**Maalismasut 2009** helmikuussa

Oho, taas tänne on tullut sivutolkulla tekstiä :) Täytyy pikaisesti koittaa kommentoida että ehtii mennä katsoamaan Uppsalan sairaalaa ;)

Harrastukset ovat minullakin aika koiramaiset mutta paljon muutakin löytyy. Kasvatan siis pienimuotoisesti erästä koirarotua ja harrastan niiden kanssa myös metsästystä. Aiemmin kuvioissa oli myös agility ihan kilpamielessäkin mutta minulla ei ole tällä hetkellä yhtään sopivaa koiraa siihen lajiin. Lisäksi harrastan kaikenlaista askartelua ja näpertelyä kuten huovutusta. Käyn myös ahkerasti vesijumpassa pari kertaa viikossa sekä tietenkin kävelen päivittäin koirien kanssa. Luen myös kirjoja ja tykkään hyvistä leffoista. niin, ja kesällä minäkin möyrin puutarhassa :)

Ja sit omaa napaa, kopion tämän toisesta ketjusta kun en jaksa kirjoittaa sitä uudelleen:

"Tässä vähän omaa napaa kun kävin tänään synnytystapa-arviossa: Sukupuoli oli pysynyt samana eli tytöltä näytti edelleen, painoarvio oli nyt 3 kg ja vauvalta mitattiin reisiluun pituus, päänympärys ja vyötärön ympärys. Kahden viikon päästä on uusi aika jolloin todennäköisesti käynnistetään. Jos jostain syystä kontrolliultra näyttäisi, että vauva ei ole paljoa tässä kahdessa viikossa kasvanut, sitten odotellaan vielä max. 1 vko ennen käynnistystä. Mutta siitä nyt lähdetään, että 9.3 käynnistetään tämä synnytys. "

Ja nyt sohvalle telkkua katsomaan!

ärrieri 36+1
 
ärrieri mitä koirarotua sä kasvatat? Me haaveillaan miehen kanssa et kasvatettas jotain koiria jossain vaiheessa, mittelit aika vahvana suosikkina tällä hetkellä kunnei vielä muita rotuja olla kokeiltu :) Myöhemmin kyllä tahdotaan vähän isompiaki koiria.

aika monella muuten on koira, ja moni harrastaakin sen kanssa jotain muutakin ku lenkkeilyä :D
 
Hitsi kun supistelut vievät voimat. En tajua miten tätä jaksaa kestää. Ei hellitä vieläkään, olin nukkumassa päikkärit ja ajattelin jos levolla ois jtn helpottavaa vaikutusta mutta ei sittenkään. Valkokuoto on ollut viimeaikoina enemmän tahmaisempi, ku yleensä se on kirkasta limaa tms (?) En tiiä yhtään mitä nyt tehdä, olenko ny vaan kotona kärvistelemässä tän olon kanssa vai osaako kukaan sanoa tähän oloon jtn helpotusta?
Paineentuntua on ollut jonkuaikaan alapäässä ja viimeksi 2-3vk (? en mä muista) sitten on tarkistettu alapään tilanne (kiinteä ja kiinni). Ensiviikolla 4. pvä ois äippäpolille aika.

On niin turhautunut olo kun kuiteski ne siellä käännyttävät miut kotiin ja sanovat että lepoa.. Plaah.

Mömmis 36+2
 
Fazerinalle ja perheelle suuret onnittelut pikkuisesta poikavauvasta! :flower:

Upupalle tsemppiä käynnistykseen, vaikka kello on nyt jo sen verran, että koitos saattaa olla jo ohi ja nyytti sylissä.

Itsellä on ollu tänään kans "jännä" päivä. Eli tänään käytiin siellä maistraatissa ja tästä neidistä tuli sitten rouva. :) Jäi vähän viime tinkaan, mutta ehdittiin kuitenkin ennen naperon syntymää. Nyt voidaan sitten sairaalassa hyvillä mielin olla kaikki samalla sukunimellä. :)

Harrastuksista Kesällä on tullu jonkun verran lenkkeiltyä ja rullaluisteltua. Nyt raskauden aikana kävin suht ahkerasti uimassa ja vesijuoksemassa. Vieläkin tekis mieli mennä, mut pari viikkoa sitten alko olla vesijuokseminenkin jo hieman liian raskasta. Vaikka vedessä on ollu kyllä huomattavasti sulavampaa toi liikkuminen kuin kuivalla maalla. Mut loppua kohden alko eläkeläiset mennä vesijuoksussa jo ohi ja uimahallista olis saanu olla joku kantamassa pois, niin lopetin hyvän sään aikaan. :LOL:
Kotosalla harrastuksiin kuuluu uusimpana innostuksena helmikorutyöt, joita oonkin täällä aiemmin esitelly. Ja ristipistotöistä tykkään myös. Lukeminen menee mulla vähän kausittain, välillä luen kirjoja tosi kovaan tahtiin ja välillä menee pitkiä aikoja etten lue mitään. Viikonloppuisin vuokrataan miehen kanssa aina tosi ahkerasti leffoja, nytkin lauantain ja sunnuntain aikana katottiin yhteensä kolme leffaa. Viikolla katellaan sit ahkerasti erilaisia telkkarisarjoja. Paljon aikaa kuluu myös netissä surffaillessa, varsinkin nyt äippäloman aikana. Onkos pinossa muuten postcrossingin harrastajia? Ite oon harrastanu tätä kivaa korttien lähettelyä ja vastaanottamista nyt suunnilleen vuoden verran. En mikään älyttömän ahkera oo tässä harrastuksessa kuitenkaan ollu ja tossa syksyllä oli pitkä tauko korttien lähettelyssä. Lähetettyjä kortteja mulle on kertyny tällä hetkellä n. 30.

Tänään on ollu vähän supisteluja, mut ei kuitenkaan kipeitä sellasia. Ja huomenna olis sit taas aamulla neuvola-aika. Mut eipä siellä varmaan mitään ihmeellistä nyt oo, kunhan käyn näyttäytymässä. :) Miehen siskolla taasen olis huomenna jo laskettu aika, mut ei tunnu silläkään kiire olevan minnekään. Tai se ite olis tietty jo halukas menemään, mut vauvalla ei näköjään oo hoppu. :D Eli ei auta kuin itse kunkin vaan malttaa odottaa...

Ai niin, ja äitiyspäivärahapäätös tuli vihdoin ja viimein perjantaina. Huomenna pitää sit kipittää verotoimistoon kaikkien lippujen ja lappujen kanssa, et ne laskis mulle uuden veroprosentin. En viitti ite ruveta nettipalvelun kanssa sitä säätämään.

Hendu ja ötökkä 37+1
 
Mömmis 36+2.: Oletko ottanut yhtään paratabsia? Onko supistelusi säännöllisiä vai miten? Itellä noi supparit on johonki hävinneet... tilalle tullut inha juilinta ja kun masuasukki liikkuu tekee tosi häijyä, vatsanahka on sisältä jotenki ihan hellänä. Mahassa tosin ollaan jotenkin epämääräisen hiljaisena... pari krt.liikkuu ja sit pitkä tauko... yleensä kun on lähtenyt liikekannalle ni se kyllä näkyy :) Limatulppaa luulin että irtoili la ja su, mut tänään ei mitään... :/ Alapää on vaan niin kipee... :ashamed: Itse varmaan soittaisin synnärille, jos supparit pitkäänkin jatkuis... Itse kun sitä ei voi tietää miten helposti paikkoja aukoo... tarkistuttamaan haluaisin tilanteen ennen ensi viikkoa.

aiti78kerava 35+1




 
Hendulle isot onnittelut rouviintumisesta!

Mä oon samaa mieltä mitä muutkin, angelia, sulla on selvät raskausmyrkytyksen oireet, Nyt vaatimaan hoitoa.

Me laittettiin meidän pöytäkone pois tilaa viemästä ja nyt mulla ei ole päivisin mahdollisuutta päästä nettiin. :eek: Iltasin pääsen sit miehen työkoneella, mutta on tää outoa, kun on tottunut päivän aikana moneen kertaan surffaileen netissä. Mies onneks lupas et ostetaan mulle oma läppäri piakkoin, että mäkin pääsen päivällä koneelle.

Laskiasipullan kävin tänään ostamassa ja oli ihan sairaan hyvää. ostin sen oikein leipomosta enkä mitään kaupan pakattuja pullia, niin oli taatusti tuorettakin. Ja sit käytiin tuossa illalla kebabilla, kun oltiin päivä raksalla eikä kotona mitään valmista ruokaa. Tuli vähän morkkis tän päivän herkutteluista, mutta enköhän mä kuluttanut kaloreita raksalla kun imuroin siellä ja siivosin roskia. Sen homman jälkeen alkoi kyllä taas selkää juiliin, että ei musta kyllä enää kauaa ole avuksi miehelle noissa raksahommissa.

Ekalle tervetuloa!

Nyt saunaan.

marza ja minimuru 36+1
 
Alkuperäinen kirjoittaja aiti78kerava:
Mömmis 36+2.: Oletko ottanut yhtään paratabsia? Onko supistelusi säännöllisiä vai miten?
Panadolia on tuolla kasa ja tuntuu etteivät auta mitenkään.
Nukun nyt vielä tämän yön yli ja aamulla soitto polille, että pääsiskö näytille, kun viime kerrasta on kyllä aikaa.
Supistelut tuntuu tulevan suurinpiirtein tasaiseen tahtiin, välillä helpottaa hetken.
Olin laittanut äitille viestiä ja kysellyt mielipidettä asiaan, en vain viitsinyt sillein mennä turhaan, mutta näyttää siltä että pitää kyllä mennä sinne näytille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mömmis:
Alkuperäinen kirjoittaja aiti78kerava:
Mömmis 36+2.: Oletko ottanut yhtään paratabsia? Onko supistelusi säännöllisiä vai miten?
Panadolia on tuolla kasa ja tuntuu etteivät auta mitenkään.
Nukun nyt vielä tämän yön yli ja aamulla soitto polille, että pääsiskö näytille, kun viime kerrasta on kyllä aikaa.
Supistelut tuntuu tulevan suurinpiirtein tasaiseen tahtiin, välillä helpottaa hetken.
Olin laittanut äitille viestiä ja kysellyt mielipidettä asiaan, en vain viitsinyt sillein mennä turhaan, mutta näyttää siltä että pitää kyllä mennä sinne näytille.
Onko supparisi koko ajan kivuliaita? Vai muuten vain inhoja? Tarkoitan että pistääkö meneen esim.kyykkyyn et sattuuko niin paljon? Itella inha paineentunne koko ajan ja varsinkin kun vauva vähän liikkuu... tuntuu et tipahtaa tuolt just... mut tuskin kuitenkaan :x
 
Alkuperäinen kirjoittaja aiti78kerava:
Alkuperäinen kirjoittaja Mömmis:
Alkuperäinen kirjoittaja aiti78kerava:
Mömmis 36+2.: Oletko ottanut yhtään paratabsia? Onko supistelusi säännöllisiä vai miten?
Panadolia on tuolla kasa ja tuntuu etteivät auta mitenkään.
Nukun nyt vielä tämän yön yli ja aamulla soitto polille, että pääsiskö näytille, kun viime kerrasta on kyllä aikaa.
Supistelut tuntuu tulevan suurinpiirtein tasaiseen tahtiin, välillä helpottaa hetken.
Olin laittanut äitille viestiä ja kysellyt mielipidettä asiaan, en vain viitsinyt sillein mennä turhaan, mutta näyttää siltä että pitää kyllä mennä sinne näytille.
Onko supparisi koko ajan kivuliaita? Vai muuten vain inhoja? Tarkoitan että pistääkö meneen esim.kyykkyyn et sattuuko niin paljon? Itella inha paineentunne koko ajan ja varsinkin kun vauva vähän liikkuu... tuntuu et tipahtaa tuolt just... mut tuskin kuitenkaan :x
Ei ole kivuliaita kokoaikaan, suurimman osan ajasta melko inhottavan tuntuista että on välillä yököttävä olo (turhauttaa!!!!!). Välillä joutuu kyllä kävelee kyykyssä, kun paha/hieman kipeätä tekee olla pystyasennossa. Paineentuntua on ja sen tuntee parhaiten kun seisoo. Ihanku pissais kohta housuun.
Tuo supistelujen aiheuttama olo väsyttää niin paljon. Ei ole kivaa, ei.
 
Mömmikselle jaksuja oloon.
Tosin luulen että ei ne ala mitään tekemään.. niin kuin itse sanoit niin luultavasti laittaavat takaisin ja sanoovat että lepoa. Ellei sitten ole jotain häikkää.
Saattaahan se olla että nuo kivut ovat juuri sitä "kypsymistä" ja kroppasi valmistautuu tulevaan.
Itsellä ainakin supistukset (tosin kivuttomat) ja semmoinen paineen tuntu ovat saaneet muutosta alakertaan.. On varmasti turhauttavaa.. itsestäkin on vaikka supistukset ei kipeitä mutta tuntuu inhottavalle kun maha kesto pinekänä ja tuntuu että halkee kahtia.
jaksjuja ja eihän siihen kovin montaa viikkoa varmastikkaan mene kun pieni jo maailmassa :hug: Ja eihän se pahitteeksi pikkuisellekkaan olisi jos pysyisi vielä jonkun viikon masussa jos muuten kaikki hyvin.
Tulehhan kertomaan mitä sanoivat polilla. :hug:
 
Tervetuloa ensikertalaiselle minunkin puolesta!

Niinu ja Chromo, mulla kuulostaa olevan sama meininki ruoan suhteen. Nälkä on jatkuva ja voin syödä paljo enemmän kuin aikasemmin raskaudessa. Ihan normaaleja määriä, kun aiemmin söin vaan pikkuannoksia. Myös makeeta voisin syödä pohjattomasti, sitä on pakko vaan pidätellä. Närästys on kyllä vieraana pitkin päivää... Ja turvotustakin on alkanut olla, onneksi vaihtelevasti.

Onneksi olkoon Hendulle!!!

Mä oon huono noissa harrastushommissa, aina kauhee miettiminen, et mitä harrastan. Sitä vaan puuhailee arjessa kaikennäköstä, eikä usein kovinkaan pitkäkestoisesti. Koirien parissa minäkin pyörin, kuten monet muut täällä. Matkustelu on mieleen, kun vaan saa rahat kasaan, et pääsee Ruotsia kauemmas. Ja netti on tullu kiinteäksi osaksi päiväohjelmaa nyt lomalaisena. Lisäks tykkään erilaisista peleistä kovasti (lauta, tietokone ja konsoli). Hankin Wiinki viime keväänä, mut pelattuani tiukan nyrkkeilyottelun alkuraskauden pahoinvoinnin kourissa pikkuveljeä vastaan en oo enää voinu edes katsoa koko laitetta ilman kuvotusta. Onneks lautapelit onnistuu kavereiden kanssa ongelmitta.

Hannami ja Tyyppi 37+5

 
myymä
Hendulle tosi paljon onnea rouviintumisesta :)

Yö meni kerrankin tosi kivasti. Sain nukuttua vaikka vessassa tulikin käytyä. Nukuin kuitenkin kuin tukki :)
Tänään ois sitten tarkoitus lähteä kohta mun siskon luokse viettämään päivää!

Myymä ja pikkuveli 36+5 :)
 
Vauvautuneille paljon onnea nyyteistä. :flower: (mä en muista nimiä :ashamed: )

Hendulle onnea rouviintumisesta! :flower:

Kotona ollaan vieläkin, vaikka supistuksia tulee. Mutta kun ei oo sellainen olo, että pitäis lähteä synnärille. Noh, 1,5 tunnin päästä neuvolaan.

Nyt vaihtamaan esikon kakkavaippa. :x
 
Täällä ihmetellään liman väriä. Parina päivänä on tullu pikkusen täpäkkää limaa (koostumus niinku naistenlehtien välissä olevien mainosten kiinnitysgeeli). Nyt tuli löysempää, mut rusehtavaa. Toivo herää, et synnytyski olis edessä jossain vaiheessa. Muutenkun ei tunnu oikeen miltään. Muutamia supistuksia sillon tällön (yhen-kahen päivän välein)...

Hannami ja Tyyppi 37+6
 
Hannamin kysymykseen: Muutama esikon aikainen imetyspaita on kaapissa samoin kuin liivit. Collegehousut kävin ostamassa yks päivä, ei ihan heti varmaan tee mieli farkkuja vetää jalkaan.

Synnytän siinä sairaalan ihanassa pinkissä kaavussa :LOL:
 
synnytysvaatteet: mielestäni on käytännölliset ne sairaalan vaatteet. jos vaikka sattuu tarviimaan epiduraalia ja kun ne kuitenkin likastuu. Imetyspaidat ja liivit on entuudestaan. Ja housut on samat kun ennen raskaustta ja koko raskausajan. En oo hommannut mammahousuja.
supparit varsinkin iltaa kohden tuppaa tulemaan enemmän. Ei kuitenkaan kivulaisita.
ruoka siis ihan älytön ruokahalu aamusta. voisi syödä paketin leipää, puurot, jugurtit ja litran suklaajäätelöä. Sit jo klo 11 alkaa olemaan kauhee nälkä. Huono omatunto kun kokoajan tulee syötyä.
Neuvola en oo saanu aikaiseksi varattua neuvola-aikaa. Viimeksi siis rv 25. eilen meinasin soittaa mut sit en jaksanu. en taida mennä enää tässä raskaudessa neuvolaan...

Meillä kuopus on vesirokossa. Onneks on hyvävointinen ja kuumeeton joten normaalisti menee päivä. Yö vaan oli levoton kun raapi itseään.
 
Hendulle onnittelut! :flower:
mulla nyt turvotus hiukan laskenut,eilen kävin verikokeissa jossa arvot kuulemma laskemaan päin eli hyvä näin.pyörryttävä olo on edelleen ja p*rke*een kova kova närästys päällä.. :headwall: ..
ite olin kans sillon lauantaina huolissani mutta lääkäri tosiaan totesi että jos OIKEITA(???) oireita ilmaantuu..mitähän ne tosiaan sit on..noh,mutta josko päästäs kunnialla loppuun ilman myrkytyksiä..ei huvita ravata tuota 90km/suunta matkaa päivittäin
 

Yhteistyössä