**Maalismasut 2009** helmikuussa

Heips maalismasut!

Fazerinalle ja perheelle onnittelut pojasta!

limatulpasta: Mulla alkoi esikoisen aikaan ensin supistukset (n. 2 vrk ennen kun poika syntyi) ja vasta sitten alkoi limatulppa irrota. Se irtosi pieninä palasina, just veriviiruja sisältävänä. Supistuksista tiesin kyllä heti, että nyt se alkoi, joten mitään ennakoivaa mä en kokenut.

Harrastukset: Puutarhanhoito on täällä intohimona :) . Mulla myös on siemeniä osottamassa esikasvatusta. Tällä hetkellä on tomaattia ja mansikkaa mut tekis mieli laittaa vielä kesäkurpitsaa kasvamaan. Yritit tietysti kuuluu kasvatettaviin mut laitan ne suoraan maalle. Pihaa pitää alkaa suunnittelemaan. Raivattavaa tilaa on puolisen hehtaaria, joten pitänee palkata pihasuunnittelija avuksi. Mulla vaan on niin lennokkaat ideat viherporteista ja rajattavista "huoneista", että mä toteutan suunnitelmaa vielä 20 vuoden päästä ;) . Toinen rakas harrastukseni on keramiikka. Jouduin jättämään kurssin kesken, sillä tämän masun kanssa saven kanssa voimailu ottaa koville. Lisäksi mä luen paljon ja lasken sen harrastuksiini. Nyt äippälomalla mun lukutahti on n. 3 kirjaa viikossa. Yleensä kun putki jämähtää päälle, niin luen läpi vuorokauden.

ON: Influenssasta ollaan parantumaan päin. Enää yskä ja nuha jäljellä. Kyllä olikin karmea virus, olo on aika nuutunut edelleen :eek: . Olinkin ihan varma, että mun tuurilla synnytys olis käynnistynyt pahimman mahdollisen olon aikaan mut onneksi ei tapahtunut niin. Nyt onkin uusi vaiva, josta pitää soittaa neuvolaan. Mulla on alkanut öisin olla kutinaa jalkapohjissa ja kämmenissä, myös reisissä, säärissä ja käsivarsissa. Päivisin ei kutia niin paljon mut kutisee kyllä. Neuvolassa alkaa soittoaika kahdeltatoista ja sitä tässä odottelenkin. Mä vaan en yhtään tykkää soittaa sinne, sillä mun terkkari vaihtui viime hetkillä ja en tykännyt uudesta tädistä :| .

Nyt alkaa olla niin kova nälkä, että pitää syödä. Kysymys kaikille: Oletteko huomanneet ruokahalussa mitään muutoksia näin loppumetreillä?
Itse oon huomannut. Nälkä tulee kyllä mutta mikään ei maistu. Tukeva ruoka lähinnä yököttää ja syönkin varmaan liian harvoin ja ja liian kevyesti. Eilenkin ihmettelin kuuden jälkeen illalla miksi on heikohko olo ja tajusin, että oon viimeksi syönyt todella pienen lounaan puolen päivän aikoihin. Tää kyllä sais viitata lähestyvään synnytykseen.

Iines ja Sintti 38+2
 
Mun ruokahalussa ei ole tapahtunut muutoksia. Oon aina ollut kova syömään ja pystyn syömään kerrallaan enemmän kuin esim mun isokokoinen puoliso. Mun vatsalaukku on venyvää sorttia... Oon ihmetellyt itekin, että ruoka maistuu yhä. Oon ollut käsityksessä, että kun vauva on jo iso, niin oma masulaukku on sen verran pienessä tilassa, ettei sinne mahtuisi niin paljon tavaraa enää näin loppuvaiheessa. Koko raskauden olen syönyt niinkuin ennenkin. Tosin tarkoituksella terveellisemmin. Mua ei ällötä mikään, eikä mua himota mikään. Olin varustautunut ajatuksella, että söisin kylmää hernekeittoa suoraan tölkistä tai pari kiloa porkkanoita iltapuhteeksi, niinkuin ystäväni ovat raskaana ollessa tehneet. Mutta niin ei sitten käynytkään. :D



Marais. :) Koskas sulla onkaan sektio? Mulla itselläni se on viikon päästä maanantaina. Ja istukka on siis kohdunsuun edessä, siksi leikkaus.
*Muoks* Lueskelin ketjua taaksepäin ja huomasin, että 6.3. :)



Laskiaispullaa en ole vielä syönyt. Mutta nyt kun puhutte siitä, niin alkaahan sitä tehdä mieli! :p

Rv 38+5
 
Maanantaita

Tulin merkkailemaan lukemisiani. Olen saanut sitten meidän neidiltä flunssan. Olo ois muuten hjyvä, mutta toi yskä on kamala. Yskin pitkiä yskänpuuhkia, et on pakko hieman sidettä pitää housuissa, kun väkisinkin vartin yskiessä pisua pääsee luikahtamaan pöksyihin. Ei ole paljoa lantiopohjalihastenharjoittelu näin rajuun yskimiseen auttanut. On ollut pakko nukkua sohvalla, että en häiritse miehen korvanjuuressa yskimiselläni. Että hyvin on mennyt :kieh: . Tytöllä nenä enää välillä vuotaa ja pikkasen yskii. Ja nukkui aamulla puol kasiin asti. Jihaa.

Harrastukset. Tällä hetkellä rauhallinen kävely ja uiminen. Ilman raskautta, pyöräily, uinti, marjojen ja sienten keräily. Ulkoilu ja touhuaminen lapsosten kanssa. MUOKS: Rullaluistelu, tavoitteena on juosta maratoni ennen kun täytän 40 V :D
Aiemmin kävin salilla ja spinningissä sekä jumpissa, mutta, nyt kun lapset ovat pieniä, niin en halua olla sidottu tiettyihin kellonaikoihin. Kun koskaan ei tiedä miten mikäkin päivä menee.

Palataan asiaan, kun olo on parempi.

Jadekettu ja masuasukki 35+2 :heart:
 
hyvää alkavaa viikkoa :wave:

Upupan puolesta täälläkin jänitetään kovasti ja peukut pystyssä :D

Jännä nähdä kuka on seuraava =) Onko Soraya vai lähteekö joku muu tässä viikon varrella ennemmin :)

Kaan harrastusgalluppiin.. Tällä hetkellä lähinnä vain lenkkeily (ts. kävely) koiran kanssa.. luen myös jonkun verran..
Pojan vauva aikaan kävin vielä hevosia ajamassa mutta se on jäänyt nyt kokonaan. Ihana olisi vaikkaratsastus taas aloittaa uudestaan mutta ei varmaan ihan heti tule mahdollisuutta..

Annas: Itse en ainakaan ole huomannut päänsäryn liittyvän supistuksiin.. tosin mulla ei kivuliaita suppareita ole nyt ollutkaan.. muuten kyllä maha aina kaesto pinkeenä kuten tänäkin aamuna..

ekakertalaiselle
tervetuloa!

Mömmis: täällä tehtiin eilen laskiaispullia pojan kans ja hyviä tuli :p osan taikinasta leivoin korvapuusteiksi kun poika niistäkin niin tykkää.. no, sille menee kaikki missä on vaan kanelia ja sokeria ;)

Iines kyseli ruokailusta... Itsellä tuntuu että ois koko ajan nälkä mutta mikän ei maistu.. ja kuitenkin samaan aikaan olo tuntuu ihan siltä kuin olisin just vetänyt ihteni ihan ähkyyn.. että otappa tästäkin sitten selvä :LOL: :kieh:

Täällä mies ollut kipeenä koko viikonlopun ja alko oksentaa nyt aamulla.. sairastaa näin jälkikäteen samat taudit mitä minä ja poika.. käänteisessä järjestyksessä vaan..

Itse olen koko ajan ihan tolkuttoman väsynyt.. väsyttää ja väsyttää ja vaikka sain viime yönkin suht hyvin nukuttua niin ei kun väsyttää :headwall:

danjuska ja vilma 35+2
 
Kaa
Koirat ja kädentaidot näyttää olevan monella harrastuksena. Mukava oli lueskella mitä kaikkea porukka harrastelee, saa uusia ideoita itsekkin.

Ekakertalainen, tervetuloa!

Upupalle paljon tsemppiä, jotta käynnistely onnistuisi mahdollisimman nopeasti!

Itse poikkesin kosmetologilla kulmavärissä ja varasin seuraavan ajan optimistisesti/pessimistisesti ( :D ) noin rv 39+3. Eli riskillä mennään. Mutta onpahan sitten kulmat ja ripset kunnossa, jos lähtö on muutaman päivän päästä sitten... Illalla kaverit tulee iltaa istumaan, herkuttelemaan ja Buzz!:ia pelamaan. Nyt täytyy käydä koiran kanssa lenkillä, jotta jaksaa sitten illan riekkua.

Aurinkoista viikkoa kaikille ja supisteluita ja lorahteluita niitä kaipaaville! :D
 
Niin siitä harrastuksesta.
Aiemmin olin kova käymään agilityissä, tokoissa ja näyttelyissä. Eli täällä yks koiraihminen, tosin ei tällähetkellä ole hurttaa. :wave:
Nykyään on vain käsitöitä, valokuvausta, nörttäämistä koneella ja tv:n seuraamista. Ei sen kummempia. Kaipailen välillä niitä vanhoja vauhdikkaita juttuja, mutta oma sairaus rajottaa vuosi vuodelta enemmän. :(
 
Eeeva taitaa olla kans synnyttämässä?!?
Voi voi voi, ku jännittää!! Upupalle TSEMPPIÄ!
Ekakertalainen terveutuloa!
iines: mä heräsin viime yönä kans jalkapohjinen kutinaan... pitää kysyä huomenna neuvolassa...

Eilen kävelin umpihangessa varmaan vartin.,. ei mitään tulosta.. pikkusen vihlo kohdun suulla, mut siinä kaikki. tänään uudestaan :) ei vaan nyt ei oo mikään kiire, mies on kuumeessa ja siinä kunnossa et siitä ei oo kyl synnyttämään niin toivon kyl ettei tää vauva tähän väliin nyt sit päätä tulla...

Täällä kans oon ihmetelly sitä makeaa hajua.. mistä lie johtuu..
Harrastusgalluppi: ei mitään virallista. mut luen paljon ja lenkkeilen. sit kesällä rullaluistelu ja näköjään nykyään noita käsitöitä.. tykkään myös leipomisesta paljonkin.
et sellaista tänään tänne!!
 
Tänään päivä aloitettu jo ennen kahdeksaa käymällä labrassa. Joskus maha kutiaa niin vietävästi, itse veikkaan sen johtuvan pintakuivasta ja ehkä atooppisesta ihostakin ja talvesta, kun joutuu pukemaan noita kerroksia päälle, jotka sitten ärsyttävät, vaikka materiaali on kuinka mikrokuitua.... No, soittelen tässä joku hetki terkalle ja kysyn tuloksia. Terkka halusi kuitenkin varmistaa asian noilla kokeilla, ettei nyt ole piilevää mitään myrkytystä tms. Kohtahan sen kuulee, kunhan vaan saan jonkun terkan kiinni tuolta.

Ruokahalua mulla ei ole ollut tässä raskaudessa juurikaan. Suurin syy on ehkä närästys, söi mitä tahansa, niin närästi. Jos sitä on joskus syönyt 5 krt päivässä, niin eilen ei kyllä tullut syötyä kuin 3 krt. Sitten olen ollut sen verran kipeenäkin, ettei ruoka ole maistunut.... Vauva on kyllä kasvanut, joten sen suhteen ei ole hätää.

Mun harrastukset.... Onko niitä?!? Lenkkeily, yritän siis kerran päivässä päästä pihalle puoleksi tunniksi yksin. Leipoakin tykkään. Tää arjen pyöritys tahtoo viedä sen verran aikaa, että ylimääräiselle ei oikeastaan juuri jää aikaa.

Täällä ootetaan, että milloin kaveri mahtaa tulla maailmaan. Painaa tonne alas sen verran timakasti että.....

Muija ja kevätmyrsky
 
omaa (.) ai vitsi... millä hitsillä tuo masuasukki poraaa... äsken tuntu sellanen ihme rusaus tuol alapääs, ihan kun olis työntäny kätensä sinne... pää siel kyl pitäis olla... ja vihlas niin :headwall: ei kivaa... supistelee nyt tosi vähän??? Ihan outoo mulle kun on oppinu jo pikkuhiljaa elelemään noitten kipeitten suppareiden kans. Nyt vaan tuntuu joka kerta kun masuasukki liikahtaa et tulis pissat housuun :x Vatsa jotenki ihan kipee sisäpuolelt, tuntuu inhottavalta. :eek:


aiti78kerava 35+1
 
harrastuksista: ei oikeen oo mitään pysyvää löytyny.. aina alotan kovalla innolla tekemään jotain, mutta kyllästyn niin äkkiä.
joulukuussa ostettiin crosstraineri ja sitä oon ihmeesti jaksanu polkea, n. 25-30km viikossa..
päivälehtiä ja kaikkea mikä liittyy vauvohin tulee lueksittua.

zoe-f: melko läjän oot vetäny laskiaispullia.. :D itelläki oli vloppuna ihan armoton himo saaja pullaa, soitin sit äitille, et voisin tulla käymään jos saa laskiaispullaa :whistle:
sain kuitenki syötyä kaks vaan... :)
 
Hellou!

upupalle vielä tsempit täältäkin! :)

Ruokahalut ovat mulla ainakin kasvaneet, ruoka maistuu kyllä ja nälkä tuntuu olevan jatkuvasti.. Makeaa voisi syödä melkein rajattomasti, siinä joutuu vähän hillitsemään..

Eilen käytiin rämpimässä järven jäällä lenkki, tulipahan matkan aikana kirottua että harvinaisen hullu nainen pitää olla kun viimeisillään itseään rääkätä.. :D Mitään sen kummempia en lenkilläni aikaan kuitenkaan saanut, tavallisia harjoitus suppareita vain. Tänään sen sijaan vauva tuntuu olevan jo varsin alhaalla, painetta tuntuu ja ihan vihlookin välillä tuolla virtsarakon ja alapään suunnalla.. Huomenna ois tarkoitus mennä kokeilemaan sitä vyöhyketerapiaa. :) Kävin tänään viimeiset hankinnatkin, lindexiltä imetysliivejä kaksin kappalein kun olivat alessa, otin hieman reilut että mahuu vielä maitotissitkin niihin. ;) Rintapumpun sain ystävältäni lainaan, se on kuin uusi.. Nyt vaan odottelemaan pikkuneidin saapumista.. niin ja netin aukeamista!

Niinu & itiö 38+4
 
Täällä harrastetaan myös puikkojen heiluttelua :wave: Decoupagetyöt on jäänyt vähän vähemmälle muksun jälkeen kun ei enää oikein saa rauhassa levittäytyä mihinkään vaan pienet tahmaiset tassut yrittää repiä kaiken pois pöydiltä. Uimassa käydään neidin kanssa mutta eihän siitä mitään varsinaista fyysistä iloa itselle ole kun ei voi uida. :D Kesällä sitten mökkeilyä ja vähän puutarhatouhuja.

Ruokahalu on aivan kauhea ja voisin syödä koko ajan! tuntuu kun painoa kasaantuu kroppaan. Eihän sitä nyt ole monta kiloa tässä raskaudessa tullut, mutta olisi mukavampaa jos painonnousu olisi tasaista eikä niin että että viimeisen parin kuukauden aikana tulee 10kiloa. :/ Tuorekurkkua voisin syödä vaikka kuinka paljon, onneksi ei kuitenkaan mitään epäterveellistä tuu mässättyä niin paljon.

chromo 36+1
 
heipä hei kaikille :wave:
ensimmäiseksi onnittelut fazerinalle ja upupalle tsemppiä!!!
kuaheesti tullu tekstiä,meni kaks tuntia että sain kaikki luettua..
harrastuksista ennen odotusta lenkkeilin mutta varhaisten supistusten takia olen joutunut moisesta luopumaan..mutta heti kun kevät tulee ja lumet sulaa aloitan hölkkäämisen uudestaan..luen myös paljon(yleensä iltaisin on vaan aikaa) ja kait se karaoken laulaminenkin on harrastus,omaksi iloksi ja muitten harmiksi ;)
ruokailu enää en voi syödä niin paljon kuin tekisi mieli(olisiko se vaikka hyvä asia) kun närästys on kova ja samoten ei vaan mahaan mahdu..
ja omaa napaa..
lauantaina piti käydä synnärillä kun perjantaiyönä oksensin ja turposin aika kivasti..samoten olen pari kertaa meinannut pyörtyä kun silmissä on vilissyt vaan pieniä pisteitä..lauantai-aamuna menin sit aluesairaalaan jossa rr oli koholla samoten pissassa prot++(+) sieltä lääkäri määräs tonne kysiin..siellä olikin sit ihanan ruuhkaista kun odottelin 3 tuntia pelkkiä vastauksia..lääkäri sit pähkäili joudunko tarkkailuun vai mitenkä.maksa-arvot oli koholla mutta ei osannut selittää mistä moinen johtuu..sanoin sit et kotiin lähden jos vauvalla on kaikki ok. sain samalla tämänhetkisen painoarvion vaavista;3200g
viime yönä heräsin ja sen verran että kerkesin sängyn laidalle kerkesin istumaan niin oksensin lattialle:x en tajua tätä pahaa oloa..
oiskohan ne siinä sit ollu minun kuulumiset ,tsemppiä kaikille!!!
Angelia ja vaavi37+3
 
Sain sieltä tk:sta sairaanhoitajan kiinni. Alat oli 8, ilmeisesti arvo jopa vähän alakanttiin. Sappiarvot tai mitkäliehapot tiedän sitten huomenna.
Minkälaisissa lukemissa teillä muilla on olleet noi arvot, ihan mielenkiinnosta kyselen?
Muija ja kevätmyrsky 37 + 2
 
Vierähtänyt taas kauan viime kerrasta kun kirjoitellut tänne.. lukemassa olen silloin tällöin käynyt kuitenkin.

Tänään oli sitten ultra.. eipä siellä nyt mitään erikoisempaa, vissiin vaan katsoi että toisella on kaikki hyvin,ja painoarvioksi tällä hetkellä saatiin 2606g :heart:
Verenpaine oli 133/68, pissa puhas, pikkuisen syke 150.. ja kun masun päältä pikkuista kokeilivat niin raivotarjonnassa ja jotrain puhuivat että kiinni tuntuis myös olevan..eli tarkoittaako et laskeutunut?
Noh, ens MA ois sitten lääkärineuvola,sitä tässä odotellessa.

Tonne ultraan mennessä kerroin että yöllä nukkumaan laittaessa tuli todella heikko olo yhtäkkiä kun kyljellään olin.. ja samantien sanoi mulle et käyppä makoileen tuohon sängylle, laitto sen supistus/sydänkäyrän,ja sanoi että jos tulee hätä niin kutsu meät tuosta narusta vetämällä.. noh,siinä 10min makoilin ja kenestäkään ei kuulunu mitään ja sit rupesin miettiin et apua,mitä jos ne luulee että mie oon synnyttään tulossa?? Hih, kaikkea sitä mieleenkin tulee.. noh,kaikki oli hyvin kuitenkin.
Eikä net osannu sanoa mistä se heikotus ois voinu johtua.. (olin kyllä syöny ihan hyvin omasta mielestä.. )

Linda ja vaavi 36+3


 
RuokahalustaAlkuraskauden lievän pahoinvoinnin jälkeen oli aivan kauhea nälkä koko ajan. Nyt loppuraskaudessa se on onneksi tasoittunut ja ei tunnu siltä, että meinaa kuolla nälkään. Kestän nälkää paremmin ja mahtuu pienempiä annoksia.

Angelia
:hug: Rankka viikonloppu ollut takana! Toivottavasti paha olo loppuu!

(.) Eilen illalla närästi tosi paljon. Kurkkua korvensi oikein kunnolla. Join sitten kylmää vettä rauhoittaakseni tulista kurkkua ja mahaa, jonka seurauksena heräsin kahden tunnin välein yöllä vessaan. Ärsyttävää ravaamista. :kieh: Pitäis juoda pitkin päivää enemmän ja tasaiseen tahtiin eikä vain iltaisin. Illalla vaan janottaa enemmän.

Mimmu ja furuno 38+4
 
Moikka!

En ole tänne muka ehtinyt tulemaan??? Ei kai ole tapahtunut mitään ikävää kenellekkään??
MItes voitte? Täällä voidaan paksusti ja välillä tuntuu et lais tulee jo ulos kun kipuja on mut ei onneks supisteluja... Raskainta on nostella tuota tyttöä maasta syliin :(
Mulla maha on laskeutunut jo joku aika sitten ja tekee liikkumisesta inhottavan kivuliaan ja ahnkalan :( Mulla yöt ihan hirveitä... Vauva likkuu niin paljon etten vain saa nukuttua... :(
 
myymä
angelia: Hui miten uskallat olla kotona kun oireet raskausmyrkytykseen on noin "selvät" .. kääks, mä olisin ihan hysteerinen!!! :)

Mulla on nyt eilen ja tänään tullut pikkusia limaklönttejä mut ne on niin pieniä etten vielä sanois limatulpan palasiksi.. plaah! Isompia palasia odotellessa :D

myymä ja pikkuveli 36+4 :)
 

Yhteistyössä