**Maalismasut 2009:stä vauvautuneet**

  • Viestiketjun aloittaja vihvi
  • Ensimmäinen viesti
Kiitos Halfcafnonfatlattelle näitten sivujen linkistä, olen vaan tyhmänä ihmetellyt mihin kaikki on hävinnyt maalismasuista....tosin tällä mamilla masua piisaa edelleen vaikka vauva jo 6 vk :(

Ristiäiset on meillä kahden viikon päästä vapun päivän jälkeen ja etunimi tiedossa, muista nimistä ei hajuakaan. Etunimi on sellainen ettei löydy kalenterista, joten toiseksi nimeksi voisi kai laittaa jonkun kalenterista, että voi niitä nimppareita juhlia sitten silloin. Vaikka ei meillä ole ollut tapana mitään suurempia kekkereitä nimppareita pitää. Juhlat pidetään meillä kotona. Äitini tekee osan tarjoilusta (tarjotaan lämmin ruoka) ja itse loput.

Masuvaivoja tytöllä oli aika tavalla 2-4 vk iässä, mutta sitten ne helpotti. On hänellä vieläkin itkuisuutta ennen nukahtamista, mutta ei sellasta suoraa huutoa kun oli aiemmin. Cuplatonia silloin koitettiin, mutta ei se mielestäni juuri auttanut.

Menkat ei ole vielä alkanut eikä ole ikävä :p Jälkivuotoa kesti melkein 5 vk, joten kyllä tässä ollaan mielellään ilman mitään vuotoja jonkin aikaakin. Kolmen viikon päästä menen hormonikierukan laittoon.

Itkuhälytin kovassa käytössä täällä ja luotan siihen kyllä (nytkin sieltä jotain ähinää kuuluu).

Meidän tytsy nukkuu yöt tosi kiitettävästi, kerran herää syömään ja välillä menee 6,5 h unta jo putkeen. Eli täällä ei univajeesta kärsi äitikään. Imetykset sujuu hienosti, tosin iltasella olen välillä antanut vähän korviketta lisäksi kun on tuntunut että tyttö on nälkäinen vaikka juur olis syönyt. Ja melkein aina se korvike on myös kelvannut. Viime viikolla 5 vk neuvolassa painoa oli tytöllä 4510 g ja pituutta 54, eli kivasti kasvaa.

Pöttis ja "Aatu" 6 vk
 
Kantoliinailu: Mulla itse saumattu n 5m liina, ja käytän vain kaksoisristi-sidontaa. Vai olikohan se niminen. se,,oimen edestä ristiin ja vaakasyyntaan ja solmu tulee vyötärölle... No aika vaikee selittää. Käyttö vaatii hieman opettelua, mut niskat kiittää sit ku vauvalle alkaa tulla painoa ja tos käsivarrella voi olla rankkkka kantaa.
mieli: alkaa ailahdella. Nyt on melkoinen babyblues. Tuntuu, et mikään ei tunnu miltään ja kaikki kommentit on negatiivisia ja kukaan ei välitä... esim eilen mies tuli kotiin ja istui vierelle, kun imetin poikaa ja kysyi "jokos se maidon tulo alkaa ehtyä" ?????? Mä oli ihan ihmeissäni. olis voinu vaikka sanoa et hyvin sulta toi imetyhomma sujuu, tai jotain. Ekaa imetn n5kk ja tokaa 1,5v joten kokemattomuudesta toi kommentti ei tullu. Jään odottelemaan, ehkä jollain on joskus jotain hyvää sanottavaa.

Jaksuja
Samppa+ Kyösti 4vk(pian)
 
:wave:
lisäisin vielä tuohon vatsavaivoihin liittyen mitä kannattaa välttää niin paprika,kaali ja sipuli sekä mausteet varsinkin pippuri.
meillä oli tytöllä tosi pahat vatsavaivat ja sillä saatiin helpotusta että käytiin koliikki hieronnassa ja sitten piti olla tosi tarkka mitä suuhunsa laittoi.
nyt onneksi ollaan vatsanväänteiltä vältytty, mutta kyllä väänsi poju vatsaansa yöllä kun olin syönyt sipulia enkä paljoa :ashamed:
menkat toivon ettei kesällä alkais ;) viimeksi alkoi kun loppui imetys (tyttö oli 8kk) ja nyt toivon että menisi samalla lailla eli kun imetys loppuu.
itkuhälytinmeillä kovassa käytössä ja luotanhan mie siihen. meillä se on pakko olla kun on omakotitalo ja kolme kerrosta.
kantoliina ollut meilläkin muutaman kerran käytössä. välillä poju on tykännyt siellä olla ja kerran nukkui siellä tunnin. luulen että rupee viihtymään siellä paremmin kunhan saa olla kasvot menosuuntaan. meillä on 5 metriä pitkä trikooliina. nyt en muista mistä sen tilasin mutta täällä turussa päin kauppa oli mistä myös pystyi tilaamaan.
oli ihan kiva kun tuli mukana kirja missä oli paljon sidontaohjeita =)
nyt valmistautumaan lenkille lähtöön. tänään alkoi uusi elämä :D vielä kerkee kesäksi kuntoon. päätin joka toinen päivä polkea spinningiä ja joka toinen päivä käydä lenkillä. eiköhän ne läskit rupee lähtee :whistle:
 
Meillä on BBSlen musta liina (pituudesta ei hajua, varmaan se 5m tai jotain. Saatu siis ilmaiseks sukulaiselta ja Maya Wrap pussi kans. Sais tuo viihtyä liinassa. :| Odotankin että kasvaa hieman jotta sais kokeiltua muita asentoja kuin kehtoasento.

Neiti onnistui raapaisemaan itsensä kulmakarvan kohdalle. Kasvaa vauhdilla nuo kynnet, täytyypi tänään leikellä ne taasen.

Meillä on nimiäiset vasta 31.5. Nimikin valmiina jo viimevuoden keväästä.

Mömmis ja neiti 3vk
 
Kaa
Mie en ymmärrä mikä tuolla meidän naperolla on...

Eilen valvoi klo 16-23 (7 tuntia), ja nukkui yön normaaliin tapaansa (nukahti klo 23, söi sitten kahden tunnin välein aamu kahdeksaan asti). Tänään on sitten valvonut aamu kahdeksasta saakka! Nukkunut vain pari kertaa sellaiset 20 minuuttia... Eli tällä hetkellä on valvomista takana 12 tuntia. Ihan järjetöntä. Äsken nukahti sohvalle, onneksi. On nyt nukkunut vartin verran. Alkaa meikäläisellä paukut loppumaan, koko ajan kun pitää olla sylissä ja meikäläisen seurustella pikkumiehen kanssa. Tissilläkin on ollut tunnin-puolentoista välein. Se tai huuto. Helppo valita. =)

Josko tämä olisi jotain väliaikaista ja toivottavasti ensi yönä uni maistuu!
 
kaa: mä kans ihmettelen et meidän mukero on jo NIIN ptikiä aikoja hereillä, eilen oli hereillä 17-23! mut ei me sentään noihin teidän vesselin 12 tunnin maratonvalvomisiin vielä olla päästy..

Rotarokote: onko teidän vauvoille jo annettu ja kumpi rokote oli, mitä oireita? meillä on to lekuriaika ja sillon saa sen! kauhulla odotan to- pe päiviä jos on kiljuntaa...

Täällä ei millään meinaa mennä vauvan flunssa ohi! räkä vaan nenässä pyörii ja nyt yhdyn jo maraiksen (?) mielipiteeseen siitä et nenä friidalla voi heittää vesilintua! en kaiksita omista hyvistä neuvoista huolimatta saa enää räkää tulemaan. nokka on tukossa ja piste! ulkona olo helpottaa vauvan oloa mut ei jaksais 24h pihalla olla... toivottavasti menis ohi, ku pitää jatkuvasti kantaa PYSTYASENNOSSA, muuten menee nenä enemmän tukkoon ja kitinää kitinää vinkunaa kitinää...

joo kitinävinkuna alkaa taas.. meen moi!
 
iltoja

huh mikä pv.. voin minäkin yhtyä tuohon että ei pikkuinen nuku..
sen jälkeen kun lähdin syöttämään tästä koneelta.. eli näköjään 12.30 about niin tyttö on ottanut kahdet pienen pienet torkut... ja jos ei nuku niin huutaa kurkkusuorana miltei koko ajan.. tissillä olisi mutta siihenkin aina hermostui.. kokeilin sitten pupata että katotaan saako syötyä.. ketut saanu pumpattua yhtään pisaraa vaikka yleensä tulee helposti se 40ml/tissi.. no pakkasesta maitoa ja tyttö söikin kahdessa erässä reilun desin.. että oisko pienellä ollut osa syynä itkuun nälkä :ashamed: mutta selvästi masu vaivaakin on kun kipristää ja samassa pääsee parku.
Joku aika sitten nukahti sängylle viereen.. nyt tuhisee tyytyväisen oloisena.
Itelle tulee niin helposti pahaolla kun tietää että tyttöön koskee mutta ei voi oikein mitenkään auttaa kunnolla. sama oli pojan aikaan että itseltä itku pääsi kun poika vana itkee ja itkee enkä voi kunnolla oloa parantaa pieneltä.

kolme koneellista pyykkiä olen tässä välissä pessyt, tein ruuan ja järkkäilin vähän paikkoja siistimmäksi.. ja tuntuu että olen ihan poikki.. mies oli päivällä autoa rassaamassa niin olin nappuloitten kanssa kolmestaan.. syöminenkin tapahtui tyttö sylissä.
Onneksi esikoinen on niin halutessaan reipas ja omatoiminen :heart: illasta meinas vähän itkua tuhrata että haluaa iskän masun päälle kun tytö oli sylissä ja minä suihkussa. käski minut sitten sohvalle selälleen kun tulin suihkusta ja tuli mahan päälle köllimään ja pelleilemään :heart:

Misstra: Täällä myös yksi hevosihminen.. tai ainakin osittain :whistle: opiskelin hevosenhoitajaksi mutta hevostelu on jäänyt kokonaan tällä hetkellä.. pojan ollessa vauva kävin vielä ajamassa mutta nyt en enää.. kiva olisi oma harraste hevonen mutta just nyt ei aika eikä rahat riittäisi hevosen pitoon.
kotipaikalla on pari shettistä joita pojan kanssa hoidetaan aina mummolassa käydessä =)

pää lyö aivan tyhjää.. joten kaivaudun peiton alle..

danjuska ja "nennu" 2vk3pv
 
Kaa
muty kyseli rota-rokotteesta; meillä otetaan rotarix-rokote. Periaatteessa niillä ei ole kummempaa eroa (toinen on hieman laajempi, mutta periaatteessa sillä ei ole mitään merkitystä ), paitsi antokerroissa. Rotarix annetaan kahteen kertaan ja Rotateq kolmeen kertaan. Reaktiotkin rokotteeseen taisivat olla suht samanlaisia. Käytännössä en osaa enempää sanoa, meillä rokote otetaan vasta kuukauden päästä.
 
Heips!

Ekaksi onnea nimen saaneille! Hienoja nimiä, täytyy laittaa osa korvan taa tulevaisuutta ajatellen.

Täällä sitä ollaan tytön kanssa ekaa yötä kahdestaan. Mies lähti lintuasemalle koulun puolesta ja tulee kotiin vasta perjantaina. Onneksi miehen vanhemmat ja veli sekä mun sisko asuvat tässä lähellä, ei tartte yksin yrittää kuoria pottuja ja kanniskella Mimosaa samaan aikaan :) Tänään oltiin anopin kanssa ostoksilla, löysin hienon hameen nimiäisiin. Mimosa nukkui vaunuissaan koko reissun.

Kantoliina on vaaleanharmaa n. 5-metrinen trikooliina, TricotSlen-merkkinen. Käyttämättömänä kavereilta ostettu. Hyvä kapistus.

Rota-rokotteen kävin tänään ostamassa ja huomenna Mimosa 2kk-neuvolassa laittanevat sen (riippuu ilm. vauvan painosta yms. laitetaanko heti vai vasta myöhemmin). Täällä lääkäri kirjoittaa reseptin pääsääntöisesti Rotateqiin, joka on tehokkaampi kuin Rotarix.

Mimosalla on ihan ihme päivä ollut tänään, on pääsääntöisesti vaan nukkunut. Nyt on ollut virkeänä hereillä pari tuntia, toivottavasti nukkuis yöllä, oon nimittäin aika väsynyt ja nyt kun mies on poissa, on vaan jaksettava laittaa se tutti suuhun vaikka 50 kertaa jos on tarvis. (Ennätys on 78 kertaa putkeen.) Tissiä Mimo haluaa edelleen sen kerran-kaksi yössä.

Nyt täytyy mennä laittamaan pyykkikone valmiiksi niin voin aamulla vain napsauttaa koneen päälle, anoppi tulee avuksi aamulla että saan hiukan kotitöitä tehtyä.


:wave:

upupa ja Mimosa 7vkoa 5pvää
 
Kaa
Lyhyesti muistaessani:

Rotateq koostuu ns. synteettisistä, heikennettyistä rota-viruksista/niiden johdoksista ja Rotarix sisältää ihmisperäisiä heikennettyjä rota-viruksia. Teq:ssä on useampaa virustyyppiä kuin Rixissä, mutta Rix on ihmisperäisenä tehokkaampi. Eli loppujen lopuksi niillä ei ole mitään eroa. Jokainen siis valitsee oman mieltymyksensä mukaan. Meillä muuten saa valita kumman haluaa. Olen saanut sellaisen käsityksen, että joissain paikoissa resepti kirjoitetaan valmiiksi sen kummemmin kyselemättä kumpiko olisi mieluisampi.

Lisätietoa;
http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/oppaat_ja_kirjat/rokottajan_kasikirja/muut_rokotteet/rotavirusrokotteet/
http://www.nps.org.au/health_professionals/publications/nps_radar/issues/current/july_2007/rotavirus_vaccines
 
Tiistaihuomenta!

Mites tutin käyttö teidän vaaveilla, onnistuuko? Meillä Siiri sai tuttia heti keskolassa, mutta minä olen ihan UNOHTANUT tutinkäytön opettelun. Siiri aika vähän itkeskelee, joeten suurta tarvetta ei ole ollut ja niinpä opettelu on jäänyt aika vähälle. Äitini kyllä vannotti käydessään meillä ekan kerran Siirin ollessa viikon ikäinen, että OPETA NYT HYVÄ IHMINEN VAUVA TUTILLE! Mulla kun on kuusi sisarusta ja vain pahnanpohjimmainen ei ole tutille oppinut ja äitini sanoi sen olleen aika hankalaa, kun äänenvaimennin puuttui. Samoin miehen veljenvaimo on koittanut kovasti kannustaa tutuinkäyttöön, mutta kun ei vain tahdo muistaa...
:kieh:

Zoe aiheuttaako nuo D-vitamiinitkin massuvaivoja? Sopisi meillä kuvioihin jos näin on, kun eilen illalla ei Siirin tarvinut itkeä mahaansa. Olin antanut D-vitamiinit jo aamupäivällä ja silloin tarvi kyllä itkeskellä.

Liinailusta vielä sen verran, että meillä käytössä "kaksoisristisidonta", jossa trikooliina menee ristiin ensin selän takana ja uudestaan edessä, solmu lantiolle. Kuvallinen sidontaohje löytyi kantoliinakanavan sivuilta. En ehkä olis heti osannut tuon ohjeen mukaan sitoa, mutta Taikapilvi-liikkeessä näyttivät sidonnan liinaa ostaessa.

Neuvolakuulumisia viime viikon torstailta jolloin Siiri oli 2 vko ja 5 pvä:

pituus 54 cm
paino 3740 g
py 36,0 cm

Seuraava neuvola 4 vko 3 pvä iässä ,tasan viikon päästä.
 
Huomenta!

Ristiäiset sain aikaiseksi minäkin vihdoin sopia. Ne pidetään 3.5. Itse olisi tarkoitus tehdä leipomukset ym. Tästä sain hyvän syyn tilata Ullan Unelmista hillittömän satsin tyllia ja upean kakkuvuoan ja muotteja (siellä oli ihana vaunumuotti koristeluehdotuksella) ja ja... Siis mopo karkasi vähän käsistä.

Liityn nuhanenien äitien kerhoon. Krohinaa ja tuhinaa on jatkunut pian pari viikkoa, eikä tunnu menevän ohi. Vesihöyryssä oleskelu tosiaan tuntuu auttavan. Noista suolaliuostipoista ja niistäjästä en ole kovinkaan vakuuttunut.

Onnittelut nimijuhlia viettäneille!

Täytyy mennä pakkaamaan herra rattaisiin ja ulos unille.

Metsälauha
 
Aamupäivää,

Tässä on aamu mennyt sujuvasti pohtiessa lähtiskö ostamaan uutta ulkoilutakkia vai meniskö pihaa siivoamaan. En ole vieläkään päättänyt...

Tuttia yritetään tyrkyttää ja aika vaihtelevasti Joona sen huoliikin. Hereillä ollessa paremmin, nukkuu ilman eikä unilla edes tuttia tarvitse.

Rota-rokote otetaan, enkä tiedä kumpi on kirjoitettu, resepti odottaa noutamista terveyskeskuksessa. Esikoinen oli mukana rokotetutkimuksessa, jossa testattiin juuri näitä kahta eri rokotetta ja sai ilmeisesti Rotarixin kun annettiin kaks annosta. Esikoinen huusi ekasta satsista yhden illan ja kipristeli masua, lämpöäkin tuli hiukan, tosin sai samalla yhdistelmärokotteen piikillä (rota annettiin suun kautta), joten oireet on voineet tulla ihan kummasta vaan.

Joona ei tykkää olla kantoliinassa, ainakaan vielä. Sieltä kun ei näe, ja meidän pieni on utelias tyyppi. Odotan kesää ja sitä että Joona kannattaa jo niskaa paremmin, niin voi liinan sitoa eri tavalla. Merkkiä en muista mutta pituus on 5,1 m ja kudottu liina taitaa olla kyseessä.

Viihtyykö teidän pikkuiset sitterissä? Meillä ollaan sitterissä hiljaa ehkä 5 min ja sen jälkeen alkaa kitinä. Välillä on tosi rankkaa, kun ei viihdy liinassa, ei sitterissä ja pitäis tehdä kotitöitäkin.

Iines ja Joona 7 vkoa
 
No nyt suostui olemaan muutaman kerran kantopussin sisällä ja nukkuukin siinä niin sikeesti että voin huoletta laittaa nukkumaan omaan sänkyynsä/meidän väliin ilman että herää missään vaiheessa. =)

Meillä on sama juttu tutin kanssa kuin Zoe-F:llä. Eli ei tutti kelpaa hupikäyttöön, lähinnä kun itketään ennen nukahtamista tai jtn vastaavaa.

Huomenna on tytöllä neuvolaan aika.

Onko kellään kokemusta muskarin toiminnasta? Ajateltiin et vois käydä tytön kanssa muskareissa. Pitää katella. Ainakin näkis vähän muitakin vauvoja, mutta eihän se tässävaiheessa niin tärkeää vielä ole. :p Niin ja sais me isot ihmiset sosialisoituaki vähä enempi. :D

Mömmis ja neiti 3vk 1vrk
 
Pulloruokinnalla enemmän ilmaa mahaan?

Onko kukaan huomannut tällaista? Eilen annoin pumpattua maitoa pullosta, ja sitten tuli melkoiset ilmavaivat. Tuti pullossa (Avent) mulla on vielä kokoa 0+, joten siitä tulee vähemmän maitoa kerralla kun omista "suihkuista". Pidin pulloa vielä melko vaakatasossa.

Onko teillä vinkkejä ilman saannin vähentämiseen pullosta, kannattaisiko pulloa pitää pystyasennossa ja sellainen tuti-osa, josta tulee kerralla enemmän maitoa? Onkohan noilla vaikutusta?

Mömmis: Miäkin oon ajatellut muskaria, en vaan ole ottanut vielä selville minkä ikäisiä vauvamuskariin otetaan.

T.Marais ja Mökö 6vko 4pv
 
tutti: ei ole käytössä ja en ajatellu opettaa ainakaan vielä. Esikolla oli ja se yöllä tutin suuhun laittaminen oli aika rumbaa, kun muuten ei syönyt yöllä enää puolen vuoden jälkeen. tokalla ei ollu tuttia, vaikka kummitäti sitä kovasti yritti opettaa ja paljon helpommalla päästiin. Oppi toka tyytymään ihan syliin tai liinan tai vaunuihin, jos tuli kiukku. Omasta kokemuksesta voin sanoo, et en suosittele tutille opettelua.

Päivät menee sohvalla ja välillä yritän saada jotain tehtyä ja syötyä. Onneks huushollihommista vain pyykin pesu on mun vastuulla. pyykkiä tosin tulee, kun kestoillaan. Lähes joka päivä pyykkikone laulaa. Ruokahalu on kamala. voisin syödä jatkuvasti koko päivän. yritän sit syödä puuroa, et ei ihan riistäydy tää syöminen ja paino. 2-3 lautasellista kaurapuuroa menee päivässä ja sit 1-2 lämmintä ateriaa ja 2-3 välipalaa....

muskari
<3v toimii meillä ev lut srk toimesta. Mä oon muutaman kerran isompien kanssa käynyt, mut en varmaan mee enää. Musta se on vähän tyhmän tuntuista laulella ihan vauvan kanssa joka ei mistään mitään ymm'rrä. ehkä sit vähän isompana.

Babybles jatkuu, Pitänee lähteä lenkille.

samppa+ Kyösti 4vk (sikanopeesti menee aika, mä jo murehdin kun pitää 12/09 lähteä töihin...)
 
tutti: Meillä esikoinen oli oikea tutin lussuttaja. Mihinkään ei menty ilman tuttia eikä uni tullut ilman. Onpa yks Pyhäinpäiväkin ajeltu etsimässä R-kioskia josta löytyis tutti, kun unohdettiin ne kotiin ja oltiin matkalla mun vanhemmille... Anyway, meillä meni esikoisella tutista vieroitus tosi helpolla. Annettiin unitutin olla aika pitkään, päivällä en antanut tuttia enää 1 v:n jälkeen. Unitutista luopui helpolla ihan vaan kun selitettiin ettei isot pojat syö tuttia. Munkin mielestä on helpompaa vierottaa tutista kun esim. peukun imemisestä.
 
Moikka!

Ihanaa kun maalismammat on niin aktiivisia kirjoittajia. Noi muut pinot ei täyty läheskään niin nopeesti kun meitin pino. :LOL: Kiva tulla aina koneelle ja tänne palstalle, kun aina on luettavana uusia juttuja. =)

Rota-rokote mekin otetaan ja eilen saatiin neuvolakäynnillä resepti. Näyttäis olevan rotarix, ja niin kun Kaa mainitsikin, joka paikassa ei kysellä kumman rokotuksen haluaa. Me siis saatiin tuo rotarix sen kummemmin meiltä kysymättä. :eek: Ihan ok mulle kuitenkin, tais saada esikoinekin tuon rokotteen aikanaan.
Tiesittekö muuten et tuon rokotteen antamisen jälkeen pitää n. viikon ajan olla tosi tarkkana vauvan kakkavaippojen kanssa? Niistä saattaa vanhempi saada tartunnan jos ei ole tarkkana. Aika epätodennäköistähän se on, mutta mahdollista. Kannattaa siis pestä kädet normaalia tarkemmin kakkavaippojen vaihdon jälkeen. Meille ei sitä silloin kerrottu kun esikoinen rokotteen sai, mut kuulin sen sit myöhemmin neuvolasta. Esikoiselle rokotteen antoikin opiskelija, joten tais unohtaa tuon asian kertomisen. Ja tuohan annetaan suun kautta, vaikka rokote onkin.

Kaatjuska, mä oon taas saanut kaikilta moitteita kun annoin vauvalle tutin. :ashamed: Viimeks pääsiäisenä appiukko jutteli muka vauvalle että älä syö sitä tuttia kun menee ilmaa mahaan. Mä istuin vieressä, joten kyllähän se oli mulle tarkoitettu ohje. :( Mutta jos vauva hiljenee tutista, kun mikään muu ei kelpaa, niin totta pirussa mä annan sille tutin. Ärsyttää taas muutenkin kun kaikki ovat neuvomassa ja antamassa ohjeita miten vauvaa hoidetaan. Yleensä jätän tommoset kommentit omaan arvoonsa, mutta nyt taitaa hormonit vaikuttaa sen verran että ne saa mut kiuhumaan raivosta. :LOL:

Mömmis, mä oon ihan erilinjoilla muskarista kun samppa. Mä suosittelen lämpimästi muskaria. =) Me mentiin esikoisen kanssa muskariin hönen ollessaan 3 kk, sen ikäinen on nuorin mitä muskariin otetaan. Siellä vauvat makaa viltin päällä ja äidit laulaa vauvoille laululeikkien avulla. Milloin vauvoja kutiteltiin höyhenillä, joskus leikittiin värillisillä huiveilla. Ja monet lasten laulut tuli tutuks niin itselle kun vauvallekin. Mä koen että siitä oli tosi paljon hyötyä esikoiselle, ja ihan selvästi vauva nautti muskarista. Ja tapaahan siellä muitakin äitejä ja vauvaja. Me ollaan edelleen yhteydessä niiden äitien kanssa joiden kanssa oltiin esikoisen kanssa muskarissa.
Ja nykyään esikoinen tykkää kovasti lauluista ja musiikista. Varsinkin tartu mikkiin on pojan lemppariohjelma. :LOL: Aion ehdottomasti mennä muskariin tytönkin kanssa. Harmi vaan kun muskareita ei kauheesti kesällä järjestetä, jolloin vauva olisi sen 3 kk. Täytyy varmaan odotella syksyyn, jolloin alkaa ainakin kansalaisopistojen muskarit.

Sitteri meillä on päivittäin käytössä ja vauva viihtyy siinä aika hyvin. Välillä pitää vähän heilutella sitteriä ja aika usein meillä vauva nukkuukin sitterissä.

Samppako meinaa mennä töihin joulukuussa? Mites muut? Meinaateko jäädä hoitovapaalle? Mä halusin jäädä syksyyn 2010 asti, mutta saas nähdä onko meillä varaa siihen kun on tuo talonrakennuskin kesken. Toisaalta en kyllä raaski laittaa vielä alle vuoden ikäistä päiväkotiin, eri juttu on sitten jos saan tytön mummulle hoitoon, niin kun esikoinenkin oli reilun vuoden ikäisenä.

Sain muuten verottajalta kivaa postia tänään. =)

marza ja prinsessa 1 kk
 
Hoitovapaalle jään näillänäkymin niin, että aloitan työt elokuussa 2010 koulujen alkaessa. Siiri on tuolloin siis melkein puolitoistavuotias. Töissä käväisen kaksi viikkoa joulukuussa 2009, kun mieheni jää isäkuukautta pitämään.

Sitteri tai oikeastaan keinuva kaukalo meillä on käytössä silleen, että välillä ollaan ruokapöydässä koko perhe - Siiri siis pöydän päällä kaukalossa, jota voi keinutella. Viihtyy siinä noin 5-10 minuuttia. Tämä ylimääräinen kaukalo saatiin naapurista lainaksi ihan tätä tarkoitusta varten.

Verottajalta tuli mainioita terveisiä myös tänne: vähän reilu tonni tulossa palautuksia joulun alla.

Kaatjuska ja Siiri 3 vko + 3 pvä
 
Marza niin monta on ohjetta kuin neuvojaakin... Älä anna masentaa. Kyllä äiti varmaan tuntee lapsensa tarpeet parhaiten ja osaa itse päättää, mikä hänelle parasta.

Löytyykös vauvauintiin yrittäviä? Mun pitäis soittaa uimahallille, kun sekin harrastus aloitetaan siinä 3 kk iässä ja mua kiinnostais kovasti kokeilla.
 
neuvot: kaikilla on neuvoja ja äidit ei koskaan tee mitään oikein teki sit niin tai näin.... Siltä se lähes aina tuntuu. Mut musta me äitit tehään aina just oikein. Jos annetaan tutti, tai pidetään sylissä tai nukutetaan pinnasänkyyn tai perhepetiin ymymym. Kaikki on oikein. Tää on kiva palsta, kun saa kommntteja eri tavoista hoitaa vauvoja.

Nyt itkuhälytin itkee, pitää mennä. :D
 

Yhteistyössä