**Maalismasut 2009** helmikuussa

tiistaita kaikille :wave:
hendulle ja miehelle oikein paljon onnea :flower:
imetyspaitoja olen ajatellut pari hankkia juuri sitä varten että menee kyläilemään tai johonkin julkiseen paikkaan niin ei tarvitse olla koko paita ylhäällä ;)
täälllä olo ihan ok mitä nyt noita menkkamaisia kipuja ei oteta huomioon. viime yö meni taas valvotessa ja yhdessä vaiheessa olin jo ihan varma että lähtö tulee mut eipä kuitenkaan :ashamed: eipä se eilinen siivous ja saunominen auttanut.

cadillac ja toukka 39 tasan =)
 
Onnea vauvan saaneille ja Hendulle naimisiinmenosta!

Minä kävin tosiaan eilen tsekkaamassa vaavin hyvinvoinnin, ja kaikki ok. Pienen painoarvio oli jo 2600g, eli keskosraja ylitetty! Tietty mittavirheiden mahdollisuus on huomioitava. Vaavin paino noussut muistaakseni 3 viikossa 400g :heart:

Zoe: Meidän murre rakastaa myyriä. Uskomaton himo niiden perään, vanhempien pihalta kun niitä joskus vielä löytää. Tuo sitten ylpeänä saaliinsa näytille, yöks. Siilit kelpaavat kanssa, en ymmärrä miten sillä ei tule suu täyteen piikkejä. Joskus se myös haluaa syödä pienet saaliinsa. Karmeaa, kun toinen murisee ja pitää epätoivoissaan kiinni aarteestaan ja itse pitää yrittää jotenkin saada sitä luovuttamaan ötökkänsä suustaan. Ihan sivistynyt koira meillä kuitenkin :D

Imetyksen julkisuudesta: Olen varmaan superhäveliäs tyyppi, mutta en aio imettää kuin mieheni läsnäollessa. Kylässä ja kahvioissa (+ muut julkiset paikat) tulen vetäytymään omaan rauhaani.

Ruokahalusta: Kaikki maistuisi, mutta onneksi kaikkea ei ole aina mieliteon yllättäessä saatavilla. Nyt uppoaisi just tuo Fazerin pähkinäsuklaa... Sellasia uusia Fazerin patukoita joissa toisissa on cashew-pähkinää ja toisissa sitruunaa olisi kaapissa, mutta ne ei nyt kelpaa.. Valikoivat mieliteot. Karkkitehtaat ovat muuten alkaneet puskemaan markkinoille enenevissä määrin erilaisia "luksussuklaita", vähän hienommissa papereissa ja ripauksella basilikaa ja mustapippuria. Musta kuitenkin tavallinen suklaa on ihan parhaan makuista!

Synnytyksen jälkeisistä kotivaatteista: Hyvä kun tuli puheeksi, täytyy miettiä asiaa. Vanhoihin farkkuihin en tasan mahdu moneen viikkoon. Niissä näkyi ennen raskautta 2 kilonkin painonvaihtelut. Nyt olen pitänyt äitiysvaatteita, mutta olisi kiva pitää jotain muutakin sitten kun vauva on "käpälissä".

Rahaa on kyllä säästynyt, kun ei ole oikein viitsinyt ostaa kevätvaatteita, kun ei tiedä miten nopeasti mahtuu normikokoon. Olen ajatellut, että mietin kevätvaatteitani sitten huhtikuun puolella. Lähdetään Mökön kanssa sitten kaupoille :) Kun ei vaan kävisi niin, että itselleni ei tule ostettua mitään, vaan kaikki vauvalle ja miehelle. Miten ihmeessä niin monelle käy näin? Ei sillä että siinä mitään pahaa olisi, päin vastoin, mutta toivottavasti tajuan tulevassa vauvahurmoksessa huolehtia myös omasta habituksestani.

T.Marais ja Mökö 38+2

 
Vika lääkärineuvola takana. Vauvan asento aiheutti pientä hämminkiä: mahan muodon perusteella selkä ja pylly olisi näyttäneet olevan oikealla puolella, mutta vahvat hyvät sydänäänet kuuluivat vasemmalta. Lääkäri alkoi jo epäillä, ettei vaavi olekaan pää alaspäin, vaikka kaksi eri terkkaria ja hän itse niin tunnustelemalla ovat jo monta viikkoa uskoneet. Käväistiin siksi neuvolan esihistoriallisessa ultrassa, joka vahvisti raivotarjonnan. Kuva oli tosin niin epäselvä, etten minä itse nähnyt siinä kuin jotain sykkivää, mutta lääkärin mukaan kaikki on kunnossa. Kaipa vaavi vain on erilaisessa sykkyrässä - olisihan sairaalan tarkassa ultrassa näkynyt, jos jotain isoja rakenteellisia poikkeamia on, OLISIHAN???

Kävin samalla reissulla apteekissa täydentämässä varastoja nenä-Friidalla ja Lanoholin voiteella. Oletteko te jo hankkineet vauvalle kuumemittarin? Millainen olisi hyvä? Marais, täällä ihan sama juttu: koko keväänä en ole itselleni hankkinut yhtään mitään, kun kaikki liikenevät rahat on tehnyt mieli laittaa vaavin hankintoihin. Normaalitilanteessa kiertelisin jo ihan täpinöissä kauppoja kevätihanuuksia hiplailemassa.

Mies teloi viime viikolla varpaansa, minkä vuoksi Marimekon Karkulaiset-taulu odottaa yhä lattialla ripustamistaan. Me ollaan huvittavan näköinen pari: molemmat lötköttää sohvalla läppärit sylissää jalat ylhäällä naputtelemassa omia juttujaan. Gradun vääntö on tuskaista, mutta pientä edistymistä on sentään havaittavissa. Ajatukset vaan alkaa olla niin tiiviisti tulevassa synnytyksessä, että keskittyminen herpaantuu herkästi. Neulominen olisi paljon kivempaa. Hassua, miten jäin siihen kerrasta koukkuun yhden onnistuneen tekeleen jälkeen, kun en mikään käsityöihminen ole koskaan ollut. Ruoanlaitto on enemmän mun harrastus, samoin liikunta. Ennen raskautta juoksin, sitten siirryin sauvakävelyyn ja nyt köpöttelen hiljakseen. Ratsastusta harrastin monta vuotta ja sitä haluaisin rennolla tyylillä myös jatkaa. Vauvan kanssa olen ajatellut mennä ainakin muskariin ja vauvauintiin. Mitä yhteisiä puuhia te olette suunnitelleet?

Paljon onnea kaikille synnyttäneille / synnyttäville!

Minilla ja Ada 37+0 (POKS!)
 
tiistaita

tultiin äsken pojan kanssa laskiais tapahtumasta ja sain varpaat totaalisesti jäähän :whistle:
Nyt kun sippaa niin lähden teetä hörppimään..

Hendulle
unohtui onnittelut laittaa, joten onnea kovasti!! :flower: =)

Mites Mömmis?

Hannamin
vaatekyselyyn.. Olen pari imetyspaitaa hankkinut ja parit yöksi sopivat imetysliivit.. jos vielä ostais yhdet tai kahdet liivit mutta muuten en aio ostella esim. imetyspaitoja enää pahemmin.
Esikoisen aikaan en ostanut imetyspaitoja ja hyvin pärjäsi ilmankin. ja kun en kuitenkaan ole ihminen joka osaisi esim. kahvilassa imettää.. minusta siinä ei mitään outua mutta itse en vain osaa.
Housut menee varmaan entiset.. siis verkkarit ja sitten on tuommosiia joustava kankaisia housuja mitkä menee jalkaan varmasti.

Minilla:
Uskoisin että rakenne ultrassa olis näkynyt jos jotain suuria rakenteellisia poikkeuksia.. eihän toki aina voi varmaksi sanoa.
Meille silloin sanottiin että kaikki sormet ja varpaat on ja että kaikki näytää muutenkin aivan normaalilta.

Marais:
Juu niin siinä tuppaa käymään että kun kaupoille lähtee niin itselle ei löydä mittän ja tempaa kassalle mennessään sitten vaan suklaapatukan :LOL:
Muuten on kärryssä kaikkea lapselle, koiralle ja miehelle :whistle:

eilen löysin kierrätyskeskukselta baby björnin rintarepun =) hurjat 3e ja ihan hyvä kuntoinen. Olen miettinyt että viitsiskö ostaa jos ei tule sitten kuitenkaan käytettyä mutta tuolla hintaa kehtaa jo ostaa vaikka vähällekkin käytölle jäisi.

nyt teen pariin..

danjuska ja vilma 35+3
 
Kotona olen edelleen, aamulla tuli vaan semmone olo että en nyt sitten viitsi mennä turhan takia. Supistelut jotenki lievittynyt jonku verran. Mielummin menen sitten ku alkaa oikeesti sattua niin että ei jalat kanna. Kattoo ny miten tää viikko sit. Vauva möyrii normaalisti. Olo jotenkuten kohtalaisen ok. Kyllä tämä tästä, sanoisinko että hemmetin turhauttavaa tää loppuaika. :/

Nyt ei edes enää tee mieli pullaa. Harmittaa ku fiilikset meni. :(

Mömmis 36+3
 
Kotiuduin juuri neuvolasta. Kaikki hyvin. Nyt on tankkauksen aika ja sitten minäkin juon kupillisen teetä. Ulkona tuli muka niin kylmä kun odotteli bussia. Takkaankin vois laittaa tulen.

Hendulle onnittelut! :flower:

Vaatteet synnytyksen jälkeen: housuina ja hameina käytän varmaankin ainakin jonkun aikaa näitä mammavaatteita, joita tuli hankittua aika paljon. Imetyspaitoja pitäisi hankkia ainakin muutamia. Sitä synnytyksen jälkeistä löysää mahanahkaa kun ei paljon tee mieli vilautella imettäessä. Vaan en millään jaksaisi lähteä kauppoihin niitä paitoja ostamaan.

Ruokahalu on valtava. Olen syönyt aivan hillittömästi sen jälkeen kun alun pahoinvointi häipyi. Kerralla ei mahdu niin paljon kuin yleensä, mutta tuntuu että syön koko ajan hiukan.

Upupalle tsemppiä, mikä tilanne siellä sitten tällä hetkellä onkin. Toivottavasti hän pääsee pian kertomaan kuulumisia.

Minä käyn nyt teen keittoon ja sukellan sitten kestovaippainfon ihmeelliseen maailmaan. Mies eilen kommentoi että aika omituista miten kiinnostunut mä olen pari viime päivää ollut vauvojen vaipoista. Yritin jotain asiaan liittyvää sille pohdiskella, ja se ilmoitti ettei ne kakkajutut voisi vähempää kiinnostaa, se kuulemma riittää kun niitä vaippoja joutuu pakosta vaihtamaan. Ja mä kun olen tällä hetkellä niin innoissani erilaisista vaippamalleista ja -kuoseista. Alkoi sitten naurattaa meidän näkökulmien erilaisuus, en meinannut millään saada lopetettua räkätystä. No joo, toinen näkee sen kakan ja toinen vaipan hienot kankaat.

Metsälauha & Pyry 37+6
 
Onnittelut Hendulle!

Nyt on tullut vietettyä kolme viikkoa äitiyslomalla ja mitään en ole saanut aikaiseksi. Kämppä odottaa siivousta ja kamalat kasat vaatteita kaappiin laittoa ja huuto.nettiin sysäystä. Mulla on niin hirveästi vaatteita etten saa niitä laitettua enää minnekään, joten on pakko ottaa huuto.net käyttöön. Tänäänkin olen vain lorvinut ja katsonut telkkaria ja lukenut kirjaa. Tulee huono omatunto. Asunto ei ole sellaisessa kunnossa, että mies kehtaisi täällä varpajaisia pitää. Täytyy ottaa nyt niskasta kiinni, kun olokin on ihan hyvä.

Harrastuksista mulla on tällä hetkellä jäljellä oikeastaan enää ruoanlaitto, koiran kanssa ulkoilu, lukeminen ja netissä surffailu. Ennen raskautta sain liikuntakärpäsen pureman ja kävin salilla ja jumpissa kuutisen kertaakin viikossa, mutta se jäi jo kesän lopussa. Toukokuussa kortti aktivoituu uudelleen ja sitten uudelleen yritykseen.

Synnytyksen jälkeiset vaatteet on iso kysymysmerkki. Ennen raskautta housujen koko oli 40, mutta nyt ei mene edes koon 44 housut ylös asti. Lantio tuntuu levinneen kilojen lisäksi myös ihan luistakin ja pelottaa ettei mulle mene mikään päälle kesällä. Aajttelin itse asiassa juuri nyt tilata Ellokselta taas muutamat isot tunikat peittämään keskivartaloa, jos laitan väkisin liian pienet housut jalkaan. Vois katsoa muutaman imetystopin samalla tilaukseen.

Supistelut on vähentyneet ja pienetkin odotukset synnytyksen käynnistymisestä lähiaikoina on hylätty kokonaan. Mä roikun täällä varmasti vielä maaliskuun lopussa.

Melita ja Samuel 37+6
 
Vaatteista on ollut puhetta täällä... pari imetyspaitaa on enkä aio uusia ostaa ennen kuin näkee miten se imetys lähtee tällä kertaa sujumaan. Toiveikkaalla mielellä kuitenkin olen. Minä kuulun myös niihin häveliäisiin :LOL: jotka ei tissejään julkisesti aio esitellä. Viime kerralla pärjäsi ihan hyvin aika tavallisilla paidoilla kun ei oo liian tiukkoja ja kun on harso niin sitä voi pitää edessä. Imetysliivit kyllä oli ehdottomat.

Samppa ja joku muukin joskus kertoi ettei oo ollenkaan hankkinut äitiysvaatteita... miten mahdollista? Just kattelin vanhoja normivaatteita joita ei oo voinu pitää pitkiin aikoihin ja kaikki ihan kulahtaneita. En aio kuitenkaan vaateostoksille ennen touko-kesäkuuta ja palautumista. Kotiutumisvaatteiksi otan äitiysfarkut, joita käytin aika alkuraskaudessa, normifarkut eivät kuitenkaan mahtuisi. Myös alkkarit mammamalliset, sukkahousut isot normaalisukkikset. Yläosaan tavallista löysähköä vermettä.

Mulle on kyl just käyny niin ainakin esikoisen kanssa, etten oo ostanu itelle mitään uusia vaatteita vaan kaupungilta lähtee vaan lapselle vaatetta. Tään raskauden jälkeen aion trimmautua kuntoon ja palkita itseni kivoilla vaatteilla. Ja kiva ois olla muutenkin hyvässä kunnossa, jos joskus tulee vielä lisää lapsia ja uusi raskaus. Ja itsen ja miehen takia. Ei oo kiva olla hirvee bonzo jos mies on kuitenkin suht timmissä kunnossa. Harrastukset tässä saman tien kun niistä oli galluppia: liikuntaa mahdollisuuksien mukaan.

Jännittää!! Nyt se jännitys alko just siitä, miten pärjää kahden pienen lapsen kanssa yksin kotona... en oo aiemmin halunnu ajatella koko asiaa. Mut on muutkin pärjänny joten eiköhän se siitä.

Jokohan kohta saadaan tietoa upupasta...? Oottko muuten seuranneet odottavia julkkiksia? Jokohan Linda on saanu vauvansa? Ois kai pitäny jo syntyä mut onkohan myynyt yksinoikeudella julkistamisen jollekin lehdelle. Ketä muita julkkiksia on nyt samoihin aikoihin poksahtamassa?

MM 39+2

 
Hannami
sairaalavaatteet on tosi tarkoituksenmukaiset mun mielestä ja kun niitä saa sit puhtaita sitä mukaa kun tuntuu siltä. En aio omia vaatteita liata siellä kun voi olla vaikka minkälaista eritettä sitten niissä kuteissa.

Minilla
Kyl kaikki varmasti on ok!
 
Neuvolasta :wave:
Kaikki ok,
painoa tullut alusta tasan 5 kiloa
hb 108
kokoarvio oli tällähetkellä 2,4kiloa, lääkäri oli sitä mieltä että jos mennään laskettuun asti niin just ehkä 3kiloa olis syntymäpaino. Esikko oli syntyessään 2940 ja syntyi rv 38+2 mitä tämä ei varmaan tee koska paikat oli kiinni, vauva kuitenkin laskeutunut.

chromo 36+2
 
Hiq
Heips

eilen oli neuvola: hemppa tippunut 99 (AIKS), verenpaineet heittelehtii 140-128/98-82 (mites senkin nyt ottaisi), painoa +250g viimeviikosta ja pissassa proteiini +. Oskarin syke 128, kovin oli rauhallinen ja todella alhaalla sekä kiinnittynyt.
Viikonloppuna pidettiin "häätäjäisiä" maustetun ruuan ja saunonnan parissa- tuloksena 5h kunnolliset supparit ma yöllä mut loppui sitten kuin seinään. Tämä saattoi vaikuttaa nevolan arvoihin... eilen jatkettiin maustetulla ruualla ja liikunnalla, tänään olen siivonnut. eikai tästä saa kuvaa että meillä ollaan jo varsin valmiita vastaan ottamaan nyytti???
:saint:

Vaatteista: ostin hm:ltä 2packin imetystoppeja sekä 2 imetysliivit- muuten aion shoppailla sitten kun kunto ja hermo antaa periksi. Ompelen varmaankin aikas paljon itse. Sairaalasta kotiutumista varten olen varannut verkkarit, imetystopin sekä fleesetunikan. Mammamallin kalsareita ei ole muuten tullut tähän mennessä kaivattua...

Harrastusgalluppi: öh, koirat ja koirat ja koirat :p sekä tuo ompelubisnes (sivutoiminen) pitkään aikaan ei ole tullut tanssittua (salsa, baletti, lavajive..) ohjatusti, joskus kävin ratsastamassakin aktiivisesti- kaikki on vähän jäänyt...

Mitäköhän Upupalle kuuluu? Ja onnittelut tuoreelle Hendu-rouvalle (valitsitte hyvän päivän, mutta olen katkera kun oli lunta- meidän viimevuotiset talvihäät vietettiin kurassa ja pimeässä...)

Noh, ei muuta tällä erää. Tunnin torkut ja sitten ruoan laittoon ;)

-Hiq 38+3
 
Hendulle onnittelut siviilisäädyn vaihdoksesta :flower:

Hannamin vaatekyselyyn... Kahdet imetysliivit, kaarituelliset ja tuettomat on hankittu, enempää en osta ennenkuin tiedän koon ja tarpeen. Mitään imetyspaitoja en myöskään oo hankkinu, ihan jo senkin takia, että jos ei imetys onnistukaan. Joten toivon että alkuun päästään normipaitojen kanssa. Sairaalakassiin pakkasin koko vaatekerran omia vaatteita (trikoohousut, t-paita ja huppari), lähinnä jos alkaa nyppimään synnytyksen jälkeen se äklön marjapuuronvärinen sairaalavaatekerta, mutta niillä voi sitten kotiokin lähteä jos ei muuten oo tarvetta, ei tarvi sitte miehen arpoa kotona et mitä vaatteita tuo mulle :) Kotona aattelin selvitä samoilla collegehousuilla, millä oon menny viimeiset kaks kuukautta tässä loppuraskauden aikana. Sitä mukaa kun painoa saa pois niin voi sitten kaivaa raskautta edeltäviä vaatteita varastosta.. Uusia vaatteita tilailin just H&M:ltä, mutta ne oli lähinnä ajatuksella "en aio näyttää valaalta enää parin kuukauden kuluttua"

Omaa napaa.. Neuvolassa tuli käytyä varmuuden vuoksi, kun paino on tippunut parissa viikossa 5 kg. Onneksi kaikki oli vauvalla hyvin, käyttää vaan ilmeisesti omaan kasvuunsa kaiken mun ravinnon. :) Sykkeet vaavilla 140-160 välillä, terkkari naureskeli kun kaveri aloitti taas kauhean muljaamisen heti kun yritti sydänääniä kuunnella. Verenpaine jouduttiin mittaamaan pariin kertaan, kun terkkari epäili hänen mittauksen aikana ilmoittamansa herkuttelukiellon vaikuttaneen korkeaan tulokseen :D Olihan se sitten vähän ajan päästä hiukan alempi, sen verran kuitenkin koholla, että toiveita saattaa sittenki olla, ettei kauheasti yliajalle mentäisi. Kontrolliaika ensi viikolla tasan laskettuna aikana, jotenkin nostatti kuitenkin toiveita, kun viimeiseksi terkkari toivotteli, että katsotaan nähdäänkö ensi viikolla! :)

Agda 39+0
 
myymä
IHan ensiksi täytyy ylistää MAraboun APPELSIINI KROKANTTI suklaata :heart:
Eli sitä tässä samalla just vetelen :p

Sairaalavaatteista: ITse en näe järkeä "synnyttää" omissa vaatteissa. on se sen verran likasta hommaa, että turhaa pyykkiä itelle. :) muutenkin synnärillä kun tulee maitoa, verta ja hikeä niin ihan mielelläni käytän sairaalan vaatteita :)

Samppako tais mainita ettei ole käynyt neuvolassa rv 25 jälkeen. Mä tykkään kovasti käydä neuvolassa. Joka viikko oon innoissani menossá :) en voisi kuvitella jättäväni väliin! :)

myymä ja pikkuveli 36+5 :)
 
mausteinen ruokako ehkä edesauttaa suppareitten kännistystä?? hmm.. :whistle: sitä pitää kokeilla. alkaa olla jo melko malttamattomat fiilikset täälläki..
onkohan jotain muita konsteja? kuuluisa kolmen ässän sarja on käytössä ahkerasti, mutta ei tunnu tepsivän.. minäkö malttamaton? :D vielä ois 10 päivää la:aan......
 
sairaalavaatteista: ihan mieluusti otan sairaalavaattet käyttöön!on se sen verran hikistä koko ajan siellä että sais olla omia vaatteita koko ajan vauhtamassa kun kumminkin hygieeninen pitää olla siellä!eipähän tule sitä pyykkiä kotiin vietäväksikään niin paljon niinkuin myymäkin mainitsi!

myymä mä oon kans hulluna tuohon appelsiini krokantti suklaaseen, voi että alko tekeen miele..tahtoo kauppaan.....arg..ei taida silti jaksaa lähteä :kieh:
ja lupasin kyllä olla karkkilakossa synntykseen asti vaan saa nähä miten käy! :LOL:

mömmikselle voimia!varmaan aika rankkaa olla! :hug:

haluan synnyttämään jo!!!!!!!!!!!!!! :headwall:

sabine ja pikkuinen 38+5
 
täällä kans yks malttamaton odottaja... sais alkaa jo pikku hiljaa tapahtumaan! Eilen juilutteli ja supisteli koko päivän, tänään ei yhtään mitään! :headwall: Ei tässä muuten mitään hätää mutta lehmien poikimisia alkaa kohta tulla ihan urakalla ja sitten en saa miestä mukaan synnytykseen kun sen pitää vahtia ja auttaa niitä elukoita.... Enää 11 päivää laskettuun aikaan! :heart:

Syömisistä syön jatkuvasti, herkkuja ja kaikkee mahollista mitä vaan kaapista löytyy, oon aatellu että nyt saa vielä hyvällä omalla tunnolla mätöstää, synnytyksen jälkeen on pakko vähentää.

Oon jemmannu jo muutaman pullon pilsneriä kaappiin oottamaan kotiutumista, se kuulemma nostaa hyvin maitoa kun juo pullon päivässä. :p
 
Oon ollu viime aikoina hieman laiska kirjotteleen johtuen osaksi siitä, että istumaan ei oikein pysty ja makuulta tää on hieman hankalaa... Mut koitetaan

Hendulle oikein paljon onnea!!! Meillä on suunnitelmis viettää häitä vuoden päästä helmikuus...

Upupalla on ollu aika jännittäviä hetkiä täs alkuviikolla malttamattomana odottelen tietoa...

Sairaalassa on mielestäni oikein hyvä pitää niitä niiden vaatteita ku ei tarvi "varoa" likaantumista ja saa uudet heti ku siltä tuntuu. Muutenkin jos vointi synnytyksen jälkeen heikko ei erottu massasta... Oon nyt ostanu kahdet imetysliivit ja yhden imetyspaidan ja niillä aion alkuun päästä.

Harrastuksia tällä hetkellä on lähinnä netissä surffailu ja koiran kanssa käyn kävelyllä olotilan mukaan. Haaveissa olisi aloittaa koiran kanssa keväällä agilityä taikka tokoa riippuen mitä tarjolla on... Raksahommat on myös tässä jo kaksi vuotta kestäneessä rakentamisessamme tulleet osaksi vapaa-aikaani, vaikkakin tämän hetken tavoite on saada tupa toukokuussa muuttovalmiiksi. Ohjattua liikuntaa harrastaisin myös mielelläni, mutta vuorotyö on hieman sitä vaikeuttanut...

Eikös täällä ollu muitakin jotka kärsii/kärsi näistä kylkikivuista? Onko vaivaan löytynyt syytä tai onko se loppunut? Mulla alko joulun aatonaattona ja se vaivaa joka päivä. Istuminen varsinkin kovalla alustalla on erittäin hankalaa ja välillä mikään ei kipuun auta. Makuulla kipu ei aina vaivaa ja usein kävellessä se on ihan siedettävää.

Kaikille voimia vaivojen kanssa ja eiköhän me kaikki 1½kk:n sisällä olla pienten vauvojen äitejä :attn: :)

minde& pööpötti 25+6 pikkunen oli muuten viime viikon neuvolas ekaa kertaa RT :LOL: 35+5 tarkoitin
 
Mulla on pahentunu nuo kylkikivut ja öisin kun herään oikealta kyljeltä niin tuntuu kuin se ois tulessa :(

Täällä vaivaa ihan järkyttävä ummetus.. nyt taas 5pv lukossa eikä mikään auta :(

Supistuksia tulee ja menee.. Kipeitä ja ei-kipeitä.. Väsy on..

Onnea jo vauvan saaneille :heart:

Eeeva ja Äppä 38+5
 
Juup, Maraboun appelsiinikrokantti suklaa on hyvää, samoin tykkään siitä minttukrokantista, vaikka suklaasta en ehkä muuten niin välitäkään.

Muksu ilmeisesti käänsi kylkeään tänään, sattui niin #¤&***** navan yläpuolelle, sellaista venytyskipua ja sen jälkeen oli tuskaisia suppareita muutaman tunnin ajan. Heti kun soitin miehelle, että anna töissä tilannevaroitus ja aloin tehdä ruokaa, pää oli selvä kivusta ja nyt ei sitten oo juuri mitään tapahtunut. :kieh:
Joten jäädään sille katselu- ja kuuntelulinjalle.

Lähden tästä tiskaria tyhjentään ja jotain muuta tussaamaan. Jos vaikka lenkille ehtisi (niin ja se sairaalakassi.....?!?)

Muija ja kevätmyrsky 37 + 3
 
Hendulle ja aviomiehelle paljon onnea!

Syömisestä on myös täällä tullut aika jatkuvaa. Liian helppoa nyt mammalomalla, kun jääkaappi on koko ajan liian lähellä. Hyvin tavaraa mahalaukkuun vielä mahtuu ja erityisesti tulee mussutettua aivan turhan paljon makeaa. vaivoja ei juuri ole raskauden aikana ollut, mutta närästäminen vähän vaivaa eikä aina hoksaa ajatella mitä suuhunsa tulee laitettua.

Sairaalavaatteita ehdottomasti käytän. Synnytyksen jälkeen kotona ajattelin pärjätä kaapista löytyvillä rytkyillä. Yhdet imetysliivit olen ostanut. Pitäis varmaan toiset vielä hankkia. Imetyspaidan tarvetta kattelen sitten myöhemmin.

Oli joskus aikaisemmin puhetta mahan täristämisestä . Onko vielä esiintynyt? Täällä paljon harvemmin kuin aikaisemmin, mutta silloin tällöin kuitenkin.

Harrastusgalluppi : Liikuntapuolelta keilailu ja lentopallo (kesällä ulökokentällä ja biitsillä, talvella salissa). Jonkin verran pyöräilyä. Aikaisemmin myös suunnistusta ja rullaluistelua. Vuosia sitten sulkapalloa ja seinäkiipeilyä, joita oon haaveillu joskus aloittavani uudelleen. Kädentaitoja: hopeakorukurssin aloitin syksyllä (olen käynyt vain kerran viime kuukausina), vähän ompelua ja neulontaa, joitain lyhytkursseja (kankaanpainanta, kankaanvärjäys, paperivalaisin, valoryijy, helmitöitä, pajupallo jne. Ranskaa opiskelen kansalaisopistossa neljättä vuotta. Järjestötoimintaa ainejärjestössä.
 

Yhteistyössä