se on mielipiteitä, kokemuksia ja omia tapoja - keskustelua. Tietty jokainen kuitenkin ymmärtää lukemansa omalla tavallaan ja miten haluaa, jolloin ei väärinymmärryksiltäkään voi välttyä :)

Taaperoimetys on outoa - mikä ei liity mitenkään siihen miten oma lapseni saa ruokansa vaan se on MUN mielestä vaan outoa- sallittu mielipide :D
 
Viimeksi muokattu:
imetys-keskustelu heh, pari päivää pois maisemista, ja täällähän vedetään mehevää juttua :D
mulla oli yks oksettava kokemus, kun imetystä ihannoiva äiti imetti 5-vuotiastaan .... lapsi kiipesi äitinsä syliin, avasi äidin paidan napit ja otti ite tissin suuhun... voi yrjö mä sanon. imetys on hieno juttu joo, mut VAUVALLE, EI noin isolle vallankaan.
et jos se on itsekästä että ei imetä, niin escapen kans oon samaa mieltä, että äiti on silloinkin itsekäs, jos omat tunteet on enemmän pelissä eikä vaan henno lopettaa.
no, kukin tekee kuinka tykkää.
ite tykkään hääräillä kotitöitä, pullojen kanssa on kaikkea muuta kuin vaikeaa, siinähän ne menee muutkin tiskit hoitaessa. ja maitomäärät on sen verran pieniä että mikrossa lämpiää hetkessä, toisin kuin litran pullataikinaa varten tarvittava maitomäärä ;)
ja koska mun perintötekijät esimerkiks on sellaset et ei se maito riitä, niin oon ainakin ylpeä myös siitä että oon osannut ruokkia vauvan pullon varalla myös. ja kaksi aiempaakin vauvaa pullolla. oisin halunnut imettää, mutta ne syyt oonkin jo kauan sitten täällä sepustanut jo ties kuinka moneen kertaan et en jaks enää alkaa niistä jauhamaan :) kukin tyylillään, ja sana on vapaa eikö vaan. jokainen on oman elämänsä paras eläjä ;)

navan puhdistus yks terkkari neuvoi laittamaan pumpulipuikkoon hiukan kosteusvoidetta, ja sillä kierittämään navan aika ajoin, vallankin jos näyttää jotain kuivunutta töhnää olevan. ei päivittäin enää tartte. kylvyn jälkeen kuivaan joskus, joskus en :)
 
Heh, mä oon jo nostanut kädet pystyyn tän imetys"keskustelun" osalta. Olisi kiva vaihtaa avoimesti kokemuksia, mutta tämä on mennyt enemmänkin väittelyksi ja omien valintojen puolusteluksi. Jos kaikille olisi sama, miten muut tämän asian kanssa tekevät (kuten täällä vakuutellaan), keskustelu ei olisi saanut tällaista sävyä. Täytyy sanoa, että kolmisen vuotta eri palstoilla aktiivisesti osallistuneena en ole tällaiseen aiemmin törmännyt. Aina mielipiteitä (eriäviäkin) on vaihdettu rakentavassa hengessä. Mielenkiintoista.

Sellainen oikaisu kuitenkin on pakko tehdä täysimetetyn vauvan nesteen tarpeesta lainaten imetystukilistaa: "Nykykäsitys on, että täysimetetty vauva ei tarvitse muuta nestettä. Vesipullo häiritsee imetystä, ja elektrolyytti- ja nestetasapainon ylläpitoa. Lisävesi on tarpeen vasta lisäruokiin siirryttäessä." Eli veden tarjoamatta jättäminen täysimetetylle vauvalle ei ole itsekkyyttä, vaan nykytutkimustietoon perustuvaa toimintaa.;)

Navan puhdistus hoituu miehen mukaan kylvyn yhteydessä ja sitten pyyhkeellä kuivataan. Meillä ei ole siihen sen kummemmin kiinnitetty huomiota eikä ole töhnää kertynyt.

Huh, yöt on yhtä levotonta pyöriskelyä.:rolleyes: Tuntuu, että vauva nukkuu ihan pienissä pätkissä ja taas alkaa unenpöppöröinen pyöriskely. Sitten otetaan viereen ja sama jatkuu. Mulla on reiden yläosat ihan mustelmilla, kun tää meidän jytky neiti potkiskelee.:LOL: Mahtaako nää suihkutissit aiheuttaa näitä piereskelyvaivoja vai mikä.

Kiinteiden maistelu on toooooosi hitaasti edennyt. Nyt ollaan maisteltu parina päivänä luumua ja parina maissia ja -naksuja. Irvistyttää, puistatuttaa ja kieltä työnnetään ulos. Saa nähdä, että meneekö taas 1,5kk ennen kuin saa jujusta kiinni, kuten esikoinenkin. No, mihinkäs tässä kiire olisi.

Hampaita harjataan jo ahkerasti. Muistin vasta pari viikkoa ekojen hampaiden puhkeamisen jälkeen, että niitähän olisi hyvä alkaa harjaamaankin. Kaiken sitä tässä tohinassa unohtaakin.:ashamed: Se on ihan hauska ohjelmanumero, välillä naurattaa ja välillä nyrpistyttää. Esikoinenkin on ihan ihmeissään, kun vauvalla on harja kädessä. Tässä alkaa saamaan kohta hyötyjä irti, kun tulee keskinäinen kilpailu kaveruksilla. =)
 
Viimeksi muokattu:
Huomenta :)

Meille tosiaan sanottiin et banaanilla (vanhempi neuvolan täti) voi alottaa sillon jo tosiaan 3kk ikäsenä, mut sit ku vaihtus toiseen (nuorempi täti) ni painotti oikeen, et sitten perunalla alotetaan, ei millään muulla, ku perunalla. Hauskasta, ku sama neuvola kyseessä tietenkin, ettei mitään yhtenäistä oo :D Noh anyway, me ollaan kyllä syöty banaania nyt ja se menee huomattavasti paremmin ku peruna! Perunan kans takkuiltiin todella viikko ja nyt sit eilen saanu ekaa kertaa porkkanaa ja muutamina iltapäivinä banaania. Ai ei sais antaa? Näistäkin kyllä varmaan tosiaan niin tosi monta mielipidettä.. Oon kuulluu et äidinmaitokin ois niin makeeta, et ei se haittaa mitään vaikka banaanilla alottaskin. Tiedä sit näistäkin :)

Meillä myös yöt levottomia, ollu jo jonkun aikaa, mut nyt alettu varsinkin aamuyöstä piereskeleen. Mä oon aatellu, et mahtaskohan johtuu kiinteiden alotuksesta? Vaikka meillä on kyllä muuten vatsa toiminut ihan yhtälaisesti (tosin määrät niin pieniä vielä..).

Nyt neiti esitti kutsunsa, täytyy liitää :)
 
Viimeksi muokattu:
Jos vauva ei kasva rintamaidolla, mutta äiti haluaa väkisin imettää, se on itsekästä. Jos maitoa tulee mutta äiti ei viitsi imettää, on se itsekästä. Vai onko tuo jälkimmäinen? Kyllä kai se monien mielestä on. Näissä kahdessa on vaan se ero, että jälkimmäisessä äiti kumminkin haluaa ruokkia lapsensa, vaikka korvikkeella. Mä en oikeastaan ymmärrä mikä imetyksestä tekee paremman kuin korvikkeesta!? En ole kylläkään lukenut mitään tutkimustuloksia, mutta ainakin kun lähipiiriä kuuntelee niin ei imetetyt ole sen terveempiä/sairaampia kuin korvikkeella kasvaneet. Toki imetys on luonnollinen vauvan ruokkimiskeino. Mä en vaan ymmärrä sitä että arvostellaan ja lytätään jos joku ei halua imettää. Miksi pitäisi? En tarkoita ketään palstalaista vaan ihan yleensäkin :) Mun mielestä ei ole edelleenkään mitään väliä sillä kumpaa maitoa vauva saa, äidinmaitoa vai korviketta. Joskus vaan ihmetyttää se kun joillakin imetys tuntuu olevan hirveän takkuista ja silti sitä väkisin jatketaan, mutta okei, on sanottu että se on joillekin vaan todella tärkeää ja mun pitää yrittää tajuta se xD
 
imetys En itse ole tuntenut syyllisyyttä valinnoistani, onnekseni (ilmeisesti) lähipiirissä ei taida olla kovinkaan arvostelevaisia ihmisiä, eikä mun imetys (olkoon sitten pidempi tai lyhyempi ajanjakso) ole saanut aikaiseksi mitenkään ilkeitä kommentteja. Keskimmäisen pitkään imetys, jolloin tuntui että lapsi oli koko ajan rinnalla, (välillä teki koko homma kipeää), vaikutti varmaan siihen että nyt olen onnellinen siitä, että tämä vauva ottaa pullon. Mulla ei ole mitään käsittelemättömiä tunteita asiaan liittyen. Musta imetys ei nyt vaan ole niin ihmeellistä, kätevää kyllä.

Banaania: en ole antanut, muuta hedelmää/marjaa kyllä... Mä olen aina antanut hedelmää ennen 1-vuotta, ja ihan hyvin on muutkin kuin makeet uponneet. Perunasta meille tuli myös paljon ilmaa, ja se on ollutkin nyt jäissä... Kohtapuolin täytyis kyllä varmaan laittaa jonkun muun maun joukkoon vähäsen, jotta tottuis.

Napa: on siellä ollut jotain töhnää.. lähtee kyllä pois kylvyn jälkeen kun putsaa ja kuivaa. Olen miettinyt, että oiskos tää hikinen kesä osasyyllinen tähän napatöhnään.

Liikkeelle: meillä perutetaan ihan hyvin jo, yks päivä tuntui että vauva liikkui sellälleen, vai näinköhän mä harhoja :D Kovasti nostaa peppua ja potkii niin vimmatusti, mut vielä ei oo kädet mukana toiminnassa ja näin ollen menee usein vaan nokalleen.. mut eiköhän se siitä. Nyt onkin vauva aina ihan koirankarvoissa :kieh:

Jeps nyt muihin hommiin :)

Mindi83
 
Jaaha :D Kysehän oli MINUN OMASTA mielipiteestäni. Muut saavat vapaasti olla toista mieltä. VESI: Kuten aiemmin tuolla kerroin niin meidän neidille oli todella helpotus, kun kesällä annoin vesipullon. En missään vaiheessa tarkoittanut, että lapsi sitä kasvaakseen tarvitsee tai, että se olisi välttämätön vaan minusta olisi ollut itsekästä olla antamatta vettä, kun se selkeästi helpotti MEIDÄN vauvan oloa kuumalla ilmalla. Sanoinko, että jonkun muun olisi pitänyt antaa?? Ihmettelen toki, että jos vauva on tuskainen, hikinen, itkuinen ym. selvästi kuumissaan niin miksi ei voi huikkaa raikasta vettä antaa. Raikas vesi on ihan eri asia kuin lämmin maito. Näin sanoi neuvolassa ammatti-ihminenkin vaikkakin tietenkin 6kk täysimetyksen kannalla ovat. Tarvitsisi vauva sitä tai ei mutta se auttoi! Pointti oli vaan se, että koen imetyksen tärkeäksi mutta en niin tärkeäksi, että minun pitäisi kaikkialle kuuluttaa sanaa täys ja lytätä vaan osittaisimettäjät/korvikkeen antajat niin kuin moni tuntuu tekevän (enkä nyt puhu tästä palstasta). Minäkin täysimetin 4kk mutta en missään kohtaa ole nostanut itseäni sanan täys takia jalustalle. Imetys on vauvaa varten, ei äitiä. Eikä normaalisti ihminen tee siitä päähän pinttymää tai pakkomiellettä.

Onneksi minä ainakin voin tuntea itseni hyväksi ja ylpeäksi äidiksi huolimatta siitä miten paljon olen imettänyt :)

Littledeath kirjoitti ihan asiaa siitä, että korvikkeen antaja sentään haluaa ruokkia lapsensa.

Mutta näköjään täällä ei kannata omaa mielipidettään sanoa.

Hassua tosiaan, että sanotaan ristiriidksi kahden eri ihmisen tekstejä. Onko kaikkien oltava samaa mieltä?? Minun mielestäni minullakin on oikeus kertoa oma mielipiteeni vaikkakin se on näiden kahden ääripään välimuoto. Enkä lytännyt ketään, kerroin vain mitä itse ajattelen.
 
Viimeksi muokattu:
mulle on yks v***un hailee mitä neuvola tai muut sanoo. teen just niin ku itestä parhaimmalle tuntuu!!! PISTE

14v likka söi tissiä 2-3kk,13v poika ei tisseilly ollenkaan JA MOLEMMAT SAIRASTAA KERRAN VUODESSA... ja molemmat saanu KAHVIA :)eek:) alle vuoden ikäisenä
vauva sai banaania 3kk vanhana ja oonpa antanu sille jo leipäjuustooki!!!

lisään viel ettei kumpikaan teineistä juo nykyään kahvia...
 
Viimeksi muokattu:
Minäkin annoin vettä helteillä, vaikka aivan yhtä hyvin olisin voinut antaa maitoakin pullosta. Mutta miettikääpä omalle kohdalle, kumpaa sitä mielummin haluaa helteellä janojuomaksi, raikasta vettä vai lämmintä maitoa? Niinpä niin. Mut ok jos vettä ei anna jos näyttää ettei vauva sitä tarvi. Meillä ei ole autossa ilmastointia ja siellä oli tosi kuuma, niin autossa varsinkin oli vesipullo mukana.

Neuvolan ohjeista.. No joo, mä annoin luumua jo 2kk ikäiselle. Olen käyttänyt saunassa, siis pari minsaa mun sylissä alalauteella. No miks? Siks jos oon käyttänyt vauvaa suihkussa ja sauna on ollut lämpimänä niin mukavahan se on lämmitellä vauvankin saunassa.
 
Hei, mehän ollaan oltu kaikki tästä imetysjutusta samaan mieltä. Jokainen on sitä mieltä, että jokainen tekee omat ratkaisunsa sitä mukaa, mikä on itselle ja omalle lapselle parhaaksi. Toiset syöttää vauvansa korvikkeella, toiset tissillä, osa antaa kiinteitä ja osa ei. Eikä kukaan ole lytännyt toisen päätöksiä, vaan kaikki on korostanut, että kukainenkin tekee, miten haluaa. Ja niinhän se tulee ollakin. Eihän tästä tarvi inttää. :D

Jätän nyt tuon navan joka aamuisen puhdistuksen ja puhdistan sen vaan tarpeen mukaan.

Tänään pojat meneekin mummolaan hoitoon ja me lähdetään miehen kanssa naapurikuntaan katsomaan jääkiekkoa. Vähän laatuaikaa melkein kahdestaan. :LOL:
 
Juu, siis tuo lainaamani kommentti koski veden antamatta jättämistä nimenomaan pelkkää tissimaitoa saaville vauvoille. Jokainen siis tavallaan, mutta itse olen toiminut tutkimustiedon mukaisesti nimenomaan vältteekseni sotkemasta vauvan nestetasapainoa. Meillä ei tosin helteellä vauvaa paahdettukaan ulkona ja sisällä on ilmastoinnin ansiosta viileää.

Tämä "keskustelu", joka on jatkunut tällaisena arvottavana/hyökkäävänä/defensiivisenä jo sen verran pitkään, ei vastaa mun käsitystäni vertaistuesta. Taidanpa jäädä tästä taustailemaan ainakin siihen saakka, kun tilanne rauhoittuu. Harmi, olin niin iloinen, kun muutama viikko sitten löysin tämän ketjun.:wave:
 
hei, mehän ollaan oltu kaikki tästä imetysjutusta samaan mieltä. Jokainen on sitä mieltä, että jokainen tekee omat ratkaisunsa sitä mukaa, mikä on itselle ja omalle lapselle parhaaksi. Toiset syöttää vauvansa korvikkeella, toiset tissillä, osa antaa kiinteitä ja osa ei. Eikä kukaan ole lytännyt toisen päätöksiä, vaan kaikki on korostanut, että kukainenkin tekee, miten haluaa. Ja niinhän se tulee ollakin. Eihän tästä tarvi inttää. :d
juuri näin!! :D
 
tikrulainen: En tarkoittanut millään pahalla lytätä tuota tutkimus juttuasi. Anteeksi, jos siltä vaikutti! Kerroin vain mitä itse ajattelen veden antamisesta. Meilläkin vauva oli siis vielä kesällä pelkällä rintamaidolla. Eikä vauva meilläkään sitä vettä desi tolkulla juonut vaan muutaman huikan silloin tällöin. Jos ihan tarkkoja ollaan niin kyseessä ei edes ollut tuttipullo vaan nokkamukin tapainen pullo. Tuo on totta, että riippuu myös paljolti siitä miten kuuma sisällä on. Monella ei ole hyvää ilmastointia ja meillä ainakin oli kuuma, myös vauvalla. Harmi, jos jätät paltailun ihmisten eri mielipiteiden takia. Ainakaan itse en ole halunnut ketään lytätä. Kerroin vain, että itseäni kummastuttaa täysimetyksestä vouhkaaminen joillakin ihmisillä (enkä edelleenkään tarkoita nyt sinua tai tätä palstaa). Ajattelin, että täällä voi puhua myös asioista noin yleensä ottaen. Ymmärrän täysin, että imetys on tärkeä asia. Niinhän se on itsellenikin ja olen tosi kiitollinen esim. sinun laittamista vinkeistä sen suhteen :) Halusin vaan tuoda ilmi oman ihmetykseni siitä, kun ihmetys muuttuu liian äiti- lähtöiseksi.

Pyydän anteeksi, jos toin oman mielipiteeni esille jonkun mielestä liian hyökkäävästi, tarkoitus se ei ollut! :ashamed:
 
"Mä en oikeastaan ymmärrä mikä imetyksestä tekee paremman kuin korvikkeesta!?"

Tästä on oikeasti aika paljon tutkittua tietoa, esim. tässä jotain: http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/98969f64-05de-41d9-9aa6-7e34d8d6d6ba

Ja minusta on ihan selvä fakta, että imettäjiä kritisoidaan huomattavasti enemmän kuin ei-imettäjiä. Ei-imettäjistä ei saisi sanoa mitään pahaa mutta imettäjistä sanotaan vaikka mitä. Minusta se on aika typerää.
 
  • Tykkää
Reactions: tikrulainen
Tää on niin tuttua että kun ollaan asioista erimieltä, niin lopulta joku poistuu herne nenässä taustailemaan! :D

Imetys on vauvan ja äidin välinen juttu ja jos se sujuu hyvin niin hyvä. Kaikilla se ei suju ja kaikille se ei sovi. Jos lapsi kasvaa hyvin ja imetys tuntuu mukavalta niin hyvä. Jos taas lapsi ei kasva kunnolla/kasvu alkaa laahaamaan tms. ja imetystä on silti hampaat irvessä jatkettava on kyse mun mielestä enemmän jo äidin pakkomielteestä kuin lapsen parhaasta. Joku aiemmin kirjoitti hyvin että imetys on vauvaa varten, ei äitiä!
Tavoite ja tarkoitushan on että lapsi voi hyvin, kasvaa hyvin ja niin niin edespäin, oli suositukset sitten mitkä hyvänsä.

Kiinteä ruoka me aloitettiin tytön ollessa 5kk vaikka kasvu oli hyvää ja maitoakin riitti (ja riittää edelleen). Kiinteät aloitettiin koska tyttö itse oli kovin innoissaan ruuan perään ja oli ihan riemuissaan kun sai suuhunsa muuta kun sitä maitoa! =)

Vettä sai meidän (täysimetetty) tyttö kesän kovimmilla helteillä. Ei siksi että olisi sitä väen vängällä tarvinnut vaan siksi että tyttö selvästi nautti kun sai kuumalla ilmalla maiskutella viileää vettä. Tykkää muuten yli kaiken viileistä vesihörpyistä edelleen.
 
Niin, ei näitä asioita kannata ottaa niin henkilökohtaisesti, näkemyseroja kuitenkin tulee varmaan aina näissä asioissa olemaan. Toivottavasti tikrulainenkin pysyy matkassa mukana! On varmaan tottumuskysymys, mut mua lähinnä hymyilyttää.

Mä en oikeen usko, että imettäjiä parjattais yhtään enempää kuin niitä jotka ei imetä. Imetys on lähtökohtaisesti se mihin kannustetaan. Terveydellisesti katsottuna on äidinmaito varmaan parempi vaihtoehto aluksi.

Mä en oikeen ymmärtänyt tuota "ylpeilyn" aihetta, tuli fiilis että se sitten lytätään ei-imettäjien naamariin. Myös jostain kirjotuksesta tuli tunne, että äiti joka ei onnistu imettämisessä on jotenkin epäonnistunut ja siitä katkera ja haluaa sabotoida muita, kuullostaa muutenkin ihan hullulta tapaukselta tollanen, epätodelliselta, toivottavasti ei tuu kadulla vastaan :LOL:

Meepin kanssa samoilla linjoilla, että kuitenkin taidetaan olla samaa mieltä kaikki, että kukin tekee niinkuin parhaaksi näkee, ja se on hyvä niin, meillä on valinnanvapaus.
 
  • Tykkää
Reactions: flower again
palsta ei hyvänen aika, aikuiset ihmiset......... mielipiteitä vartenhan tämä on.... jälleen kerran ollaan tässä pisteessä :D tikrulainen on vahva mielipiteissään, mutta niin on kaikki muutkin. joko sen hyväksyy ja jatkaa juttua, tai sitten ei hyväksy ja lopettaa.
itseä on ihmetyttäny nyt tämä käyty juttu, yksi äiti pyytää neuvoja, niin alkaa väittely ihan heti....
on hienoa että on imettäjiä ketkä osaa neuvoa sen suhteen. mutta on myös meitä korvike-äitejä jotka voimme antaa neuvoja muuten :) jokaisella on varmasti hyviä vinkkejä, ja niitähän tässä alunperin haettiinkin :)

imetys-keskustelu omasta mielestä on kenenkään turha sanoa, että ei-imettäneellä on läpikäymättömiä tunteita... hei eikä :D noh, mielipide se on tietysti tuokin ;)
mä olen saanut aikoinaan kovia arvosteluja miksi en imetä. hämmennystä herätti nyt tämänkin vauvan kohdalla. mutta mitä sitten????
en mä voi meijeriksi muuttua vaikka muut tahtoisi. söin, join, lepäsin, vauva oli rinnalla vähintään tunnin välein...oli rintakumit, nännit vuosi verta, rasvasin. rakastuin vauvaan ja halusin imettää. mutta kun se jo kolmannen kerran kävi, että maidon tulo kaikesta yrityksestä huolimatta loppui, niin thats it. loppu.
ja mä olen ainakin sinut asian kanssa, mulle se ei enää yllätys ollut. oli helppoa alkaa sitte vaan kokonaan pulloille. eikä sille mitään mahda.
vauva saa nauttia ihan yhtä laiölla läheisyydestä pullollakin. ja isän kanssa saanut enemmän läheisyyttä, kun isäkin syöttää :) aivan erilaista kun jos vauva olisi äidin rinnassa koko ajan.
puolensa on siis molemmissa tavoissa :)

veden antaminen vaikka ei olisi vauva ollut helteellä ulkona, eikä kuumassa autossa, voi sille olla hyväksi silti antaa vettä. jokainen tekee senkin oman mielensä mukaan :)
mä annoin vettä jo ennen kiinteitä, koska vauvalla oli selkeästi jano.

tikrulainen mä sanon nyt suoraan: jos näin äkkiä hiillyt kun saat omille mielipiteille vastaan vahvat kommentit, vedä henkeä.... hyvän asian puolesta kommentoit, mutta ei täältä kannata noin pienestä suuttua... kivampi on kun on aktiivisia kirjoittajia.
mä olen omien mielipiteiden kanssa saanut porukkaa hermostumaan aiemmin, mutta huomannut sen että eihän täällä ole tarkoiitus saada toisia tekemään samoin kuin itse, vaan nimenomaan vaihtamaan ajatuksia, keskustelemaan. ja jälkeenpäin miettineenä mun kirjoitustapa taisi olla juuri sellanen että annoin sellasen kuvan että vain ja ainoastaan mun mielipiteet oli ne oikeat... vaikka enhän mä sellasta tarkoittanut :headwall:
ite hölmöilin ja jäin muka taustalle, vaan tää on niin kiva paikka käydä, että halusin pysyy remmissä :)
jää säkin siis :popcorn: paljon kivempi et on luettavaa :) täältä on jo turhan moni muutenki kadonnut...

avointa keskustelua siltu kehiin :attn: mun mielestä ei tartte ottaa liian vakavasti näitä, kaikilla on erilainen persoona, eri luonteet, erilaiset olosuhteet ja minkä verran on väsymystä taustalla, vaikuttaa sekin sanavalintoihin, oon ainakin omalla kohdalla huomannu...

hiphei, pitsaa ja olut :) mukavaa sunnuntaita :D
 
Joo ei kannata hermostua näistä, tämmöstä tää on, tunteita herättävä aihe tämä imetys.

No, jos tää alkaa olla loppuun kaluttu, aloitan uuden :D

Nimittäin äitiys: Minua on aina ärsyttänyt kun sanotaan, että jokainen äiti tietää itse mikä on parasta ja jokainen äiti on paras äiti omalle lapselleen. Sillä eihän tuo ole totta. Moni äiti voisi tehdä monia asioita paremmin ja on äitejä, jotka eivät todellakaan ole lapsilleen parhaita mahdollisia. Minä tiedän, että en tule tekemään aina parhaita ratkaisuja lapseni kanssa ja tiedän, että tulen tekemään virheitä. Toivon vain, että virheeni eivät tule olemaan liian suuria. Mutta näillä mennään, mun lapsi on saanut äidikseen minut ja toivon, että tulen olemaan hyvä. Mutta olen aika varma, että joku muu saattaisi olla lapselleni parempi. Kukaan tuskin rakastaisi lastani enemmän kuin minä ja toki sillä pötkitään pitkälle, mutta joku toinen voisi myös rakastaa ja olla kärsivällisempi kuin minä ja jollain muilla tavoin parempi. Ja minusta se on ihan ok.

Jostain syystä minusta nuo lauseet "jokainen on omalle lapselleen paras äiti" on sellaista epärealistista höpötystä. Jokainen on omalle lapselleen ainoa äiti, ei välttämättä todellakaan paras.

Olenko ainoa näiden ajatusten kanssa?
 
  • Tykkää
Reactions: marrr ja Marni80
Täältä "taustalta" täytyy nyt oikaista vielä viimeisimmätkin kommentit. En odota todellakaan, että mun kanssa ollaan samaa mieltä. Päinvastoin. Olen suorapuheinen ja arvostan sitä piirrettä myös muissa. On tosi virkistävää kuulla eriäviä mielipiteitä, voimakkaitakin. Nehän vain avartavat omaa maailmankuvaa ja pääsee tutustumaan erilaisiin tapoihin toimia, jotka sopii paremmin toisille kuin toisille. Kunhan keskustelun henki on positiivinen eikä tällainen toisia arvosteleva, hyökkäävä tai muuten vain negatiivinen. Ei, en ole suuttunut mistään enkä kenellekään. En vain näe tällaista keskustelua mitenkään vertaistukea antavana itselleni. Tässä elämäntilanteessa hakeudun paikkoihin, joista saa pikemminkin voimaa ja kannustusta. Ei tällaista kummallista väittelyä ja inttämissä asioissa, jossa ei joka tapauksessakaan ole absoluuttista oikeaa tapaa toimia. Voi, olla että olen herkkänahkainen, mutta koen tällaiseen osallistumisen vain niin turhana. Energialle on tässä vaiheessa muuallekin käyttöä.

Toivottavasti keskustelu saa uuden, suvaitsevaisemman suunnan.:)
 
  • Tykkää
Reactions: Kaana

Yhteistyössä